DOM

DOMHampurin DOM avautui perjantai kevätkaudeksi eli kuukaudeksi tästä eteenpäin. Päätettiin jo viikolla suunnata sunnuntaina tivoliin ja kaikeksi onneksi se kolea ja harmaan sateinen keli vaihtui juuri sopivasti auringonpaisteeseen. Mikä sopisi sunnuntaipäivään paremmin kuin aurinkoinen ilma, hattaran tuoksu, eri laitteista kantautuva musiikki, puheensorina, nauru ja hienot maisemat maailmapyörästä.

DOMDOM on kuukauden auki kesäkaudellakin ja tuo mun mielestä oivan lisän Hampurin tarjontaan turistinkin näkövinkkelistä. Mikään ihan pieni se tivoli ei ole, Lintsiltä ja Särkänniemestä tuttuja laitteita riitti ja monia vielä useampia kappaleita. Törmäilyautoratoja oli ainakin neljä, vekkuloita kaksi, kummitustaloja kolme, hurjakuru, viikinki, ketjukaruselli, pari vuoristorataa, mustekala, sekä lukematon määrä muita kieputtimia, vempaimia, karuselleja ja pelejä.

Yksi ikävä ”laite” mahtui mukaan myös, nimittäin poniratsastus. Ponit kävelivät jonossa pientä ympyrää, ties kuinka monta tuntia päivässä. DOMin pääovella oli syystäkin parin ihmisen mielenosoitus kyseistä huvitusta vastaan. En mä sano, että sen tyypin, joka kummitustalossa leikkii kummitusta halloween -kostyymissään, työ on mitenkään mielekästä ja vaihtelevaa, mutta ei niillä poneillakaan hauskaa ollut.

DOMViime kesän ykkösdrinkki DOMissa oli kuulemma ollut mansikkainen caipirinha. Näin viileällä kelillä ei tehnyt mitään kylmiä drinkkejä mieli, mutta olisi siellä ollut Glühweiniakin tarjolla. Mun portugalilainen kaveri väitti, että caipirinha on alunperin portugalilaisen keksimä drinkki, vaikka se Brasiliasta tuleekin. Sen mä tiesin jo ennestään, että caipirinhassa on cachaçaa ja caipiroscassa vodkaa, mutta alkoholiton versio tuntee kuulemma nimen caipi7up. Eipä ole tullut koskaan tilattua ja tiedän varoa tästä eteenpäinkin.