Viimeinen viikko Hampurissa

Hampurin satamaViimeistä viikkoa Hampurissa viedään. Aika on livahtanut yhtä lujaa vauhtia mun ohi kuin maisemat junan ikkunasta. Ei vieläkään tunnu yhtään siltä, että olisin menossa minnekään. Karu totuus paljastuu mulle varmaan sitten ensi viikolla, kun olen laskeutunut Suomeen ja roudannut muuttokuorman uuteen kotiini.

Saksalainen byrokratia sen sijaan ehti vielä kerran lämäistä mua naamalle, kun tänään iltapäivällä kävelin vihellellen Eimsbüttelin Bezirksamtiin rekisteröitymään ulos kaupungista. Kas, virasto oli mennyt kiinni jo yhdeltä. Ilmoitin siis ihan turhaan pomolle, että mun iltapäivä kuluu virastotalossa jonottaessa. Se onkin huominen aamupäivä, joka siellä kuluu. Toivottavasti mulla on silloin kaikki tarvittavat paperit kuten asunnon irtisanomiskirje mukana, ei huvittaisi mennä sinne enää kolmatta kertaa.

Eilen mä poikkesin lääkärissä hakemassa vähän lisää lääkkeitä. Luonnollisesti reseptiä ei täällä voi uusia puhelimitse, vaan mun pitää kiikuttaa sairasvakuutuskorttini lääkäriasemalle, jotta se voidaan työntää kortinlukijaan reseptien tulostusta varten. Ja sitten ne reseptit tosiaan tulostetaan, jotta mä voin kiikuttaa ne apteekkiin. Siinä mun asioidessa lääkäriasemalla psykiatri-neurologi ehti onneksi samantien vetäistä niihin resepteihin nimmarinsa, joten tämä asia sujui oikeastaan yllättävänkin sutjakasti vain yhdellä käynnillä. Lisäksi sain siellä päivän naurut. Psykiatri katseli mua hiukan aikaa ja totesi yllättyneellä äänensävyllä: ”Sä näytät vakaalta.”

Samalla kun olen järjestellyt muuttoasioita täällä virastoissa juosten, olen tehnyt samaa hommaa Suomen päähän netistä käsin. Tein muuttoilmoituksen, rekisteröidyin sairaskassaan ja tilasin nettiliittymän. Suomi on oikeasti paras maa olla ja asua, kunpa sen vain muistaisi aina Suomessakin ollessa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!