Million Dollar Quartet

Million Dollar QuartetMillion Dollar Quartet – tai Four Million Dollar Quartet kuten kaveri sitä vahingossa nimitti – oli viime hetken showvalinta Vegasissa, mutta ehdottomasti paras koskaan näkemäni musikaali. Tarina kertoi tietysti Sam Phillipsin Sun Recordsista ja erityisesti siitä yhdestä sessiosta, jolloin Sunilta RCA:lle lähtenyt Elvis, Johnny Cash, Carl Perkins ja nouseva tähti Jerry Lee Lewis jammailivat yhdessä Sunilla.

Alkuperäinen Million Dollar QuartetAlkuperäisessä sessiossa, joka tallentui sekä nauhalle että kameralle, oli mukana paljon gospelia, mutta tässä showssa esitettiin tietysti kaikkien herrojen tuon ajan suurimmat hitit. Jerry Lee Lewisin hahmo oli kertakaikkiaan riemukas ja pianon soitto taittui ihan miten päin tahansa. Carl Perkinsin tyyppi sen sijaan hallitsi rockabillykitaran. Elviksellä oli ääni kohdallaan, mutta muuten se jamppa oli vähän lyhyt ja karisma oli melko kaukana siitä, mitä se taisi aidolla Presleyllä olla. Mutta se Johnny Cash..

Derek Keeling Johnny CashTässä esityksessä Cashin roolissa nähtiin Derek Keeling, joka on aiemminkin näytellyt Cashiä tribuuteissa. ”Hello, I’m Johnny Cash.” ja meitsiltä lähti jalat alta. Wohou mikä mies!!! Niin kovin kuin mua harmitti John Fogertyn ja Andrew Dice Clayn missaaminen Las Vegasissa niukasti, tämä tyyppi pelasti paljon. Jos mä voisin lentää tammikuussa takaisin Vegasiin Fogertyn keikalle, muuttaisin varmasti Harrahiin ja katsoisin MDQ:n joka ilta. Ja olisin onnellinen nainen.

Springsteenin lyriikat osa 2

Bruce Springsteenin lyriikoiden kuuntelu jatkuu:

1. We Take Care of Our Own

From Chicago to New Orleans, from the muscle to the bone
From the shotgun shack to the Superdome
There ain’t no help, the cavalry stayed home
There ain’t no one hearing the bugle blowin’

Jotkut eivät pidä Springsteenin musasta juuri sen isänmaallisuuden takia. Siinä missä Born in the USA johti monia harhaan viestillään, We Take Care of Our Own ei jätä mitään arvailujen varaan. Aluksi mä en pitänyt tästä kappaleesta juuri sen takia, että eihän se Yhdysvaltain lippu mulle juuri mitään merkitse. Mutta konsertissa tässäkin biisissä päälle ryöpsähti sellainen yhteenkuuluvaisuuden tunne, että mä kuvittelin heti omaavani Yhdysvaltojen passin. Passia tai ei, nykyään tämäkin biisi osuu ja uppoaa. Mut on helppo aivopestä. New Orleans -kohta on erityisen koskettava, koska oletan sen tietysti viittavaan hurrikaani Katrinan aiheuttamaan tuhoon.

2. Down in the Hole

Sun comes every morning, but it is no friend
I get dressed and I go back again
The rain it keeps on falling, on twisted bones and dirt
I’m buried to my heart here in this hurt

9/11 terrori-iskuista kertovassa biisissä on julmia kohtia. Aurinko nousee joka aamu, mutta se ei ole ystävä. Elämä jatkuu, vaikka se mahdottomalta tuntuukin. Ja vaikka jäljellä on vain kaupungin tyhjä siluetti.

3. Pink Cadillac

They say Eve tempted Adam with an apple
But man I ain’t going for that
I know it was her pink Cadillac

Tämä ei olisi Brucen biisi, jos samettipenkkien kanssa samaan tekstiin ei mahtuisi raamatullisia viittauksia. Ties kuinka monta kertaa mä olen fiilistellut Pink Cadillacin kertosäettä edes huomaamatta miten paljon biisissä luomiskertomuksesta puhutaan. Koska kyseessä on Springsteen, Eeva ei kuitenkaan vietellyt Aatamia ompulla, vaan pinkillä Caddyllä. Tietty!

4. Queen of the Supermarket

With my shopping cart I move through the heart
Of a sea of fools so blissfully unaware
That they’re in the presence of something wonderful and rare

Tämä on ihanan simppeli kappale ruokaostoksilla käymisestä, mutta siinäkin on sanomaa. Supermarketissakin voi lymyillä jollekin ihmiselle aarre, jota muut eivät huomaa ollenkaan. Ja se tunne, minkä katseiden kohtaaminen ja toisen ihmisen hymy saa rakastuneessa ihmisessä aikaan.. Sukat pyörii jaloissa.

5. Brilliant Disguise

So when you look at me
You better look hard and look twice
Is that me baby
Or just a brilliant disguise

Välillä Springsteen on niin nerokas, että se huijaa ainakin meikäläistä ihan kympillä. Brilliant Disguisen alussa Springsteen on se, joka on hämillään siitä mitä näkee. Biisin lopussa näkökulma vaihtuu, eikä se usko enää itseensäkään. Kuka tässä huijaa ja ketä?

6. The River

Is a dream a lie if it don’t come true
Or is it something worse?

Tämä vetää lähes sanattomaksi. Käsi ylös, kuka ei osaa Riverin sanoja? Eikä yhtään kättä nouse.

7. Adam Raised a Cain

In the Bible Cain slew Abel
And East of Eden he was cast
You’re born into this life paying
For the sins of somebody else’s past
Daddy worked his whole life for nothing but the pain
Now he walks these empty rooms looking for something to blame
You inherit the sins, you inherit the flames
Adam raised a Cain

Ei välttämättä tarvitse olla psykologi ymmärtääkseen, että isäsuhdetta tässä ruoditaan. Abel oli Adamin hyvä poika ja Cain se paha, joka tässä biisissä on Bruce itse. Isän odotukset voi pettää monella tapaa. Tulemalla maailman parhaimmaksi rokkariksi, on yksi.

8. High Hopes

Tell me something now, what’s the price
I want to buy some time and maybe live my life
I want to have a wife, I want to have some kids
I want to look in their eyes and know they’ll stand a chance

High hopes maalaa kuvan työmiehistä, jotka ahertavat päivästä toiseen elättääkseen perheensä. Sillä välin nainen kotona rukoilee, että jaksaisi hoitaa kaiken, kun mies ei ole koskaan paikalla. Tämä on nykyäänkin montaa ihmistä koskettava dilemma.

9. Hungry Heart

I met her in a Kingstown bar
We fell in love I knew it had to end
We took what we had and we ripped it apart
Now here I am down in Kingstown again

Ironisesti tyyppi päättyy juomaan samaan baariin, jossa naisen alunperin tapasi. Elämän kiertokulku.

10. Spirit in the Night

It’s about a mile down on the dark side of route eighty-eight
I got a bottle of rose so let’s try it

Mä olen aina kuvitellut, että bottle of rose viittaa Four Roses -viskiin. Kuulemma se onkin joku alahyllyn viini. Pöh. Mä aion jatkossakin kuvitella, että kyse on viskipullosta. Ainakin tässä biisissä humallutaan siihen malliin, etten tiedä saako sitä yhdellä viinipullolla aikaiseksi.

Springsteenin lyriikat osa 1

Sen kunniaksi, että Bruce Springsteenillä oli tänä vuonna synttärit, ajattelin listata herran parhaat säkeet, jotka meikäläiseen iskee.

Ihan turhia tekstejä ne eivät nimittäin ole, käsinkirjoitettu sivu Born to Run -biisin tekstiä myytiin New Yorkissa huutokaupassa vaatimattomaan parinsadantuhannen dollarin hintaan muutama vuosi sitten. Miettikää, tyyppi tienaisi 200 000 taalaa vaan raapustamalla jotain paperille. No, nämä on näitä rahan arvon kummallisuuksia. Asiat ovat juuri sen hintaisia, mitä joku on niistä valmis maksamaan. Kyllä mäkin olisin maksanut 200k Born to Runista, jos mulla olisi sen verran ylimääräistä. Jää vähän vajaaksi.

Mä olen jo pitkään halunnut kirjoittaa omia ajatuksia ylös Springsteenin musiikkiin liittyen. Pomon biiseissä on niin paljon sanomaa, ja usein ne on kuin peilikuvia omista sen hetken fiiliksistä. Tässä muutamia poimintoja biiseistä, joita kuuntelin ihan satunnaisessa järjestyksessä:

1. Thunder Road

There were ghosts in the eyes of all the boys you sent away
They haunt this dusty beach road
In the skeleton frames of burned-out Chevrolets

Onko olemassa voimakkaampaa mielikuvaa kuin poltettujen Chevrolettien luurankomaiset rungot? Tähän biisiin on pitänyt palata yhä uudestaan ja uudestaan tuon yhden virkkeen takia.

2. I’m on Fire

Sometimes it’s like someone took a knife, baby
Edgy and dull
And cut a six-inch valley
Through the middle of my soul

Mä jäin kerran miettimään, miten veitsi voi olla sekä terävä että tylsä. Mutta koko biisi on kahdesta suunnasta repivää tunnetta täynnä, joten tuo terävä ja tylsä veitsi kuvaa sitä mitä parhaiten. Terävä veitsi on vaarallinen, koska se viiltää syvälle, mutta tylsä veitsi sen sijaan sattuu enemmän. Molempi pahempi.

3. No Surrender

Well, we busted out of class
Had to get away from those fools
We learned more from a three-minute record, baby
Than we ever learned in school

Tämä on aina pistänyt mun korvaan oudolla tavalla, koska pidän Springsteeniä paljon enemmän intellektuellina kuin pelkästään kapinoivana rokkarina. Toisaalta koulu ei ole yhtä kuin oppiminen tai osaaminen. Varmaan jokaisen mielestä koulussa opeteltiin ulkoa asioita, joita ei koskaan tulla tarvitsemaan. Siellä opetettiin myös sellaisia ulkoaopeteltavia asioita, joista olisi hyötyä tänäkin päivänä, jos koko luokka ei olisi huijannut opettajaa matikankokeissa käyttämällä kertotaulukyniä..

4. Human Touch

So you been broken and you been hurt?
Show me somebody who ain’t
Yeah, I know I ain’t nobody’s bargain
But hell, a little touch-up and a little paint…

Niinpä, kukapa ei olisi polttanut näppejään rakkaudessa. Silti jokainen tarvitsee joskus ihmiskosketusta. Tämä on muuten sellainen biisi, että sen koko sanoma tulee ilmi jo otsikosta. Yleensä biiseissä on vähän enemmän sisältöä, mutta tässä se on vaan ja ainoastaan Human Touch.

5. Badlands

Poor man wanna be rich
Rich man wanna be king
And a king ain’t satisfied
Till he rules everything

Ihmiset haluaa aina vain enemmän ja enemmän eikä kukaan ole koskaan tyytyväinen mihinkään. Badlands on kertomus siitä tyytymättömyydestä, mutta samaan aikaan uskosta siihen, että parempaa voi saavuttaa, jos on valmis tavoittelemaan unelmiaan. Unelmien tavoittelussa pelottaa sekä se, ettei niitä saavuta, että se, että ne saavuttaa.

6. Downbound Train

I had a job, I had a girl
I had something going, mister, in this world
I got laid off down at the lumber yard
Our love went bad. Times got hard
Now I work down at the carwash
Where all it ever does is rain
Don’t you feel like you’re a rider on a downbound train?

She just said ”Joe, I gotta go. We had it once. We ain’t got it any more.”
She packed her bags left me behind
She bought a ticket on the Central Line
Nights as I sleep, I hear that whistle whining
I feel her kiss in the misty rain
And I feel like I’m a rider on a downbound train

Last night I heard your voice
You were crying, crying. You were so alone
You said your love had never died
You were waiting for me at home
Put on my jacket, I ran through the woods
I ran ’till I thought my chest would explode
There in the clearing, beyond the highway
In the moonlight, our wedding house shone

I rushed through the yard. I burst through the front door
My head pounding hard, up the stairs I climbed
The room was dark. Our bed was empty
Then I heard that long whistle whine
And I dropped to my knees, hung my head, and cried
Now I swing a sledge hammer on a railroad gang
Knocking down them cross ties, working in the rain
Now don’t it feel like you’re a rider on a downbound train?

Joo, mun piti ottaa tähän vain pieni pätkä kyseisestä biisistä. Mutta mikä pätkä? Se koko biisi on tarina, jota ei voi jättää kesken. Se kertoo erosta, jota kumpikaan ei halua, mutta joka kuitenkin vääjäämättä tapahtuu. Niin kuin juna, joka kulkee alamäkeen.

7. Cover Me

This whole world is out there just trying to score
I’ve seen enough; I don’t want to see any more
Cover me, come on and cover me

Joskus on juuri tällainen olo, tekee vaan mieli kääriytyä murun kainaloon, suojaan kovalta ja lumituiskuiselta maailmalta. Tämä on ehdottomasti yksi seksikkäimpiä Springsteenin biisejä, ja mä en ehkä halua kirjoittaa koko maailmalle sitä, mitä ajatuksia tämä mussa herättää.

8. My Hometown

Last night me and Kate, we laid in bed
Talking about getting out
Packing up our bags maybe heading south
I’m thirty-five, we got a boy of our own now
Last night I sat him up behind the wheel, and said
”Son take a good look around
This is your hometown.”

Tässä biisissä Springsteen kuvaa lapsuuttaan Civil Rights Movementin keskellä laman iskiessä kaupunkiin. Biisin alussa Springsteenin isä puhuu omalle pojalleen ja lopussa Springsteen itse omalleen. Kaikki ympärillä muuttuu ja vaikka vikassa säkeistössä on aikomus pakata ja lähteä, niin ei kuitenkaan käy. Se elämä ja ne opetukset, joita itse on opittu vanhemmilta, siirtyy väistämättä omille lapsille.

9. Dancing in the Dark

Stay on the streets of this town
And they’ll be carving you up all right

Kivasta rytmistään huolimatta tämäkin on varsin surumielinen biisi. Poimin siitä tuon yhden lauseen, joka mun mielestä kiteyttää koko kappaleen sanoman. Se kertoo nimenomaan siitä tylsyydestä, minkä vain samoissa kuvioissa pyöriminen ja paikallaan pysyminen voi aiheuttaa. Se on tunne, mikä syö sisältä.

10. Born to Run

Just wrap your legs round these velvet rims
And strap your hands across my engines
Together we could break this trap
Well run till we drop, baby well never go back

Mikä näissä Born to Runin sanoissa sitten on kahdensadantuhannen dollarin arvoista? Ainakin se, että se oli Springsteenin viimeinen mahdollisuus lyödä läpi. Kaikki tai ei mitään -tyylinen sanoitus on itseasiassa varsin eeppinen kaikki tai ei mitään -tilanteeseen. Pienen pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että mun lempparikohta tässä biisissä kuvaa joko Harley Davidsonia tai jotain muuta, mikä on jalkojen välissä. Tai molempia, koska ”mun moottorit” on siinä monikossa. Tämä on todellakin Springsteeniä parhaimmillaan!

Uriah Heep @ Fabrik Hamburg

Uriah HeepMulla oli jo ajat sitten hankittuna liput Uriah Heepin tämänvuotiselle Hampurin keikalle, ja toisaalta ihan hyvä niin, koska konsertti tiivistunnelmaisessa Fabrikissa oli loppuunmyyty. Ikävämpi puoli tässä oli nyt juuri tämä ajankohta, koska meikäläisellä on ihan tajuttomia päänsärkykohtauksia erityisesti aamuöisin päällä, ja lääkäri määräsi siihen eilen ison annoksen kortisonia. Migreeniä se ei kuitenkaan ole, joten päätin käväistä Fabrikissa, koska iltasella olo oli hetken aikaa ihan hyvä.

Fabrik on paikkana ihan nätti vanha tehdasrakennus, jossa on teatterimainen rakenne, sillä yläkerran parvilta näki hyvin alas lavalle ja alakerrassakin lavan sivuissa oli katsomot. Porukkaa oli paikalla kuin pipoa, joten ei ollut toivoakaan tunkea ylhäällä eturiviin saati alakerrassa mihinkään, mistä olisi hyvä näkyvyys lavalle Fabrikin paksut tukipalkit huomioonottaen. Mulle sopi paremmin kuin hyvin seurata keikkaa vähän taaempana melusta ja valoista.

Lämppäribändinä toimi saksalainen Wolvespirit, joka kyllä soitti tarttuvia biisejä, mutta jonka laulajan taidoissa olisi jopa mun korvaan hiukan parannettavaa. Mutta mähän en ylipäätään tykkää naislaulajista, joten mun mielipide on jo valmiiksi puolueellinen. Ihan sopivaa musaa kuitenkin Uriah Heepiä lämppäämään.

Uriah HeepUriah Heep aloitti keikkansa Gypsyllä ja se sai meikäläisessä aikaan heti mielettömiä flashbackejä. Meillä oli aikoinaan kaverin kanssa tapana autossa kuunnella Gypsyä, July Morningia ja Lady in Blackia, joten näitä biisejä odotin ja nämä olivat se syy raahautua keikalle. Eikä ne nyt noita voineet jättää soittamatta. Mä karkasin nukkumaan jo ennen encoren Easy Liviniä, mutta voin varmasti elää sen asian kanssa. Helvetillisen päänsäryn kanssa eläminen onkin sitten toinen juttu.

Vain elämää -unelma

Jani ForsmanMä en katsonut yhtään tämän kauden Vain elämää -jaksoa, mutta mulle kyllä kehuttiin monien artistien vetoja. Sata salamaa piti oikein kuunnella, mutta meikäläiseen ei Tuisku uppoa missään muodossa. Mä aloin tässä pohtia, että keitä ne artistit olisivat, että meikäläinenkin kiinnostuisi kyseisestä sarjasta. Montakos niitä jamppoja siellä yleensä onkaan, seitsemänkö?

Mun vanhat lempparit Springsteen ja Fogerty olisivat aika hyvät starat mukaan tähän ohjelmaan noin niinkuin ensi alkuun. Toisaalta mä en ole aina tykännyt Fogertyn biisien coveroinnista ja voin jotenkin kuvitella sen tuskan, mikä jostain uudesta Proud Marystä syntyisi. En ehkä jaksaisi innostua siitä. Jätetään sittenkin Fogerty ulos. Mutta Springsteen jää.

Springsteenin seuraan saisi kunnian liittyä hyvin samantyylinen rokkari, joka myös osaa tuoda oman tatsinsa biiseihin: Ben Granfelt. Suomesta mukaan ottaisin tietysti myös rockabillyn aatelia edustavan Kekka Uiton. Bluegrassin taitava Jussi Syren olisi aika mielenkiintoinen ja ennen kaikkea erilainen lisä tähän miehitykseen. Naisia mun listoilta ei montaa löydy, mutta Paula Vesala voisi popparina ehkä vetää toisen kierroksen ihan vaan sen takia, että se viimeisin sinkku on todella mun mieleeni.

Olisin niin halunnut JJ Calen mukaan tähän remmiin, mutta ei kai tähän haamuja huolita, vaikka unelmasta puhutaankin? Calen saa luvan korvata Memphisin oma poika Brandon Santini, joka elää ja hengittää bluesia. Kirsikaksi kakun päälle vielä iskelmämusiikin edustaja Jani Forsman. Nyt on aika hyvä lauma artisteja eri genreistä koossa: Springsteen, Granfelt, Uitto, Syren, Vesala, Santini ja Forsman. Tämä on se Vain elämää, jonka mäkin katsoisin!

Mä en ehkä malta olla pohtimatta mitä biisejä kukin noista vetäisi.. Liian herkullinen ajatus. Kuvitellaan, että yhdessä jaksossa jokainen laulaisi jonkun toisen biisin. Granfelt ainakin voisi vetää jotain suomeksi. Ja Springsteenin voisi tehdä omanlaisensa version Syrenin hienosta Lauri Törnistä kertovasta biisistä, se jotenkin huutaa sen nimeä. Samalla tavoin Vesala huutaa Springsteenin Born To Runia, vaikkei se mun lempparibiisi olekaan. Syren voisi rallatella Uiton biisin ja Uitto taas ottaisi Santinin bluesin käsittelyynsä. Granfeltin Going Home menisi Santinille. Vesalan Tequila olisi pakko ottaa tähän, koska sen biisin takia Paula on porukassa mukana. Mutta kukakohan noista herroista voisi uskottavasti laulaa, että sen napaan saa kaataa tequilaa?!

Ben Granfelt – Aseman Kello (Jani Forsman)
Jussi Syren – Freight Train Boogie (Kekka Uitto)
Kekka Uitto – Got Good Lovin’ (Brandon Santini)
Bruce Springsteen – The Legend of Larry Thorne (Jussi Syren)
Brandon Santini – Going Home (Ben Granfelt)
Paula Vesala – Born To Run (Bruce Springsteen)
Jani Forsman – Tequila (Paula Vesala)

Mitä mieltä olette mun Vain elämää -jaksosta?

Ben Granfelt Band

Mä en ollut uskoa silmiäni, kun bongasin, että Ben Granfelt Band tulee keikalle Hampuriin. On se ennenkin vetänyt Saksan rundeja, joten ei kai sen niin yllättävää pitäisi olla. Kiva kuitenkin, että vuori tulee joskus Muhammedinkin luokse! Mähän toivotan oikein lämpimästi tervetulleiksi kaikki suomalaiset muusikot tänne, mutta erityisesti hyvän kitaristin ja loistavan biisintekijän.

Keikkapaikka oli kiva hämyinen bluesclub, ja porukkaa oli kertynyt paikalle ihan mukavasti. Mä olin ennen keikkaa kuunnellut bändin musaa paljon, joten suuri osa biiseistä oli hyvinkin tuttuja. Jammailin mukana ja keskityin keikkaan niin, että unohdin lähes kokonaan ottaa kuvia. Kändessä ei ollut siis kuin ne pari kuvaa, jotka olin napsaissut heti keikan alkupuolella.

Faith, Hope & Love jäi parhaiten mieleen keikasta, ehkä sen takia, että juuri sen biisin olin etukäteen kuunneltuna useimmin skipannut. Livevetoa kuunnellessa muistin samaisen biisin edelliseltä Granfeltin keikalta Helsingistä. Jännä, että se toimii livenä niin paljon paremmin. Myös instrumentaalit nousee omanlaiseensa arvoon keikalla. Get up and go muuttui Granfeltin välispiikissä saksalaisittain sujuvampaan muotoon kebab and go.

Granfeltin spiikkaukset ovat muutenkin kuin stand up keikalla olisi. Jätkät heittivät hyvää läppää sekä saksaksi että englanniksi, ja korostettu saksalainen aksentti nauratti ainakin mua. Uusi strato oli kuulemma tullut hankittua Hampurista, koska rumpalilta voi aina lainata rahaa. Eturivin yleisö pyysi sinnikäästi coveria Claptonin Cocaine -biisistä, mutta sitä ei kuultu. Sen sijaan monta kokaiinivitsiä kyllä. Vikan biisin, Going Home, aikana Granfelt luritteli kitarallaan pari sekkaa Claptonin Laylasta, ja meitsi tipahti sille ihan totaalisesti. Ei kai joku vaan pottuillut saksalaisille?

BGB

Fortunate Son

FogertyJoko teillä on tämä kirja ennakkotilauksessa? En ehkä malta odottaa lokakuuhun! Vaikka Kindlen kirjat tulevat paljon halvemmiksi kuin printatut versiot, tämä oli pakko tilata ihan hypisteltäväksi asti.

Fortunate Son on lyriikoiltaan hyvin syyttävä ja eriarvoisuutta osoittava kappale, ja Fogertyn omien sanojen mukaan kirjan nimi tulee nimenomaan biisinsä sanomasta, koska Fogerty myöntää eläneensä Amerikan unelmaa ja olleensa itse sitä kautta Fortunate Son. Kirjasta herra kertoo seuraavaa:

“You’re going to hear where it all started, my passion to become the best musician I could be. You’ll travel down some rough roads, but that road leads to something beautiful. My book won’t be sugarcoated! It’s all in there.”

The Blue Cats @ Knust

The Blue CatsMulla oli tämä keikka kalenterissa jo jonkin aikaa, mutta perjantain koittaessa olin unohtanut koko asian. Naapuri kysyi mitä puuhailen illalla, joten tarkistin keikkakalenterini juuri ajoissa. Ehdin kuunnella pari biisiä Youtubesta keikkaan valmistautuessa, mutta sen kummempia odotuksia ei tällä kertaa ollut.

Suunnattiin siis Knustiin, joka on se paikallinen Tavastia. Se on tosi hyvien kulkuyhteyksien päässä mun kotoa katsottuna. Saattaa olla, että olin bongannut Knustin kartalleni jo silloin, kuin asuntoja etsin.

Lämppäristä mulla ei ollut mitään tietoa, mutta se sattui olemaan berliiniläinen Blue Rockin’, joten sinisissä tunnelmissa mentiin. Lämppäribändin musa oli ihan hyvää psykoksi, mutta kitara vinkui liian korkealla soundilla mun korviini ja laulu kuulosti hirveältä örinältä. Sanoista ei saanut mitään selvää, mietittiin välillä laulaako se edes englanniksi.

The Blue Cats hyppäsi onneksi seuraavaksi puikkoihin ja pienistä teknisistä ongelmista huolimatta niiden musa iski meikäläiseen lujaa. Tykkäsin lähes kaikista biiseistä ja aika moni muukin intoutui jammailemaan lavan edessä. Loistokeikka, onneksi tuli mentyä. Täytyy pitää keikkakalenteria vähän tarkemmin silmällä jatkossa, ettei tällaiset tilaisuudet mene sivu suun.

Mä aloin vapaaehtoisena InterNationsin Group Consulin hommiin ja ensimmäiseksi lisäsin konserttiryhmään tapahtuman, jota en tule vahingossakaan jättämään välistä. Ben Granfelt nimittäin tulee viikon päästä Hampuriin!

Rock’n’Roll Weekender

KekkaViime viikonloppu oli taas mahtavin naismuistiin. Oltiin tietenkin Real Gone Rock’n’Roll Weekenderissä, joka tällä kertaa järjestettiin Tallukassa Vääksyssä. Ja hyvä niin, oli nimittäin hotelli kauniilla paikalla ja palvelukin mitä parhainta. Pienet miinukset sekä huoneen varustelusta että siivouksen tasosta, mutta mitäs noista.

Me oltiin etukäteen ehkä eniten innoissamme puolalaisen Monkey and the Baboonsin esiintymisestä, vaikka mä varovasti muistelinkin kuulleeni solistin vaihtumisesta edellisen Suomen keikan jälkeen. Niin siinä sitten oli käynyt. Vaikka uusi ja erittäin kaunis naissolisti lauloi täydellisesti, jäi jokin siitä showsta puuttumaan. Se tietty räväkkyys ja heittäytyminen, joka edellisellä solistilla oli. Tätä mimmiä olisi varmaan mahtava kuunnella levyltä, mutta livenä se oli edelliseen verrattuna pettymys. Mutta ilmeisesti vain edelliseen verrattuna, muut tuntuivat ihastuneet tähänkin solistiin ikihyviksi.

Toiseksi eniten oltaisiin odotettu Kekkaa, jos oltaisiin tajuttu, että The Silver Bullets on sen kokoonpano. Daa-a. Rockin’ 8 Balls on yksi parhaimmista bändeistä Suomessa, eikä Silver Bullets jäänyt siitä paljoakaan. Musa oli ehkä vähän rauhallisempaa, mutta flirtti lavalta oli muuten ihan samanlaista. Joku noissa tietyissä rokkareissa vaan toimii. Se mikä on Kekalla on myös Foggy Mountain Rockersin Heikolla. Käykää vaikka itse katsomassa.

Jumbosija meni tällä kertaa Espanjaan. The Vibrants oli kaikista huonoin ja sai mut kaipaamaan Coboa ja kumppaneita. Olisi siellä hyviäkin bändejä. Muista bändeistä Limiteds jammasi kuten ennenkin, T-Bird Gang oli kiva nähdä Suomessakin ja The Fantoms jäi myös erittäin positiivisella tavalla mieleen. Riihimäkeläisellä Bull’s Eyella oli myös hyvä meno ja erittäin hyviä biisivalintoja. Tästä muuten näkee, että weekenderissä ollaan oltu lähes selvinpäin. Mä muistan kaikki!

 

”Sulla on kyllä ihana mekko, olisinpa mäkin nainen!”
—Tuntematon mies Outille fiftarimekosta

 

AC/DC eturivissä

SettilistaAivan huikea konsertti! Yllätyksiä keikka ei tarjonnut, koska roudari paljasti meille settilistan jo ennen keikkaa. Broidi tosin epäili, että se oli vain itse listannut biisejä ja huijasi jengiä sillä. Settilistan lisäksi saatiin ohjeet varoa pommeja ja ilotulituksia sekä olla katsomatta ylöspäin niiden aikana. Keikka eturivissä oli mielenkiintoinen kokemus, josta nautin ihan joka hetki. Kamera ja iphone kun jäivät tietenkin kotiin!

Me pohdittiin Hämeenlinnaan lähtöä ihan viimeiseen asti, mutta kun sain tilaisuuden ostaa kaverilta lipun edullisesti, en enää voinut jäädä kotiin. Ensin olin menossa paikanpäälle bussilla, mutta lopulta broidikin innostui lähtemään mukaan, joten päätettiin mennä sinne ajoissa. Saatiin auto parkkiin keskustaan, ja käveltiin keikkapaikalle. Neljän maissa satoi vettä, joten me vedettiin sadetakit päälle ja alettiin pohtimaan sopivaa paikkaa. Lavan edustalle oli aidattu alue, jonka sisäpuolelle pääsi kuulemma 4000 ekaa. Me saatiin rannekkeet, joilla pääsi sitten myöhemmin kulkemaan aitauksesta sisään ja ulos. Paitsi ettei me mihinkään kuljettu, päästiin lavan sivulle eturiviin, ja siinä kökötettiin koko loppuilta. Onneksi oli eväät mukana ja hyvät lämppärit.

Eka lämppäri oli kova kotimainen Santa Cruz. Olin ihan varma, että jonkun tukka jää mikkitelineeseen tai kitarankieliin kiinni, mutta ei. Biisit olivat mulle ihan uusia, mutta niissä oli tarttuvat kertsit ja hyvät melodiat. Laulu jäi ehkä hiukan moshaamista vähemmälle huomiolle, mutta ei se meininkiä haitannut.

Tokana lavalle kapusi ihana uusi tuttavuus Vintage Trouble. Tuon bändin kun näkisi pienemmällä klubilla! En nimittäin usko, että ne tanssiliikkeet pääsivät oikeuksiinsa isolla lavalla, etenkään niille, jotka katselivat menoa screeniltä.

Pian olikin AC/DC:n vuoro. Aika oli kulunut nopeasti tuttuja moikatessa ja taivaalla liiteleviä laskuvarjohyppääjiä, lentokoneita, kuumailmapalloja ja muita ihmetellessä. Edessä keikkaa katsellessa ei tuntunut siltä, että ihmisiä oli siellä se 55000, mutta se näytti varmaan erilaiselta ylhäältä käsin.

11403134_10153535145035439_270343314310251315_nHyvät biisit seurasivat toinen toistaan eikä vesisateestakaan ollut enää tietoakaan. Mä arvelin, että mun lempparibiisi tältä listalta olisi livenä TNT, mutta Hells Bells nostatti jostain syystä ihokarvat pystyyn ja nousi ykköseksi. Yhtään tylsää hetkeä ei ehtinyt tulla, vaikka vikat biisit jäivät ehkä vähimmälle huomiolle tulenlieskojen vieressä lämmitellessä ja ilotulitteita varoessa.

Suurin kysymysmerkki järjestelyiden kannalta oli keikkapaikalta poistuminen, mutta ainakin me päästiin motarille tunnissa. Poliisi oli kivasti sulkenut sillan liikenteeltä, joten jalankulkijoilla oli tilaa mennä. Humalaiset eivät olleet häiriöksi, mutta jotenkin näissä vastaavissa tapahtumissa toivoisi sekä fiksusti käyttäytyviä aikuisia että laajempia anniskelualueita, mutta ei kai me sääntöjen luvatussa maassa sellaiseen koskaan päästä. Lavan edustalla oli tupakanpolttokielto, mutta mua häiritsi enemmän ne asiaa valvovat järkkärit kuin itse tupakoitsijat.