Pokeria Las Vegasissa

PelimerkitTsekkasin eri kasinojen turnaukset Pokeriatlaksesta ja valitsin sitten kellonajan ja sisäänoston hinnan mukaan ensimmäiseksi pelipaikaksi Excaliburin. Bellagiossakin olisi toki ollut turnaus samaan aikaan, mutta en uskaltanut lähteä siihen mukaan. Hurautin siis naapurikasinolle ja istuin yhdeksän muun pelaajan seuraksi texas hold em -pöytään. Muut pelaajat olivat miehiä ja juttu lensi siihen malliin, että osa vaikutti tuntevan toisensa ennestään. Mietin mihin liemeen olen itseni mahtanut tunkea. Ja kuinka nopeasti mä lennän pihalle.

Peli lähti meikäläisen osalta tuskallisen hitaasti käyntiin. Kortti ei suosinut ja edes halvalla mukaan peliin yrittäminen ei toiminut, kun aina joku mun jälkeeni korotti panosta. Ja vartin jälkeen blinditkin nousivat.

Hiljalleen peli alkoi sujua, voitin yhden käden puhtaalla bluffilla, koska olin aluksi vaikuttanut pelaavan tiukasti. Hienoin hetki koko pelissä oli ehkä se, kun vieressä istunut tyyppi löi all-inin pöytään jo ennen floppia. Se sanoi, että aika palata hotelliin, joten ajattelin, että sillä on varmasti hyvä käsi. Mutta niin oli mullakin. Lähdin akkaparilla katsomaan sen all-inin, vaikka se maksoi ison osan mun chipeistäni. Muut jäivät ulos, joten heitettiin kortit näkyviin. Sillä oli jätkäpari. Floppi tuli pöytään eikä siitä ollut apua mun kilpailijalle, joten mä sain ekan ison chippikasan nenäni eteen – ja samalla ensimmäisen päänahan turnauksessa.

Peli alkoi mennä vauhdilla eteenpäin ja ennen kuin huomasinkaan oli tauon aika. Teki mieli hehkuttaa mun peliä whatsappissa muiden kasinoiden ostoskeskuksia kiertäville kavereille, mutta päätin jättää kännykän taskuun ja keskittyä peliin.

Tauon jälkeen peli sujui entistä paremmin. Sain pari pientä voittoa, mutta mua vastapäätä istui illan chippikuningas. Se voitti neljä kertaa peräkkäin suoralla ja lähti välillä isoin panoksin peliin edes katsomatta omia korttejaan. Hullusta pelistä huolimatta sillä kävi tuuri, joten sitä vastaan oli aika vaikea pelata. Mä sen sijaan hävisin kerran pahasti suoralla värille, jota olin osannut pelätäkin. Kun me sitten tuon kahelin kanssa headsupissa kohdattiin, se hyökkäsi armottomasti mun sekä isoa että pientä blindia kohtaan eikä mulla ollut käsissä oikein mitään, millä lähteä peliin. Lopulta mun chippien huvettua uhkaavasti oli pakko lähteä pienestä blindista peliin jätkä-rouvalla. All-in siitä tietenkin seurasi, ja mä sanoin: ”Call.” Sillä oli ässä ja seiska eri maata. Floppiin tuli heti osuma mulle ja mun jätkäparin johdolla mentiin riverille. Riverissä sitten ässä putkahti pöytään ja mun peli päättyi siihen. Sijoituin kuitenkin komeasti toiseksi ja palkintorahoille. Ekassa pokeripelissäni Vegasissa!

Million Dollar Quartet

Million Dollar QuartetMillion Dollar Quartet – tai Four Million Dollar Quartet kuten kaveri sitä vahingossa nimitti – oli viime hetken showvalinta Vegasissa, mutta ehdottomasti paras koskaan näkemäni musikaali. Tarina kertoi tietysti Sam Phillipsin Sun Recordsista ja erityisesti siitä yhdestä sessiosta, jolloin Sunilta RCA:lle lähtenyt Elvis, Johnny Cash, Carl Perkins ja nouseva tähti Jerry Lee Lewis jammailivat yhdessä Sunilla.

Alkuperäinen Million Dollar QuartetAlkuperäisessä sessiossa, joka tallentui sekä nauhalle että kameralle, oli mukana paljon gospelia, mutta tässä showssa esitettiin tietysti kaikkien herrojen tuon ajan suurimmat hitit. Jerry Lee Lewisin hahmo oli kertakaikkiaan riemukas ja pianon soitto taittui ihan miten päin tahansa. Carl Perkinsin tyyppi sen sijaan hallitsi rockabillykitaran. Elviksellä oli ääni kohdallaan, mutta muuten se jamppa oli vähän lyhyt ja karisma oli melko kaukana siitä, mitä se taisi aidolla Presleyllä olla. Mutta se Johnny Cash..

Derek Keeling Johnny CashTässä esityksessä Cashin roolissa nähtiin Derek Keeling, joka on aiemminkin näytellyt Cashiä tribuuteissa. ”Hello, I’m Johnny Cash.” ja meitsiltä lähti jalat alta. Wohou mikä mies!!! Niin kovin kuin mua harmitti John Fogertyn ja Andrew Dice Clayn missaaminen Las Vegasissa niukasti, tämä tyyppi pelasti paljon. Jos mä voisin lentää tammikuussa takaisin Vegasiin Fogertyn keikalle, muuttaisin varmasti Harrahiin ja katsoisin MDQ:n joka ilta. Ja olisin onnellinen nainen.

David Copperfield

Ehdittiin muutamaan showhun Las Vegasissa ja niistä ensimmäinen oli David Copperfield. Meitsi oli myyty jo ensi sekunneilla, sillä Copperfield taikoi itsensä lavalle harrikan selässä. Odotin ehkä vähän hienostelevampaa showta, sen sijaan Copperfield oli intiimissä teatterissa hyvin lähellä yleisöä ja suuren osan ajasta myös yleisön seassa.

Lavalle pääsi paljon ihmisiä, jotka arvottiin yleisöstä esimerkiksi frisbeetä heittämällä. Puolialastomat naisavustajat on nykyään niin out. Lähes kaikki lavalle päässeet olivat kielitaidottomia kiinalaisia, joka teki tempuista hivenen haastavampia. Yhden kerran lavalle kapusi skotti, jolta Copperfield kysyi: ”So which part of China are you from?”

Shown alussa sai lähettää sähköpostia Copperfieldille ja erääseen temppuun kuului, että shown alkupuolella Copperfieldiltä niihin yleisön sähköpostiosoitteisiin lähetetty viesti sisälsi yhden kuvan. Kännyköitä oli tarkoitus pitää pöydällä laatikoissa (koska myös kuvaaminen oli showssa kielletty) eikä viestiä saanut lukea etukäteen. Kun yhtä ummikkoa kiinalaista sitten pyydettiin kirjoittamaan taululle jonkun julkkiksen nimi, oli se tietysti se sama, jonka kuva meidän sähköpostissa jo komeili: Elvis Presley.

Numeroiden arvaaminen ennen kuin yleisöstä valitut ihmiset kertoivat niitä ajattelevansa onnistui tietysti täydellisesti, ja lavalle taiottiin niin jenkkirauta kuin dinosauruksen luurankokin. Mistään ihan pienistä silmänkääntötempuista tai illuusioista ei siis ollut kyse, vaikka teatterin koko olikin rajallinen. Ilmapallon poksauttaminen toisen ilmapallon sisällä onnistui kuulemma ajatuksen voimalla, eikä levitaatiotakaan unohdettu. Kaikki tämä oli kaiken lisäksi ympätty kivasti yhden tarinan sisälle.

Copperfieldin show oli kyllä helposti sen satasen arvoinen, vaikka taikurimaailman dinosauruksesta olikin kyse.

DavidCopperfield

Los Angeles & Las Vegas

Mä olen taas niin kiitollinen ihanista ystävistä ympäri maailmaa. Mun kaveri Los Angelesissa tosiaan majoitti mut ilmaiseksi asunnossaan Downtownilla, kyyditsi mua ympäri kaupunkia ja näytti parhaimpia paikkoja Venicen auringonlaskusta Griffith Observatoryn yölliseen maisemaan. Lisäksi mä kuulin vikana päivänä Losissa ollessani yhden Kuubasta tutun matkakumppanin muuttaneen kaupunkiin, joten ehdin tavata senkin illallisella.

Venice Beach

Los Angeles on valtavankokoinen kaupunki, jossa parhaiten pääsee liikkumaan omalla autolla tai uberilla. Tai kaverin Bemarilla. Mun yllätykseksi yksin matkustava nainen pystyi myös päiväsaikaan käyttämään metroa, vaikka asemilla jonkin verran kodittomia hengailikin. Kodittomien määrä pisti silmään Downtownin lisäksi myös Hollywoodissa, ja osa niistä käyttäytyi sen verran pelottavasti, etten voi sanoa tunteneeni oloani turvalliseksi ulkona juuri ollenkaan. Kaupunkiin juuri muuttanut kaveri valitti yksinäisyyttään ja kertoi pelkäävänsä kaupungilla liikkumista melkoisesti, vaikka olikin kotoisin suurkaupungin hälinästä Lontoosta. Mä esittelin nämä kaksi ystävääni toisilleen, joten toivottavasti toinen saa sitä kautta lisää tuttuja ja alkaa löytämään oman paikkansa uudessa kaupungissa.

Mä kiertelin nähtävyyksiä myös turistibussilla ja olin erityisen innoissani Capitol Recordsista (Ford Fairlanen legendaarinen kohtaus!) ja Walk of Famesta. Luulen, että Los Angelesin viehätys piilee sekä keskenään hyvin erilaisissa alueissa että Hollywoodissa ja sen tähdissä. Monet yrittivät tehdä vaikutusta namedroppingilla esimerkiksi kertomalla biletyksestään Steven Tylerin kanssa, ja Tom Sizemore asui kuulemma samassa talossa, jossa mun majapaikkani sijaitsi. Leffojen kuvauspaikkoja tuntui olevan joka puolella ja produktiot olivat myös suosittu puheenaihe. Mä tunsin itseni jostain syystä melko ulkopuoliseksi tämän kaiken keskellä. Vaikka mä olen kerran nähnyt Salkkareiden Karin Lappeenrannassa.

Positiivista Losissa oli ruoka. Esimerkiksi meksikolainen ja perulainen ruoka olivat niin autenttisia, kuin kuvitella saattaa, enkä mä edes ehtinyt syömään Koreatownissa, Chinatownissa tai Little Tokyossa.

Lengua

Las Vegas tuntui Los Angelesin jälkeen pursuavan energiaa, ja koska me pyörittiin lähinnä Stripillä, Las Vegas tuntui myös paljon pienemmältä ja ymmärrettävämmältä. Turisteja oli paljon enemmän, joten niihin kodittomiin ei kiinnittänyt niin paljon huomiota. Hard Rock Hotellissa meitä odotti ilmainen upgrade, joten olin superinnoissani jo pelkästä hotellihuoneesta. Yksi belgialaisista matkakumppaneista valitti hotellin tasoa, koska se oli tottunut majoittumaan viiden tähden hotelleissa. Mä nauroin, että mulle oma kylppäri on luksusta. Rokki soi ja mä tunsin tulleeni paikkaan, jossa viihtyisin hyvin.

Hard Rock Hotel Las Vegas

Se kuuluisa Strip, kasinot ja showt olivat niin mielenkiintoisia, että olisin viihtynyt Vegasissa paljon kauemminkin. Nyt ehdin vain muutamaan showhun, vähän shoppailemaan, vähän pelaamaan pokeria ja retkeilemään Grand Canyonille. En kuitenkaan usko, että tämä jäi mun viimeiseksi käynniksi Las Vegasissa!

Luvassa on vielä monta tarinaa reissun yksityiskohdista, erityisesti Vegasista. Mulla on matkanjälkeinen flunssa, joten kotona levätessä on ainakin aikaa kirjoitella postauksia. Pysykäähän linjoilla!

I don’t know where I’m going but I’m on my way

Onneksi seuraava loma on jo buukattu, niin ei ahdista ihan niin paljon tämä lomanjälkeinen urheiluinnostus.

Tänään en tosin ollut salilla, koska tänään oli terapiapäivä. Itkin terapeutille sitä, että mitä jos mun ahdistus jonain päivänä estää mua matkustelemasta. Jos en pystykään lentämään minnekään. Ja sen jälkeen aloin itkeä sitä miten naurettavia mun ongelmat on, koska ihmisillä on aika paljon vakavampiakin asioita murehdittavanaan.

Ensi kerralla mä itken todennäköisesti sitä, että on hiekan murena kengässä.

Arvatkaa minne suuntaan joululomalla? Meillä oli kaverin kanssa suunnitteilla sen 3-kymppisten juhliminen Disneylandissa Pariisissa, joka kuulostaa melkein yhtä hauskalta kuin normaalisti 30-vuotisbileissä se yhteislaululla kiekautettu Reetun biisi. Mutta koska muut kaverit meidän porukasta alkoivat hannaamaan sen takia, että asuvat nykyään jossain Vietnamissa, päätettiin unohtaa se Disneyland. Ja mennä sen sijaan Vegasiin. Loogista, eikö!

Frendi varasi meille yösijan Hard Rock Hotellista ja bongattiin molemmat itsellemme sopivat lennot. Kun mä niin kauas lennän, en tietenkään malttanut olla pysähtymättä joksikin aikaa Losiin. En ole ihan varma onko mulla riittävästi lomapäiviä tohon reissuun, mutta otan sitten läppärin mukaan, jos ei ole. En kehdannut kysyä pomolta asiasta vielä, kun olen ollut loman jälkeen takaisin töissä huikeat 4 päivää. En myöskään tiedä mitä mä Losissa teen, mutta muistaakseni mun joku kaveri asuu siellä. Ja on tässä vielä paljon aikaa suunnitella. Synttärisankarin näen sitten Vegasissa ja ohjelma on siellä on varmaan jo suurinpiirtein selvillä.

Vegas