ZZTop Hell Raisers – Hamburg Stadtpark

Hampurin Stadtpark Open Air on siitä kiva konserttipaikka, että se on erittäin pieni alue. Pensailla aidatussa notkossa on todellakin tunnelmaa. Maa viettää reunoilta alaspäin, mutta lava on kuitenkin kohotettu maa-aineksella selkeästi. Artisteja Stadtparkissa esiintyy laidasta laitaan, mutta ZZTopin keikalle mulla oli liput jo pitkään. Menin konserttiin puolalaisen kaverin kanssa, mutta silläkin oli kaksi lippua keikalle. Meidän piti siis ennen keikkaa myydä ylimääräiset, ja se onnistui todella helposti jo pelkästään matkalla puistoon. Päästiin siis hyvillä mielin tsekkaamaan lämppäribändinä toiminut Ben Miller Band, josta mä tykkään paljon. Illan päätähdetkään eivät turhaan antaneet odottaa itseään, vaan alottivat keikkansa jo kahdeksalta.

ZZTop

Got Me Under Pressure oli toimiva aloitus enkä mä voinut kuin ihmetellä miten nämä tyypit jaksaa keikkailla päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Bändin ja yleisön fiilis oli hyvä, ja mikäs siellä auringonpaisteessa oli jammaillessa. Muutama pisara vettä satoi ennen konsertin alkua, mutta mä en edes kaivanut rotsin taskuun tunkemaani sadetakkia esiin.

Stadtpark Open Air Hamburg

Gimme All Your Lovin’, I Gotsta Get Paid, Rough Boy ja Tush olivat mun eniten odottamia biisejä, ja hyvältä ne tietysti kuulostivat. Yleisö lauloi ehkä eniten mukana Sharp Dressed Manissä. Osasin odottaa Foxy Ladyä coveriksi, koska se kuultiin myös pari vuotta sitten Helsingin keikalla. Sillä, joka oli mun mielestä loistava, mutta joka Hesarissa sai huonot arvostelut.

Billy Gibbons ZZTop

Mun kaverini sanoi ennen keikkaa, ettei erityisemmin tykkää bluesista ja siksi vähän epäili miten hyvin ZZTop livenä kolahtaa, mutta halusi kuitenkin nähdä nämä herrat kun siihen on vielä mahdollisuus. Keikan aikana se kuitenkin sanoi, että tykkää siitä tyylistä, millä Gibbons soittaa bluesia. Settilistaan palautettu Catfish Blues oli hauska ja yllättävä veto, samoin tokassa encoressa kuultu Jailhouse Rock, josta Hill teki ihan omanlaisensa version.

Settilista näytti kokonaisuudessaan tältä:

Got Me Under Pressure
Waitin’ for the Bus
Jesus Just Left Chicago
Gimme All Your Lovin’
Pincushion
I’m Bad, I’m Nationwide
I Gotsta Get Paid
Rough Boy
Foxy Lady (The Jimi Hendrix Experience cover)
Catfish Blues (Robert Petway cover)
Cheap Sunglasses
Chartreuse
Sharp Dressed Man
Legs

Encore:
La Grange / Sloppy Drunk / Bar-B-Q
Tush

Encore 2:
Jailhouse Rock (Elvis Presley cover)

Jos joku on tänään menossa Hamina Bastioniin keikalle, niin ei muuta kuin hyvää keikkaa! Huono se ei voi olla.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

2 vastausta artikkeliin ”ZZTop Hell Raisers – Hamburg Stadtpark

  1. ZZ Top Seinäjoki checked. On kyllä ukot uskomattomassa vedossa! Vaikka tyyppien keikka ei koskaan ole ollut mitään lavashow-ilottelua, loistava äänentoisto korvasi sen minkä visuaalisuudessa menetti. Naureskeltiin porukan kanssa, että tosin niiden partojen, huivien ja hattujen alla voisi olla kuka vaan esiintymässä 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.