Rokkaavimmat kaupungit TOP6

Aloin muistelemaan kaikkia hyviä rokkikeikkoja eri puolilla maailmaa, ja sen seurauksena tässä pieni listaus mun suosikkikaupungeista siitä näkökulmasta, missä kaupungissa on parhaimmat rokkimeiningit.

1. Nashville

Nashville

Itseoikeutettu ykkönen on tietenkin Nashville, maailman musiikkipääkaupunki ja countryn kehto. Nashvillessä kotia pitävien muusikoiden ja livemusan lisäksi kaupungista löytyy muun muassa monia kuuluisia levytysstudioita, Country Music Hall of Fame ja radiokonserttisali Grand Ole Opry.

2. Las Vegas

Las Vegas

Las Vegas rokkaa, koska kaikki rokkaritkin on siellä.

3. Memphis

Memphis

Ei rokista voi edes puhua ilman Memphisiä. Beale streetillä soi blues, ja historian siipien havina on käsinkosketeltavaa sekä Gracelandissä että Sun Recordsilla.

4. Hampuri

Hampuri

Hampuri on hurmannut mut tapahtumillaan. Täältä löytyy kaikkea mun makuuni ja vähän enemmänkin. Mä en koskaan kyllästy katselemaan laivoja tai merimiehiä Elbellä, mutta ne on ne rokkikeikat Knustissa, Blues Clubilla ja Reeperbahnilla, jotka ovat saaneet mut viihtymään täällä. Ilman Hampuria ei myöskään olisi sitä Beatlesia, jonka musaa me tänä päivänä rakastetaan.

5. Barcelona

Barcelona

Mä inhoan Barcelonetaa, eikä La Ramblakaan ole vienyt mun sydäntäni, mutta jotenkin mä löysin Barcelonasta omat kulmani ja oman musiikkini. Nu Niles soittamassa Sala Apolossa, mitä sitä ihminen muuta tarvitsee? Barcelonan oma big band on myös huikea.

6. Wien

Wien

Satumaiset häät ja joulunalusaika Wienissä saattavat ehkä vaikuttaa siihen, miksi mä olen ihastunut Wieniin. Myönnettäköön, että mun vierailut kaupungissa ovat olleet varsin mielenkiintoisia erityisesti matkaseuran ja paikallisten kavereiden vuoksi. Mutta minkäs sitä hyville reissuille voi. Soul Veranda ja Slapbacks ovat Itävallan parasta antia.

Hyvää synttäriä Bruce Springsteen!

Ennen kuin mä palaan Brasilian reissuun vielä uudelleen, niin tällainen tärkeä huomio tähän väliin: Bruce Springsteen, 67-vuotta tänään. Hieno juttu! Nyt jos koskaan Pomon pitäisi lähteä Yhdysvaltain presidenttikisaan, sitä varten on nimittäin painettu rintamerkit jo 80-luvulla valmiiksi:

Springsteen for president

Huhujen mukaan Springsteen on tänään Stephen Colbertin haastateltavana, mutta sitä odotellessa tässä pieni pätkä CBS Sunday Morningin uunituoreesta haastattelusta kirjan tiimoilta:

Ja ajankuluksi myös vähän huvia tietovisan muodossa:

Springsteen quiz

100% — You’re A Boss!
You really know your Springsteen! Maybe you were ”Born in the U.S.A.” or you were just ”Born to Run,” either way you fit in with both the Americana working class and the great Rock and Roll Hall of Famers!

Ben Granfelt Hampurissa

Ben Granfelt Ben Granfelt Band keikkaili viime viikolla Hampurissa monessakin paikassa. Bluesclub mainosti keskiviikon keikkaa kuukausia etukäteen, joten mä ehdin ostaa liput ja värvätä pari kaveriakin mukaan. Muut keikat tuli vähän yllärinä, maanantai- ja tiistai-iltojen akustiset meni valitettavasti sivu suun, mutta vaikka torstai-illan lisäkeikka Cowboy und Indianer -baarissa julkaistiin samana päivänä kun keikka oli, me oltiin paikalla. Oltiin saatu vinkki mahdollisesta keikasta edellisenä iltana bändin rumpalilta.

Oli kyllä ilo kuulla näin hyvää kitaransoittoa pitkästä aikaa. Kun Granfelt soittaa, niin sitä vaan jotenkin lumoutuu ja jää tuijottamaan sitä. Paras osio oli ehkä juuri akustinen osuus, jossa Granfelt soitti ja lauloi yksinään kolme biisiä. Saksalaisyleisö tuntui lämpenevän eniten Wishbone Ashin aikaisista biiseistä, mutta myös uusi biisi tulevalta levyltä sai hyvän vastaanoton. Levy on jo valmis, ja julkaistaan alkuvuodesta. Sitä odotellessa!

Bändi jatkoi Hampurista perjantaina Saksan rundiaan Berliiniin, mutta mulla oli eri suunta. Vihdoinkin loma!

Real Gone Rock’n’Roll Weekender X

Spunyboys

Kymmenennet bileet ja me laskettiin, että ollaan oltu paikalla ainakin seitsemissä kemuissa. Ei hullummin. Tarkkoja muistikuvia ei ihan kaikista vuosista ole, mutta hauskaa on aina ollut. Bileitä on järjestetty monessa eri paikassa, Valkeakoskella, Ellivuoressa, Vääksyssä ja nyt Heinolassa. Kumpeli Spa olikin tosi kiva lokaatio näihin juhliin. Mä ehdin jo laittaa positiivista palautetta majoituksesta ja ruuasta sinne, toivottavasti välittävät viestin myös henkilökunnalleen. Pohdin tässä, että myös järjestävä paikkakunta hyötyy näistä bileistä, sillä jengi taatusti tsekkaa kiinnostavat liikkeet jo etukäteen ja paikalliset kaupat, kuten tässä tapauksessa esimerkiksi Heinolan Romua ja Romantiikkaa, voivat hyvinkin saada muutamia uusia asiakkaita.

Ensimmäinen bändi perjantai-iltana oli Cast Iron Arms. Nimi ei sanonut meille mitään mutta kas, tuttu bändihän se siinä. Siitä oli tosin vuosia, kun viimeksi olin tämän Rintasaaren bändin nähnyt. Näin käy itseasiassa aika usein, nimi kuulostaa joko vieraalle tai hivenen tutulle, mutta vasta bändin kavutessa lavalle muistaa, että tämä pumppu on nähty joskus aiemminkin. Cast Iron Arms oli hyvä aloitus viikonlopulle, vaikka epäkiitollisimmalla soittovuorolla esiintyivätkin.

Barnshakers on nähty jo niin monta kertaa, että sitä ei ole ehditty unohtamaan. Mä tykkäsin nähdä Haajan tämän bändin puikoissa ja jotenkin se meno oli paljon rennompaa kuin Agentsien kanssa.

Barnshakers

Perjantain paras bändi oli odotetusti saksalainen Black Raven. Kannattaa ehdottomasti reissata Suomeen Saksasta asti. Mä näin tämän poppoon viimeksi Hampurin Rockabilly Allnighterissa, ja tämä Suomen keikka oli hivenen erilainen siinä mielessä, että settilistaan oli lisätty kolme instrumentaalia. Ne biisit veivät Black Ravenin koko showta aika paljon rautalangan suuntaan, mutta bändin vahvuus ei kuitenkaan taida olla siinä.

Black Raven

Lauantain bändilistaan mahtui mm. Toreadors, Jetaways, Slippers ja Avengers, sekä illan päättänyt Spunyboys, jotka kaikki olivat ihan ookoo. Spunyboyssilla oli kyllä illan komein tötterö, pointsit sinne (ekassa kuvassa). Mitään suuria löytöjä ei näiden bändien joukosta kuitenkaan tehty. Goofinin levykaupoilla suosittelin kaverille Shoebox Revuen levyä, ja siitä tulikin viikonlopun paras bändi, vaikkei se ollut koko bileissä. Tsekatkaa vaikkapa tämä biisi:

Eikö olekin hyvä?!

Bruce Springsteen Zürichissä

Mulla oli pieni seikkailu Zürichiin mennessä, koska Eurowings perui lauantaiaamun lennon juuri sillä hetkellä, kun boardingin piti alkaa. Ihmiset lähtivät portilta juoksemaan kohti Lufthansan Eurowingsin lipunmyyntiä lähtöaulassa. Mä juoksin muiden mukana, jopa siinä kärkiporukassa, ja olin jonossa ehkä joku kahdeskymmenes.

Mun hyvästä sijoituksesta huolimatta siinä jonossa sai kököttää pitkälti toista tuntia. Ihan tajuttoman hidasta touhua. Mä ehdin moneen kertaan surffailemaan lentohintoja ja katselemaan vaihtoehtoja Zürichiin menolle. En uskaltanut varata mitään, koska tiesin Eurowingsin kuitenkin yrittävän hoitaa ihmisille vaihtoehtoisia yhteyksiä pelkän rahojen palautuksen sijasta. Mutta tuntui pahalta katsoa, kun vapaat paikat muiden lentoyhtiöiden koneissa hupenivat silmissä. Ehdin ehkä sataan kertaan miettiä pääsenköhän mä Zürichiin ollenkaan. Jotkut jonossa ottivat reklamaatiolomakkeen vastaan ja lähtivät suosiolla pois, mutta mä jäin sitkeästi jonottamaan toivoen, että en joutuisi maksamaan menolennosta yhtäkkiä neljääsataa euroa. Olisi ne 80 euron halpalennot tulleet siinä vaiheessa pikkasen kalliiksi.

Olin herännyt aamuyöstä ollakseni ajoissa kentällä sitä kello seiskan lentoa varten, joten jonotus ei ollut kovin kivaa. Viestitin kaverille, etten tulekaan ihan aamusta, vaan ilmoitan kun tiedän uuden lennon. Jotenkin mun sinne Zürichiin oli kuitenkin päästävä, tätä Bruce Springsteenin viimeistä Euroopan kiertueen keikkaa mä en aikoinut jättää välistä. Onneksi konsertti oli sunnuntai-iltana ja nyt oli vasta lauantai. Tunteet vaihtelivat laidasta laitaan siinä jonottaessa, välillä kiukutti ja välillä olin taas ihan positiivisella mielellä ja varma siitä, että kyllä asiat järjestyy. Pohdin pitkään mitä mä sanon kun tiskille vihdoin pääsen.

Kun mun vuoro vihdoin ja viimein koitti, mä hymyilin ja kysyin ystävällisesti mitä vaihtoehtoja mulla on päästä Springsteenin keikalle Zürichiin. Se nainen siinä Lufthansan tiskillä alkoi heti jutustelemaan mulle ja kertoi siskonsa olleen Berliinin keikalla. Se kysyi monelta konsertti alkaa ja mä sanoin että se on illalla. Unohdin vaan mainita, että sunnuntai-iltana… Se nainen totesi, että kyllähän mut pitää Zürichiin saada ja kysyi kelpaisiko Swiss Airin suora lento iltapäivällä vai katsooko hän aiempia lentoja jatkoyhteyksien kautta. Mitä enemmän lentoja, sitä enemmän pelottavia laskeutumisia ja sitä suurempi todennäköisyys, että joku lento taas perutaan, mä ajattelin ja vastasin sen Swissin kelpaavan mulle mainiosti. Nainen antoi 15 euron ruokakupongin ja alkoi käsin täyttämään jotain lomakkeita, joihin sen piti hakea kollegansa allekirjoituskin välillä. En enää ihmettele, miksi siinä jonossa kesti niin kauan.

Kun mä vihdoin sain tarvittavat paperit käsiini, kävin Swiss Airin tiskiltä hakemassa boarding passin ja päätin lähteä kotiin nukkumaan hetkeksi. Se aamuöinen herätys vähän painoi silmäluomia. Kun myöhemmin palasin lounaalle kentälle, totesin ruokakuponkien olevan hyvinkin riittäviä, koska mun lounas kustansi vain 7,50€. Swiss Air lähti ajallaan ja mä pääsin vihdoin Zürichiin.

Lauantai-ilta kului nopeasti kaverin kanssa kuulumisia vaihtaessa, ja sunnuntaina vuorossa oli paljon kävelyä ympäri kaupunkia sekä vihdoin se konsertti stadionilla.

Bruce Springsteen

Meillä oli liput seisomapaikoille kentälle, ja meininki oli tosi kiva sateenuhasta huolimatta. Kukaan ei töninyt eikä heilunut humalassa, vaikka oluttarjoilu pelasi. Zürichissä oli onneksi Berliiniä alhaisemmat desibelit, ja ilman korvatulppiakin olisi pärjännyt hyvin.

Mä olin ennen keikkaa ehkä vähän toivonut kuulevani Point Blankin, Youngstownin tai Downbound Trainin, mutta eihän Pomo sellaiseen melankoliseen tunnelmaan sortunut. Keikan aikana mä tosin myös unohdin, että olin ylipäätään toivonut kyseisiä biisejä. Ihan sama mitä sieltä tulee, mulle kelpaa kaikki. Kiertueen helmi oli tietysti kiva kuulla, mutta Riverin aikana alkoi sataa tihuttaa vettä. Mulla oli kertakäyttösadetakki, sillä sateenvarjoja ei saanut koko alueelle viedä.

Mä en tiedä mikä tossa tihkusateessa ja sadetakissa on, mutta jotenkin se sadetakin huppu päässä mulle tulee sellainen fiilis, kuin Fogertyn Puistobluesin keikalla aikoinaan. Ihan kuin olisin jollakin yksityisellä keikalla, eikä yleisössä olisi ketään muita. Jos huonompi keikkafiilis joskus yllättää, ehkä mun pitäisi kokeilla ravihevosilta tuttuja silmälappuja pään sivuille.

Joka keikalta jää aina yksi biisi päällimmäisenä mieleen, ja tällä kertaa se oli Mary’s Place.

I got seven pictures of Buddha
The prophet’s on my tongue
Eleven angels of mercy
Sighin’ over that black hole in the sun
My heart’s dark but it’s risin’
I’m pullin’ all the faith I can see
From that black hole on the horizon
I hear your voice calling me

Let it rain, let it rain, let it rain
Let it rain, let it rain, let it rain, let it rain
Meet me at Mary’s place, we’re gonna have a party
Meet me at Mary’s place, we’re gonna have a party
Tell me how do we get this thing started
Meet me at Mary’s place

Familiar faces around me
Laughter fills the air
Your loving grace surrounds me
Everybody’s here
Furniture’s out on the front porch
Music’s up loud
I dream of you in my arms
I lose myself in the crowd

Let it rain, let it rain, let it rain
Let it rain, let it rain, let it rain, let it rain
Meet me at Mary’s place, we’re gonna have a party
Meet me at Mary’s place, we’re gonna have a party
Tell me how do you live broken-hearted
Meet me at Mary’s place

I got a picture of you in my locket
I keep it close to my heart
A light shining in my breast
Leading me through the dark
Seven days, seven candles
In my window light your way
Your favorite record’s on the turntable
I drop the needle and pray
Band’s countin’ out midnight
Floor’s rumblin’ loud
Singer’s callin’ up daylight
And waitin’ for that shout from the crowd
Waitin’ for that shout from the crowd
Waitin’ for that shout from the crowd
Waitin’ for that shout from the crowd
Waitin’ for that shout from the crowd
Waitin’ for that shout from the crowd

Turn it up, turn it up, turn it up
Turn it up, turn it up, turn it up, turn it up

Meet me at Mary’s place, we’re gonna have a party
Meet me at Mary’s place, we’re gonna have a party
Tell me how do we get this thing started
Meet me at Mary’s place

Mary’s Place on sellainen bilebiisi, että tunnelma kohoaa väkisinkin. Se toimii lisäksi erityisen hyvin sadekelissä. Mutta mitäköhän se Mary’s Place tarkoittaa? Onkohan se taivas? Sinänsä se olisi osuvaa, koska kyllä tanssiessakin voi fiilis kohota taivaisiin.

Kaverilla oli syntymäpäivä maanantaina, joten juhlittiin keikalla sitä ja mä bailasin enemmän kuin Springsteenin keikoilla koskaan. Kun illalla vielä käveltiin kaverin kämpille neljän pysäkin matka täpötäysien junien sijasta, oli päivän aktiivisuuskiintiö ylitetty tuplasti.

Seuraavana aamuna oli ihanaa herätä onnellisena edellisen illan keikasta. Kaveri käveli kankeanoloisesti olkkariin ja sanoi, että hänestä tosiaan tuntuu siltä, että hän olisi vanhentunut vuodella yön aikana. Sitä ne synttärit ja Springsteen teettää.

On se kumma miten itse vaan vanhenee, mutta Pomo ei ollenkaan!

Bruce Springsteen

ZZTop Hell Raisers – Hamburg Stadtpark

Hampurin Stadtpark Open Air on siitä kiva konserttipaikka, että se on erittäin pieni alue. Pensailla aidatussa notkossa on todellakin tunnelmaa. Maa viettää reunoilta alaspäin, mutta lava on kuitenkin kohotettu maa-aineksella selkeästi. Artisteja Stadtparkissa esiintyy laidasta laitaan, mutta ZZTopin keikalle mulla oli liput jo pitkään. Menin konserttiin puolalaisen kaverin kanssa, mutta silläkin oli kaksi lippua keikalle. Meidän piti siis ennen keikkaa myydä ylimääräiset, ja se onnistui todella helposti jo pelkästään matkalla puistoon. Päästiin siis hyvillä mielin tsekkaamaan lämppäribändinä toiminut Ben Miller Band, josta mä tykkään paljon. Illan päätähdetkään eivät turhaan antaneet odottaa itseään, vaan alottivat keikkansa jo kahdeksalta.

ZZTop

Got Me Under Pressure oli toimiva aloitus enkä mä voinut kuin ihmetellä miten nämä tyypit jaksaa keikkailla päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Bändin ja yleisön fiilis oli hyvä, ja mikäs siellä auringonpaisteessa oli jammaillessa. Muutama pisara vettä satoi ennen konsertin alkua, mutta mä en edes kaivanut rotsin taskuun tunkemaani sadetakkia esiin.

Stadtpark Open Air Hamburg

Gimme All Your Lovin’, I Gotsta Get Paid, Rough Boy ja Tush olivat mun eniten odottamia biisejä, ja hyvältä ne tietysti kuulostivat. Yleisö lauloi ehkä eniten mukana Sharp Dressed Manissä. Osasin odottaa Foxy Ladyä coveriksi, koska se kuultiin myös pari vuotta sitten Helsingin keikalla. Sillä, joka oli mun mielestä loistava, mutta joka Hesarissa sai huonot arvostelut.

Billy Gibbons ZZTop

Mun kaverini sanoi ennen keikkaa, ettei erityisemmin tykkää bluesista ja siksi vähän epäili miten hyvin ZZTop livenä kolahtaa, mutta halusi kuitenkin nähdä nämä herrat kun siihen on vielä mahdollisuus. Keikan aikana se kuitenkin sanoi, että tykkää siitä tyylistä, millä Gibbons soittaa bluesia. Settilistaan palautettu Catfish Blues oli hauska ja yllättävä veto, samoin tokassa encoressa kuultu Jailhouse Rock, josta Hill teki ihan omanlaisensa version.

Settilista näytti kokonaisuudessaan tältä:

Got Me Under Pressure
Waitin’ for the Bus
Jesus Just Left Chicago
Gimme All Your Lovin’
Pincushion
I’m Bad, I’m Nationwide
I Gotsta Get Paid
Rough Boy
Foxy Lady (The Jimi Hendrix Experience cover)
Catfish Blues (Robert Petway cover)
Cheap Sunglasses
Chartreuse
Sharp Dressed Man
Legs

Encore:
La Grange / Sloppy Drunk / Bar-B-Q
Tush

Encore 2:
Jailhouse Rock (Elvis Presley cover)

Jos joku on tänään menossa Hamina Bastioniin keikalle, niin ei muuta kuin hyvää keikkaa! Huono se ei voi olla.

Hampurin Rockabilly Allnighter 2016

Rockabilly Allnighter 2016Tälläsetkin bileet oli taas Knustissa. Viime vuonnahan Hampurin Rockabilly Allnighterissa oli mulle rakas Black Raven, mutta tänä vuonna en tuntenut ennestään yhtään bändiä. Myös se porukka, jonka seurassa mä siellä hilluin, oli aika erikoinen. Yksi saksalainen nainen, yksi venäläinen mies ja yksi meksikolainen mies, joka osasi vähän suomea. Se meksikolainen on historioitsija, mutta koska historioitsija ei ole varsinainen ammatti sen yliopistossa, sen pääaineena oli urheilu. Nyt se sitten valmentaa jotain St. Paulin jalisjoukkueista, harrastaa historiointia ja opiskelee suomea.

Bändejä oli paikalla lähes yhtä sekalainen seurakunta kuin meidänkin porukka. Alla olevassa videossa The Kaboomsin tyylinäyte tämän vuoden Screaministä. Tämä on paikallinen pumppu Barcelonasta, mutta se ei ollut mulle ennestään tuttu. Johtuu ehkä siitä, että bändi julkaisi debyyttinsä viime vuonna. Levy on otettu hyvin vastaan ja siitä kertonee myös hyvin täyttyvä keikkakalenteri, sekä jo nuo toteutuneet esiintymiset Calellassa, täällä Hampurissa ja myös Hemsbyssä. Junglelta löytyy muuten levy, mikäli tämä bändi iskee. Mä tykkäsin.

Saksalaisen Ray Allen Bandin soundi on tosi autenttinen, ja mä tykkäsin näiden coverbiiseistä erittäin paljon. Aikamoinen Jerry Lee Lewis kosketinsoittimissa, sen flirttailu näkyi varmasti takarivin tytsyille asti.

Mun venäläinen keikkaseuralaiseni kuvaili millainen undergroundilmiö rockabilly oli Neuvostoliitossa, mutta haastavasta historiasta huolimatta Venäjältäkin tulee muutamia hyviä bändejä tästä genrestä. Tämä ei ollut edes eka venäläinen rockabillybändi, johon mä olen törmännyt. Nämä Moskovasta tulevat tyypit, Alex, Dmitriy ja Alexey, muodostavat bändin nimeltä The Diamond Hand ja tämä I tell on you on niiden ehdottomasti paras biisi. Ja mainio onkin.

Bruce Springsteen Berliinin Olympiastadionilla

Puitteet ainakin oli kohdallaan; täysi tupa eli about 60 000 ihmistä ja lämmin, aurinkoinen keli. Olin polttanut naamani jo päivällä jokiristeilyllä, joten lievästä auringonpistoksesta kärsien vetäydyin suosiolla varjoon alatasanteelle. Toinen syy siihen alkukeikan sijaintiin vessojen lähellä oli Burger Kingin kanahampurilainen. Mä en ollut ihan parhaassa vedossa tällä keikalle, mutta onneksi Pomo oli!

Bruce Springsteen Berliinissä

Konsertti alkoi ajallaan Adam Raised the Cainin jylhällä soundilla, ja se volyymi vähän yllätti meidät, vaikka istuttiin takakaarteessa. Musa pauhasi niin järjettömän lujaa, ettei siitä oikeastaan saanut edes mitään selvää enää. Jotkut lähtivät samantien pois, kun korvat ei kestäneet sitä 300 desibeliä. Onneksi mulla oli korvatulpat mukana. Ja Imodiumit.

Toka biisi Badlands kuuluu myös mun lemppareihin. Sen kertosäkeen kohdalla pitää aina lyödä kädellä kaksi kertaa tahtia, se tulee jotenkin selkärangasta. Out in the Street jatkoi vauhdikasta meininkiä, ja neljäs biisi oli Sherry Darling. Mä en ennen tykännyt siitä biisistä kovin paljon, mutta nyt tykkään. Sillä biisillä taisin voittaa pari vuotta sitten sen kaiuttimen radioskabasta.

Ne hikinauhat ranteissa on muuten ihan oikeaan käyttöön eivätkä mitkään koristeet, sen verran Pomo keikan aikana hikoili. Ensin kastui musta t-paita ja sitten paidan päällä ollut harmaa liivi. Välispiikkejä ei kuultu juuri yhtään, vaan Springsteen antoi musiikin puhua puolestaan. Kerran Pomo kiitteli yleisöä saksaksi, fantastisch. Jopa mä ymmärsin. Turvamiehet saivat sydämentykytyksiä päätähden hypättyä yleisön sekaan, ja kameramies tippui kärryiltä eikä screenille näkynyt kunnolla missä Pomo vipelsi. Muuten kameran kuvakulmat olivat kohdallaan ja Springsteenin olemus näkyi isolle näytölle juuri niin legendaarisena kuin se vaan voi.

Springsteen

Muutaman mulle vähemmän mieluisan biisin jälkeen kajahti ilmoille Spirit in the Night. Yksi pyörätuolissa alatasanteelle parkkeerannut fani oli siitä biisistä niin innoissaan, että mä jäin katsomaan nouseeko se kohta kävelemään tuolistaan. Mutta sitten seuraava biisi Candy’s Room vei mun huomion. Se nimittäin oli fanitoive ja toiveensa tueksi oli kyseinen fani väsännyt pienen pahvilaatikkopienoismallin bändistä karkkihuoneessa.

Hungry Heart iski yleisöön ja siinä vaiheessa koko stadioni näytti jammailevan. Death to my Hometown ja My Hometown tulivat osuvasti peräkkäin, ja mulle tuli Somero mieleen. En tiedä kummasta.

Huuliharppu kun kaivetaan esiin, tietää se usein sitä, että River saattaa olla vuorossa. Tällä kiertueella sitä tietenkään voi jättää välistä, se kun on koko kiertueen nimi. Mahtavaltahan se kuulosti, niinkuin aina. Waiting on a Sunny Day oli taas tuttuun tapaan se biisi, kun joku lapsi pääsee lavalle laulamaan kertosäkeen. Yksi onnellinen pieni poika katsomosta löytyi, vaikka mä en nähnyt lapsia missään. Saksalaisen kaverin mukaan konsertit eivät ole lasten paikka Saksassa. Näillä desibeleillä en ihmettele.

Springsteen Berliinissä

Rising on sellanen biisi, joka herää henkiin keikoilla, mutta ei kuulosta levyltä kuunneltuna yhtään niin hyvältä. Born in the USA taas iski yleisöön kuten olettaa saattaa. Muutenkin yleisö Berliinissä muistutti suomalaista rokkenroll –kansaa hyvin paljon. Tunteella mukana, mutta ei mitään ylitsepursuavaa riehumista. Konserttipaitoja näkyi paljon eri kiertueilta, ja uudetkin paidat tekivät kauppansa 35 euron hintaan.

Kaikista hyvistä biiseistä puuttuivat esimerkiksi Youngstown, Downbound Train ja Point Blank, mutta ne on kaikki melko melankolisia. En mä niitä oikeastaan jäänyt kaipaamaan, mulle riitti ihan tämä esitetty setti. Viimeisin ja 33. biisi tässä konsertissa olikin Thunder Road, mutta vikoista rokeista Seven Days to Rock oli se, joka jäi soimaan päähän. Kyllä sen voimin kelpaa suunnata takaisin työmaalle tiistaina. Lähdettiin kävelemään junalle ihmisvirran mukana, mutta ei siellä mitään tunkua sen kummemmin syntynyt. Berliiniä voin suositella konserttikaupunkina oikein lämpimästi, kätevä kulku stadikalle ja kiva kaupunki aurinkoisella kelillä noin muutenkin. Jos siis artistina on Springsteen ja miksaaja joku muu kuin se 300 desibelin mies.

Fortunate Son?

Fortunate SonMulla oli pääsiäisenä ohjelmassa John Fogertyn kirjan Fortunate Sonin lukeminen. Mä oikein odotin, että saan keskittyä siihen ja kuulla Fogertyn tarinan. Enkä pettynyt, oli se sen verran huikea stoori.

I’m not running for president, so I don’t have to hide anything!

Fogerty kertoi kirjassa oman näkemyksensä riidoista Creedence Clearwater Revivalin entisten jäsenten, itsensä, Stu Cookin, Dough Cliffordin ja edesmenneen Tom Fogertyn kesken. Jostain syystä Johnilla oli itsellään päähänpinttymä, että bändin pitää olla kuten Crickets ja Beatles ja sen jäsenet tasavertaisia, joten se koko touhu lähti alusta lähtien väärille raiteille. Järkyttävä sopimus Fantasy Records -levy-yhtiön kanssa aiheutti lisäksi sen, että Fogerty sen enempää kuin Creedencekään eivät omistaneet oikeuksia biiseihin, ja levy-yhtiön neuvosta ne yrittivät myös kiertää veroja hukaten samalla miljoonia veroparatiisiin olemattomille tileille. Kaikki se menestys, jonka Creedence koki, hävisi kuin tuhka tuuleen, ja sitä seurasi vuosikymmenien piina.

Kirjassa Fogerty valottaa lapsuuttaan ja äitiään sekä James Burtonia, Scotty Moorea, Elvistä, Buddy Hollya ja monia muita, jotka inspiroivat sen musiikin pariin. Fogertyn mieleen olivat jääneet erityisesti biisintekijät, kuten Carl Perkins ja Stephen Foster. Mutta mä nautin myös niistä muista, ei musiikillisista muistoista. Musta vauvanukke ei olisi ensimmäinen asia, jonka kuuluisa artisti ehkä haluaisi lelukseen mainita, mutta Fogerty ei säästele kirjassa edes itseään. Mullakin oli pienenä nukke, jonka nimi oli sattuneesta syystä pikkuneekeri. Mutta mä en sentään pissannut housuuni paria tusinaa kertaa ala-asteella!

I was there for the music.

Vaikka kaikki on nyt järjestynyt ja Fogertyllä on oma rakas Juliensa, paistaa kirjasta katkeruus hyvin vahvasti läpi. Useammin kuin kerran se mainitsee, että Stulle musiikki ei ollut koko elämä. Fogertyn mukaan nämä kaverit eivät pystyneet keksimään osioita, vaan niille piti näyttää mallia. Stu otti kunnian Down on the Cornerin bassosta, mutta Fogertyn mielestä asia ei mennyt niin. Doug ei pysynyt tahdissa ja se kuuluu erityisesti Lodissa ja Cotton Fieldsissä. Epäluottamus bändikavereihin kärjistyi siihen, että Fogerty soitti levylle toistenkin osuudet.

Fogertyn tyylistä johtaa bändiään tuli mieleen eräs toinen herrasmies, joka kirjassakin usein mainitaan. Tässä oli vain se ero, että Bruce Springsteen on Bruce Springsteen ja Creedence ei ollut John Fogerty. Fogerty pohtii itsekin sitä, oliko se tyranni. Mutta pitäytyy silti väitteessään, että muilta puuttui visio. Se tiesi mihin Creedenceä viedään ja miten se pidetään pinnalla, ja oli myös perfektionisti. Fogerty uskoo myös aidosti auttaneensa ja tukeneensa muita, vaikka se ei niistä tunnu samalta.

Doug farts in the track, that was his contribution.

Kun Tom sitten suuttui siitä, kun John tunnistettiin lentokentällä, päätti John jättäytyä taka-alalle. Olisiko tilanne ollut eri, jos John olisikin ollut näistä veljeksistä vanhempi? Tapahtui yhteenotto, jolloin muut jäsenet vaativat, että myös he voivat tehdä biisejä Creedencelle. Ne siis halusivat tehdä elämänsä ensimmäiset kappaleet Creedencelle, joka oli tuolloin maailman ykkösbändi. Niin syntyi Mardi Gras, joka Fogertyn kostonakin tunnetaan.

Tom jätti bändin ja sai Johninkin pohtimaan samaa. Se piti kuitenkin edelleen kiinni bändifilosofiastaan, ja piti suurena vääryytenä sitä, että Elvis jätti aikoinaan Scotty Mooren ja D.J. Fontanan. Bändärit olivat taas Dougille ja Stulle tärkeämpiä kuin musa, ja pian oli Creedencen aika lopettaa. Fantasy Records piti silti Fogertyn kuristusotteessaan, sillä levyjä oli tekemättä. Fogerty teki Blue Ridge Rangersien kanssa Fantasylle levyn, jonka mäkin muistan. Kuuntelin sitä ja kelasin, että mitähän vittua.

Pardon me for not sounding humble.

Biisien kirjoitus Fogertyltä sujui. Sillä on omanlaisensa metodi biisien tekemiseen, ja sen mukaan hyvään rokkibiisiin kuuluu neljä osaa. Ensimmäinen on nimi, ja niitä Fogertyllä oli tapana keräillä muistivihkoonsa. Joskus ne olivat sielä vuosia, ennen kuin biisi sai alkunsa. Toinen osa hyvää biisiä on soundi. Kolmanneksi biisissä pitää olla jotain erityistä, jotta se jää mieleen. Ja viimesenä muttei vähäisempänä hyvässä rokkibiisissä on kitarariffi.

Old Man Down the Road syntyi kuulemma lauseesta, joka muistikirjassa luki muodossa Somewhere Down the Road. Fogerty näki otsikon kirjassaan ja jäi pohtimaan mitä siellä tiellä on. Vanha mies, jonka ei tarvitse edes olla ihminen. Se voi olla vaikka paholainen. Biisi alkoi saada muotonsa. Kun John sitten palasi muistikirjaansa, ei tuota otsikkoa enää siellä ollut. Ei, vaikka kirjan moneen kertaan selasi. Sama ilmiö tapahtui myöhemmin erään toisenkin biisin kohdalla. Fogerty totesi, että se mitä pitää nähdä, on siellä. Kirjan suljettuaan sitä ei enää ole.

Proud Mary oli nimi Johnin mielessä jo ennen kuin se tiesi mitä se tarkoittaa. Kesti aikansa, ennen kuin siitä tuli siipirataslaiva. Se laiva oli itseasiassa ollut jotain, jota Stephen Foster olisi biisiinsä kirjoittanut. Proud Mary olisi voinut olla sen biisi. Fogerty teki biisejä paikoista, joissa se ei ollut edes käynyt, kuten Mississippistä ja bayousta. Proud Mary käsissään Fogerty tiesi, että se oli kultakimpale. Se sanoi Proud Maryn olevan todella hieno, paljon itseään parempi. Bändin muut jäsenet eivät kuulemma nähneet siinä mitään ihmeellistä.

Lame.

Levy-yhtiö haastoi Fogertyn oikeuteen itsensä plagioinnista. Creedencen hajottuakin Fantasy omisti oikeudet biiseihin, ja Run through the Jungle kuulosti liikaa Green Riveriltä. Levy-yhtiön pomo oli vienyt kaikki rahat ja biisit, mutta halusi vielä tulevatkin biisit itselleen. Oikeudenkäynnissä ei kuitenkaan ollut Fogertyn mielestä kyse biisistä vaan soundista. Se nyt vaan on Fogertyn tyylistä soittaa swamp-rokkia. Fogerty voitti oikeudenkäynnin demonstroimalla miten biisit voivat kuulostaa samalta, vaikka ovatkin ihan eri kappaleita. Riitely Fantasyn kanssa ei loppunut siihenkään. Fogerty yritti ostaa oikeudet Creedencen biiseihin takaisin ja antoi shekin, jonka seurauksena levy-yhtiön pomo lakkasi vastaamasta puheluihin. Se huijasi Johnia taas.

Vuonna 1993 Fogerty muisteli miten oli teininä haaveillut olevansa maailman paras kitaristi. Se ymmärsi, ettei niin koskaan tapahtunut. 48-vuotiaana moni olisi luovuttanut, mutta Fogerty alkoi harjoitella. Pian sen jälkeen Fogerty tajusi, ettei ikinä tule samaan oikeuksia takaisin. Se totesi, että voi elää seuraavatkin 20 vuotta samalla tavoin, piinan ja kivun keskellä, tai se voi hyväksyä mitä tapahtui ja jatkaa eteenpäin. Robert Johnsonin haudalla vieraillessaan Fogerty mietti kuka omistaa Johnsonin biisit nykyään.

It doesn’t matter. The world knows they are your songs.

Bruce Springsteen: The River Tour 2016

SpringsteenEn olisi ikinä uskonut, että osaan olla näin päättämätön sählääjä, mitä juuri nyt Springsteenin konserttien suhteen.

Bruce Springsteen tuo The River -kiertueensa Eurooppaan ja mä olen ollut aivan sekaisin niiden konserttien kanssa. Ahdistus on taas palannut ja lääkkeiden kanssa on ongelmia, joten kaikkien tapahtuminen ja lomien suunnittelu on vaikeaa. On niin vaikea uskoa, että parin kuukauden päästä kaikki olisikin hyvin, kun tätä sirkusta on kestänyt jo lähes vuoden. Mä en kuitenkaan antaisi itselleni anteeksi, jos en edes yrittäisi mennä johonkin keikalle, joten pakko niitä lippuja oli tutkia.

Kiertue starttaa Euroopassa toukokuun puolessa välissä Barcelonasta, ja mä en osaa päättää ostaisinko liput sinne vai en, kun ne tulevat ensi viikolla myyntiin. Barcelonan keikka osuu lauantaille sellaisena viikonloppuna, jolloin Saksassa on maanantaikin vapaa, joten pitkä viikonloppu Barcelonassa olisi aika kiva. Mutta lähempääkin keikkoja löytyy.

Saksassa Springsteen konsertoi Münchenissä ja Berliinissä kesäkuussa. Niihin liput tulivat myyntiin eilen ja mä sekoilin niiden buukkaamisen kanssa ihan urakalla. Päätin joka tapauksessa ostaa liput Berliiniin, vaikka se keikka onkin sunnuntaina ja vaatii maanantain vapaaksi. Ensin varasin seisomapaikat lavan edestä ja olisin saanutkin ne, mutta sitten tajusin, että mä olen ainakin puoli metriä lyhempi kuin keskiverto saksalainen, joten ei mun mitään seisomapaikkoja täällä kannata ottaa. Pähkäilin istumapaikkojenkin kanssa aikani ja lopulta totesin, että pakko ostaa jotain, etten ainakaan jää ilman lippuja. Nyt on ainakin yksi keikka kalenterissa.

Suomen konserttia ei ole ainakaan vielä julkistettu, mutta mä toivon, että se sijoittuisi jonnekin kesä-heinäkuuhun, jolloin on Ullevinkin keikka. Mitä myöhemmin, sen parempi.

Tänään on taas vuorossa tennistä, joten ainakin mä tiedän mitä levyä kuuntelen Spotifyista matkalla tennishallille.