Kaupunkikierros Berliinissä vanhalla Trabantilla

Trabisafari
Berliinissä on mahdollista tehdä kaupunkikierroksia fillareilla, segwayllä, muskeliautoilla tai jopa vanhoilla Trabanteilla. Mun hampurilainen kaveri oli buukanut mulle yllärinä Trabant –kierroksen, ja voi jestas miten hauskaa se oli!

Barcelonalainen Jordi johdatti meidän kolmen Trabantin letkaa johtoautollaan ja selosti radion kautta kaupungin historiaa ja nähtävyyksiä. Tokana ajavat turistit pysyivät hyvin Jordin matkassa, mutta kolmantena ajanut ruotsalaisperhe oli välillä hukassa vaihteiden kanssa. Ykkösen sijaan lipsahti helposti kolmonen, ja auto sammui risteykseen. Me huristettiin kaverin kanssa pilkulliseksi maalatulla Trabilla vikana aivan ruotsalaisten kintereillä. Useimmiten. Trabisafari

Täytyy tunnustaa, että alun nähtävyydet ja Jordin selostus menivät multa kokonaan ohi, sen verran jännää se itse autoilu oli. Itäsaksalaisessa Trabantissa on 4 vaihdetta ja parhaimmillaan me ajettiin nelosella jotain 40-50 km/h. Hieman huvitti se 120 kilometrin huippunopeus nopeusmittarissa, se olisi jo ihan hyvin siltä 2-tahtiselta ruohonleikkurilta. Pieni ripaus vettä sai meidät kokeilemaan pyyhkijöitä, ja hätävilkutkin tuli testattua silloin kun oma auto sammui risteykseen. Onneksi kierros kesti ihan riittävän kauan, jotta päästiin auton kanssa sinuiksi ja saatiin jotain nähtävyyksistäkin irti. Puolessa välissä kierrosta mä huomasin, että autossahan oli oikein turvavyötkin.

TrabisafariBerliinin muurilla me pidettiin tauko ja kuskien vaihto. Musta oli jännää, ettei esimerkiksi ajokortteja kysytty ollenkaan. Ennen ajoa piti vain allekirjoittaa pieni lappunen, jossa sanoi omaavansa ajokortin ja ottavansa vastuun ajostaan. Järjestävä taho väitti kyllä omaavansa kunnon vakuutukset ja kaveri oli ne ehdot läpi lukenutkin, mutta kuka niistä mitään ymmärtää. En tiedä olisiko se vakuutus koskenut myös takana ajaneen upouuden Chrysler 300C:n vahinkoja, jos jarrut olisivatkin yhtäkkiä toimineet tehokkaasti. Onneksi me selvittiin tästä reissusta vain tööttäyksillä ja vilkutuksilla. Ja naurusta kipeillä vatsalihaksilla.

Mars maailmalle

Mä kannustan aina tilaisuuden tullen nuoria lähtemään ulkomaille, jos sellaiseen on mahdollisuus. Se antaa niin paljon. Kielitaidon lisäksi itsevarmuus kasvaa, ja se yksistään tekee reissusta tekemisen arvoisen. Ehkä se ulkomaan kokemus ei enää nykypäivänä ole työnhaussa mikään huomiotaherättävä tekijä, koska niin monella on kansainvälistä kokemusta, mutta ei siitä haittaakaan ole.

Mitä mahdollisuuksia nuorella sitten on lähteä ulkomaille?

Mä aloitin omat seikkailuni lukion jälkeen välivuotta pitäessäni. Olin jo tullut hyväksytyksi kouluun, mutta jostakin sain päähäni, että välivuosi olisi tarpeen. Niinpä suuntasin au pairiksi Espanjaan. Myöhemmin olen ollut kesätöissä Jenkeissä, vaihdossa Kiinassa, workin holiday -viisumilla Australiassa, kielikoulussa ja työharjottelussa Ecuadorissa sekä opiskelmassa Espanjassa. Niin ja nyt tietysti asun ja työskentelen Saksassa.

Tähän aiheeseen liittyen on monia hyviä sivustoja, kuten esimerkiksi Maailmalle ja Nuorisovaihto. Itse olin au pairina Allianssin kautta, ja sitä ainakin voin suositella lämpimästi. Lisäksi esimeriksi UK:ssa on paljon järjestöjä, joiden kautta suomalaisetkin voivat lähteä reissuun. Camp America on mulle tuttu organisaatio, ja niiden kautta kesätyö leirillä Jenkeissä maksaa suomalaiselle 948€, sisältäen lennot, viisumin ja sairasvakuutuksen. Siellä saa kuitenkin majoituksen, ruokaa ja pientä palkkaakin, joten musta tämä on hyvä diili. Huomattavasti kalliimpi sen sijaan on esimerkiksi Raleigh International, joka on kansainvälinen organisaatio, jonka kautta 17-25-vuotiaat nuoret voivat lähteä Tansaniaan, Costa Ricaan, Nicaraguaan tai Nepaliin.

Nuorelle se suurin haaste lähtemisessä taitaa olla raha, sillä monissa ohjelmissa lennot joutuu kustantamaan itse ja usein ohjelmamaksukin on vähän isompi kuin nimellinen. Näissä on kuitenkin se hyvä puoli, että takana on sen järjestön tuki. Mä jouduin au pairina ollessa vaihtamaan perhettä, mutta se hoitui hienosti Allianssin paikallisen yhteistyötoimiston avulla. Ja mitä rahaan tulee, niin ihmisiltä, mukaanlukien toki vanhemmat ja sukulaiset, voi löytyä paremmin kannustusta silloin kun kyseessä on esimerkiksi vapaaehtoistyö jonkin järjestön kautta kuin pelkkä lomamatka johonkin biitsille.

DelhiNyt sitten herää kysymys, että miten aikuinen voi lähteä ulkomaille töihin tai opiskelemaan? Kun ikää alkaa olla 30 plus, eivät nuoriso-ohjelmat ole enää mahdollisia, eikä working holiday viisumiakaan enää saa.

Mun australialainen ystäväni on töissä insinööritoimistossa, joka suunnittelee ja toteuttaa juomavesi- ja kasteluvesijärjestelmiä kolmannen maailmaan maissa. Se tekee enimmäkseen töitä Hampurin toimistolta käsin, ja vaikka firma on yksityinen, kilpailevat ne usein esimerkiksi EU:n rahoittamista projekteista. Kun projektin toteutus sitten lähestyy, lähtee se paikan päälle pariksi kuukaudeksi vastaamaan siitä, että kaikki sujuu kuten suunniteltu. Musta sen työ on hienointa työtä mitä ihminen voi tehdä, sairaanhoidon ynnä muun oikeasti hyödyllisen työn ohella. Normaali paperinpyörittely toimistossa kun ei hyödytä ketään muuta kuin firmaa itseään, mutta tämä kaveri näkee ihan konkreettisesti miten sen työ auttaa ihmisiä. Lisäksi se näkee maailman eri kolkkia siinä samalla.

Jos ei nyt satu olemaan mahdollisuutta tehdä insinöörin hommia kolmannen maailman maita hyödyttävässä projektissa, mitä muuta hyödyllistä ihminen voi tehdä? Ja miten pääsee samalla ulkomaille?

DelhiMä olen viime aikoina pohtinut jotain vapaaehtoistyötä. Sellaisen voisi toteuttaa helposti esimerkiksi kesäloman aikana, mutta valitettavasti mun loma kuluu tänä vuonna jo muihin rientoihin. Aion kuitenkin jatkaa vapaaehtoistyöreissun suunnittelemista, sillä koskaan ei tiedä mitä työelämässä tapahtuu ja jos yllättävä mahdollisuus matkaan joskus avautuu.

Service Civil International on belgialainen järjestö, jonka vapaaehtoistyömahdollisuuksia Suomessa tarjoilee Kansainvälinen vapaaehtoistyö, http://www.kvtfinland.org/. Tämä Suomen sivuliike veloittaa 100€ välitysmaksua pienen jäsenmaksunsa lisäksi, ja usein pitää maksaa erillinen maksu siihen paikkaan, johon on hakemassa. Esimerkiksi joku metsänistutusprojekti jossain Etelä-Amerikassa maksaa SCI:n kautta vielä 300€. Omat matkat kohteeseen kustannetaan itse, mukaanlukien luonnollisesti viisumi ja vakuutus. Mutta siinä se. Ruoka ja majoitus kustannetaan järjestävän tahon puolesta. Majoitus tuskin on mitään luksusta, ja töitä joutuu varmasti paiskimaan, mutta sitähän ne nuoretkin tekevät au pairiksi tai kesäleireille lähtiessään.

DelhiMuita vastaavia organisaatioita löytyy vaikka millä mitalla, joten jos vapaaehtoistyötä haluaa tehdä, sinne varmasti pääsee. Jotkin järjestöt osaavat myös rahastaa toiminnasta, mutta silloin vapaaehtoistyö usein yhdistyy matkailuun, ja ideana on töiden lisäksi myös tutustua paikkaan turistin tavoin. Tämä koko idea, matkailu vapaaehtoistyötä tehden, tunnetaan myös termillä merkityksellinen matkustaminen.

Tästä aikuisten vapaaehtoistyöstä kotimaan ulkopuolella mulla ei kuitenkaan ole omakohtaista kokemusta, lyhyttä visiittiä Delhin köyhien ruokalassa lukuunottamatta (josta kuvat). Onko kellään muulla?

Reissunaisen reppu: Etelä-Afrikka 2008

Mulla on ollut tapana viettää joulut joko pohjoisen pakkasissa tai kaukomatkoilla. Vuonna 2008 oli vuorossa joulu Johannesburgissa.

Menomatka meni vähän turhan jännittäväksi kun ensimmäinen lento Helsingistä Pariisiin oli tunnin myöhässä ja lyhensi reilua vaihtoaikaa Pariisissa minimiin. Pelkäsin todella myöhästyväni jatkolennolta ja lyhyellä lomalla se olisi tylsää. Kaikeksi onneksi ehdin kuin ehdinkin Air Francen koneeseen puoli tuntia terminaaleissa pingottuani. Yölento sujui hyvin, enimmäkseen nukkuessa. Keskipaikka ei ole mun suosikki, mutta vierustoverit olivat mukavia eivätkä turhan suurikokoisia, joten tilaa oli riittävästi. Itse asiassa epäilen käytävällä istuvan olleen Air Francen oma air marshal. Sain Zimbabwen yllä lentäessämme kuulla alhaalla maanpinnalla siintävistä näkymistä, muun muassa timanttikaivoksista ja eläinten juomapaikoista, joten reitti oli sille tuttu. Sillä oli Air Francen laukku käsimatkatavarana eikä mitään muita matkatavaroita. Kun mä kysyin siltä onko se työmatkalla, se sanoi lentävänsä työkseen. Kun mä harmittelin sitä keskipaikan penkkiä, se sanoi että voi nousta ylös koska vaan ja päästää mut pois, koska hän ei voi nukkua lennoilla.

Mun Saksasta kotoisin oleva kaveri oli Johannesburgissa vastassa. Se kyseli mua ennen tulleilta ihmisiltä miltä lennolta ne ovat tulossa, koska pelkäsi myöhästyneensä ja kadottaneensa mut jonnekin. Tosiasiassa olin vain odottanut laukkuani, joka kuin ihmeen kaupalla sekin oli ehtinyt jatkolennolle.

Kuumuus iski kasvoille heti lentokentältä autolle mennessä, mutta ensimmäinen asia, johon todella kiinnitin huomiota, oli punainen maaperä. Ihan niin kuin luontodokumenteissa! Katselin vasemmanpuoleista liikennettä ja maisemia kun ajettiin kaverin kotiin Boksburgiin.

Koska mä olin perillä aamulla, alkoi tiukka ohjelma heti ensimmäisenä päivänä safarilla. Bongasin ensimmäiset seeprat enkä edes yrittänyt peittää innostustani. Muut olivat ehkä hieman pettyneitä siihen, ettei auton renkaita järsiviä leijonia näkynyt, mutta mulle seeprat, antiloopit ja värikkäät linnut olivat jo hieno kokemus. Seuraavana päivänä safari jatkui Lion & Rhino Parkissa, sekä historiallisesti merkittävässä luolassa Cradle of Humankindissa. Carnivoressa sain syödä niin paljon kuin jaksoin kaikkia aikaisemmin näkemiäni eläimiä ja vähän muitakin 170 randilla. Lihansyöjän taivas.

Seepra

Johannesburgin keskustassa on pari pilvenpiirtäjää, jotka ovat varmaan maailman kalleimmat Johnny Walkerin mainostelineet. Tapasin pari vuorikiipeilijää, joista toinen työkseen kiipeili korkeisiin paikkoihin asentamaan mainoksia. Se kyseinen pilvenpiirtäjä on mainosteline siksi, että se on edelleen tyhjillään. En tiedä onko se edes valmistunut ennen kuin se on hylätty, mutta se on seutuna niin huonoa, ettei se houkuttele edes yrityksiä.

Me ajettiin kauppakeskukseen Sandtoniin ja käveltiin siellä Nelson Mandela Squarelle. Arki Joburgissa on ajelua aitojen sisältä aitojen sisälle, jotta voi sitten muutaman metrin kävellä turvallisesti. Mua ei varsinaisesti pelottanut, mutta oudolta se tuntui. Joburgissa ihmishengellä ei ole mitään arvoa. Joku tyyppi voidaan ampua liikennevaloissa autoonsa vaan siksi, että sen auto voidaan varastaa. Juna-radan rakentamisesta ei tullut mitään kun ne raaka-aineet varastettiin sitä mukaa, kun sitä rataa yritettiin rakentaa.

Mandela sai aikaan suuria muutoksia Apartheidin jälkeen, mutta mun vieraillessa Etelä-Afrikassa ensimmäistä kertaa, oli maassa vielä paljon jännitteitä värillisten ja valkoisten välillä. Yritykset saivat pisteitä ja jonkinlaista etua tummaihoisten palkkaamisesta, ja mitä korkeampaan positioon, sen paremmat pisteet. Se aiheutti luonnollisesti eripuraa, koska koulutuksella tai pätevyydellä ei ollut edelleenkään mitään merkitystä, vain ihonvärillä. Maan johtohahmoihin jo silloin kuulunut Zuma on surullisenkuuluisa esimerkki siitä, mikä korkeastikoulutettuja ihmisiä hiertää. Kun korkeassa asemassa oleva poliitikko laukoo jotain asioita, ihmiset kuuntelevat. Mutta siitä huolimatta aidsilta ei voi suojautua suihkussakäymisellä.

Mandela

Tiistaiaamuna herätys oli kello neljä, ja suuntana taas lentokenttä. Vielä ei ollut aika suunnata kotiin vaan lyhyelle visiitille Kapkaupunkiin eli Cape Towniin vanhoja ystäviä tervehtimään. Vuokra-auton saaminen Cape Townissa osoittautui yllättävän suureksi haasteeksi, mutta onni oli meidän puolellamme ja pieni Kia Picanto järjestyi kuin järjestyikin lopulta kahdeksi päiväksi. Paikallisia kavereita oli mahtavaa nähdä. Mutta niiltä opin, että edes päiväsaikaan turvallisenoloisessa Cape Townissa ei todellakaan pysähdytä yöllä punaisiin valoihin. Vaara oli läsnä sielläkin, paikallistenkin elämässä, mutta niille se oli arkipäivää.

Ekana päivänä Cape Townissa suunnattiin kohti Hyväntoivonniemeä. Matkalla poikettiin Boulders Beachillä bongaamassa söpöjä pingviinejä. Itse Hyväntoivonniemi sijaitsee kansallispuistossa, jonne pitää maksaa pieni pääsymaksu, mutta ne maisemat ovat kyllä sen arvoiset. Kaksi kirkkaansinistä valtamerta kohtaa tuulisessa niemenkärjessä. On vaikea laittaa kaikkia mun näkemiä paikkoja minkäänlaiseen järjestykseen, mutta Cape Point meni ehdottomasti kärkikahinoihin niistä paikoista, jotka salpaa hengen ja vetää sanattomaksi. Niin mielettömän kaunista.

Hyväntoivonniemi

Jouluaattoaamuna mentiin Stellenboschin viinitiloille, koska sumuinen ja pilvinen sää ei ollut omiaan Pöytävuorelle kapuamiselle. Taas seurasi siis paljon istumista autossa hökkelikylien vilistäessä ohi. Tulevat jalkapallon MM-kisat 2010 näkyivät jo monissa yhteyksissä, stadionkin oli jo puolivalmis. Viinitilavisiitti oli kiva, mutta valitettavasti meidän täytyi sen jälkeen hyvästellä Cape Town ystävineen ja palata takaisin Joburgiin. Jouluaatto hurahti siis ohi nopeasti. Seuraavana aamuna oli sitten varsinainen joulu. Meidät oli kutsuttu kaverin ystäväperheen luo puutarhajuhliin, joten sen päivän otimme todella rennosti, ilman mitään nähtävyyksiä tai turistihömpötyksiä. Ruoka on pääosassa myös eteläafrikkalaisessa joulussa, ja buffettityylinen pöytä notkui kaikista herkuista.

Mä en tänä päivänäkään voi käsittää, miten mun saksalainen kaverini pystyi asumaan Johannesburgissa niinkin monta vuotta. Mulle Johannesburg olisi yhtä kuin vankila. Kiva siellä ja vähän turvallisemmassa Cape Townissa on käydä, mutta miten siellä voisi asua, kun ei edes ulos lenkille voi lähteä?

Matkamunaukseni – Top 8

Sinivalkoisin siivinExploras -blogi innoitti mut pohtimaan omia matkamunauksiani, ja kyllähän niitä täältäkin löytyy.

1. Mun palattuani kesätöistä Jenkeistä Suomeen, sain kaveriltani lahjaksi t-paidan, jossa luki etupuolella brodeerattuna ”American Woman” ja takana ”Suomessa käymässä”. Se oli musta niin osuva, koska mähän rakastin Lenny Kravitzin versiota kyseisestä biisistä, ja jo siinä vaiheessa oli käynyt selväksi, että mä en aina oikein Suomessa viihdy. Pidin sitä paitaa ylpeänä, mutta oli se ehkä vähän nolo. Toisaalta, oli meillä sellanenkin paita kuin ”Nyt äkkiä yx sutasu” Annen & Ellun innoittamana..

2. Lennolla Portlandista Amsterdamiin mä olin juuri nukahtanut käytäväpaikallani, kun mun takana istuva neropatti päätti avata istuimien yläpuolella olevan matkatavarasäilön sillä seurauksella, että sen oma painava matkalaukku tipahti suoraan mun päähäni. Huusin suoraan huutoa, koska luulin vähintään koneen räjähtäneen. Sillä hetkellä se ei nolottanut. Mun pidellessä päätäni lentoemäntä kysyi pitäisikö heidän kuuluttaa lääkäriä, ja mä kysyin mitä varten, heittämään se idiootti mun takaa ulos koneesta vai. Se idiootti pyyteli anteeksi mutta mä olin niin vihainen, etten pystynyt edes vastaamaan sille. Näin jälkeenpäin ajatellen olisin ehkä voinut yrittää hoitaa sen tilanteen jollain toisella tapaa. Enhän mä edes kuollut.

3. Madridissa eräänä kauniina baari-iltana me juteltiin toisen suomalaisen au pairin kanssa keskenämme suomeksi, olettaen tietenkin, ettei kukaan ymmärrä meitä. Eräs tukevahko tyyppi katseli meihin päin jonkun matkan päästä ja kaveri totesi siihen: ”Kato toi läski bongaa.” Ei mennyt montaa minuuttia kun se tyyppi käveli meidän pöytään ja sanoi: ”Moi! Mä huomasin, että te ootte Suomesta. Voinko liittyä seuraan?” Se oli todella hauska tyyppi, ja mä toivon vieläkin, ettei se ollut kuullut sitä kommenttia.

4. Nyt tulee todella tuore tarina. Oltiin vastikään kaverin kanssa Italiassa ja San Marinossa, ja kaverilla on tapana kuvata itselleen videoita, joihin se höpöttää kaikenlaista matkan varrelta. Me ei olla paljon reissattu yhdessä, joten mä en ole ihan tottunut siihen videointiin. Itseasiassa mua vähän häiritsi se, ja yritin olla puhumatta silloin kun se kuvaa. Kun palattiin San Marinosta, oltiin vähän myöhässä aikataulusta ja jostain syystä juna oli vielä pahemmin myöhässä kuin me. Seistiin pitkiä aikoja jollain asemilla ja samaan aikaan mustat pilvet kerääntyivät horisonttiin. Venetsiassa oli siis luvassa kurja keli. Kaveri oli juuri kokenut pelottavan matkan, koska se joutui laskeutumaan lentokoneella ukkosen keskellä ja sen jälkeen matkustamaan vielä puolitoistatuntia vaporettolla siinä rankkasateessa ja salamoinnissa. Se kuulosti ihan hirveältä. Meillä oli jonkun verran matkaa Venetsian rautatieasemalta hotellille, joten mä aloin hermoilla miten päästään sinne, jos ukkostaa kovin. Jossain vaiheessa sanoin kiukkuisesti: ”Mä en ainakaan sillä vesibussilla mene!” Ihan kuin joku pikkukakara. Juuri sillä hetkellä unohdin, että kaveri kuvasi parhaillaan videolle niitä pilviä..

5. Kaikenlainen kiukuttelu ylipäätään on näin jälkikäteen ajateltuna todella noloa, koska se on täysin turhaa. Nälkä on yksi asia, jonka kanssa mä en tule hyvin juttuun missään, mutta vielä vähemmän matkoilla. Pelkään sitä ehkä senkin takia, koska mulle tulee helposti migreeni, jos ruokailu jää välistä. Kerran Amsterdamissa kierreltiin kavereiden kanssa kaupungilla ravintolatarjontaa katsomassa, ja yksi venäläinen kaveri nirsoili ravintolavalinnan suhteen. Mä olisin ollut kiinnostunut kokeilemaan jotain paikallista pubiruokaa, mutta se sille ei kelvannut. Käveltiin monen ravintolan ohi, eikä se innostunut oikein mistään. Käveltiin ja käveltiin. Ehdotin brasilialaista pihviravintolaa, eikä sekään käynyt. Siinä vaiheessa mulla meni koko palko nokkaan ja mä ilmoitin, että mulle on ihan sama minne mennään, kunhan mennään jonnekin ja arvon neiti päättäisi mitä hän haluaa. Se päätti aika äkkiä, että sille kelpasi libanonilainen ravintola. Itse voisin kyllä päättää syödä vaikka banaaneja vähän useammin.

6. Pekingissä me asuttiin siellä puolella kaupunkia, jossa ei pyörinyt juuri ollenkaan muita länsimaalaisia. Meidän kampuksen lähellä oli kiva ravintola, jossa oli aina täyttä. Mutta kun me länkkärit mentiin ovesta sisälle, ne ottivat meidän innoissaan vastaan ja tyhjensivät talon parhaan pöydän ravintolan keskeltä. Me vastusteltiin ja yritettiin lähteä pois, mutta kun ne muut asiakkaat oli jo siirretty jonnekin, ei siinä tilanteessa oikein muuta voinut kuin istua alas ja tilata apetta. Näin kävi aina kun me sinne ravintolaan mentiin, joten alettiin menemään sinne aikaisemmin, jolloin siellä olisi vielä tilaa. Siltikin ne istuttivat meidät keskipöytään. Se oli toisaalta tosi noloa, mutta toisaalta mä ymmärrän, että ne käyttivät meitä vähän kuin näyteikkunana siinä raflassa.

7. Kreetan reissu oli tosi ikimuistoinen, sillä me halpamatkalaiset saatiin oppaaltakin hörönaurut sinä aamuna, kun oli aika suunnata takaisin lentokentälle. Mä en ole kovin monella tällaisella pakettimatkalla ollut, mutta tämä loma oli hauska. Yhtenä iltana se oli jopa niin hauska, että kun me poikettiin rantabulevardin ensimmäiseen baariin drinksuille, jatkettiin sieltä baarista matkaa maksamatta niitä drinkkejä ollenkaan. Suomessa oltiin totuttu siihen, että juomat maksetaan baarissa tilatessa, joten se maksaminen yksinkertaisesti unohtui siinä höpötellessä. Tajuttiin toisessa päässä rantakatua, että ei helkkari, mehän ei muuten maksettu niitä ekoja drinkkejä ollenkaan. Mutta ei me enää jaksettu kävellä takaisin. Se asia ei kuitenkaan jäänyt ihan siihen. Myöhemmin illalla sen ekan baarin baarimikko bongasi meidät yhdestä discosta ja mainitsi, että neideiltä taisi unohtua jotain alkuillasta. En tiedä uskoiko se, että se oli ihan täysi vahinko.

8. Mun yleisin matkamunaukseni on varmaankin ihan liian aikaisin lentokentälle saapuminen. Jos joku joskus pelastuu lento-onnettomuudesta sen takia, että on missannut lennon, se en ole minä.

Kuolema Venetsiassa

Mä en vielä Venetsiaan mennessäni arvannut, että loman lopuksi näkisin ruumiin, mutta niin siinä kävi. Mä olin aamusella kävelemässä omalta hotellilta San Marcolle, kun yhtäkkiä huomasin vain muutaman metrin päässä olevat ensihoitajat ja poliisit jonkun maassaolevan mytyn ympärillä. Ne nostivat lakanaa suojaksi, mutta näin vilauksen verilammikosta ja siinä makaavasta ruumiista. En jäänyt paikalle katselemaan sitä toimintaa sen enempää vaan jatkoin kiireesti matkaa, mutta se näky vaivasi mua pitkään jälkeenpäin. Oli selvää, että joku oli pudonnut parvekkeelta kuolemaansa. Mä mietin oliko kyseinen mies tippunut hotellin parvekkeelta vahingossa, tahalleen vai jonkun toimesta. Ja oliko mies matkalla yksin vai jonkun kanssa.

Kuolema Venetsiassa

Myöhemmin omaan majoituspaikkaan palatessani ohitin tuon hotellin, jonka edessä ruumis oli maannut. Paikalla oli vieläkin verta, peite ja muutama poliisi. Hotelli ei ollut kovin korkea ja sen ranskalaiset parvekkeet olivat matalat. Jostain syystä olin varma, että tapahtuneen oli täytynyt olla vahinko. Seuraavana päivänä luin uutisen, jonka otsikko kertoi kyseessä olevan itsemurhan. En tiedä miten se asia tiedettiin, mutta siihen aikaan aamusta paikalla oli jo useita ihmisiä ja viereinen ravintolakin oli jo avannut ovensa. Ehkä joku oli sattunut katsomaan ylöspäin ja nähnyt koko tapahtuman. Tai ehkä uhrin vaimo näki sen huoneesta käsin.

Kuolema Venetsiassa

Mietin pitkään kirjoitanko tästä edes blogiin. En tiedä uhrista yhtään mitään tuota lyhyttä uutista lukuunottamatta, mutta mä olin vähän järkyttynyt ja surullinenkin tapahtuneesta. Miksi kukaan tulisi Venetsiaan tekemään itsemurhan? Tosin jos on päättänyt kuolla, niin ei kai sillä paikalla ole mitään väliä. Kaverini totesi vain, että toivottavasti mies eli hyvän elämän. Ei kai siitä sen enempää. Ruumis on ruumis, vain tyhjä kuori, ja yksi ihminen vähemmän maapallolla. Tunteita siinä herättää lähinnä se, että useimmiten kuolleella ihmisillä on läheisiä, jotka surevat. Sen miehen vaimo ei ainakaan unohda Venetsiaa koskaan.

Upea San Marino

Euroopan kääpiövaltioista mulle on ennestään tuttuja vain Vatikaanivaltio ja Andorra, joten niitäkin on vielä nähtävänä ja koettavana. Vaikka mulla oli vain vähän aikaa Venetsiassa, mä totesin yhden päivän tehokkaan kävelyn jälkeen, että se alkaa olla suurimmaksi osaksi nähty, ja San Marinoonkin voisi ehtiä. Sunnuntaina uhmattiin kaverin kanssa säätiedotusta ja otettiin suunnaksi San Marino.

Ensin meidän piti päästä Venetsian rautatieasemalle, mutta yllättäen vesibussit eivät kulkeneet aamulla, koska meneillään oli soutukilpailut. Reippailtiin siis asemalle kävellen. Ostettiin junaliput Riminiin, ja menomatkalla meillä oli vain yksi vaihto Bolognassa. Imolakin ohitettiin matkan varrella. Riministä olisi sitten pitänyt ostaa viisi euroa kustantava bussimatka San Marinoon, mutta koska seuraavan bussin lähtöön oli yli puoli tuntia aikaa ja bussimatka olisi kestänyt vielä 45 minuuttia siihen päälle, päätettiin uhrata 50 euroa taksimatkaan ja päästä paikanpäälle huomattavasti nopeammin.

Meidän kiirehtiminen kannatti, sillä San Marinoon saavuttaessa aurinko paistoi ja tummat pilvet olivat vasta kaukana horisontissa. Ne maisemat sieltä olivat henkeäsalpaavat. Jos mun pitäisi valita meri tai vuoristo, niin vuoristo voittaisi aina.

San Marinon maisema

San Marino

San Marino

San Marinossa oli Venetsiaan verrattuna todella edullinen hintataso, ja me päätettiin syödä kevyt kolmen ruokalajin lounas. Ensimmäisen ruokalajin, superhyvän pastan, jälkeen masut oli niin täynnä, että pelkäsin vaan vyöryväni mäkeä alas. Mutta ei sitä vikaa ruokalajiakaan, tiramisua, voinut jättää syömättä.

Kaveri valaisi mua sen verran, että San Marinon keskusta on Unescon maailmanperintölistalla. Maksuliikenne San Marinossa toimii kätevästi euroilla, vaikkei se olekaan Euroopan unionin jäsen. Tuli vasta nyt kotona mieleen, että enpä sitten yhtään katsonut minkälaisia kolikoita tungin Hampurissa lippuautomaattiin. San Marinon kolikoille olisi voinut olla kysyntää. No, mulla ei tunnetusti raha kauaa pysy kukkarossa. Täällä tosin kaikki kolikot näyttää jollain tapaa vierailta. Nyt kun kävin kukkaron läpi niin siellä on saksalaisten kolikoiden lisäksi italialaisia, itävaltalaisia ja hollantilaisia kolikoita. Yksi 2-euroinen on näköjään erikoispainos, jonka aihe on Bremenin raatihuone. Pitäisiköhän alkaa keräämään rahaa?

Paluumatkalla meinasi tulla vähän kiire takaisin Riminin asemalle. Soitettiin taksi San Marinosta, ja se mersukuski osoittautui aivan loistavaksi tyypiksi. En tiedä mikä siinä on, mutta italialaiset isukit ovat aina niin ylpeitä pojistaan. Tämäkään kuski ei puhunut yhtään englantia, mutta onneksi meidän italiankielentaito oli aivan huippuluokkaa siinä vaiheessa reissua. Quattro stagioni ei tosin vieläkään sopinut keskusteluun. Kuski kaahotti seitsemänkympin alueella sataaneljääkymppiä, ja sanoi, ettei sen tarvitse pelätä sakkoja kun sen poika on poliisipäällikkö. Sen toinen poika oli kuulemma jalkapalloilija, ja illalla olikin luvassa San Marinon maajoukkueen peli. Me alettiin kaverin kanssa nauramaan, että okei, kumpi ottaa poliisin ja kumpi futarin. Myöhemmin googletettiin minkänäköisistä miehistä oli kyse. Raukoilla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä niiden isukki niistä puhuu! Taksikuski oli myös kolmen lapsen ylpeä isoisä, mutta meille ei ihan selvinnyt kenellä sen lapsista oli lapsia. Toivottavasti ei ainakaan sillä jalkapalloilijalla..

Pitkä viikonloppu Venetsiassa

Venetsia

Mä jotenkin kuvittelin, että vanhassa Venetsiassa ei ole jalkakäytäviä tai maata, vaan rakennukset yhdistyy toisiinsa vain kanaaleilla ja liikkumaan pääsee vain veneillä tai gondoleilla. No, ei se nyt ihan niin ole. Ennen siltoja oli toki huomattavasti vähemmän, joten gondoliperinne on vahva. Mutta Venetsian näkee parhaiten jalkaisin, sen sokkeloisille kujille eksymällä.

Venetsia

Gondoliajelu oli vähän niinkuin pakollinen aktiviteetti Venetsiassa, mutta ei todellakaan hintansa väärti. 80 eurolla sai puoli tuntia huviajelua gondolieerin kyydissä. Mun gondolieerikuski kertoi gondolin olevan isänsä, eli se oli gondolieeri jo monennessa polvessa.

Venetsia

Turistikausi oli vasta alkamassa ja tässä kuussa myös isot matkustajalaivat aloittivat Venetsian vierailut. Niitä tulee kuulemma monta päivässä, ja ne viipyvät päivän tai pari. Mun ohitse lipuivat samana päivänä ainakin MSC Magnifica ja Vision of the Seas. Lisäksi aasialaiset turistit olivat vallanneet kaupungin, ja se niiden pyllistely valokuvatessa kanaalin varrella vaikutti siltä, että kyllä niistä kanaaleista ainakin pari turistia saa kesän aikana ylös onkia.

Venetsia

Majoitus Venetsiassa osoittautui jo toukokuussa melkoisen kalliiksi, vaikka mä satuin löytämään hyvät arvosanat saaneen hotellin, jossa oli 6 huonetta ja pari jaettua kylppäriä. Se huone kustansi kahdelle hengelle 540 euroa neljältä yöltä ja oli siis kalliimpi kuin lennot. Sijainti oli aivan loistava, eikä vaporettoa tarvittu kuin lentokenttäkuljetuksiin. Vaporetto eli vesibussi on huomattavasti halvempi kuin venetaksi tai gondoli ja siten suositeltava kulkuneuvo, jos pidempää matkaa pitää liikkua. Halvempaa majoitusta voi kuulemma etsiä esimerkiksi Lidon saarelta, mutta silloin pitää laskea useampi kymppi vaporettolipuista kustannuksiin.

Venetsia

Venetsiassa karttaa ei varsinaisesti tarvitse. Jos suunta on tiedossa, löytyy sokkeloisilta kujilta melko hyvät kyltit, joilla välttää ympyrän pyöriminen. Mua nauratti myös se, että välillä valittavia teitä oli useita ja kaikki tiet veivät San Marcolle. Pari muuta erityistä huomiota Venetsiasta on ainakin hyttysmyrkun tarpeellisuus ja se, että vesijohtovesi on juomakelpoista.

Venetsia

Venetsia on postikorttimaisen kaunis ja näkemisen arvoinen kaupunki, mutta en mä sitä kovin romanttiseksi matkakohteeksi sanoisi. Öisin valoja on vähän eikä kauniita siltoja tai rakennuksia ole valaistu milläänlailla. Kivilaatoilla kävely on ihan kivaa päivän pari, mutta mä ehdin jo tässä ajassa kaivata vihreyttä sen verran, että hihkuin ilosta puiston ja pari puuta nähdessäni. Pitkänä viikonloppuna oli aikaa myös pienelle seikkailulle raiteita pitkin, mutta siitä lisää myöhemmin.

Venetsialainen ruoka vie kielen mennessään

MeribassiMua oikein harmitti, etten ole merenelävien ystävä. Sen verran hyvältä naapuripöydän hummerit näyttivät. Hummeri on mun mielestä ihan syötävää, ja hyvää erityisesti kastikkeessa, mutta joskus pelkään liikaa meren makua. Kala sen sijaan maistuu aina, ja kun tarjoilija kertoi kokin suosittelevan meribassia venetsialaiseen tapaan, ei mun tarvinnut ruokalistaa sen enempää selatakaan. Venetsialainen tapa ei kertonut mulle mitään, mutta nähtävästi se tarkoitti kalan tarjoamista kokonaisena vihannesten ja kastikkeen kera. Settiin kuului tarjoilijan osuus kypsän kalan fileiden irrottamisesta siinä pöydän ääressä. Ihan näppärästi se kävi. Tämän annoksen perusteella venetsialaisessa keittiössä annetaan raaka-aineiden loistaa eikä niitä pilata turhilla mausteilla. Hyvin suomalaiseen suuhun sopivaa ruokaa siis. Mä olin tuon meribassiannoksen jälkeen niin täynnä, että kävelin suoraan hotelliin ja avasin farkkujen napin.

PizzaperjantaiMä haaveilin italialaisesta pizzasta jo pari päivää ennen lähtöä. Hampurista saa kyllä hyviä kebappeja, mutta hyvää pizzaa saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Ei siis ollut yllätys, että heti kun mä sain kirjattua itseni hotelliin, ryntäsin pizzalle. Pizzeriaa ei tarvinnut kaukaa hakea, ja pian mä sain eteeni ricotta-pinaattipizzan. Ai jestas miten hyvää! Parasta italialaisessa pizzassa on se ohut rapea tomaattikastike. Haha! Piti kirjoittaa pohja, mutta ajattelin samalla, että tomaattikastikekin on tosi hyvää.

Italiassa ollessa pitää tietenkin syödä myös päivittäin tehtävää jäätelöä, mutta mun mangogelato katosi niin nopeasti parempiin suihin, etten ehtinyt napata siitä edes kuvaa. Hyvää oli sekin, varmaan uskotte ilman kuvaakin.

Viikonlopuksi Venetsiaan

Suunniteltiin yhden naispuoleisen kaverin kanssa pitkän viikonlopun reissua jonnekin, mutta koska kaveri lentää paikalle Helsingistä ja mä Hampurista, en päässyt vielä kokeilemaan Eurowingsin yllätyslentoja. Me käytiin läpi suurinpiirtein kaikki mahdolliset vaihtoehdot, ja oli hankala löytää sellaista kiinnostavaa Euroopan kaupunkia, jonne molemmilla olisi ollut helpot ja ennenkaikkea edulliset lennot. Lopulta päädyttiin valitsemaan kohteeksi Venetsia.

Venetsia

Toivottavasti se ei kuitenkaan ota Ristomattia mukaan. 😀

Kaveri on ollut Venetsiassa ennenkin, mutta tykkäsi siitä ja lähtee sinne mielellään uudelleen. Mulle se on ihan uusi tuttavuus. Olen aika innoissani, vaikka hintataso hirvittää jo etukäteen. Suunniteltiin pientä päiväretkeäkin, mutta saa nähdä minne me ehditään.

Kelpaisiko yllätyslento jonnekin 33 eurolla?

Arvatkaas mitä mä bongasin Zürichin lentoja buukatessa Germanwingsiltä Eurowingsiltä!

Germanwings

Siellä on oikeasti mahdollisuus buukata lento hintaan 33€ yllätyskohteeseen! Meno-paluu jonnekin maksaa siis 66€. Ei paha, mikäli se kohde on joku muu kuin vuorenseinämä.

Ensin valitaan lähtökaupunki eli yksi kuudesta saksalaiskaupungista tai Wienistä, ja sen jälkeen kategoria, joita on viisi: Biletys, kulttuuri, biitsi, shoppailu ja luonto.

Germanwings

Kulttuurikategoria oli kiinnostava, mutta siellä oli vaan 2 kohdetta, joissa mä en vielä ole käynyt. Luontokohteista sen sijaan vain 2 oli ennestään tuttuja. Biitsikohteet oli hitusen kalliimpia, 49,99€ per suunta eli 99,98€ meno-paluu, mutta sielläkin oli tosi mielenkiintoisia kohteita. Tämä lottokone antaa lisäksi mahdollisuuden poistaa ne kohteet, joihin ehdottomasti ei halua mennä. Se maksaa vitosen per poistettu kohde ja jäljelle on jätettävä 3 vaihtoehtoa. Vaikka mä poistin kolme tuttua kohdetta biitsivalikoimasta, jäi lennoille hintaa 114,98€.

Germanwings

Sen jälkeen valitaan matkustuspäivät ja matkustajien määrä. Tai yritetään valita. Koska kaikista eri päivämääräkokeilusta tulee ilmoitus:

Germanwings

Sehän olikin ihan liian hyvää ollakseen totta. Kiva systeemi, mutta vielä kivempi se olisi toimivana.