Unien tulkintaa

BiitsiMun ahdistus on kestänyt jo yli vuoden. Mua vähän meinasi ahdistaa se ahdistuksen vuosipäivä, mutta muuten tilanne on tällä hetkellä melko hyvä. Lääkkeillä ja terapialla jatketaan entiseen malliin.

Mä sain psykiatrilta tehtävän kirjoittaa uniani muistiin ja keskustella niistä terapeutin kanssa. Tein työtä käskettyä ja laitoin yöpöydälle muistilehtiön ja lyijykynän, jotta voin heti aamuisin muistella mitä yön aikana tapahtui.

Viikon aikana mun unissa tapahtui kaikenlaista. Mä olin somerolaisten naapurien talossa, johon ne olivat tehneet laajennuksena upean terassin, josta oli kiva maisema biitsille Kuubaan. Mä leikkasin varpaankynnet. Mä menin sukkaosotoksille iskän kanssa ja löysin tavaratalosta sohvan, jonka sisällä oli lappusia, joista muodostui palapeli. Mä istuin tyytyväisenä omalla paikallani vesibussissa ihmisten tungeksiessa pysäkeiltä kyytiin, koska maailmanloppu oli tulossa. Mä olin mökillä valmistelemassa paikkoja bileitä varten. Mä olin ratsastamassa tosi kiltillä ponilla, mutta sitten se poni vietiin takaisin tallille ja mä en tiennyt missä se talli on. Mä olin ladossa, jossa ei ollut lattiaa, ja mä olisin voinut ostaa sinne lattian 50 eurolla, mutta mä en ollut varma hyväksyykö pomo sen kuitin.

Mua nauratti kertoa näistä terapeutille. Mun terapeutti on psykoanalyyttista koulukuntaa, joten mä arvelin, että kyllä vähintään siitä ponista saadaan joku kiva freudilainen vertaus. Mutta ei sentään. Sen sijaan se tulkitsi niistä sukista jotain turvallisuudentunnetta, joka mulla kuulemma elämässäni on. Mä itse tulkitsin niistä sukista edellisiltana näkemäni Lidlin mainoksen, jonka mukaan sieltä saa ensi viikolla 5 paria sukkia kahdella eurolla.

Lähes kaikki asiat mun unissa olivat ihan suoraan elävästä elämästä, kuten juuri ne sukat, tai Kuuba, tai tavaratalon sohvan palapelistä mahdollisesti alkanut Escape Room. Varpaankynsien leikkaamistakin olin ajatellut yhtenä iltana jalkoja rasvatessani, ja veljenpojan kanssa käytiin lomalla katsomassa poneja. Mökit mun unissani olivat varmasti juhannuksen syytä. Maailmanloppu vaikutti vähän oudommalta, mutta siinäkin unessa oli hyvä fiilis ja tunne siitä, että mä olen löytänyt paikkani. Olkoonkin, että se oli venetsialaisessa vesibussissa. Terapeutin mukaan mä olen maailmankansalainen ja tyytyväinen paikkaani maailmassa.

Mä olisin silti ehkä piirun verran tyytyväisempi, jos mulla olisi Somerolla mökki, jonka terdeltä pääsee kuubalaiselle biitsille.

Kuuba osa 3: Kosinta

Lacusa LavisaViñalesin jälkeen suunnattiin Caio Levisa -nimiselle saarelle. Meidänhän piti alunperin mennä Maria la Gordaan, mutta se hotelli oli suljettu restaurointien vuoksi. Siellä, kuten monessa muussakin paikassa, valmistauduttiin jo täydellä tohinalla amerikkalaisten turistien ryntäykseen. Caio Levisa oli aivan ihana trooppinen rantalomakohde, mutta siinä oli yksi iso miinuspuoli. Meidän opas ja kuski eivät kuubalaisina saaneet tulla sinne. Naval Command Center on kieltänyt kuubalaisilta veneilyn, ja ilmeisesti Caio Levisasta oli kerran kaapattu vene Miamiin.

Jatkettiin siis hiukan sekavin fiiliksin ilman opasta, mutta ei oltu hotellillakaan ihan kartalla aktiviteettien suhteen. Siellä ei tiedetty järjestetäänkö kalastusta, ei tiedetty päästäänkö katsomaan auringonlaskua veneestä, ei tiedetty missä vene on eikä tiedetty mikä kapteenin aikataulu on. Mulle informoitiin, että kalastus järjestetään, jos saan kolme tai neljä muuta ihmistä kiinnostumaan siitä aktiviteetista. Totesin, ettei ole mun tehtävä organisoida yhtään mitään, joten tyydyin löhöilemään biitsillä, uimaan ja pelamaan rantalenttistä. Caio Levisan mökit olivat kerrassaan hurmaavia ja se sammakkojen määrä oli ihan käsittämätön.

Meille riitti pari päivää paratiisisaarella ja sen jälkeen oli jo kova ikävä ihmisten ilmoille. Eräs italialainen pariskunta jäi saarelle viettämään kuherruskuukauttaan, ja pari saksalaista jätkää olivat epäonnekseen buukanneet kahdeksan yötä sillä pikkusaarella. Eivät ilmeisesti ymmärtäneet, ettei se ole mikään Ibiza.

Andy ja kuski hakivat meidät laivalta ja matka jatkui Soroaan vesiputousta ja orkideatarhaa ihailemaan. Eli juomaan rommia ja pelaamaan bilistä. Täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että mä en juonut pisaraakaan mitään alkoholia koko reissun aikana. Noudatin kiltisti lääkärin ohjeita, koska mä en todellakaan halunnut olla kipeä reissatessa. Muut sitten ottivat munkin puolestani..

Ensinnäkin varmaan kaikki meidän porukan naiset ihastuivat meidän bussikuskiin, joka ei osannut sanaakaan englantia. Se oli hirmuisen söpö nuorimies, jonka hymy sulatti kenen tahansa sydämen. Lisäksi meillä oli porukassa Vic, joka kertoi menneensä naimisiin 19-vuotiaana. Ja 23-vuotiaana. Ja 27-vuotiaana. Ja 29-vuotiaana. Vicistä tuli suuri idoli meidän italiaanolle, joka oli ollut 7 vuotta naimisissa. Sen mielestä oli mahtavaa, että Vic oli eronnut vain kahden viikon naimissaolon jälkeen. Hänen olisi kuulemma pitänyt tehdä samoin. Vicin siskot kantelivat meille, että itseasiassa Vic ei ole koskaan kosinut ketään. Hymistiin siinä kaikki, että sitten kun Vic oikeasti kosii, niin se liitto kyllä kestää. Ei vielä silloin arvattu, että kosinta tapahtuisi jo seuraavana iltana.

Soroassa me vietettiin iltaa hotellin allasbaarissa ihan omalla porukalla. Bussikuski päihitti mut biliksessä, koska mä pussitin epäonnekseni valkoisen heti mustan perään. Italiaano julisti edelleen Vicille: ”You are my light! You are might lighter!” Illan edetessä Vic päätyi selittämään mulle, sveitsiläiselle ja yhdelle e-afrikkalaisista lukemaansa artikkelia siitä, mitä ihmisen sormien pituus merkitsee. Jos etusormi on pidempi kuin nimetön, ihminen on luotettava. Jos sen sijaan nimetön on pidempi kuin etusormi, on suurempi todennäköisyys, ettei ihminen sitoudukaan välttämättä vain yhteen kumppaniin. Se tutki meidän kämmeniä hetken aikaa ja päätyi sitten kosimaan meitä kaikkia!

Rommia kului, puheensorina ja laulu raikui ja kukaan muu siinä hotellissa ei saanut varmaan nukuttua pätkääkään. Jossain vaiheessa yötä italiaano oli kellahtanut nurmikolle makaamaan, ja Vic, Andy ja bussikuski menivät tarkastamaan sen tilannetta. Vic juoksi pian takaisin baariin ja kaikki luulivat, että nyt italiaanolla on joku hätä. ”Camera, I need my camera!” Vic huikkasi ja juoksi samantien kamera kädessä takaisin. Nyt meillä on Dropboxit ja FB -ryhmät täynnä todistusaineistoa ihan kaikesta.

Palattiin Havannaan Las Terrazasin kauniiden maisemien ja Chen muistomerkin kautta, ja vika ilta Havanassa oli äärettömän haikea. Tuntui kuin oltaisiin reissattu yhdessä monta viikkoa. Ihminen sai pidätellä itkua ihan huolella kun Andy vetäisi ilman säestystä Sinatran My Wayn. Syötiin illallista La Bodeguita del Medion naapurissa kattoterassilla ja kastuttiin läpimäriksi ukkosmyrskyn iskiessä kaupunkiin. Mentiin katsomaan Buena Vistan Social Clubin esitystä, joka meidän kesken tunsi nimen Buena Vista Social Media Show. Osa porukasta päätti jopa ottaa ”Hasta la revolucion siempre” -tatskat muistoksi Kuubasta, joten tämä matka ei takuulla unohdu ikinä.

Kuuba osa 2: Cubano, joka osasi yhden sanan suomea

Havannassa meidän porukka siis kokoontui yhteen. Meitä oli iso ryhmä, paikallisen oppaan ja kuskin sekä meikäläisen lisäksi 2 suomalaista, 3 e-afrikkalaista, 6 brittiä, sveitsiläinen, italialainen ja norjalainen. Briteistäkin 4 oli kotoisin Pakistanista ja yksi Jenkeistä, joten oltiin ihan sopivan sekalainen seurakunta.

MaaseutuHavannasta me suunnattiin tupakkaplantaasin kautta Viñalesin pikkukaupunkiin Pinar del Rio -provinssissa. Eli pöndelle. Mä olin etukäteen odottanut patikkaretkeä ja perhemajoitusta Viñalesista eniten koko reissusta, joten hymy oli koko ajan korvissa asti, vaikka meidän maaseuturetken aikana lämpötila kohosi lähemmäs neljääkymmentä astetta ja sen patikkamatkan välietapeiksi kelpasi mikä tahansa varjo, joka vastaan tuli.

Varjossa istuskellessa ja piña coladaa juodessa kuultiin paikalliselta oppaalta tarinoita mm. kasveista ympärillämme. Se opas kysyi mistä mä olen kotoisin ja ilmoitti sitten osaavansa yhden sanan suomea. ”Anoppi”, se sanoi virnuillen. Kävi ilmi, että se asui yhdessä vaimonsa, anoppinsa ja parin tyttärensä kanssa, joten vaikka perheeseen oli tullut telkkari, ei jalkapalloa edelleenkään paljon näkynyt kun kuubalaiset ja brasilialaiset telenovelat olivat enemmän perheen naisten mieleen.

Musta oli ihanaa päästä puhumaan espanjaa ja se alkoi sujua yllättävän hyvin jo parin päivän sisällä. Meidän oma opas Andy tosin puhui erittäin hyvää englantia brittiaksentilla, ja yllätti siten kaikki kertomalla, ettei koskaan ole edes käynyt Kuuban ulkopuolella. Kuubalaisille se ei ole niin helppoa. Ne tarvitsevat joko virallisen kutsukirjeen, tai sitten niillä pitää olla yli 6000 dollarin edestä omaisuutta Kuubassa. Siihen aika harvalla on sillä 30 dollarin kuukausipalkallaan varaa. Lisäksi, hintojen ollessa myös melko korkeita, joutuu moni tekemään useampaa työtä pelkästään elääkseen.

CasaViñalesissa mä pääsin majoittumaan aivan ihanan Indiran kodissa ja kyselemään siltäkin paikallisesta elämänmenosta. Mulle tuli hirmuisen paha mieli siitä, että meikäläiset saavat passin ja pääsevät matkustamaan ihan minne mieli tekee, mutta Kuubassa ihmiset ovat oman elämänsä vankeja. Ei sillä, että kukaan olisi valittanut sen elämän olevan huonoa, mutta kaikki mun tapaamani paikalliset olivat kuitenkin tekemisissä turistien kanssa ja tiesivät paljon muun maailman menosta. Kuubalaisia asuu paljon Miamissa, Venäjällä ja muuallakin maailmassa, mutta mikään itsestäänselvä vaihtoehto se lähteminen ei niille ole, päinvastoin. Kuuban valtio saattaa tarjota esimerkiksi vaihto-oppilaspaikan Venäjällä, mutta Kuubaan on palattava. Alkoi entistä enemmän ärsyttämään ne hyväosaiset suomalaiset, jotka kuvittelevat olevansa huono-osaisia, vaikka elämässä on mitkä tahansa kortit tarjolla. Ja erityisesti ne, jotka koko ajan valittavat kaikesta. Kun Suomessa on aina niin helvetin huonosti asiat. Kuubalaiset, kaiken sen sääntelyn ja kontrollin keskellä, ovat iloisia ja nauttivat elämästä. Musiikista, rommista, sikareista ja auringonpaisteesta.

Me saatiin tutustua Viñalesissa myös salsan ja ukkosmyrskyn pyörteisiin, ja heterogeenisuudesta huolimatta meidän porukka alkoi hiljalleen nivoutua yhteen.

Kuuba osa 1: Kaunista kyytiä Havannassa

Quinta AvenidaEka yö Havannassa meni vähän niin ja näin. Olisin tietysti voinut vaikka nukkuakin. Mutta kyllä siitä väsymyksestä selvittiin kun saatiin selville, että G Adventures oli vaihtanut meidän aloitushotellin Plazasta aka torakanpesästä viiden tähden Quinta Avenidaan. Sen altaalla kelpasi köllötellä. Mä en edes muista, että olisin koskaan ennen majoittunut viiden tähden hotellissa. Olkoonkin, että Kuubassa viisi tähteä on oikeasti noin kolme. Mutta kuka niitä laskee.

AutotMulla oli Havannassa tavoitteena kolme asiaa: Toimittaa tuliaiset kaverin kaverin kaverin kaverille, kaupunkikierros amerikkalaisella autolla ja visiitti La Bodeguita del Medioon. Ensimmäinen noista onnistui pienen seikkailun jälkeen hyvin, toisessa oli vaan kysymys siitä mikä auto valitaan, ja kolmas jäikin sitten viimeiselle hetkelle ennen paluulentoa. Pääsin myös Havannassa tutustumaan viiden tähden ja ei niin tähdellisen hotellin lisäksi casa particulares -majoitukseen, joka oli oikein siisti koti vain muutaman korttelin päässä Capitolista.

ChevyEn tiedä mitään mahtavampaa kuin cruisailla ympäri Havannaa vanhalla avoautolla aurinkoisessa ja lämpimässä säässä Elvistä kuunnellen. Ensimmäinen mun näkemäni auto Havannassa oli suureksi yllätykseksi Lada, ja niitä näkyikin liikenteessä tosi paljon. Mutta -57 tai vanhempia Chevroletteja, Fordeja, Chryslereitä ja Caddyjäkin pyöri onneksi joka paikassa. Kyselin tietysti ensimmäiseksi miten autot pidetään kunnossa, kun niihin ei saa Jenkeistä tilattua varaosia. Meidän kuski kertoi tilaavansa osat Italiaan, josta ne toimitetaan sille Kuubaan. Kuubassa on isot pimeät markkinat kaikelle mahdolliselle, mutta erityisesti autonosille. Ja farkuille.

Ranskalaismies teki meikäläiseen vaikutuksen makuuhuoneessa

Taulu

Mä olen katsellut mun makkarissa olevaa taulua hetken jos toisenkin pää kallellaan ja miettinyt, että se on kyllä tosi kiva. Seepiansävyisessä taulussa on vanha amerikkalainen auto ja kuubamainen fiilis. Taiteilija on yllättäen ranskalainen, nimeltänsä Alain Bertrand. Tsekkasin herran nettisivut ja Kuubaa sekä amerikan tyyliä löytyy sieltä enemmänkin, mahtavalla taustamusalla varustettuna.

Olisi kiva päästä joskus näkemään Bertnardin alkuperäisteoksia näyttelyssä. Bertnardin hyperrealismi viehättää, koska siinä on jotain poikkeuksellista. Nämä ovat kuvia, jotka näyttävät siltä kuin ne olisi otettu 50- tai 60-luvulla, mutta sen lisäksi niissä on jotain enemmän. Aiheet ovat melkein identtiset taulusta toiseen. Joku taidemaalari vangitsee taideteoksiinsa tunteita kuten pelon tai vihan, mutta Bertrand selkeästi pitää taulujensa aiheista ja se on tässä olennaista. Taulut ovat Bertrandin luomaa fantasiaa.

Mahtoikohan toi taulu jotenkin alitajuisesti vaikuttaa mun seuraavan lomakohteen valintaan? Aion vihdoinkin suunnata Kuubaan, jonne olen suunnitellut reissua jo monen monta kertaa aiemmin. Ensi kuussa lennän Havannaan, josta mun Kuuban seikkailuni alkaa. Siihen asti jatkan tuon taulun katselua ja Kuubasta haaveilua.

P.S. Eikö ole hyvä otsikko? Eikö tolla pääsisi jo Ilta-Pulun toimittajaksi?