Ajelua Los Angelesissa & Griffith Observatory

Ei ole salaisuus, että mä en tykännyt Los Angelesista yhtään. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö sielläkin olisi ollut huikean kauniita paikkoja ja erikoisia hetkiä.

Mä nautin muutenkin ajelusta ympäri kaupunkia sillä kaverin uudella Bemarilla, mutta sen tilanteen ikimuistoiseksi teki se, että kaveri kysyi yhtäkkiä mitä mun Spotifyista löytyy. Luettelin joitain suosikkiartisteja kuten Fogertyn ja Springsteenin, ja se selasi hetken aikaa puhelintaan. Sitten se laittoi volyymin kovemmalle ja mä tajusin, että se valitsi meille ajelumusaksi Dire Straitsia. Jos musta olisi sillä hetkellä ottanut kuvan, ei mun hymy olisi mahtunut millekään muistikortille.

Tämä oli se sama ilta, jolloin ajeltiin Griffith Observatorylle katselemaan kaupungin valoja. Siellä on James Deanin Rebel Without a Cause -muistomerkki, ja tuntui jotenkin täysin sekopäiseltä, että tuo legendaarinen tyyppi, jonka kuvaa mä olen katsellut seinälläni vuosikausia, on oikeasti kävellyt sillä samalla maaperällä 60 vuosikymmentä aiemmin. Mä olen nähnyt sen leffan riittävän monta kertaa, että muistomerkin vieressä seisoessani mulle tuli heti se dramaattinen loppukohtaus mieleen. 60 vuotta on elinikä mutta toisaalta maailmankaikkeuden mittakaavassa se on vain yksi silmänräpäys. Tuona hetkenä tuntui siltä, että jos mä suljen silmät ja avaan ne uudelleen, voisin yhtäkkiä olla mukana siinä kohtauksessa.

En tiennyt, että Youtubesta löytyy video, jossa joku on vertaillut leffan kohtauksia observatoriolla 1950-luvulta 2000-luvulle. Mun selässä menee kylmiä väreitä, kun mä nyt katson tätä:

Los Angeles & Las Vegas

Mä olen taas niin kiitollinen ihanista ystävistä ympäri maailmaa. Mun kaveri Los Angelesissa tosiaan majoitti mut ilmaiseksi asunnossaan Downtownilla, kyyditsi mua ympäri kaupunkia ja näytti parhaimpia paikkoja Venicen auringonlaskusta Griffith Observatoryn yölliseen maisemaan. Lisäksi mä kuulin vikana päivänä Losissa ollessani yhden Kuubasta tutun matkakumppanin muuttaneen kaupunkiin, joten ehdin tavata senkin illallisella.

Venice Beach

Los Angeles on valtavankokoinen kaupunki, jossa parhaiten pääsee liikkumaan omalla autolla tai uberilla. Tai kaverin Bemarilla. Mun yllätykseksi yksin matkustava nainen pystyi myös päiväsaikaan käyttämään metroa, vaikka asemilla jonkin verran kodittomia hengailikin. Kodittomien määrä pisti silmään Downtownin lisäksi myös Hollywoodissa, ja osa niistä käyttäytyi sen verran pelottavasti, etten voi sanoa tunteneeni oloani turvalliseksi ulkona juuri ollenkaan. Kaupunkiin juuri muuttanut kaveri valitti yksinäisyyttään ja kertoi pelkäävänsä kaupungilla liikkumista melkoisesti, vaikka olikin kotoisin suurkaupungin hälinästä Lontoosta. Mä esittelin nämä kaksi ystävääni toisilleen, joten toivottavasti toinen saa sitä kautta lisää tuttuja ja alkaa löytämään oman paikkansa uudessa kaupungissa.

Mä kiertelin nähtävyyksiä myös turistibussilla ja olin erityisen innoissani Capitol Recordsista (Ford Fairlanen legendaarinen kohtaus!) ja Walk of Famesta. Luulen, että Los Angelesin viehätys piilee sekä keskenään hyvin erilaisissa alueissa että Hollywoodissa ja sen tähdissä. Monet yrittivät tehdä vaikutusta namedroppingilla esimerkiksi kertomalla biletyksestään Steven Tylerin kanssa, ja Tom Sizemore asui kuulemma samassa talossa, jossa mun majapaikkani sijaitsi. Leffojen kuvauspaikkoja tuntui olevan joka puolella ja produktiot olivat myös suosittu puheenaihe. Mä tunsin itseni jostain syystä melko ulkopuoliseksi tämän kaiken keskellä. Vaikka mä olen kerran nähnyt Salkkareiden Karin Lappeenrannassa.

Positiivista Losissa oli ruoka. Esimerkiksi meksikolainen ja perulainen ruoka olivat niin autenttisia, kuin kuvitella saattaa, enkä mä edes ehtinyt syömään Koreatownissa, Chinatownissa tai Little Tokyossa.

Lengua

Las Vegas tuntui Los Angelesin jälkeen pursuavan energiaa, ja koska me pyörittiin lähinnä Stripillä, Las Vegas tuntui myös paljon pienemmältä ja ymmärrettävämmältä. Turisteja oli paljon enemmän, joten niihin kodittomiin ei kiinnittänyt niin paljon huomiota. Hard Rock Hotellissa meitä odotti ilmainen upgrade, joten olin superinnoissani jo pelkästä hotellihuoneesta. Yksi belgialaisista matkakumppaneista valitti hotellin tasoa, koska se oli tottunut majoittumaan viiden tähden hotelleissa. Mä nauroin, että mulle oma kylppäri on luksusta. Rokki soi ja mä tunsin tulleeni paikkaan, jossa viihtyisin hyvin.

Hard Rock Hotel Las Vegas

Se kuuluisa Strip, kasinot ja showt olivat niin mielenkiintoisia, että olisin viihtynyt Vegasissa paljon kauemminkin. Nyt ehdin vain muutamaan showhun, vähän shoppailemaan, vähän pelaamaan pokeria ja retkeilemään Grand Canyonille. En kuitenkaan usko, että tämä jäi mun viimeiseksi käynniksi Las Vegasissa!

Luvassa on vielä monta tarinaa reissun yksityiskohdista, erityisesti Vegasista. Mulla on matkanjälkeinen flunssa, joten kotona levätessä on ainakin aikaa kirjoitella postauksia. Pysykäähän linjoilla!

Rock and roll tour of LA odottaa

On mulla näköjään ystävä Losissa:

Awesome you will be in LA! You are more than welcome to stay at my place. My place its a one bedroom, but im ok sleeping on the couch and u can take the bedroom. Up to you.

I will plan a rock and roll tour of LA. Please let me know of any specific places you would like to visit or things to experience. Would be happy to show you around. 🙂

Just tämän takia matkustelu on niin mahtavaa. Sen lisäksi että saa uusia ystäviä, voi vierailla vanhojen luona ja nähdä sitä oikeaa elämää kyseisessä paikassa. Losin reissu tulee luonnollisesti sisältämään paljon nähtävyyksiä, mutta on kivaa, ettei tarvitse pyöriä siellä yksinään. Eikä majoituskaan yhtään haittaa. Kun mä asuin Barcelonassa, baareihin pääsi jonon ohi sisälle sanomalla tämän tyypin nimen ovella. Odotan siis innolla sen mulle jouluna järkkäämää rock & roll -kierrosta kotikaupungissaan Los Angelesissa!