Elviksen impersonaattorit

Elvis Das MusicalElvis tulee ensi kuussa keikalle Hampuriin: Elvis Das Musical. Tätä mä olen aina odottanut.

Vegasissa ei paljon Elvikset napanneet, ei edes Million Dollar Quartetissa. Mutta toisaalta maailmaa Elviksen muusikoiden kanssa kiertänyt Dennis Jale on mun mielestä hyvä, vaikka se ei yritäkään näyttää Elvikseltä, vaan kuulostaa siltä hyvin paljon. Elvikseltä sekä näyttävä että kuulostava Dwight Icenhower on myös loistava. Kolmen eri aikakauden Elviksinä konsertoineet Leo Days, Ryan Pelton ja Kraig Parker ovat myös tuttuja nimiä, mutta noista ainoastaan Ryan Pelton oli mun mielestä hyvä. Tällä kertaa jo toistamiseen Saksan rundilla pyörii Elvis-impersonaattori nimeltä Grahame Patrick Doyle. Mä odotan mielenkiinnolla millainen Elvis tämä sitten on.

Jännää näissä Elviksen impersonaattoreissa on se, että niitä on ollut olemassa jo 50-luvulta lähtien, ei siis vasta Elviksen kuoleman jälkeen. Carl Nelson jopa esiintyi yhdessä Elviksen kanssa 1954. Aika vanha ammatti siis.

Million Dollar Quartet

Million Dollar QuartetMillion Dollar Quartet – tai Four Million Dollar Quartet kuten kaveri sitä vahingossa nimitti – oli viime hetken showvalinta Vegasissa, mutta ehdottomasti paras koskaan näkemäni musikaali. Tarina kertoi tietysti Sam Phillipsin Sun Recordsista ja erityisesti siitä yhdestä sessiosta, jolloin Sunilta RCA:lle lähtenyt Elvis, Johnny Cash, Carl Perkins ja nouseva tähti Jerry Lee Lewis jammailivat yhdessä Sunilla.

Alkuperäinen Million Dollar QuartetAlkuperäisessä sessiossa, joka tallentui sekä nauhalle että kameralle, oli mukana paljon gospelia, mutta tässä showssa esitettiin tietysti kaikkien herrojen tuon ajan suurimmat hitit. Jerry Lee Lewisin hahmo oli kertakaikkiaan riemukas ja pianon soitto taittui ihan miten päin tahansa. Carl Perkinsin tyyppi sen sijaan hallitsi rockabillykitaran. Elviksellä oli ääni kohdallaan, mutta muuten se jamppa oli vähän lyhyt ja karisma oli melko kaukana siitä, mitä se taisi aidolla Presleyllä olla. Mutta se Johnny Cash..

Derek Keeling Johnny CashTässä esityksessä Cashin roolissa nähtiin Derek Keeling, joka on aiemminkin näytellyt Cashiä tribuuteissa. ”Hello, I’m Johnny Cash.” ja meitsiltä lähti jalat alta. Wohou mikä mies!!! Niin kovin kuin mua harmitti John Fogertyn ja Andrew Dice Clayn missaaminen Las Vegasissa niukasti, tämä tyyppi pelasti paljon. Jos mä voisin lentää tammikuussa takaisin Vegasiin Fogertyn keikalle, muuttaisin varmasti Harrahiin ja katsoisin MDQ:n joka ilta. Ja olisin onnellinen nainen.

Reinkarnaatio

Mä en noin niinku yleensä usko uudelleensyntymiseen..

Tällä kertaa en eksynyt Youtubessa sen pimeälle puolelle, vaan seikkailin Talentin hienoimmista esityksistä eri maiden Voicen kokokohtiin. Australian Voicen tokan kauden tuomaristossa mun eteeni pölähti Ricky Martin, joten jäin katsomaan minkälaisille äänille sen tuoli kääntyy. Kun Harrison Craig sitten aloitti laulamisen, kamera kuvasi toista tuomaria Sealia, joka melkein heti painoi nappia. Se jäi kuitenkin hetkeksi kuuntelemaan, ja mä melkein kiljuin kotona, että paina jo! Voi luoja mikä ääni.

Tollasia ei tule kuin kaksi kertaa vuosisadassa.

Kuuba osa 1: Kaunista kyytiä Havannassa

Quinta AvenidaEka yö Havannassa meni vähän niin ja näin. Olisin tietysti voinut vaikka nukkuakin. Mutta kyllä siitä väsymyksestä selvittiin kun saatiin selville, että G Adventures oli vaihtanut meidän aloitushotellin Plazasta aka torakanpesästä viiden tähden Quinta Avenidaan. Sen altaalla kelpasi köllötellä. Mä en edes muista, että olisin koskaan ennen majoittunut viiden tähden hotellissa. Olkoonkin, että Kuubassa viisi tähteä on oikeasti noin kolme. Mutta kuka niitä laskee.

AutotMulla oli Havannassa tavoitteena kolme asiaa: Toimittaa tuliaiset kaverin kaverin kaverin kaverille, kaupunkikierros amerikkalaisella autolla ja visiitti La Bodeguita del Medioon. Ensimmäinen noista onnistui pienen seikkailun jälkeen hyvin, toisessa oli vaan kysymys siitä mikä auto valitaan, ja kolmas jäikin sitten viimeiselle hetkelle ennen paluulentoa. Pääsin myös Havannassa tutustumaan viiden tähden ja ei niin tähdellisen hotellin lisäksi casa particulares -majoitukseen, joka oli oikein siisti koti vain muutaman korttelin päässä Capitolista.

ChevyEn tiedä mitään mahtavampaa kuin cruisailla ympäri Havannaa vanhalla avoautolla aurinkoisessa ja lämpimässä säässä Elvistä kuunnellen. Ensimmäinen mun näkemäni auto Havannassa oli suureksi yllätykseksi Lada, ja niitä näkyikin liikenteessä tosi paljon. Mutta -57 tai vanhempia Chevroletteja, Fordeja, Chryslereitä ja Caddyjäkin pyöri onneksi joka paikassa. Kyselin tietysti ensimmäiseksi miten autot pidetään kunnossa, kun niihin ei saa Jenkeistä tilattua varaosia. Meidän kuski kertoi tilaavansa osat Italiaan, josta ne toimitetaan sille Kuubaan. Kuubassa on isot pimeät markkinat kaikelle mahdolliselle, mutta erityisesti autonosille. Ja farkuille.

Willy who?

Joku postasi eilen Facebookiin linkin uutiseen, jonka otsikko kuului näin: Nöyryytys Uuden-Seelannin X factorissa – kahdelle tuomarille potkut. Mä en seuraa X factoria missään maassa, mutta joku tuossa uutisessa kiinnosti klikkauksen verran. Ja totta tosiaan, laulajapariskunta Willy Moon ja Natalia Kills saivat potkut X factorista dissattuaan erittäin pahasti yhtä osallistujaa. Mä katsoin tuon kyseisten tuomaroinnin ja järkytyin niistä kommenteista.

Jos olisin ollut toi osallistuja, niin olisin alkanut itkemään.

Mä en ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä laulajapariskunnasta, joten en tiennyt mikä tuon osallistujan ulkonäössä oli muka niin pahasti Willie Moonilta kopioitu. Ihan niin kuin olisin joskus nähnyt jonkun miehen puku päällä ja hiukset päässä jossakin, mutta se oli varmaan vaan matkinut Willy Moonia, kyseisen tyylin alkuperäistä keksijää ja patentinhaltijaa.

Oli pakko tsekata miltä Willy Moonin kuuluisa tyyli näyttää muuallakin kuin tuomarointipöydän takana:

Onhan Willy varsin persoonallinen tapaus, sekä pukeutumiseltaan että tanssitaidoiltaan. Eikä epäilystäkään; ilmiselvästi tästä 25-vuotiaasta laulajasta on monet muutkin muusikot ottaneet mallia, vuosien saatossa.

Kääriäinen lavalle Burtonin kanssa

Torstaina 22.1. Helsingin Circuksessa esiintyvä TCB Band saa todellisen huippuvieraan. Yhtye on sopinut pitkän linjan Elvis-tulkitsija Jorma Kääriäisen kanssa osallistumisesta rokin kuninkaan 80-vuotisjuhlakonserttiin erikoisvieraana. Kääriäisestä tulee näin absoluuttisesti ainoa suomalainen solisti, joka on esiintynyt molempien legendaaristen Elvis-kitaristien, Scotty Mooren ja TCB:ta luotsaavan James Burtonin kanssa.

Elviksen uran alkupuolen keskeiset muusikot Scotty Moore ja rumpali DJ Fontana vierailivat Suomessa Agents-yhtyeen vieraina 1990-luvun lopulla, jolloin yhteistyö liittyi Laulava sydän -sessioihin. Henkilökohtaisella tasolla Kääriäinen on samoihin aikoihin tavannut myös James Burtonin, kun solisti vieraili Burtonin kotikaupungissa Shreveportissa, Louisianassa. ”James soitti omalla klubillaan housebandin kanssa. Minulla oli kuitenkin ääni tiessään, joten silloin jäi laulamatta”, Kääriäinen harmittelee. ”Olen kaikki nämä vuodet ihaillut Burtonin ainutlaatuista soittotekniikkaa, viimeksi TCB Bandin vieraillessa Suomessa 2013. Mies on edelleen aivan uskomattomassa vedossa ja nyt avautunut tilaisuus on kenelle tahansa solistille mitä suurin kunnia, johon suhtaudun nöyrän kiitollisena.”

Oi, mä muistan miten vuonna 2013 TCB bändin keikkaillessa Finlandia-talolla katselin Jorkan sinistä bleiseriä konserttisalin yleisössä ja mietin miten mahtavaa olisi, jos Kääriäinen nousisikin lavalle Dennis Jalen sijasta. Ja nyt, ensi viikolla, Jorkka ja Burtonin TCB esiintyvät Helsingissä. Mä olen tuona iltana Amsterdamissa. Tähän ei voi todeta kuin yhden asian, täsmälleen samalla äänensävyllä kuin työkaveri sen lausui huomatessaan monta päivää Excel-laskelmia tehtyään useaan paikkaan kopioituneen kaavavirheen: ”Voi. Vittu.”

Leffailta

Me vuokrattiin eilen kaverin kanssa pari leffaa, 22 Jump Street ja Bad Neighbours. Eikä näköjään oltu kummankaan leffan kohderyhmää. Olisi ehkä kannattanut lukea elokuvien kuvaus vähän tarkemmin sen sijaan, että tsekattiin kansiteksteistä vaan Channing Tatum ja Zac Efron. Kumpikin leffa kuului komedia-kategoriaan ja kummassakaan ei naurettu kertaakaan. Leffojen jälkeen keskusteltiin siitä kumpi leffoista oli parempi. Kaverin mielestä 22 Jump Street ja mun mielestä Bad Neighbours. Mutta tuosta kinastelu olisi vähän sama kuin siitä kumpi on paremmanmakuista, lehmänpaska vai hevosenpaska.

Onneksi telkkarista sattui meidän epäonnistuneiden leffavalintojen jälkeen tulemaan Stephen Kingin Mist, jossa on ehkä eeppisin loppu ikinä. Tyyppi on juuri viimeisillä kudeillaan ampunut armollisesti läheisensä ja on itse valmis kohtaamaan paljon kauheamman kuoleman jättiläishämähäkkien toimesta ja huutaa niitä käymään kimppuunsa – ja sitten sumusta esiin tulee armeijan panssarivaunu ja koko muu joukkio liekinheittimien ja pelastettujen ihmisten kera. Siinä kohtaa mä nauroin.

Luin nuorempana paljonkin Kingin kirjoja ja omassa mielikuvituksessa ne on vielä paljon pelottavampia kuin elokuvaversioina, jotka nekin on ihan järkyttäviä. Harmi, etten enää uskalla lukea niitä kirjoja saati katsoa Mistin tapaisia leffoja. Ne laittaa ajattelemaan ihan eri tavalla kuin jotkut teinien komediat. King oli esimerkiksi Mistissä kirjoittanut ihmisten käyttäytymisen marketissa juuri sellaiseksi kuin se maapallolla on laajemmassa mittakaavassa. Vaikka se sumu ja ne jättiläishämähäkit eivät ehkä uskottavuudessa kovin korkealle kiilanneet, niin ihmismielen King osaa kyllä kuvata.

En olisi uskaltanut mennä nukkumaan suoraan Mistin jälkeen, joten oli aika mahtavaa päättää leffailta telkkarista tulleeseen Elviksen Follow That Dreamiin. Elviksen roolihahmon yksinkertaisuus hymyilytti ja paha sai tietenkin lopussa palkkansa. Miksei enää tehdä tuollaisia leffoja?

Ääni

Ellen mä ihan väärin bongannut, niin seuraavassa Voice of Finlandin jaksossa kuullaan herraa, joka kuulostaa hiukan Elvikseltä. Biisi, jota mainoksessa pari sekuntia soitettiin, oli Tom Jonesin It’s Not Unusual, ja mun vielä pikaisemman googletuksen tuloksen mukaan sen esittää jamppa nimeltä Kevin Stocks.

Kävin tietty Youtubessa tsekkaamassa herran lauluääntä jo vähän etukäteen, ja repesin nauramaan, kun tajusin, että mähän olen nähnyt tuon tyypin livenä Nastolan rautalankafestareilla armon vuonna 2002! Mä en oikeastaan muista siitä reissusta paljon muuta kuin sen, että meijän mobiili jäi kiinni kurapeltoon lähes yhtä lujasti kuin mun piikkikorot. Ja mulla on vieläkin muistona tuosta reissusta ambulanssista lainatulla kynällä harakanvarpailla Mynthon-askiin kirjoitettu viesti, jossa lukee www.whistebait.net. Legendaarista.

Jos tuolla äänellä ei mennä jatkoon, niin ei sitten millään. Ja onneksi kisa ei ole nimeltään The Face of Finland.

An Evening with Elvis´ Friends and Musicians

Icenhower Eilen töiden jälkeen matka suuntautui kohti Keravaa. Nappasin kaverin kyytiin Tikkurilasta ja sitten ajettiin auton ikkunat kiinni ja ovet lukossa pysähtymättä sellaisten pelottavien seutujen läpi kuin Koivukylä ja Korso. Päästiin perille ja käytiin syömässä Provencalessa ennen illan konserttia Kerava-salissa.

Konsertin alussa Elviksen henkivartija Dick Grob kertoi tarinoita Elviksestä seuranaan tulkki, joka aiheutti todella rankan myötähäpeän tunteen ainakin meikäläisessä. En tiedä mistä kyseinen naikkonen oli lavalle bongattu, mutta suomentamisesta ei ainakaan tullut yhtään mitään. Jos Grob puhui enemmän kuin yhden lauseen putkeen, nainen unohti koko tarinan. Se jätti myös joitain asioita kokonaan suomentamatta ja lisäili joukkoon omiaan. Kun bändi saapui lavalle, oli ilmeisesti myös bändin jäsenten nimet tulkattava meille ummikoille suomalaisille. Kertakaikkisen noloa ja ärsyttävää. Olisin mielummin kuunnellut enemmän Grobin juttuja ilman aikaavieviä ja vääriä suomennoksia.

Musiikki oli kuitenkin pääosassa. Oli hienoa nähdä lavalla Elviksen kanssa soittaneet basisti Duke Bardwell ja rumpali Jerome ”Stump” Monroe. Bardwell osoittautui aikamoiseksi velikullaksi ja kertoi meille muistikuviaan Lake Tahoen tapahtumista. Muut bändin jäsenet olivat 23-vuotias kitaristi Carl Bradychock, ranskalainen koskensoittaja Damien Daigneau ja brittiläiset taustalaulajat Paula Clarke ja Cristine Bosede Aré. Kun laulaja Dwight Icenhower tuli ensimmäistä kertaa lavalle, hämmästyin ensin miehen ulkonäköä. Kun Icenhower sitten avasi suunsa mikrofonin edessä, mun leuka loksahti auki. Kesti varmaan puoli CC Rideria päästä yli siitä hämmästyksestä miten paljon Elvikseltä se mies kuulosti. Kesken konsertin pystyi silmät sulkemalla kuvittelemaan itsensä helposti 68′ Special keikan eturiviin!

Icenhower ojensi välillä mikin kohti yleisöä ja hämmästyi kun jengi ei laulanutkaan mukana. Hiljaiset suomalaiset vain nököttivät penkeissään. Eräs katsoja selvensi, että me kuunnellaan, ei lauleta. Mutta pienen harjoituksen jälkeen alkoi sujua: We’re caught in a trap, I can’t walk out, because I love you too much baby.. Show jatkui ja hyvät biisit seurasivat toistaan. Icenhowerin maneerit toivat todellakin mieleen Elviksen – ja Jorma Kääriäisen. Harmi vaan, että tuon jälkeen Jorkan ääni ei paljon säväytä. Väliajalla Icenhower kirjoitteli nimmareita aulassa ja mä nauroin, että on varmaan vaikea kirjoittaa omistuskirjoituksia suomalaisille nimille kun joku Pirkko tulee siihen pöydän ääreen. Ja kas kun seuraavana vuorossa olikin Sirkka.

Loppukeikasta yleisö lämpesi ja toinen setti oli Icenhoweriltakin jollakin tapaa rennompi veto. Biisejä oli hauska arvuutella etukäteen: Carl Perkinsin kappale oli tietenkin Blue Suede Shoes, telkkarista tuttu ja yleisön valloittanut biisi oli Hound Dog, ja suurin hitti Don’t Be Cruel. Unchained Melodyn aikana Icenhower näytti taitojaan kosketinsoittimen ääressä ja se toi mun mieleen Elviksen pianon Gracelandissä. Näin jälkikäteen on jännä huomata, ettei oikein mikään biiseistä jäänyt erityisemmin mieleen. Lähes kaikki olivat aivan loistavia vetoja.

Nauttikaa Turku ja Tampere, teillä on vielä mahtavat konsertit edessä.

Elvis-uutinen

Luin juuri Sun Recordsin sivuilta uutisen, jonka mukaan uuden Elviksestä kertovan leffan tuottaa Mick Jagger. Leffa perustuu Peter Guralnickin kirjaan Last Train to Memphis ja kertoo Elviksen alkuajoista Memphisissä. Nyt sitten vaan Foxin castingsoffalle kaikki, joilla riittää rahkeet tuohon rooliin.

Mä inhoan sitä, että ihmiset käyttää englanninkielisiä sanoja suomenkielisessä tekstissä, ja mitä itse juuri tein? Casting. Mikä se on suomeksi? Roolitus? Googlen mielestä:

Valu