Jääkiekkoa: Hamburg Freezers – Augsburger Panther

Mä olin lauantai-iltana yhdellä clubilla Reeperbahnilla InterNationin tapahtumassa, jonne oli 299 ilmoittautunutta 63 eri maasta. Aika kansainvälinen meininki siis. Mä jutustelin joulupukista japanilaisen kanssa ja löysin muutamia tosi kivoja saksalaisia. Yhdelle saksalaiselle kerroin olevani menossa lätkämatsiin seuraavana päivänä, ja se arvioi, että Hamburg Freezers ei ole yhtä hyvä kuin Suomen parhaimmat joukkueet, mutta ei myöskään olisi meidän SM-liigassa viimeisenä. Yhden matsin nähtyäni en ole sen kanssa samaa mieltä. Freezers häviäisi SoPallekin.

Hamburg FreezersBarclaycard Arena oli mulle tuttu jo Kissin konsertista, ja meillä oli liput melko ylös fanikatsomon sivulla olevaan osioon. Sieltä oli ihan hyvät näkymät jäälle ja halli täyttyi jo hyvissä ajoin ennen matsia. Joukkue tuli kentälle jättimäisen veskarinmaskin läpi ja pelaajaesittelyssä kuuluttaja luetteli pelaajien etunimet yksi kerrallaan, ja yleisö lisäsi etunimiin yhteen ääneen sukunimet. Tuo sama toistui kaikkien maalien jälkeen maalintekijän ja syöttäjien nimet infotessa. Ja niitä maaleja kyllä riitti.

Pelin alussa mä kiinnitin ehkä ensimmäisenä huomiota siihen, että aika vauhdikkaasti mentiin päästä päähän. Joukkueet vaikuttivat tasaväkisiltä. Yhtään pienintäkään torikokousta ei saatu päädyissä aikaan, eikä pelikatkoja päätykahnauksista tullut koko pelin aikana kuin yksi. Koko pelityyli oli niin erilainen suomalaiseen kiekkoon verrattuna, että mä aloin epäilemään sääntöjen olevan erilaiset. Taklauksia ei tehty ainuttakaan. Mä en edes tykkää väkivaltaisesta pelistä, mutta tästä puuttui nyt jotain oleellista. Jäähyjä tuli ihan samoista asioista kuten Suomessakin, ja pitkät kiekot ja paitsiot vihellettiin pois. Mutta se agressiivisuus puuttui pelistä niin tyystin, että mä en voi uskoa Karalahden joskus pelanneen yhden kauden Hampurissa.

Erien välillä mä yritin googletella sääntöjä, koska pakkohan jossain oli olla pykälä, joka kieltää toiseen pelaajaan koskemisen. Jos kaksi pelaajaa ryntäsi kiekon perässä päätyyn niin, että olivat siellä samaan aikaan, Suomessa olisi kaukalon laidat tärisseet pelaajien törmätessä toisiinsa ja laitaa vasten. Täällä pelaajat jarruttivat ennen laitaa ja varmaan alkoivat keskustelemaan siitä kumpi ottaa kiekon: ”Ota sä vaan!” ”Eikun ota sä, mä luulen, että sä ehdit tänne päätyyn ensin.”

Hamburg FreezersSe mikä mut yllätti todella iloisesti, oli koko hallin täyttävä meteli. Katsojia Barclaycardille mahtuu maksimissaan about 16 000, ja vaikka tyhjiäkin paikkoja näkyi, oli fiilis ihan mieletön. Laulut raikasivat ennen matsia kuullusta kannustuslaulusta kotijoukkueen maalien jälkeiseen Rockin’ All Over The Worldiin. Jopa ylälehtereillä yleisö huuteli kannustushuutoja ja piti meteliä.

Kuten jo mainitsin, maaleja tosiaan tuli, mutta se on kuulemma normaalia näissä peleissä. Tilanne oli kolmannen erän viime minuuteilla Freezerseille 5-4, mutta Augsburg perhana onnistui tasottamaan, joten jatkoajalle mentiin. Viisi minuuttia jatkoaikaa ei sisältänyt mitään jännittävää, ja sitten seurasi rankkarilaukaukset.

Eka rankkari onnistui hienosti, mutta sen jälkeen hampurilaisilta loppui yritys. Yksikin pelaaja, en yhtään tiedä kuka, otti kovan vauhdin, nappasi kiekon keskiympyrästä mukaansa, luisteli kohti Augsburgin molaria, pysähtyi ja sutaisi sen kiekon sitten päin maalivahtia. Mikä yritys se muka oli? Mä en ole ollut hokkareilla varmaan kymmeneen vuoteen, mut mä väitän että olisin saanut paremman yrityksen aikaiseksi. Tappiohan näistä rankkareista sitten seurasi.

Suurin osa Hampurin jääkiekkojoukkueesta valmentajat mukaanlukien on kanadalaisia, joten mä odotin kyllä sen perusteella paljon taidokkaampaa ja fyysisesti parempaa peliä. Mun seuralainen pettyi lähinnä cheerleadereiden tasoon. No, olihan se ihan hyvää viihdettä, mutta ei musta fania tullut.