Jalista, bluesia ja häähumua

-Jee, Forlan kentällä!
-”Kumpaa sä kannatat?” ”Miten niin kumpaa? Ei tässä mitään joukkuetta kannateta!”

Mun joukkue hävisi, harmin paikka. Nyt sitten kaikki peukut ja varpaat pystyyn Kolumbialle. Uruguayn Forlanin tiputtua mun uusi lempparijoukkue on nimittäin kolumbialainen James.

Jaliksen lisäksi viikonloppuun on mahtunut muun muassa Järvenpään Blueskadulla hengailua ja pienet häät Turussa. Häät oli yleisön mielestä menestys mutta Blueskatu hiljeni kaatosateeseen. Puistobluesin pääkonsertissa kävi ilmeisesti tänä vuonna yleisökato siitä syystä, ettei alueelle saanut viedä omia alkoholijuomia. Tästä aiheesta on monta mielipidettä, mutta mä en taaskaan ymmärrä meidän hyysäysyhteiskunnan kieltoja. Miksi aina pitää korjata asioita, jotka eivät ole rikki?

Bluesveljekset Suomessa

Jatketaan hyväksi havaitulla teemalla eli bluesilla.

Tampereella on elokuussa tiedossa hyvää musaa kun The Blues Brothers Band saapuu Pakkahuoneelle. Kyseessä ei siis ole oikea Elwood eikä myöskään mikään Hintsasen söy, vaan bändi, jossa soittavat alkuperäisen Blues Brothers -leffan bändin pari jäsentä, The Colonel kitaransa kera ja fonia tuuttaava Blue Lou. Noiden lisäksi bändistä löytyy jäseniä lempinimeltä The Lion, Funkeytime, Catfish, Sweet Soul ja Rock’n’Roll Doctor. Noilla nimillä ei vaan voi mennä metsään.

We’re so glad to see so many of you lovely people here tonight. And we would especially like to welcome all the representatives of Illinois’s law enforcement community that have chosen to join us here in the Palace Hotel Ballroom at this time. We certainly hope you all enjoy the show. And remember, people, that no matter who you are and what you do to live, thrive and survive, there’re still some things that makes us all the same. You. Me. Them. Everybody. Everybody.

Mun ja kaverin haaveena on pukea päälle mustat puvut, ohuet krakat, hatut sekä aurinkolasit ja cruisailla jenkkiautolla Blues Brothersin pauhatessa poppikoneesta. Puuttuu vaan se Bluesmobile. Ei kenelläkään olisi lainata Dodge Monacoa elokuussa, jotta nämä siskokset pääsisivät keikalle?

Blueslauantai ja maanantaiaamun blues

Oli jokseenkin täydellinen lauantai. Aurinko paistoi, joten mä hyppäsin pyörän selkään ja huristelin moikkaamaan kummipoikaa. Se pomppi hyppykiikussaan ja potki mun kanssa jalkapalloa. Tyyppi ei osaa vielä edes seistä, mutta pallon potkiminen sujuu. Pojat ja poikien geenit.

Illalla vuorossa oli terdekauden avaus ja blues-keikka, jolla baarikansaa viihdytti Henry Stamp Band. Bändi kuulosti livenä niin hyvältä, että ajattelin siirtyneeni vahingossa Nashvilleen tai Memphisiin. Nashvillen Broadwaylla on musabaareja vieri vieressä ja niihin sisälle astuessaan olisi voinut päätyä juuri sellaiseen hetkeen, jossa Henry Stamp -orkesteri soittaa Boom boom boom -kappaletta ja jengi istuu pitkissä pöydissä nauttimassa Pabst Blue Ribbon -olutta.

Sunnuntaina sitten pelkkä pään kohottaminen tyynyltä oli tuskallista ja masukin tuntui olevan täynnä oksennusta. On sanomattakin selvää, ettei maanantaiaamun herätys ollut tuollaisen sunnuntain jälkeen ihana. Kellon soidessa liskojen yön jäljiltä mietin vain, että ehdinkö muka ummistaa silmät jossakin vaiheessa.