Hyväntekeväisyyttä vai ei?

Taas on se aika vuodesta kun monet yritykset ja yhä useammat yksityishenkilötkin ilmoittavat lahjoittaneensa joulukorttirahat hyväntekeväisyyteen. Hienoa, että hyväntekeväisyyttä tehdään etenkin näin joulun alla. Mutta pakkoko se on juuri ystävien joulukorttirahoja sinne hyväntekeväisyyteen hassata? Muhun tekisi suuremman vaikutuksen, jos joku ilmoittaisi tänä vuonna lahjoittaneensa omat joulukinkkurahansa hyväntekeväisyyteen.

Toinen hieno juttu on se, miten lahjaksi voi antaa vaikka kehitysmaahan lahjoitetun lehmän. Tai kaivon. Tai koulukirjan. Olen itsekin lahjoittanut toisenlaiseen lahjaan, mutta vaan lahjana sinne kehitysmaahan. Miten se muka jonkun ystävän mieltä lämmittää, että mä lahjoitin rahaa hyväntekeväisyyteen? Hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen hivelee vaan sen lahjoittajan omaatuntoa, ei muiden. Kaikki muu on markkinointia tai oman sädekehän kiillotusta. Poikkeuksena ehkä se, että perheen kesken valitaan lahjoituskohde ja lahjoitetaan rahaa hyväntekeväisyyteen vaikka joidenkin lahjojen tai ehkä jopa niiden ystävien korttien kustannuksella. Se opettaa myös lapsille antamisen iloa.

Mä olen viime viikkoina saanut paljon hyvää mieltä kirpputoripöydästä. Hihkun iltaisin kotona ihan onnessani selatessani myyntipöydän tuloksia päivittäisestä sähköpostiviestistä. Kun päivämyynti on mitä tahansa muutamasta eurosta pariin kymppiin, en mä kovin suuria voittoja kirppiksellä pääse tekemään. Mulla on mennyt tunteja kaikkien vaatteiden silitykseen ja hinnoitteluun, ja kaiken lisäksi mä ajelen sinne siivoamaan sen pöydän päivittäin. Jos laskisin itselleni tuntipalkan, niin olisin pahasti miinuksella. Mutta olen vaan iloinen siitä, ettei niitä vaatteita, kenkiä ja muita tilpehöörejä tarvitse heittää roskiin.

Toinen hyvä puoli tässä kirppistelyssä on se, että tulee mietittyä omia kulutustottumuksiaan. Aka miksi helvetissä ostin aikoinaan tonkin kalliin koltun, jota en koskaan ole pitänyt ja joka kiristää hihasuista ja takapuolesta. Black Friday oli mulle jo valmiiksi älä osta mitään -päivä, koska mulla ei ollut tarvetta hankintoihin juuri silloin, mutta ne mainokset hyppivät mun silmille siitä huolimatta. Eräskin pieni yritys mainosti kyseistä päivää sosiaalisessa mediassa Blac Fridaynä. Pitääkö tuohon hullutukseen lähteä mukaan, jos ei edes osaa kirjoittaa sitä oikein? Black Fridaytä seurasi tietenkin Black Friday -viikonloppu ja Cyber Monday. Luulisi, että viimeistään maanantaina olisi alkanut epäilyttää, että huijataanko tässä kuluttajaa taas.

Huijaamisesta puheenollen, onko muuten kenenkään muun kaverit seonneet firmojen skaboihin Facebookissa? Mä blokkaan kavereita minkä ehdin ja olen muutenkin vähentänyt sosiaalisessa mediassa tai ylipäätään tietokoneen ääressä kuluttamaani aikaa, mutta silti noihin kisaosallistumisiin meinaa palaa käämit. Mutsi kysyi multa jokin aika sitten, että kannattaako sellasiin kilpailuihin osallistua. Mä vastasin, että jos olet omalla nimelläsi innokas mainostamaan tai kannattamaan kyseistä firmaa, niin siitä vaan. Mutta jos sulla on varaa ostaa haluamasi tuotteet ihan itse, minkä takia lähtisit sellaiseen mukaan? Osa niistä on varmasti ihan rehellisiä kilpailuja, mutta kaikki eivät ole. Kaverini ”voitti” erään arvonnan, jonka serkkunsa miehen firma järjesti. Palkinto oli kyllä ihan oikea, mutta voitto järjestetty. Ei se toisten kilpailuihin osallistuminen tietenkään ole multa pois, mutta olisi kiva saada se vanha Facebook takaisin. Muistatteko kun siellä sai lukea kavereiden omia raapustuksia niiden kommelluksista eikä vain mainoksia mainosten perään?

Mä en tiedä milloin musta on tullut allerginen markkinoinnille. Epäilen yliherkistymistä töissä.

Haastattelupyyntö huippunaiselle

Mun yksi kaveri on johtavassa asemassa omalla alallaan ja sai sen vuoksi haastattelupyynnön eräältä alan julkaisulta. Haastattelun aiheena oli Top Woman, ja toimittaja, nainen myös, lähetti kysymykset etukäteen. Tässä ne ovat, vapaasti suomennettuina:

1. Mikä saa sinut tekemään mitä teet, kun olet kerran nainen?
2. Miten olet nuorena naisena pystynyt nousemaan nykyiseen asemaasi miesvaltaisella alalla?
3. Miksi olet ottanut tämän roolin vastaan kun se on aikamoinen haaste sinulle (tai nähdään ainakin sellaisena, koska et edusta normaalia johtajatyyppiä alalla)
4. Onko sinulla miesmentoria, jota ihailet?
5. Miten löysit mentorisi?
6. Miten mentorisi auttaa sinua kehittymään?

What??

Sanomattakin on selvää, että tämä haastis jäi tekemättä. Journalismin alalla on näköjään lasikatto, ja joku on lyönyt siihen päänsä.

Jenkkiautoja silmänkantamattomiin

Mulle sattui edellisviikolla ihan hyvään väliin yllättävä työmatka Suomeen. Venytin nimittäin tietysti lentoja taas viikonlopun yli niin, että pystyin menemään sekä Kiikalan Burnout Partyyn että Forssan Pick Nickiin. Molempina päivinä mulla oli kummipoika matkassa, joten siirtyminen paikasta toiseen tapahtui Harrikan sijaan autolla. Täytyy sanoa, että itselle ei ole kyllä kertynyt yhtään kilometrejä moottoripyörällä tänä kesänä. Mä en tosin ota siitä asiasta mitään stressiä, tärkeintä on viettää aikaa kummipoitsun kanssa niin paljon kuin mahdollista. Ja kiitos työmatkojen, sitä aikaa on nyt runsaasti.

Forssan Pick Nick 2016

Forssan Pick Nick 2016

Forssan Pick Nick 2016

Forssan Pick Nick 2016

Forssan Pick Nick 2016

Kuvat on Pick Nickistä, mutta molemmissa tapahtumissa mä en voinut kuin ihmetellä tätä suomalaista meininkiä alkoholin anniskelualueiden suhteen. Kiikalassa kiihdytysradan sivussa oli pieni tienpätkä, jolta löytyi makkara- ja muutama muu myyntikoju. Jos sen sijaan olisit halunnut nauttia makkaran kanssa oluen, löytyi juomat paljon sivummalla olevalta aidatulta anniskelualueelta, jonka portilla pari järkkäriä seisoi valvomassa menoa. Oluen kanssa ei tietenkään ollut mitään asiaa ulos karsinasta, ja tuskin lasten kanssa olisi ollut edes sallittua mennä anniskelualueen sisälle. Pick Nickissä mä sitten tipahdin totaalisesti törmätessäni tähän:

IMG_1212

Oluen vienti ulos ANKARASTI KIELLETTY! Soo soo!

Me ollaan jotenkin niin totuttu tähän hyysäykseen ja näihin sääntöihin, että omassa pienessä mielessä ne tuntuu jopa osittain järkeenkäyviltä. Että onhan se hyvä, ettei lapset näe humalaisia oluttölkit kädessä ympärillään. Mutta oikeasti?! Eipä ole lapset Saksassakaan yhtään kieroonkasvaneita sen takia, että oluttölkit kädessä saa kävellä ympäriinsä erilaisissa tapahtumissa ja katsomoissa. Miltä me muka niitä lapsia kuvitellaan suojelevamme? Kyllä ne se juopon mallin näkee ihan kotosalla, jos niikseen tulee. Vai oliko näihin sääntöihin joku ihan muu syy kuin lapset? En nimittäin jaksa uskoa sitäkään, että juoppoja pelastetaan kadotukselta sillä, että niiden pitää kivassa kesäisessä yleisötapahtumassa juoda olutta karsinassa.

Saksalainen terveydenhuolto lyhyesti kuvattuna

Musta pilviIhan pikkasen taas tulee savu korvista. Laavaa ja tuhkaakin varmaan jo.

Saksalaiset on ihan perhanan ylpeitä terveydenhuollostaan, ja on se sen verran kallista, että olisi syytä ollakin.

Saksassa sairasvakutuus on pakollinen ja työnantaja vähentää sen suoraan palkasta. Ihmisillä on kaksi vaihtoehtoa, julkinen sairasvakuutus eli Krankenkasse tai sitten yksityinen. Mutta tällaset perusduunarit kuin minä kuuluvat tietysti siihen julkiseen.

Suomalaisen tyylisiä terveyskeskuksia ei ole vaan lääkäriä tarvittaessa varataan aika omalle lääkärille, Hausartzille. Joka valitaan siis ihan umpimähkään jostakin lähialueelta, ja jonka klinikka on joka tapauksessa jossakin vanhassa talossa yleensä parin muun lääkärin kanssa yhdessä.

Hausartzit määräävät sitten potilailleen kaikenlaisia yrttejä ja vitamiineja. Yrtit ja vitamiinit joutuu maksamaan itse apteekissa, mutta eriväriselle reseptilomakkeelle tulostetut reseptit eli ihan oikeat lääkereseptit Krankenkasse korvaa siten, että apteekissa niistä joutuu maksamaan vain viiden euron nimellisen korvauksen, oli lääkkeen hinta mikä tahansa. Lukuunottamatta tietenkään parasta migreenin täsmälääkettä, joka on kallis ja jota ei niin suurelta osin korvata.

Hausartzille mennään siis siten kuin Suomessa mentäisiin flunssan takia terveyskeskuksen päivystykseen. Jos lääkäriaikaa omalle lääkärille ei saa, voi mennä sairaalan päivystykseen istumaan vähintään kolmeksi tunniksi, huolimatta siitä onko syy päivystyskäyntiin esim. migreenikohtaus. Sairaalassa tavataan päivystävä lääkäri, joka sanoo, että suosittelee varaamaan ajan omalle Hausartzille, jolta saa lähetteen erikoislääkärille. Päivystävä lääkäri vielä ystävällisesti kirjoittaa Hausartzille kirjeen, jossa kuvailee päivystyskäynnin ja hoitosuosituksen.

Tarvittaessa potilas saa Hausartzilta lähetteen erikoislääkärille. Erikoislääkäri valitaan siten, että soitetaan kaikki sen alan erikoislääkärit omassa ja ehkä naapurikaupungissakin läpi. Monissa paikoissa jätetään viesti puhelinvastaajaan, sillä jopa vastaanottovirkailijat ovat kiireisiä eivätkä aina ehdi vastata puhelimeen. Kun lopulta saadaan joku vastaanottovirkailija puhelimella, sähköpostilla, vastaajaviestillä tai savumerkeillä kiinni, varataan aika sille erikoislääkärille, jolla on ensimmäinen vapaa aika kuukausien päästä ja joka ylipäätään vielä suostuu ottamaan vastaan uusia potilaita.

Jos erikoislääkärille ei millään löydy aikaa, ei hätää, aina voi ottaa yhteyttä omaan vakuutusyhtiöön eli Krankenkasseen, joka auttaa mielellään. Siellä on palvelu, jonka ainoa tehtävä on varata ihmisille aikoja erikoislääkäriltä. Kun sinne kertoo mitä tarvitsee, kuluu pari viikkoa, ja sieltä tulee ilmoitus, että sinulle on varattu aika sille ja sille lääkärille sinä ja sinä päivänä. Ottamatta ollenkaan huomioon, että olit sanonut olevasi silloin työmatkalla. Kun kiität heitä ystävällisesti avusta ja sanot, että valitettavasti et voi ottaa aikaa vastaan, vastaavat he, että varatut ajat pitää peruttaa itse suoraan lääkärille. Ja sitten taas tavoittelet erikoislääkärin vastaanottovirkailijaa puhelimitse, sähköpostitse, vastaajaviesteillä ja savumerkeillä.

Sekä Hausartzilla että erikoislääkärillä käynnit noudattavat samaa kaavaa. Paikalle saavutaan noin vartti ennen omaa aikaa, jonka jälkeen odotetaan monta tuntia pääsyä lääkäriin. Tämä luonnollisesti aina oman työpäivän aikana, koska lääkäreiden vastaanotot on rajoitetusti avoinna. Molemmat lääkärit vastaanottavat myös hätätapauksia sovittujen aikojen ohessa, mutta tuolloin erikoislääkärin vastaanottovirkailija unohtaa kirjata hätätapauksen erikoislääkärin kalenteriin, ja odottamaan joutuu vielä pidempään.

Kun erikoislääkäri on tehnyt tutkimuksensa ja mielessään myös päätynyt johonkin diagnoosiin, sitä joko a) ei kerrota potilaalle tai b) se kerrotaan ja se kirjoitetaan kirjeelle, joka osoitetaan Hausartzille. Sitten potilas menee kotiinsa, varaa ajan Hausartzille, odottaa seuraavaa lääkäriaikaa parin viikon päästä, menee parin viikon päästä Hausartzin vastaanotolle, jotta Hausartz voi kirjoittaa reseptin erikoislääkärin diagnosoimaan vaivaan.

Sanomattakin on selvää, että mitään sähköisiä reseptejä tai tutkimusmääräyksiä ei tunneta, vaan kaikki printataan hauskoille lomakkeille printtereillä, jotka aina tekevät tenän. Apteekki sen sijaan ei koskaan varastoi mitään potilaan tarvitsemia lääkkeitä, vaan resepti viedään apteekkiin ja tilalle saadaan milli kertaa millin kokoinen muistilappu siitä, että lääkkeet voi noutaa myöhemmin samana päivänä tai sitten seuraavana. Kun lääkkeet on noudettu ja maksettu, siitä saa halutessaan kuitin, mutta se loppuunkäytetty resepti jää apteekkiin. Jos on tarve esimerkiksi matkustellessa todistaa omistavansa mukanaan kantavansa reseptilääkkeet, pitää varata aika erikoislääkärille ja hakea lääkärin allekirjoittama selvitys lääkityksestään matkalle mukaan.

Jos käy niin hyvä tuuri, että erikoislääkäri on erikoistunut kahteen eri alaan ja potilas tarvitsee molempien alojen konsultointia, pitää tietenkin varata aika jommalle kummalle alalle eikä se sama lääkäri voi samalla ajalla hoitaa molempien alojen ongelmia. Lääkkeitä se ei missään nimessä voi määrätä eri alojen vaivoihin samalla käynnillä.

Sekä Hausartzit että erikoislääkärit voivat kirjoittaa reseptejä vain yhdelle lääkepurkille samaa lääkettä kerrallaan. Jos potilaalla on lääkitys, joka jatkuu esimerkiksi vuoden, ja jota myydään 30 kappaleen pakkauksissa ja jota otetaan 2 päivässä, pitää resepti uusia kahden viikon välein. Reseptin uusiminen käy toki kätevästi soittamalla lääkäriin ja menemällä lääkärin vastaanotolle työaikana odottamaan sitä tenän tehneen printterin reseptiä, joka viedään apteekkiin, josta sitä ei saa samantien vaan josta se haetaan vähän myöhemmin.

Jos haluaa tehdä jonkin muutoksen esimerkiksi lääkkeen annostukseen, voisi puhelinaika lääkärille olla kätevä. Tällöin potilas soittaa lääkärin vastaanotolle ja pyytää puhelinaikaa. Potilasta ohjeistetaan, että saadakseen puhelinajan, potilaan tulee mennä käymään vastaanotolla aukioloaikana eli työpäivän aikana tökkäämässä vakuutuskortti sirulukijaan, jotta puhelinaika lääkärille voidaan varata ja veloitus tietysti lähettää Krankenkasseniin lääkärin vastaanotolta.

Tämän enempää mä en nyt tällä erää jaksa tästä aiheesta kirjoittaa. Ranne on kipeä enkä halua mitään jännetuppitulehdusta, jonka takia pitäisi mennä Hausartzille.

P.S. Jos joku muu Saksassa asuva nyt kommentoi, että noh noh, ihan hyvä systeemihän tämä on ja hoitoa saa, niin tervetuloa vaan Hampuriin. Voitte ihan vapaasti hoitaa mun puolesta kaikki puhelut ja lääkäri- ja apteekkikäynnit, teidän työajallanne. Mua harmittaa, etten mä ole laskenut niitä päiviä, joita mulla on kulunut lääkäreihin soittaessa ja jonottaessa tässä vuoden sisään. Ja hauskaahan tässä on se, että nyt koko rumba alkaa alusta, kun viime vuoden diagnoosi peruttiin ja lähete uudelle erikoislääkärille lykättiin kouraan. Seuraava vapaa aika sen alan erikoislääkärille onkin sentään jo kuulemma syyskuussa..

P.P.S. Tämä on ihan tositarina. Mä ottaisin jopa Saksan terveydenhuoltoa mielummin ecuadorilaisen terveydenhuollon, jossa silitetään sairaalasängyssä makaavan potilaan kättä ja kysytään, että milloinkas teidän lentonne Suomeen on.

Kadonneen paketin metsästys

Pikkasen tuli savu korvista eilen kun kävin postissa. Mä olen noin kolme viikkoa odotellut yhtä pakettia, josta ei näkynyt eikä kuulunut mitään. Kävelin sitten iltalenkillä postiin kysymään, olisiko niillä mitään tietoa siitä. Sanoin, että etsin pakettia, ja että mulla ei ole mitään saapumisilmoitusta. Se nainen postissa kysyi onko mulla seurantanumeroa. Mä en tiennyt mitä mä olisin sanonut, koska mun saksan sanavarastoni ei selkeästikään käsitä riittävästi voimasanoja. Millä helvetillä mä voin tietää sen seurantanumeron kun a) mä en ole paketin lähettäjä vaan vastaanottaja ja b) mulle ei edelleenkään ole tullut mitään saapumisilmoituslappua, viestiä, sähköpostia tai edes savumerkkejä kyseisestä paketista.

Se nainen katsoi koneelta, että ei täällä ole mitään. Sitten se kävi kuitenkin vielä katsomassa hyllystä, ja kas, siellähän mun pakettini oli. Siellä se olisi varmaan vielä ensi vuonnakin, jos en olisi itse osannut etsiä sitä. Tässä vaiheessa mä mietin, että luojan kiitos etten tilannut niitä Fogertyn kirjoja tänne Saksaan. Tämä paikallinen posti- ja kuriirikulttuuri on ihan perseestä.

Tänään jouduin tekemään Amazonille tilauksen Macbookin johdosta, koska lähin Apple -liike on liian kaukana. Mutta voi olla, että mä saisin johtoni sieltä liikkeestä silti noin sata kertaa nopeammin, koska mulla ei tule olemaan taas mitään hajua minne mun pakettini toimitetaan. Kotiin ne ei vielä koskaan ole löytäneet. Amazon yrittää sentään ottaa tämän saksalaisen typerän tavan huomioon ja antaa jopa valita kelle naapurille paketti luovutetaan vai laitetaanko se kenties kasvihuoneeseen vai vajaan odottamaan noutoa. Nyt ei muuta kuin joku vaja jostakin, niin ei ole paketit enää kateissa!

Saksan posti

Persoonallisuustesti

Facebookissa pyörii persoonallisuustesti, ja sen mukaan mun kavereina on aivan mahtavia tyyppejä. Sutaisin testin nopeasti läpi, ja nauroin miten hyvin se napsahti kohdalleen. Tosin näyttää siltä, että kaikenlaisissa tuloksissa keskitytään enemmän positiivisiin puoliin. Kukapa nyt ei niistä itseään tunnistaisi.

Persoonallisuustesti

Antaja – Saa jokaisen suoriutumaan mahdollisimman hyvin kykyjensä mukaan.

Olet intohimoinen, vastuuntuntoinen, huolehtiva ja myötätuntoinen. Pystyt hahmottamaan muiden ihmisten tunteita, tarpeita ja tarkoitusperiä. Pystyt näkemään jokaisen ihmisen potentiaalin ja haluat auttaa heitä hyödyntämään voimavaransa. Olet aina edesauttamassa henkilökohtaista kehittymistä ja tiimin kasvamista. Olet hyvin herkkä ylisanoille ja kritiikille. Kohtelet kaikkia lojaalisti, sinulla on korkea sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja toimit hyvin yhteistyössä muiden ihmisten kanssa. Olet hyvin mukaansatempaava johtaja, joka osaa hyödyntää muita erinomaisesti.

Mä tosiaan olen enemmän ekstrovertti kuin introvertti, enemmän tunteva kuin ajatteleva sekä enemmän intuitiivinen kuin tosiasiallinen. Olen aina pitänyt itseäni enemmän spontaanina kuin harkitsevana, mutta myönnettävä se on, että asia taitaa oikeasti olla täysin päinvastoin. Tykkään suunnitella asioita, ja kaikkiin muutoksiin suhtaudun aluksi epäilevästi ja vasta pienen harkinnan jälkeen hyväksyen tai jopa innostuen. Olen siis harkitseva, vaikka joskus se harkinta-aika saatetaan laskea sekunneissa. Harkitsevaa puolta tukee lisäksi se, että mä pidän siitä, että elämä on organisoitua ja aikatauluja noudatetaan.

Aloitin tänään työt pitkän sairasloman jälkeen ja selvisin ekasta päivästä kunnialla. Tosin mun tunteellisuuteni ja herkkyyteni nosti pienen raivon pintaan siinä vaiheessa, kun pomo ilmoitti, ettei firma kata mun kielikoulua kokonaan vaan vain puolet. Näin verisesti mua ei ole loukattu aikoihin. Kyllä mulla on siihen kouluun varaa, mutta jotenkin tosi säälittävää, ettei firmalla ole. Näin pitkän poissaolon jälkeen mä en valitettavasti tunne oikeudekseni riehua asiasta, joten nielin kiukkuni. Mutta pomo voi tarjota ihan itse itselleen glühweinit joulumarkkinoilla joku päivä töiden jälkeen, mua ei kiinnosta. Sitäpaitsi, kyllähän sellaisesta joululahjasta kuin glögilasillisesta menee jo yksi firma konkurssiin!

Tästä personallisuustestistä puuttui muuten sellanen osio kuin rauhallinen vs äkkipikainen. Arvatkaa kumpi mä olen?

Tasa-arvo: Onko naisella oikeus päättää omasta kehostaan?

Verotiedot on taas julkaistu ja on se aika vuodesta, jolloin julkisesti ihmetellään miten tositeeveetähdet elävät ja mikseivät naiset tienaa yhtä paljon kuin miehet.

”Helsingin Sanomien selvitysten mukaan naisen palkkaeuro on miehen euroa pienempi tuloluokasta ja vuodesta riippumatta. Huippupalkatun naisen euron arvo on vaihdellut 81–95 sentin välillä ja heidän määränsä 97–124 naisen välillä tuhannen kärkijoukossa.”

Tuon eron pitäisi olla pienempi, mutta niin kauan kuin naiset synnyttävät ja usein myös kantavat päävastuun kodin ylläpidosta, sallittakoon miehille muutama sentti ylimääräistä siitä hyvästä, että elävät vain työlle eivätkö muista lastensa nimiä tai ikiä. Miehet siinä vain häviävät.

Tässä vielä räikeämpi epäkohta, jota meikäläinen ei ymmärrä: ”Onko naisella oikeus päättää omasta kehostaan?” Miehenkö siitä sitten pitäisi päättää?!

Tasa-arvo

Tasa-arvo

Tasa-arvo

Pakolaiskriisi

Sieluun sattuu kun oon päättänyt olla riehumatta Facebookissa, ja frendien päivitykset on tällasia:

Jalis

En ymmärtänyt miksi se toivoo lunta kun toiset pelaa jalista. Huuhkajat ainakin tarvitsisivat kaikki mahdolliset vahvistukset, mitä vaan voi saada.

Se itse epäili vielä myöhemmin ton päivityksen alla, että tuntuu siltä, ettei kaikki ole ihan niinkuin pitäisi. Ei varmaan, ainakaan Syyriassa!

Mun olisi pitänyt sitoa sormeni teipillä, koska nyt sitten oli pakko kommentoida tuohon. Poistin tosin senkin kommentin paria tuntia myöhemmin, koska se ei ehkä ollut kaikkein ystävällisimmin sanottu.

Kyllä, tosiasia on, että suurin osa turvapaikanhakijoista on miehiä. Mutta en ymmärrä miksi ihmiset jankuttavat siitä koko ajan. Vieläkin. Kun Kosovon albaaneja tuli suurin joukoin Suomeen joskus 90-luvun lopussa, ne oli silloinkin miehiä. Kyllä niitä naisia ja lapsiakin riittää, vaikka eivät Suomen vastaanottokeskuksissa näykään. Ja mitä väliä sillä on onko ne miehiä vai naisia. Miksei mies voisi olla pakolainen? Vai tarviiko sillä pakolaisella olla tutti suussa, ennen kuin sitä halutaan auttaa?

Silloin jo kun kävin Jerashissa, siellä oli pakolaisleiri täynnä. Epäilin nyt Jordaniassa olevan melkoisesti naisia ja lapsia, ja tämän lähteen mukaan niin voisi tosiaan olla: http://www.savethechildren.org/site/c.8rKLIXMGIpI4E/b.8721487/. Jordaniassa pakolaisten määrä on hiukan eri tasoa kuin Suomessa, ja voin kertoa, etteivät jordanialaisetkaan ole tilanteesta iloisia.

Toinen mua ihmetyttävä asia näissä pakolaisvastaisissa propagandoissa on älypuhelinten ihmettely. Jos Suomeen tulisi sota, niin lähtisitkö itse älypuhelin kädessä pakoon, vai jättäisitkö sen puhelimen kotiin? Musta vaikuttaa siltä, että Suomeen tulleet turvapaikanhakijat on tavallisia ihmisiä, jotka pakenee sotaa omista kodeistaan. Miksi meillä on joku sellainen mielikuva, että turvapaikan hakijan tulee olla köyhä ja riutunut eikä se ainakaan saa omistaa kännykkää?

Meidän pitäisi nyt heti lopettaa itkeminen siitä, että turvapaikanhakijoita tulee Suomeen. Suomi ei voi sulkea rajoja ja eristäytyä tässä kriisissä. Mutta en mäkään ymmärrä sitä, että kielteisen päätöksen saanut saa mahdollisuuden vapaaehtoiseen paluuseen, siitä hyvästä rahaa, ja pari virkavallan edustajaa saattamaan sitä lennolla kotimaahansa. Se kuulostaa kalliilta ja hitaalta prosessilta. Meillä on tässä paljon parannettavaa, mutta aika monen pitää lähteä omasta pääkopasta liikkeelle.

Moottoripyörä on moottoripyörä..

HDViimeksi Suomessa käydessä ehdin avaamaan ajokauden hyvin kylmällä ajolenkillä ja vaihtamaan sen jälkeen pyörään moottoriöljyt. Akku oli tosin ehtinyt tyhjentyä pitkän talven aikana, joten ilman latausta pyörä ei käyntiin hyrähtänyt. Koska ajaminen jäi parin päivän visiitillä vain siihen öljynvaihtoon, pitää akkua latailla varmaan toistamiseen sitten kun vihdoin kesälomalla ajelemaan ehdin.

Täällä mun tekee mieli ajaa, etenkin kun harrikat päristelevät ohi. Mutta yhtään ei tee mieli tulla Suomeen moottoripyöräilemään. Mun mielestä tiet oli jo viime kesänä niin huonossa kunnossa, ettei siitä enää asfaltin kanssa huonommaksi pääse. Olin väärässä.

Lueskelin Trafin sivuilta yhtä vanhaa tutkimusta, vuodelta 2008, aiheesta, ja siinä todettiin jännä asia:

”Eräs huomionarvoinen seikka tuloksissa on, kuinka usein kuljettajat olivat raportoineet tien kuntoon liittyvät tekijät onnettomuuksien syynä – huomattavasti useammin kuin tutkijalautakuntien raporteissa kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien syistä – ja kuinka usein esim. tiellä ollut irtomateriaali liittyi loukkaantumiseen johtaneisiin onnettomuuksiin.”

Suomeksi siis, kuolleet eivät ole olleet kertomassa onnettomuudesta eikä onnettomuustutkinta ole niissä tapauksissa nimennyt pääsyyksi tien kuntoa! Jo viime kesänä tästä aiheesta riehuessani totesin, että tien ollessa huonossa kunnossa kuskin huomio kiinnittyy aivan vääriin asioihin. Kun huomio kiinnittyy väärään asiaan eli tiehen, saattaa jokin muu asia jäädä havainnoimatta tai sen havainnoiminen hidastua merkittävästi. Eikö teiden kunnolle voisi vihdoinkin tehdä jotain?!

Mun kummipoikani, 1,5-vee, on tottunut näkemään harrikoita kotona ja naapurissa. Mamman luona kyläilessään poitsu näki ekaa kertaa siellä tallissa olevan vanhan moottoripyörän, joka ei ollut samaa merkkiä. Arvatkaa mitä se siihen sanoi?

”Skootteri!”

Aarrejahti

Jos jollakin teistä on joskus tylsää, niin mulla on idea! Muuttakaa Saksaan. Täällä voi leikkiä aarrejahtia.

Se toimii niin, että tilataan vaan ensin joku kallis, mielellään yli sadan euron juttu, netistä kotiinkuljetuksella. Varmistetaan vielä, että se kuljetus tosiaan on kotiovelle asti. Ja sitten leikki voi alkaa:

Aarrejahti