Hampurin Rockabilly Allnighter 2016

Rockabilly Allnighter 2016Tälläsetkin bileet oli taas Knustissa. Viime vuonnahan Hampurin Rockabilly Allnighterissa oli mulle rakas Black Raven, mutta tänä vuonna en tuntenut ennestään yhtään bändiä. Myös se porukka, jonka seurassa mä siellä hilluin, oli aika erikoinen. Yksi saksalainen nainen, yksi venäläinen mies ja yksi meksikolainen mies, joka osasi vähän suomea. Se meksikolainen on historioitsija, mutta koska historioitsija ei ole varsinainen ammatti sen yliopistossa, sen pääaineena oli urheilu. Nyt se sitten valmentaa jotain St. Paulin jalisjoukkueista, harrastaa historiointia ja opiskelee suomea.

Bändejä oli paikalla lähes yhtä sekalainen seurakunta kuin meidänkin porukka. Alla olevassa videossa The Kaboomsin tyylinäyte tämän vuoden Screaministä. Tämä on paikallinen pumppu Barcelonasta, mutta se ei ollut mulle ennestään tuttu. Johtuu ehkä siitä, että bändi julkaisi debyyttinsä viime vuonna. Levy on otettu hyvin vastaan ja siitä kertonee myös hyvin täyttyvä keikkakalenteri, sekä jo nuo toteutuneet esiintymiset Calellassa, täällä Hampurissa ja myös Hemsbyssä. Junglelta löytyy muuten levy, mikäli tämä bändi iskee. Mä tykkäsin.

Saksalaisen Ray Allen Bandin soundi on tosi autenttinen, ja mä tykkäsin näiden coverbiiseistä erittäin paljon. Aikamoinen Jerry Lee Lewis kosketinsoittimissa, sen flirttailu näkyi varmasti takarivin tytsyille asti.

Mun venäläinen keikkaseuralaiseni kuvaili millainen undergroundilmiö rockabilly oli Neuvostoliitossa, mutta haastavasta historiasta huolimatta Venäjältäkin tulee muutamia hyviä bändejä tästä genrestä. Tämä ei ollut edes eka venäläinen rockabillybändi, johon mä olen törmännyt. Nämä Moskovasta tulevat tyypit, Alex, Dmitriy ja Alexey, muodostavat bändin nimeltä The Diamond Hand ja tämä I tell on you on niiden ehdottomasti paras biisi. Ja mainio onkin.

Sataman synttäreiden loppuhuipennus

Perinteiseen tapaan sataman synttäreiden houkuttelevin ohjelmanumero merimiesten laivojen lisäksi oli livemusiikki. Tänä vuonna Jolly Roger -lavalla oli jostain syystä pelkkiä psychobillybändejä, joka on ihan kiva psychon ystäville, mutta ei mulle. Hafenrockin lavalla oli perjantaina metallia ja lauantaina poppia, mutta sunnuntai oli varattu rockabillylle, joten me suunnattiin tietty Suomi-Saksa -pelin jälkeen sinne. Illan ylivoimaisesti parhaimman keikan veti Boppin’B.

BoppinB

Boppin’B näytti hirveän tutulta, mutta en ollut varma olenko mä ollut niiden keikalla Suomessa. No, nyt ainakin tykkäsin bändistä tosi paljon. Jopa Springsteenin I’m on Fire -cover saa multa pelkästään ylistystä. Se oli riittävän erilainen veto alkuperäiseen verrattuna. I’m on Fire oli muuten osuva biisi siihen väliin..

Yhtäkkiä Elben toiselta puolelta nousi horisonttiin iso, musta savupatsas. Bändikin noteerasi asian, mutta toistaiseksi keikka jatkui. Ihmiset jatkoivat jammailua mutta vähän väliä katseet kääntyivät savuun.

Savu

Melko pian Twitteristä löytyi uutinen, jonka mukaan kyseessä oli trukin kolaroinnista aiheutunut kemikaalionnettomuus varastoalueella. Tuossa vaiheessa ei vielä puhuttu savun myrkyllisyydestä mitään. Bileet päättyivät kuitenkin siihen, että kuuluttaja pyysi ihmisiä poistumaan rauhallisesti alueelta lähimpiä hätäpoistumisteitä käyttäen. Satama evakuoitiin ja ihmisiä sataman lähellä kehotettiin sulkemaan asunnoistaan ovet ja ikkunat. Kukaan ei ilmeisesti loukkaantunut palossa, vaikka 150 palomiestä hommiin joutuikin. Melkoinen lopetus huikeille 827-vuotissynttäreille!

The Blue Cats @ Knust

The Blue CatsMulla oli tämä keikka kalenterissa jo jonkin aikaa, mutta perjantain koittaessa olin unohtanut koko asian. Naapuri kysyi mitä puuhailen illalla, joten tarkistin keikkakalenterini juuri ajoissa. Ehdin kuunnella pari biisiä Youtubesta keikkaan valmistautuessa, mutta sen kummempia odotuksia ei tällä kertaa ollut.

Suunnattiin siis Knustiin, joka on se paikallinen Tavastia. Se on tosi hyvien kulkuyhteyksien päässä mun kotoa katsottuna. Saattaa olla, että olin bongannut Knustin kartalleni jo silloin, kuin asuntoja etsin.

Lämppäristä mulla ei ollut mitään tietoa, mutta se sattui olemaan berliiniläinen Blue Rockin’, joten sinisissä tunnelmissa mentiin. Lämppäribändin musa oli ihan hyvää psykoksi, mutta kitara vinkui liian korkealla soundilla mun korviini ja laulu kuulosti hirveältä örinältä. Sanoista ei saanut mitään selvää, mietittiin välillä laulaako se edes englanniksi.

The Blue Cats hyppäsi onneksi seuraavaksi puikkoihin ja pienistä teknisistä ongelmista huolimatta niiden musa iski meikäläiseen lujaa. Tykkäsin lähes kaikista biiseistä ja aika moni muukin intoutui jammailemaan lavan edessä. Loistokeikka, onneksi tuli mentyä. Täytyy pitää keikkakalenteria vähän tarkemmin silmällä jatkossa, ettei tällaiset tilaisuudet mene sivu suun.

Mä aloin vapaaehtoisena InterNationsin Group Consulin hommiin ja ensimmäiseksi lisäsin konserttiryhmään tapahtuman, jota en tule vahingossakaan jättämään välistä. Ben Granfelt nimittäin tulee viikon päästä Hampuriin!

Rock’n’Roll Weekender

KekkaViime viikonloppu oli taas mahtavin naismuistiin. Oltiin tietenkin Real Gone Rock’n’Roll Weekenderissä, joka tällä kertaa järjestettiin Tallukassa Vääksyssä. Ja hyvä niin, oli nimittäin hotelli kauniilla paikalla ja palvelukin mitä parhainta. Pienet miinukset sekä huoneen varustelusta että siivouksen tasosta, mutta mitäs noista.

Me oltiin etukäteen ehkä eniten innoissamme puolalaisen Monkey and the Baboonsin esiintymisestä, vaikka mä varovasti muistelinkin kuulleeni solistin vaihtumisesta edellisen Suomen keikan jälkeen. Niin siinä sitten oli käynyt. Vaikka uusi ja erittäin kaunis naissolisti lauloi täydellisesti, jäi jokin siitä showsta puuttumaan. Se tietty räväkkyys ja heittäytyminen, joka edellisellä solistilla oli. Tätä mimmiä olisi varmaan mahtava kuunnella levyltä, mutta livenä se oli edelliseen verrattuna pettymys. Mutta ilmeisesti vain edelliseen verrattuna, muut tuntuivat ihastuneet tähänkin solistiin ikihyviksi.

Toiseksi eniten oltaisiin odotettu Kekkaa, jos oltaisiin tajuttu, että The Silver Bullets on sen kokoonpano. Daa-a. Rockin’ 8 Balls on yksi parhaimmista bändeistä Suomessa, eikä Silver Bullets jäänyt siitä paljoakaan. Musa oli ehkä vähän rauhallisempaa, mutta flirtti lavalta oli muuten ihan samanlaista. Joku noissa tietyissä rokkareissa vaan toimii. Se mikä on Kekalla on myös Foggy Mountain Rockersin Heikolla. Käykää vaikka itse katsomassa.

Jumbosija meni tällä kertaa Espanjaan. The Vibrants oli kaikista huonoin ja sai mut kaipaamaan Coboa ja kumppaneita. Olisi siellä hyviäkin bändejä. Muista bändeistä Limiteds jammasi kuten ennenkin, T-Bird Gang oli kiva nähdä Suomessakin ja The Fantoms jäi myös erittäin positiivisella tavalla mieleen. Riihimäkeläisellä Bull’s Eyella oli myös hyvä meno ja erittäin hyviä biisivalintoja. Tästä muuten näkee, että weekenderissä ollaan oltu lähes selvinpäin. Mä muistan kaikki!

 

”Sulla on kyllä ihana mekko, olisinpa mäkin nainen!”
—Tuntematon mies Outille fiftarimekosta

 

Rockabilly Allnighter

Black RavenMä olisin raahautunut tälle keikalle vaikka pää kainalossa, mutta ei paljon puuttunut, että niin olisi pitänyt tehdä. Uudet lääkkeet vähän väsytti ja kaikki kaverit, joita olin pyytänyt mukaan, kärsivät krapulasta ja alkoivat hannaamaan. Mutta onneksi mun jalka vipatti sen verran, että sain mentyä paikalle. Bändikattaus oli sen verran hyvä.

Vilkaisin kartasta missä päin Knust on, mutta en mä sen tarkempia ohjeita tarvinnut. Seurasin vaan samasta junasta bileisiin suuntaavia rokkareita. Mun saapuessa paikalle avasin lipun kännykästä ja hymyilin kun ne yliviivasivat ekan kohdan listalta.

Ekan bändin, tsekkiläisen Twisted Rodin, rumpalin tukka lähti liehumaan kuin Kekalla konsanaan siinä vaiheessa kun pojat innostuivat rokkaamaan. Basistille pointsit läskibasson heittämisesti ilmaan pään yläpuolelle. Solisti-kitaristi oli sen verran hyvännäköinen, että se sai sillä anteeksi bändin ehkä hieman tasapaksun soundin. Mut ei ollenkaan huono. Tuli mieleen Stray Cats.

Ekan bändin jälkeen mua alkoikin jo väsyttää ja mä lipitin kokista ja harmittelin, että Black Raven on varmaan vika. Tokan bändin aloitellessa mä suuntasin vähän lähemmäs lavaa ja yllätyin, kun siellä olikin Julian & kumppanit. Black Raven sopi siihen väliin kuin nenä päähän. Innostuin joraamaan epätasaisella betonilaattalattialla ja mietin, että onneksi en laittanut korkkareita jalkaan vaan lähdin matkaan mukavissa tennareissa. Black Raven oli juuri niin hyvä kuin vuosia sitten. Joskus on ihan hyvä pysyä samanlaisena, kun se juttu kerran toimii.

Rockabillybileet on ihan samanlaisia, oli kyse sitten mistä maasta tahansa. Naiset pukeutuu viimeisen päälle mekkoihin ja tukat on kaikilla tötteröllä. Meininki on hyvä eikä mitään häiriköintiä näy. Hampuri erottautui muista vain yhdellä tapaa. Bongasin tanssikansan seasa erään erittäin isorintaisen henkilön, jolla oli hyvin avonainen ja tiukka punainen mekko ja valkoiset korkkarit. Tästä teki hampurilaisen ilmestyksen se, että sillä oli lisäksi kalju ja pulisongit.

20th Rockabilly Allnighter

AllnighterJoku deejii on takuuvarmasti soittanut Gene Vincentin Hold me, hug me, rock me jossain rokkibileissä, koska sitä kuunnellessa tulee hurjia flashbackejä tahmeasta lattiasta, sitruunanmausta suussa ja hikisestä tunnelmasta iholla. Missäköhän se oli?? Noi tuntomerkit sopii kyllä ihan kaikki rokkibileisiin.

Tämän kuun lopussa päästään Hampurissakin kunnon rockabillyn ääreen kun koittaa Allnighterin aika. Olen aika innoissani Black Ravenin näkemisestä, johan siitä viime keikasta onkin jo liian kauan aikaa. Jake And The Lawlessmen kuulostaa myös sen verran hyvälle, että varmasti pistää Hampurin rokkaamaan.

Tänä viikonloppuna olisi ollut hyvää musaa Essenissä tarjolla, kun itse Furious saapui Liverpoolista Saksanmaalle. Mä jo tsekkailin junalippujen hintoja ja vähällä oli etten lähtenyt pienelle rundille. Paluumatkan hintalappu 150 euroa hiukan laimensi intoa. Pitää jatkossa olla vähän tarkempana ja ajoissa liikkeellä noiden Essenin ja Oberhausenin bileiden kanssa, siellä niitä näyttää riittävän. Ei ihme, että Foggy Mountain Rockerskin on sieltä samalta suunnalta, Bonnista, kotoisin.

Foggystä puheenollen, ne keikkailevat harvakseltaan, mutta valitettavasti Allnighterin kanssa samana iltana Berliinissä. Juuri tuolla Oberhausenissa olisi marraskuussa keikka, jossa Black Raven on messissä. Toivottavasti keikkakalenteriin tulee vähän päivityksiä jo ennen sitä, marraskuuhun on liian pitkä aika.

Real Gone Rock’n’Roll Weekender‏

Viime viikonloppuna oli taas perinteisen Real Gone Weekenderin aika Ellivuoressa. Sattumoisin lauantaina oli myös Rockabilly Heavyweight Tournamentin aika Virgin Oilissa. Miksi tuollaisia keikkoja pitää järjestää yhtä aikaa?! Se Star Trekistäkin tuttu kaukosiirrin toimii jostain syystä vaan Somerolla baarin ja grillin sekä grillin ja kodin välillä, Ellivuoresta ei millään päässyt käymään välillä Virgin Oilissa Whistle Baitin keikalla, vaikka kuinka punnersi.

Ellivuoressa lavakuninkuuden vei mun mielestä The Fanatic IV. Se pisti lahkeet tutisemaan ja tanssikuviot ihan uusiksi. Tosin meidän uusiin tanssikuvioihin vaikutti myös vuotava leuka (aka paidanpyyhkimistanssi) ja laukkuun tippunut rööki (aka sammutushop). Huonoin bändi, joka me nähtiin, oli varmasti saksalainen Rocket to Stardom. Miten voikin Black Ravenin pojat esittää niin tylsän setin?

Suolakalanuudeleista on tultu tässä vuosien aikana pitkä matka. Meillä oli tyttöjen nimittäin kanssa melkoiset gourmet -eväät mukana. Muun muassa kasviksia minttu-sitruunaöljymarinadissa ja itsetehtyjä hampurilaisia. Tai no, riippuu tietenkin siitä millainen hampurilainen määritellään itsetehdyksi. Jos kaupan hampurilaisleivän väliin laittaa itsetehdyn jauhelihapihvin ja valmista ketsuppia, onko se hampurilainen silloin tehty itse? Vai pitääkö molempien suurimpien komponenttien eli pihvin ja leivän olla itse tehtyjä? Vai kaiken majoneesista ja salaatinkasvatuksesta lähtien?

Mä jään nyt pohtimaan tätä itsetehtyä dilemmaa.

Kokoelmalevy

Olin aistivani tästä Jukka Pojan mittavaa uraa koskevasta kommentista pientä sarkasmia eilen:

Jukka Poika

Jukka Pojalla voi olla vaikka kuinka monta vuosikymmentä menestyksekästä uraa takana, me ei vaan tiedetä sitä.

Vain elämää -sarja ei muuten tällä kertaa nappaa yhtään. Siellä on pari artistia, jotka tiedän. Kuka on Laura Närhi? Anna Abreun tiedän mutta sen biisejä en tiedä yhtäkään.

P.S. Jos hyvä musiikki kiinnostaa, niin tuosta sivupalkista löytyy radio, josta tulee ihan hyviä vanhoja rockabilly -biisejä.

Terkut Real Gone Weekenderistä

Jopa oli viikonloppu! Perjantaina ajettiin Sastamalaan kukin omista suunnistamme. Meitä majoittui mökissä neljä, mutta pari muuta kaveria tulivat Tampereelta vain pikavisiitille saunan ja grillauksen merkeissä. Alkuilta sujui siis hyvinkin pitkälti mökissä tai tarkemmin sanottuna mökin terassilla. Viime vuotisesta mökistä poiketen tässä ei ollut grilliä, joten oli hyvä, että oltiin pakattu sellainen varmuuden vuoksi mukaan. Istuttiin tyttöporukalla kaikessa rauhassa terdellä kun joku heebo ilmaantui terassille meidän mökistä, kantaen olkapäällään kaverin laukkua, ja totesi: ”Mä löysin mun laukun.” Meni ehkä pari sekuntia ymmärtää, että oltiin jätetty etuovi auki ja tämä tyyppi oli vain kävellyt ovesta sisään ja napannut ensimmäisen kohdalle osuneen laukun olkapäälleen. Onneksi se tuli sen kanssa terassille eikä esimerkiksi kävellyt ovesta ulos. Mä pomppasin pöydästä ylös ensimmäisenä ja lähdin kohti tätä tyyppiä, joka samalla luovutti laukun ja päätti lähteä ulos sieltä mistä oli tullutkin. Naureskeltiin sitä tilannetta, joskin se olisi voinut ihan vapaasti viedä meidän kaikkien laukut sieltä sisältä ilman, että oltaisiin välttämättä huomattu mitään. Hetken kuluttua katseltiin miten se heitettiin naapurimökistä pihalle.

Perjantai-illan eka esiintyjä meille oli Cliff Edmonds. Juhlasalissa oli hyvä meininki, vaikka musiikki oli niin kovalla, että korvatulppia tarvittiin kauempanakin lavasta. Edmondsin jälkeen esiintyi Matchbox, jonka tutut biisit eivät tällä kertaa oikein napanneet. Matchbox on niin nähty, ja pitkä päivä alkoi painaa kaikkien silmäluomia. Nukkumaan ei kuitenkaan voinut mennä ennen meidän tähtiesiintyjää Whistle Baitia. Oli mahtavaa nähdä Haaja & kumppanit pitkästä aikaa lavalla. Pari bändin jäsentä oli nukahtamispisteessä, mutta hieman väsyneestä tunnelmasta huolimatta WB pisti porukat twistaamaan.

Lauantaina satoi, joten mökissä lähinnä nukuttiin. Lepo oli tarpeen, koska lauantaina luvassa oli monta hyvää bändiä. Täysin uusi tuttavuus meille oli puolalainen Monkey and the Baboons. Todella vakuuttava apinalauma. Harvoin tykkään naislaulajista, mutta tuo mimmi veti hyvin ja mahtavan matalalla äänellä. Hurriganes -cover Bourbon Street oli mainio. Apinalauman jälkeen lavalle kapusi perusviihdyttävä Lo-Lites. 2 I’s Special olikin sitten viikonlopun huonoin.

Real Gone Weekenderin ihmiset alkavat jo tulla tutuiksi, mutta lauantaina bongasin yleisöstä tutulta näyttävän hahmon, jota en kuitenkaan heti tunnistanut. Se moikkasi mulle, joten jäin miettimään, että kuka kumma se on. Mulle tuli mieleen Screamin -festarit ja pohdin onko se joku Marion kaveri. Olihan se, ShookUpista tuttu Marcel! Ihmeteltiin mitä se tekee Ellivuoressa, sillä eihän me tytöt enää siinä vaiheessa iltaa hokattu, että se kenties esiintyy siellä. Marcelin bändi Truly Lover Trio eli TLT oli nimittäin illan vika bändi. Sitä ennen oli kuitenkin meidän lempparin eli Foggy Mountain Rockersien vuoro. FMR veti juuri niin hyvän setin kuin kuvitella saattaa. Heikon katsekontaktia ei missaa kukaan!