Jalkapalloilta

SaksaJalkapallo on täällä Saksassa kansallispeli, joten mä päätin näissä EM-kisoissa yrittää kannustaa Saksaa, vaikkei se ole koskaan ollut mun suosikkijoukkueeni. Sinänsä se on helppoa, kun Suomi ei ole geimeissä mukana. Sydän sykki kyllä erityisen kovin Islannille, mutta onneksi Saksa ei pudotuspeleissä Islantia vastaan joutunut pelaamaan. Tai päässyt. Tilanne voisi olla toinen, jos Saksalla olisi ollut Portugalin tie. Nyt matka tyssäsi kotijoukkue Ranskaan siinä mielessä ikävässä matsissa, että Saksa hallitsi peliä ja pelasi paremmin, Ranska vaan sai aikaiseksi pari maalia, joista eka oli käsivirheestä vihelletty typerä pilkku.

Me katsottiin edellinen Saksan peli baarissa, joten siellä pääsi hyvin tunnelmaan mukaan. Nyt oli vuorossa koti-ilta, joten mä yritin luoda tunnelmaa tarjottavien kanssa. Kanarullissa komeili Saksan liput, ja saksalainen kaveri toi vähän lisää koristeita sekä puukakun voitonjuhlia varten. Baumkuche on perinteinen saksalainen kakku, jossa on monta ohuen ohutta kerrosta ja suklaakuorrutus.

Kakku oli hyvää, mutta harmittaa kyllä, ettei Saksa päässyt finaaliin. Olisin halunnut nähdä miten saksalaiset juhlii EM-mestaruutta, Barcelonassahan MM-juhlinta tuli tutuksi mukaan lukien ne asunnoista kadulle heitettävät vesiämpärilliset. Täällä oltiin kyllä valmiita bileisiin, sillä suuri osa autoista näytti olevan koristeltu sekä peileihin että takaikkunoihin kiinnitettävin lipuin. Noh, ensi kerralla sitten.

Joskus käy muuten niin, että jämäruoka on paljon parempaa kuin alkuperäinen. Kylmät tuorejuusto-salaatti-kanarullat oli toki ihan ookoo, mutta seuraavan päivän tortillalättypizza samoilla täytteillä oli paljon parempaa.

Elämää Saksassa 2010-luvulla

Joskus tuntuu, että mä olen palannut takaisin kivikaudelle.

Yritin tässä taannoin varata lääkärille puhelinaikaa, kun ei sille muutakaan aikaa seuraavaan pariin kuukauteen saanut. En meinannut millään ymmärtää, että mun pitää mennä sinne vastaanotolle ensin, jotta se puhelinaika voidaan varata. Ne tosiaan halusivat mun menevän paikanpäälle näyttämään mun vakuutuskorttia. Kysyin voinko skannata ja lähettää sähköpostilla sen kortin kuvan, mutta ei se käynyt.

Lähdin siis töistä keskellä päivää, koska vastaanottohan oli sinä päivänä auki vaan klo 9-10, maksoin 7,60 junalipuista ja kökötin 45 minsaa junassa sinne vastaanotolle päästäkseni. Paikanpäällä mulle sitten selvisi, että jotta mulle voidaan antaa puhelinaika, se sirullinen kortti pitää tosiaan fyysisesti törkätä sellaseen kortinlukijaan. Eri kätevää.

Puhelinajan jälkeen sitten parin päivän päästä pitää tietenkin työajalla mennä sinne vastaanotolle hakemaan ne lääkärin määräämät reseptit, koska mitään elektronisia reseptejähän täällä ei tunneta. Toisaalta apteekeista voi kyllä tilata ostoksia netissä, joten en ole ihan varma miten se sopii tähän kuvioon. Tai ehkä mun kohdalle on vaan osunut ne kaikki vanhanaikaiset lääkäriasemat. Noh, kun pari tuntia suhaa junalla sinne sun tänne, niin ehtii se suurin v*tutus tästäkin aiheesta laantua.

Muutama muu asia, joita jaksan ihmetellä on puhelimet ja puhelinvastaajat. Täällä käytetään tälläkin hetkellä puhelinvastaajia paljon enemmän, mitä Suomessa on koskaan käytetty. Ihan joka asiasta pitäisi jättää viesti vastaajaan, esimerikiksi nyt vaikka kampaajalle soitettaessa. Musta sellanen on jotenkin vaikeaa, mielummin laitan whatsapp -viestin ja kysyn sillä vapaita aikoja.

Pöytäpuhelimiakin täältä löytyy varmaan kaikkien toimistoista. Mullakin on sellainen! Ja hauskinta on se, että joku on siihen joskus onnistunut soittamaankin, vaikka mä en ainakaan tiedä sen numeroa.

Sekin on musta mielenkiintoista, että yrityskeskittymässä puhelinvaihde on todella kiireinen, kun taas jossain Technopoliksessa tuskin sellaista palvelua pahemmin ostetaan. Miksi pihi saksalainen haluaa maksaa sellaisesta palvelusta, mä pohdin ainakin oman pomoni kohdalla. Siinä kun aulapalveluhenkilö kertoo kuka on linjoilla, saa ehkä pari sekuntia aikaa valmistautua puheluun, mutta ihan samalla tavalla siihen voi valmistautua kännykkään vastatessa, jos ja kun soittajan nimi näkyy puhelimen näytössä. Ehkä se on sitten vaan Maslowin hierarkiassa joku vähän ylempi asia, jonka puhelinvaihdepalvelusta saa irti. Mun tarvehierarkia ei selvästikään ylety sinne asti.

Käteisen käytössä musta on sen sijaan tullut jo aika hyvä. Tässä yhtenä päivänä mä todistin ruokakaupan jonossa, miten joku amerikkalainen tyttö yritti maksaa ostoksia ihan tavallisella luottokortilla, olisiko se ollut Visa tai MasterCard. Ei onnistunut. Veikkaan, että sekin tyttö oppii parin kauppareissun jälkeen käteisen käytön.

Täällä muuten tuli uusi viiden euron kolikko liikenteeseen tänään. Niissä on jotain erityistä teknologiaa, jonka vuoksi niiden väärentäminen on vaikeampaa. Ne eivät korvaa viiden euron seteliä, mutta niitä voi kyllä käyttää normaalisti Saksassa. Lisää mynttejä mun kolikkokukkarooni, jei!

myntti

Kohti onnellisempaa elämää

Nina kirjoitti blogissaan Rannalla lähes autiolla aiheesta, joka koskettaa mua paljon juuri nyt. Nina kertoi kolmesta oivalluksesta, jotka ovat johtaneet onnellisempaan talveen.

Ensimmäinen oivallus oli liikunta, sillä liikunnan sanotaan ehkäisevän masennusta. Mä uskon siihen, että jotain aivoissa tapahtuu kun liikkuu, on se sitten endorfiineista tai mistä tahansa johtuvaa, ja varmasti se voi myös pidemmällä tähtäimellä vaikuttaa mielialaan.

Toinen oivallus oli ravinto, ja siinäkin mä olen oikeilla jäljillä. Mitä terveellisemmin syö, sen parempi on olo. Joskus tosin tuntuu kaikki silmille hyppivä informaatio vähän ahdistavalta, koska tiedot on keskenään ristiriitaisia. Esimerkkinä vaikka maitotuotteiden terveellisyys. Monet kehottavat syömään ruuansulatusta edistävää jogurttia ja toiset taas sanovat, että kaikki maitotuotteet on myrkkyä elimistölle. Ota siitä sitten selvä.

Nina kolmas oivallus oli se kaikkein tärkein, oman onnen pohdinta, ja siinä mulla on vielä tekemistä. Ninan tavoin mäkin tiedän tarkkaan mikä tekee mut onnelliseksi ja mikä ei, mutta mä en ole aktiivisesti tehnyt paljon mitään lisätäkseni niitä hyviä asioita ja ollakseni miettimättä niitä huonoja, joihin en voi vaikuttaa.

Vapaaksi ahdistuksestaEilen vietin iltaa livemusan, hyvän ruuan ja kivojen ihmisten parissa Hard Rock Cafessa. Tänään kävin jo happihyppelyllä ja kaupassa vesisateesta huolimatta, ja kohta aion kokkailla hyvää kasvisruokaa. Illalla on luvassa leffailta. Kiireettömänä viikonloppuna on hyvä ottaa hetki myös itsetutkisteluun ja tehdä töitä paremman olon eteen Vapaaksi ahdistuksesta -kirjan avulla. Mun suuri oivallus oli se, kun luin tuon kirjan kuvausta ahdistuksesta ja se oli kuin suoraan mun omasta kynästäni. Se ei olekaan mikään mysteerimöykky mun sisälläni, vaan yleinen ongelma, jota voi itse hoitaa – juuri noilla Ninan mainitsemilla asioilla ja muutamilla muilla harjoituksilla.

P.S. Jos jotakuta sattuu kiinnostamaan minkä hintaista ruoka on Saksassa, niin tässä mun kauppakuittini.

Lidl

En metsästänyt tarjouksia vaan kasvislasagnen ja kanacurryn aineksia listan mukaan. Yleensä mun ostoksiini kuuluu aina jotain kalliimpaa kuten mausteita, mutta nyt olin käynyt aasialaisessa marketissa hakemassa joitakin aineksia erikseen. Ostoslistalla oli lähinnä kanaa ja kasviksia, vierasvarakakku ja pari sämpylää. Pullojakin palautin kassillisen, ja sen vuoksi loppusumma oli 7 euroa ja risat. Yleensä mun ostokset maksaa 10-15 euroa. Mä en tiedä Suomen tämänhetkisiä hintoja, mutta en mä ikinä näin edullisia ruokakasseja siellä kotiin kantanut.

Mikä Saksassa on erilaista Suomeen verrattuna?

Mä rakastan Hampuria ja alan tykkäämään myös Saksasta päivä päivältä enemmän. Nehän on siis ihan eri asiat. Ennen tänne muuttoa en tiennyt Hampurista muuta kuin Irwinin biisin, mutta Saksasta ja saksalaisista mulla oli muutama ennakkokäsitys. Lähinnä negatiivinen sellainen, vaikka yksi mun parhaimmista kavereistani onkin saksalainen. Mutta se nyt pitää itsekin itseään erilaisena eikä edes tykkää asua Saksassa.

Saksa ei ole mulle kovin eksoottinen maa, eikä täällä ole läheskään niin paljon ihmeteltävää kuin Kiinassa, Ecuadorissa tai Australiassa. Mutta yllätyin ehkä hiukan siitä, miten erilaisia saksalaiset on suomalaisiin verrattuna, ja että Suomi on oikeasti kulttuurillisesti paljon lähempänä USAa kuin Saksaa. Tämä toki on vain mun mielipide ja perustuu hyvin tutkittuun mutu-tuntumaan. Tärkein lähde tähän empiiriseen tutkimukseen on formuloiden selostus, joka Saksassa on aneeminen ja tylsä. Suomalainen selostus kuulostaa paljon enemmän Nascar -kisalta, vaikka johdossa olisi Vettel. Suurimmat mun bongaamat kultuurierot täällä liittyy varmaankin naisten asemaan työelämässä, perhepolitiikkaan ja mitä näitä muita pikkujuttuja nyt on. Mutta ei niistä sen enempää, mä aion nyt listata paljon tärkeämpiä huomioita.

Sen tiskikaapin puuttumisen mä tiesin jo etukäteen, koska Suomessa vieraana ollessaan saksalaiset kaverit jonottivat pyyhkeiden kanssa tiskipöydän ääressä sillä välin kun mä pesin tiskejä. Mä kysyin mitä ne tekee samalla kun avasin tiskikaapin ja aloin huuhtelemaan sinne astioita. Voi sitä ihmetyksen määrää. Täällä mä olen nyt saanut tottua samaan eli pyyhkeisiin. Mä tosin jätän suosiolla tiskit pyyhkeiden päälle tiskipöydälle kuivamaan, ei kai niitä nyt hullukaan ala pyyhkiä kuivaksi. Paitsi tietysti saksalainen.

Toinen keittiöstä löytyvä hassu asia on kahvinkeittimen suodatin. Kahvinkeittimissä on valmiiksi kangassuodatin, joten suodantinpusseja ei tarvitse käyttää. Mun saksalainen kaveri kuitenkin kertoi käyttävänsä suodatinpussia sen kangassuodattimen kanssa. En ihan ymmärtänyt sitä pointtia.

Mulle oli uutta se, että täällä pidetään sisällä kenkiä. Onhan se Espanjassakin yleistä, mutta en tajunnut, että se on myös saksalaisten tapa. Suomalaiset ovat kukin Saksankodeissaan ratkaisseet ongelman saksalaisten vieraiden varalta laittamalla eteiseen kyltin, jossa lukee, että meillä otetaan kengät pois. Ja usein vieraille on tarjolla sisätossut. Ettei sentään tarvitse puolialastomana ihmisten kodeissa kulkea. Mä pyydän ihmisiä omaan suoraan tapaani ottamaan kengät pois, mikäli niin ei automaattisesti tapahdu. Poikkeuksen tietysti muodostaa raskaana oleva kaveri, joka ei masunsa takia kunnolla pysty kumartelemaan, ja saa pitää mun asunnossa vaikka kumisaappaita.

Eniten mä kuitenkin ihmettelen saksalaisia koiria. Sen lisäksi, että ihmiset ei todellakaan uhmaa liikennevaloja, myös koirat tottelee niitä. Ihan käsittämätöntä. Vai meneekö se niin, että luonnonvalinta on jo karsinut kaupunkikoirista ne, jotka eivät noudata liikennevaloja suojateiden kohdilla, ja evoluutio on tehnyt kaikista koirista kuuliaisia kansalaisia? Lähes kaikki koirat kulkevat myös ilman hihnaa, rodusta riippumatta. Useimmiten omistaja ajaa fillarilla ja koira hölkkää vieressä, pysähtyen nätisti kun risteys tulee eteen. Mun kokemus on samanlainen myös espanjalaisista koirista, mutta toisaalta se mun entinen kämppis oli kyllä alunperin Frankfurtista ja oli siten saksalaiskoira Barcelonassa. Maalaisen lapinkoiran omistajan näkövinkkelistä näin tottelevaiset koirat vaikuttavat kuitenkin vähän.. aivopestyiltä. Mikä koira se sellainen on, joka ei reagoi toisiin koiriin ollenkaan? Tai autoihin? Tai fillareihin?!

Ruoka on täällä tietty vähän erilaista. Yleinen konsensus expattien kesken tuntuu olevan, että saksalainen ruoka on pahaa, ainoana poikkeuksena kebabit. Mutta nekään eivät tietenkään ole alunperin saksalaisia. Mä en tykkää yhtään makkaroista, etenkään currylla maustettuna, mutta Schnitzelit sentään menee. Perunasalaattiinkin olen jo tottunut.

Kebabmesta

Kaupassa asiointi ylipäätään on erilaista. Kassoilla ei ole tilaa pakkailla ostoksia rauhassa, joten ostokset pitää joko viskoa takaisin kärryihin tai sitten todella nopeasti kassiin. Musta on tullut jo mestaripakkaaja. Itsepalvelukassoja löytyy lisäksi aika paljon. Suurimmassa osassa kaupoista hedelmät ja vihannekset punnitaan kätevästi kassalla, joten voitte kuvitella miten mä Suomessa kiikutin banaanit sun muut aina kassalle punnitsematta. Se vasta kätevää olikin.

Itsepalvelukassoja lukuunottamatta etenkin Hampuri tuntuu olevan Helsinkiä selvästi jäljessä monissa asioissa. Mä olen aiemminkin blogissa ihmetellyt käteisen käyttöä ja pankkien aataminaikaisia toimintatapoja, mutta viimeksi visiitillä ollut kaverikin sai huomata, ettei täällä tosiaankaan se luottokortti käy. Mulle on myös tullut hyvin tutuksi terveydenhuoltojärjestelmät ja niiden kankeus esimerkiksi reseptien uusimisen suhteen. Mistään sähköisistä resepteistä tai lähetteistä ei ole puhettakaan. Nämä on pikkujuttuja, mutta muistuttavat mua siitä, että nyt ollaan Saksassa eikä Suomessa. Saksankielessä tänäkin päivänä kovassa käytössä oleva teitittely osaltaan lisää sitä fiilistä, että saksalainen yhteiskunta on melko konservatiivinen ja vanhanaikainen. Onneksi mä en osaa vielä juuri yhtään saksaa.

Sadan euron punaiset pyyhkeet

Kävin kampaajalla pitkästä aikaa. Laitettiin vähän tyveen punaista ja pää täyteen vaaleita raitoja. Ja vituikshan se män.

Kampaaja yritti laittaa tyveen samaa sävyä mitä hiukset muuten oli, mutta koska mun hiukset olivat haalistuneet viime kerrasta paljon, oli väriero uudella värivalinnallakin melkoinen. Se päätti sitten korjata tilanteen, soitti pari puhelua siirtääkseen menojaan myöhemmäksi ja alkoi laittamaan mulle uudelleen pään täydeltä raitoja, sillä kertaa punaisia. Sitkeä mimmi ja se duuni kannatti. Mä olin lopputulokseen melko tyytyväinen, vaikka takapuoli puutui tuolissa ja niska tuli pesupaikalla kipeäksi.

Suomessa kampaajat ovat ikävässä tilanteessa, kun verot ja yrittäjän muut pakolliset maksut nielevät ison osan asiakkaan pulittamasta hinnasta. Siitä kun vähennetään vielä tila- tai tuolivuokra, niin hyvä jos kampaaja jää plussalle. Mutta ei täällä Saksassakaan kampaamoasiakas voi halvoilla hinnoilla riemuita. Pitkien hiusten väri ja leikkaus maksoi viime kerralla 70 euroa ja nyt vähän isompi duuni raitojen kera 100 euroa. Työhön nähden se kuulostaa ihan ok hinnalta, mutta kun ei se lopputulos kestä..

Kun tähän värjäysrumbaan kerran lähtee, niin se ei lopu ikinä. Helpointa olisi, jos voisi omaa väriä vain hiukan piristää raidoilla. Mutta aiempien häslinkien jälkeen olen siinä tilanteessa, että oma väri on aika kaukana nykyisestä. Tykkään punaisesta, etenkin seinän koristevärinä, mutta hiuksissa se on yksinkertaisesti tosi hankala. Se on värjäyksen jälkeen nätti ehkä noin 2 päivää. Sen jälkeen se nätti löytyy tyynyliinasta ja pyyhkeistä.

Tuuli tuule sinne missä tramppikseni on

Suomessa on vähän myrskynnyt.

Tramppis

Röllikin viihtyi kuulemma sisätiloissa tollasella kelillä.

Täällä ei onneksi asunto heilu. Sen sijaan asunnonhaltijalla vähän vippaa päästä. En tiedä mikä hemmetin pöpö nyt on iskenyt, mutta pientä kuumeilua, pahaa oloa ja pyörrytystä riittää. Mutta kyllä tämä varmaan pian menee ohi, ainakin jos lääkkeen paha maku toimii mitenkään kääntäen verrannollisesti parantumiseen. Saksalaiset nimittäin luottavat masuasioissa Iberogast -nimisiin yrttitippoihin. Kuvitelkaa mielessänne sellanen maku, jossa on Echinaforce yhdistettynä Jekkubatteryyn ja Mynthoneihin, niin pääsette tontille. Varmasti oikenee kaikki suolen mutkat.

Saksaa ja saksalaista tositeeveetä

Voisiko joku kertoa mulle missä välissä me ollaan kielikoulussa edetty tasolle Einstein? Yhtäkkiä pitäisi osata muodostaa lause, jossa preteriti, perfekti, akkusatiivi ja datiivi. Toiset vetää jotain ”Wir sind mit dem Auto nach Berlin gefahren” ja mä olen vielä siinä ”Ich möchte bitte ein Glas Wein” -lauseessa.

Kaveri totesi tuohon, että pyydä välillä vahvaa kahvia.

Mun piti kovasti kertailla kielioppia pääsiäisen aikana. Nyt on maanantai ja arvatkaa olenko avannut kirjaa kertaakaan.

Katsoin sentään taas eilen saksalaista tositeeveetä. Täällä on sarja, jossa neljä julkkista shoppailevat kilpaa itselleen vaatteet ja tyylin annetun teeman mukaan. Sitten ne antavat pisteet toisilleen, samalla tavalla kuin Neljän tähden illallisessa. Jokainen saa vuorollaan 500 euroa käteen ja 3 tuntia aikaa löytää kaikki tyyliin tarvittavat asiat. Ja sillä välin ne muut tonkivat kisaajan vaatekaapin ja sovittelevat sen vaatteita päälleen.

Siinä kilpaili joku eroottinen malli, jolla oli platinablondi tukka ja kauneuspilkkukin Marilyn -tyyliin. Sen tyyli oli muutenkin fiftarihenkinen, joten mä jäin seuraamaan millaisen asun se löytää. Sehän lähti hampurilaisen drag queenin kanssa shoppailemaan ympäri Berliiniä ja kulutti osan rahoista drinksuihin ja ruokaan. Eivät tytöt turhaan stressanneet kisasta ja siitä 3 tunnin aikarajasta. Sen valitsema asu paljasti tietenkin vähän liikaa, joten voitto karkasi käsistä.

Laatuleffoja ja kovaa tuulta

Mä katsoin viime viikonloppuna elämäni ekan elokuvan saksaksi. Sen nimi oli Märkiä asioita. Kuulostaa todellakin saksalaiselta laatuelokuvalta, mutta oikeasti kyseessä oli ihan siedettävä dekkari.

Tuntui huomattavasti järkevämmältä katsoa telkkarista alunperinkin saksaksi puhuttua ohjelmaa kuin esimerkiksi jotain NCIS:ää dupattuna. Jaksoin jopa katsoa koko leffan, vaikka juoni jäi vähän hämärän peittoon. Ainakin mä opin paljon uusia ja hyödyllisiä sanoja. Kuten ase, veri ja ruumiinavaus.

Ihan älytön syysmyrsky (?) iski viime yönä Hampuriin. Heräsin siihen, kun koko talo heilui. Tai sitten mä kuvittelin sen heiluvan, koska tuuli puhalsi niin kovaa nurkissa. Vieläkin kuulostaa siltä, kuin pahempikin hurrikaani olisi kohdalla. Villasukat jalkaan, teetä mukiin ja Wer wild Millionär -ohjelman pariin.

En ole vielä saanut edes yhtään 50 euron kysymystä oikein.

Saksalaiset työkaverina

Meillä on kielikoulussa menossa suklaan MM-kisat. Puolan joukkue oli ensimmäisenä vuorossa, ja niiden maistiaiset oli ihan hyviä, vaikka en mä niitä suklaaksi tunnistanut. Sveitsi ei saa osallistua, joten Fazerilla olisi nyt hyvät tsäänssit voittoon. Harmi, ettei mulla ole yhtään suklaata jäljellä.

Tehtiin keskenämme myös kysely siitä kuka on saanut saksalaisia kavereita työpaikalta, ja toistaiseksi ketään ei ollut moinen onni kohdannut, vaikka muut ovat asuneet täällä paljon pidempään kuin mä. Mä nimittäin väitin, että saksalaiset eivät edes halua puhua henkilökohtaisista asioistaan työkavereiden kanssa ja niillä on hyvin erillinen työ-minä kuin normaali-minä. Tämä väite perustui mun saksalaisen kaverin omaan empiiriseen tutkimukseen, jossa se yritti toisessa toimipaikassa vieraillessaan kysellä ihmisiltä missä päin ne asuvat ja muutenkin tutustua jengiin. Se sanoi, että vaikka olet työmatkalla kaupungissa, kukaan ei todellakaan ehdota illallista tai mitään muutakaan työajan ulkopuolella. Ja kyseisen kaverin persoonasta se ei ole kiinni, koska se tutustuu ihmisiin maailmalla hyvinkin luontevasti ja on itse erittäin avoin, lämmin ja sosiaalinen.

Mä olen melko eri aaltopituuksilla mun työkavereiden kanssa enkä edes ole olettanut kutsua minnekään heidän perheidensä tai ystäviensä kanssa, mutta kyllä mä mietin menisikö tämä juttu ihan näin, jos tilanne olisikin toisin päin ja joku mun työkaveri tulisi mun toimipaikkaan Suomessa. Aivan varmasti selittäisin ummet ja lammet Helsingistä, sen nähtävyyksistä, tapahtumista, ja tietäessäni työkaverin olevan uudessa maassa, kutsuisin sen kylään tai johonkin tapahtumaan, jossa sen olisi mahdollista tutustua muihinkin ihmisiin. Mutta en tiedä käyttäytyisivätkö muut suomalaiset samalla tavoin kuin mä.

Mun pomo on kyllä ottanut suuren harppauksen eteenpäin sosiaalisessa elämässä ja tullut meidän muiden kanssa pari kertaa lounaalle. Muut sanoivat, että maailmankirjat on sekaisin. En tiedä mistä sen yllättävä sosiaalisuuspuuska johtuu ja onko mun muutolla mitään tekemistä sen kanssa, mutta ne lounaat, joihin se osallistuu, on aika tylsiä kun silloin keskustellaan vaan työasioista. Ja suoliston toiminnasta, koska yritin vähän turhankin epätoivoisesti vaihtaa puheenaihetta johonkin muuhun ja päädyin selittämään FODMAP-ruokavalion ideaa.

Ei varmaan tarvitse odotella kutsua illallisille jatkossakaan.