Maailma ylösalaisin – The World Upside Down

7 kuolemansyntiäEnpä ole ennen sännännyt taidenäyttelystä vesssaan itkemään. Mä luulen, että mun pieni paniikkikohtaukseni oli ennemmin merkki siitä, että lääkkeiden annostusta tulisi nostaa, kuin siitä, että taidenäyttelyn teokset nosti tunteet pintaan. Vaikkakin myös jälkimmäinen voisi tässä tapauksessa pitää paikkansa.

Hieronymus Bosch tuli mulle ekaa kertaa tutuksi Michael Connelly kirjoista, joissa seikkailee poliisietsivä nimeltä Hieronymus ”Harry” Bosch. Kirjoissa viitataan Harryn saaneen nimensä taitelijakaimaltaan, joten joskus Connellyn kirjoja luettuani tarkistin minkäläinen taitelija on kyseessä. Sitä tutumpi tämä herra ei mulle ennen tätä näyttelyä kuitenkaan ollut.

Tämä näyttely, The World Upside Down – Hieronymus Bosch’s Century, järjestettiin Rathausin vieressä olevassa Buceriuksen Kunst Forumissa, jossa aiemmin tänä vuonna oli Picasson näyttely. Mä olin kovin suunnitellut meneväni sinne Picasson näyttelyyn, mutta missasin sen, aivan kuten Mirón näyttelyn viime vuonna. Nyt sain vihdoin mentyä paikalle.

Mä sanoin joskus surrealismin tarkoittavan sitä, että tanssii Cascadaa puolityhjässä discossa sellasen tyypin kanssa, jonka paidassa lukee ”Metallimies”. 1500-luvun taiteilijan Hieronymus Boschin sanotaan olleen 1900-luvun surrealismin innoittaja, ja onhan ne Boschin teokset aika unenomaisia. Painajaisten tosin.

Boschin teoksia tunnetaan 25 kappaletta ja niistäkin vain seitsemän on signeerattuja. Tämä näyttely sisälsi siis myös paljon taideteoksia, jotka olivat Boschin innoittamia. Mä menin siellä kyllä sekaisin siitä mikä oli kenenkin teos, koska mulle ne olisivat voineet olla kaikki saman sekopään kynästä.

Pieter Brueghel vanhemman Seitsemän Kuolemansyntiä olivat näyttelyn keskellä, pimeässä huoneessa, jokainen omassa syvennyksessään. Syvennykset olivat juuri oikealla korkeudella, jotta niihin pystyi nojaamaan kyynerpäillään. Boschin innoitus oli helppo nähdä erityisesti näissä piirroksissa. Kaikkia näyttelyn tauluja piti tarkastella lähietäisyydeltä, sillä ne sisälsivät paljon pienen pieniä yksityiskohtia. Ihmiset olivat laihoja ja lihavia, ja koirat, hevoset ja muut eläimet realistisia, mutta siihen se realistisuus jäikin. Yhtäkkiä jollakin oli jalat väärin päin tai toiset grillasivat ihmisen kehonosia nuotiolla. Ihmisten seassa oli erilaisia liskomaisia örkkejä, jotka rietastelivat naisten kanssa ja tappoivat ihmisiä tai toisiaan.

Vaikka mä ehkä inhosin näitä tämän näyttelyn teoksia, innostuin taidenäyttelyistä noin ylipäätään. Muistin millaisen vaikutuksen esimerkiksi Madridin Reina Sofia on muhun aikanaan tehnyt; jopa niin suuren, että Picasson Guernican kopio on tälläkin hetkellä mun vanhan huoneen seinällä kehyksissä. Tällainen pienempi näyttely on toisaalta paljon kivempi, sillä siellä keskitytään vain yhteen aiheeseen kerrallaan, eikä sen kiertämiseen mene koko päivää. Katsoin jo, että tätä The World Upside Down -näyttelyä seuraa loppuvuodesta Venice – City of Artists. Lisäksi Hampurin Kunsthallessa on tällä hetkellä Édouard Manetin näyttely ja lokakuusta alkaen muun muassa Mirón teoksia, joten meikäläiselle täällä on taidetta ihan riittävästi.