Brasilialaiset rakastavat tapiokaa ja juustoa

MehuPalataan vielä hetkeksi Brasilian matkaan. Mä en ihan tarkalleen tiennyt mitä odottaa brasilialaisen ruuan suhteen, mutta epäilin ruokavalion perustuvan pitkältä riisiin ja papuihin, eikä runsas lihabuffetti brassiravintoloissakaan ole jäänyt multa huomaamatta. Heti ensimmäisellä aamupalalla sain sitten ihmetellä ruoka-aineita, joita en edes perusmuodoissaan tunnistanut.

Aamupala ei todellakaan koostunut mistään voileivästä tai puurosta, vaan tarjolla oli trooppisia hedelmiä, erikoisia juureksia, munakasta, lämmintä juustoa ja tapioca-lettuja. Tapioka on maniokkijauhoista valmistettu tärkkelys, josta tehty valkoinen lettu ei maistu oikein millekään. Mauttomuudesta huolimatta tapioka on yleistä, koska maniokki on niin edullista. Raaka maniokki sisältää ainetta, joka elimistössä muuttuu tappavaksi syanidiksi, joten kypsennyksestä kannattaa huolehtia erityisen tarkasti, jos maniokkia itse kokkailee.

JamssiTrooppiset hedelmät olivat ihania tuoreina, mutta osa niistä oli niin vieraita, että piti kysyä mitä osaa mistäkin hedelmästä kuuluikaan syödä. Ne tututkin hedelmät kuten ananas, mango ja papaija maistuivat tosi hyviltä. Yleisimmät juurekset meidän ruokapöydässä olivat bataatti sekä valkoinen ja lähes mauton juures jamssi, joka muistutti paljon ecuadorista tuttua yucaa. Enkä vieläkään tiedä ovatko ne sama asia, mutta todennäköisesti sukulaiskasveja.

juustoAamupalan herkuin osa mulle oli juusto, jota oli paahdettu hieman pannulla, jotta se oli lämmintä ja siinä oli rapea kuorikerros. Mä en ole koskaan syönyt niin hyvää juustoa kuin se. Mutta mä en vielä tässä vaiheessa tiennyt, että aamupala ei ollut ainoa hetki, jolloin brasilialaiset syövät juustoa.. Uimarannalla sai ostaa ihan kaikkea, ja mehän ostettiin. Sokeriruokoa pureskeltiin kuten purkkaa, ja mulle uusi tuttavuus, sokerinen kookosleivos kokada, oli ihan mielettömän makeaa. Se aamupalalta tuttu juusto tarjoiltiin rannalla oreganon kera, ja se nosti sen juuston ihan uusiin sfääreihin. Mikä herkku!

Juustoa oli todellakin ihan joka paikassa, aamiaisen, lounaan ja illallisen lisäksi tietysti myös jälkkäreissä. Esimerkiksi bananasplit tarjoillaan Brasiliassa paksun juustokerroksen kera:

Bananasplit

Recifen markkinoilla mä bongasin jätskimyyjän. Miten olisi, maistuisiko esimerkiksi tapiokajäätelö tai juustojäätelö?!

Juustojäätelöä

Ensikosketus Brasiliaan: Recife & Olinda

En tiedä minkä pöpön mä tällä kertaa sain koneesta tai brasilialaisilta hyttysiltä, mutta lievä kuume, lihaskipu ja mahakipu on vuorotelleet mun kavereina koko tämän viikon. Hyttyset tosiaan pistivät mua kaikesta siitä hyttyskarkotteella lotraamisesta huolimatta. Mä laitoin sitä päivisinkin aurinkorasvan päälle, mutta vanhana Lapin kävijänä en kyllä yhtään yllättynyt, että sain pistoja siitä huolimatta. Hyttyset rakastaa mua näköjään ihan joka paikassa!

Recife Olindasta käsinMä seikkailin Brasiliassa Pernambucon osavaltiossa Recifen kaupungissa. Recife on siitä kätevä matkakohde, että yhden kaupungin hinnalla saa samalla kaksi. Ihan sen vieressä on nimittäin Olinda, joka on vähän kuin Vantaa Helsingin kupeessa, paitsi ei sinnepäinkään.

Eurooppalaisten siirtomaavallan aikana, kun Kolumbus oli ensin eksynyt Amerikkaan, Olinda oli aluksi ranskalaisten valtaama, mutta portugalilaiset ottivat Olindan kukkulat haltuunsa 1500-luvun alkupuolella. Portugalilaisilla oli kokemusta taistelemisesta kukkuloilla, joten kaupungin linnoitukset sijoittuivat loogisesti Olindan rinteille. Tuolloin sokeriruoko oli tärkeä viljelyskasvi, ja afrikkalaisia orjia tuotiin plantaaseille. Kun Portugalin ja Espanjan sopimus Euroopan ulkopuolisen maailman jakamisesta heikkeni, tuli Hollanti mukaan kuvioihin. Alavalla maalla taistelemaan tottuneet hollantilaiset valtasivat tilaa Recifestä ja polttivat alueen silloisen pääkaupungin Olindan. Hollantilaiset päättivät, että jokisuisto on kaupungille parempi sijainti, ja Recife alkoi kasvaa. 1640-luvulla Portugali alkoi vallata takaisin menettämiään siirtomaita, ja siksi Brasialiassa puhutaan tänäkin päivänä portugalia. Hollannin vaikutus näkyy silti hyvin Recifen katukuvassa esimerkiksi joenrannan kapeissa vieri viereen rakennetuissa taloissa.

OlindaOlinda, kuten nimikin jo kertoo, on kaunis kaupunki, joka modernimman Recifen rinnalla on kuin aikamatka 1600-luvulle. Mä opin taas jälkikäteen, että Olindan historiallinen kaupunki kuuluu Unescon maailmanperintökohteiden listalle, mutta en ihmettele sitä yhtään. Olindan mäkisillä kaduilla on värikkäästi maalattuja pikkukauppoja, joissa myydään taidetta ja turistikrääsää, ja vanhat kirkot on aika vaikuttavan näköisiä erityisesti sisäpuolelta. Tämä oli siitä erikoinen reissu, että mä kävin kirkoissa enemmän kuin baareissa tai ravintoloissa!

Karu esimerkki Brasilian kaksista kasvoista oli luksusostoskeskus Riomarin viereen kasvanut suuri favela. Mereen laskevien jokien päälle rakentuneet favelat ovat yksi syy Recifen rantaveden likaisuuteen, eivätkä avoimet likavesiviemärit ympäri Recifeä todellakaan houkuttele uimaan kaupungin rannoilla. Parempi siis ottaa auto alle ja huristella parin tunnin päähän kaupungin pölystä.

CarneirosPorto de Galinhas on yksi suosituimmista rantalomakohteista Pernambucossa, mutta mun makuun vieläkin kauniimpi oli Praia dos Carneiros. Jokiristeilyllä ja Atlantin rannalla aurinkotuolissa löhöillessä on helppo unohtaa ne Brasilian toiset kasvot ja olla kuin kuka tahansa turisti. Kaupunkiin palatessa se todellisuus kuitenkin valkeni heti uudelleen.

Liikenneruuhkassa istuessa mun kaverin kaveri kertoi, miten oli joutunut sulkemaan kenkäkauppansa, kun liiketilan vuokra oli kolminkertaistunut ja ihmisten shoppailu vähentynyt. Työttömyyttä oli nyt jatkunut jo vuoden, eikä poliittinen ja taloudellinen tilanne näytä mitään paranemisen merkkejä. Ruuhkassa seisovien autojen ympärillä pyöri ihmisiä, jotka yrittivät ansaita kolikkoja tarjoamalla tuulilasinpesua ja kauppaamalla lähes mitä tahansa tuotteita. Me pidettiin ovet visusti lukossa, mutta ostettiin silloin tällöin vettä tai hedelmiä ikkunan raosta.

Vahtikoirat odottamassa pesuaRecifen keskustassa ajellessa ohitettiin Latinalaisen Amerikan vanhin synagoga, ja kaverin loistavasta opastuskierroksesta huolimatta mulle jäi vähän sellanen fiilis, että en tiedä missä siellä olisi turvallista kävellä edes päiväsaikaan. Tällä reissulla mä missasin Recifen ja Olindan karnevaalit, jotka ovat kuulemma kokemisen arvoiset, mutta mä en viihdy isoissa väkijoukoissa enkä tiedä osaisinko nauttia karnevaaleista millään tavalla, kun turvallisuus näytti olevan paikallisten huolenaihe koko ajan ihan normipäivinäkin. Mun majapaikkaa vartioi isot fila brasileirot, ja kun ne alkoivat yöllä haukkumaan, pelkäsi mun paikallinen kaveri niin paljon, ettei uskaltanut liikkua huoneestaan minnekään. Millaista olisi asua paikassa, jossa kotonakin pitää pelätä?

Onneksi mä olin reisussa vaan turistina, ja mulla oli kyllä ihan turvallinen olo koko ajan. Brasilia ei ole mikään paratiisi, mutta paratiisirantoja sieltä löytyy. Tämä pelottava ja valtava maa jätti mulle sellaisen fiiliksen, että olisi kiva nähdä joskus muitakin paikkoja siellä. Ihmiset on ihania, ja nähtävää Brasiliassa varmasti riittää.

Brasilialainen kastejuhla

KastejuhlaSuurin syy mun Brasilian lomalle juuri nyt oli kaverin tytön kastejuhla. Vaikka mulla oli vaan viikon loma ja ristiäisiin sekä niiden valmisteluihin kului pari päivää siitä lomasta, mä olin asiasta vaan innoissani. Jotkut juhlavieraat harmittelivat, että en ehdi näkemään niin paljon nähtävyyksiä tai biitsejä, kun aika kuluu siellä juhlissa. Mutta ne ei ymmärtäneet, että mun mielestä paikallisten ihmisten oikean elämän näkeminen ja siihen osallistuminen on tuhat kertaa mielenkiintoisempaa kuin joku rannalla löhöäminen. Kuinka usein oikeasti tulee tilaisuus osallistua tällaiseen perhejuhlaan Brasiliassa!

Juhlat alkoivat aamulla kirkonmenoilla. Tai sitä ennen tietysti juhliin valmistautumisella, sillä tytöt olivat tilanneet talolle kampaajan ja meikkaajan, jolla piti kiirettä saada kaikki naiset juhlakuntoon. Kasteen piti alkaa klo 10:30, mutta brasilialaiseen tapaan aikakäsitys oli hieman liukuva. Kyllä se päivänsankarikin sitten kirkkoon saapui, erittäin söpössä kastemekossaan ja yhteensopivissa tossuissaan.

kastejuhlaKirkko oli äärimmäisen kaunis ja hirmuisen vanha, 1600-luvulta. Pappi puhui pitkään kasteen merkityksestä, sen mitä mä siitä ymmärsin, ja tytön pää kastettiin ihan kunnolla. Koko toimituksen ajan oli pientä hälinää, mutta se varmaan kuului kulttuuriin. Lauluja ei laulettu, mutta pari rukousta lausuttiin yhteen ääneen. Mä lausuin uskontunnustuksen suomeksi, ja se kuulosti ihan riittävän samalta kuin muidenkin mumina. Kasteen jälkeen otettiin porukalla valokuvia, mutta mulla alkoi jo vatsa kurnia. Odotin todella innoissani minkälaista ruokaa pitopalvelu oli sillä välin tarjolle laittanut.

kastejuhlaKirkosta siirryttiin siis kotiin, jossa odotti noin 60 hengelle katetut pöydät. Iso joukko tarjoilijoita piti huolta juomapuolesta, ja alkupalaksi tarjolla oli ehkä maailman parhaita empanadoja ja sekä papu- että katkarapukeittoa. Ruoka Brasiliassa on tosi erilaista, mutta erittäin hyvää. Mä en tiennyt mitä tuleman pitää ja ennen kaikkea kuinka kauan seuraavaan ruokalajiin kuluu aikaa, joten hain keittoa varmuuden vuoksi pari kertaa lisääkin, enkä koskaan kieltäytynyt tarjotuista empanadoistakaan. Mä, joka välttelen sipulia enkä pidä oliiveista, rakastin niitä empanadoja!

kastejuhlaKeittoja nautittiin pari tuntia, jonka jälkeen tarjolle asetettiin mun mielenkiinnolla odottama pääruoka, feijoada. Se on mustista pavuista ja savustetusta possusta tehty pataruoka, joka tarjoillaan riisin, lehtikaalin ja hedelmälisukkeiden kanssa. Feijoada on kuulemma syntynyt siten, että orjat valmistivat itselleen ruokaa possun jämäosista kuten korvista ja hännästä. Mistään jämäruuasta ei nyt ollut kyse, mutta kyllä sen historian siipien havinan pystyi hyvin kuvittelemaan.

Pari tuntia pääruuan jälkeen leikattiin kakku, joka oli parasta kakkua, mitä mä olen ikinä syönyt. Yhtään liioittelematta. Mä en edes tiedä mitä se oli, mutta se oli ihan mielettömän hyvää. Se ei ollut kovin makeaa, joten olisin voinut syödä sitä vaikka kuinka paljon. Onneksi sitä jäi mulle myös seuraavaksi päiväksi. Tumman kakkupohjan seassa oli pieniä ja pehmeitä hedelmäpaloja, jotka maistuivat lähinnä liköörillä maustetuilta rusinoilta. Ne olivat kuulemma luumuja. Kakun päällä oleva valkoinen sokerimassakuorrutus toi kakkuun paljon makeutta, mutta ei sitä kaikkea valkoista tarvinnut välttämättä syödä. Kahviakin oli tässä vaiheessa tarjolla. Alkoholia oli tarjoiltu koko päivän, koska samalla juhlittiin myös lapsen isän synttäreitä. Bileet jatkuivat iltaan asti, mutta suurin osa vieraista lähti kotiin välittömästi kakun leikkaamisen jälkeen. Olihan sitä juhlaa kestänyt jo koko päivä siihen mennessä.

Päivä oli äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta samalla myös rankka, koska mä yritin ymmärtää portugalia parhaani mukaan. Talon isäntä, lapsen isoisä, piti kauniin puheen, jossa se todennäköisesti puhui myös siitä, että maailmassa ei ole rajoja, etenkään Brasilian ja Suomen välillä. Mä liikutuin vaikken ymmärtänyt läheskään kaikkea.

Muutama vieraista puhui espanjaa, joten mä pystyin osallistumaan keskusteluun, sillä englanninkielen taso näillä ihmisillä oli tosi heikko. Yhden vieraan kanssa juteltiin maailmanpolitiikasta lähes ilman yhteistä kieltä:

– Trump?
– 👎

Ihanaa, että jopa ilman kunnollista kommunikaatiota voi löytää sen yhteenkuuluvaisuudentunteen, joka tekee elämästä elämisen arvoisen.