Jokiristeily Berliinissä

Berliini jokiristeilyMä tiesin, että Berliini on Hampuriin verrattuna iso, mutta sen koko valkeni mulle vähän paremmin 3,5 tunnin jokiristeilyllä. Erilaisia paikkoja riitti aina eläintarhasta alkaen, ja siltoja alitettiin kuulemma reilut 40 kappaletta.

Mun kaveri oli nähtävästi oikea ninja tätä risteilyä buukatessaan, sillä se löysi jostain sivustolta risteilyn hintaan 13 euroa. Sen oikea hinta olisi ollut 23 euroa, ja järjestäjätkin olivat hiukan ihmeissään meidän maksamasta hinnasta laivaan mennessämme. Liput olivat kuitenkin aitoja, joten ei muuta kuin kannelle, iloisten eläkeläisten joukkoon.

Berliini jokiristeilySiihen on varmaan syynsä, miksi tälläinen rauhallinen pitkä risteily houkuttelee enemmän vanhempia ihmisiä, ja kaveri varoitti mua jo etukäteen todennäköisestä ikäjakaumasta. Meille rauhallinen ja aurinkoinen laivankansi oli ihan täydellinen tapa nähdä Berliininä edellisen illan riehakkaan Trabant –ajelun ja kaupungilla palloilun jälkeen. Kaveri taisi ehkä ottaa pienet päikkäritkin paatissa. Meillä oli mukana omat eväät, mutta laivastakin olisi saanut wurstia ja olutta ihan kohtuulliseen hintaan.

Berliini jokiristeilyParasta koko risteilyssä oli liveselostus, ja vaikka sen piti olla pelkästään saksaksi, kertoi hauska opas tarinoita myös englanninkielellä. Mentiin kolmen eri sulun läpi ja matalimmat sillat olivat niin matalia, että niihin ylettyi helposti kädellä kurkottamaan istuessa ollessaan. Miehistö vahtikin melko tarkkaan, ettei kukaan pomppaa väärään aikaan seisomaan ja lyö päätään siltaan. Rannoilla oli paljon ihmisiä, jotkut lukivat kirjoja ja toiset ottivat aurinkoa pyyhkeiden päällä. Monet lapset ja katujen asukit vilkuttivat meille rannalta innoissaan. Joelta katsottuna Berliini oli kaunis ja hyvin monikulttuurinen kaupunki.

Jos joku on nyt menossa Berliiniin ja kiinnostui tästä kiertoajelusta, niin googlettamalla Friedrichstraße 4-Hour Spree Boat Tour löytyy lisätietoja. Mä olin vakuuttunut, kun kaveri näytti mulle kierroksen arvosteluja ja siellä luki yhdessä kommentissa: ”Ok.”

Kaupunkikierros Berliinissä vanhalla Trabantilla

Trabisafari
Berliinissä on mahdollista tehdä kaupunkikierroksia fillareilla, segwayllä, muskeliautoilla tai jopa vanhoilla Trabanteilla. Mun hampurilainen kaveri oli buukanut mulle yllärinä Trabant –kierroksen, ja voi jestas miten hauskaa se oli!

Barcelonalainen Jordi johdatti meidän kolmen Trabantin letkaa johtoautollaan ja selosti radion kautta kaupungin historiaa ja nähtävyyksiä. Tokana ajavat turistit pysyivät hyvin Jordin matkassa, mutta kolmantena ajanut ruotsalaisperhe oli välillä hukassa vaihteiden kanssa. Ykkösen sijaan lipsahti helposti kolmonen, ja auto sammui risteykseen. Me huristettiin kaverin kanssa pilkulliseksi maalatulla Trabilla vikana aivan ruotsalaisten kintereillä. Useimmiten. Trabisafari

Täytyy tunnustaa, että alun nähtävyydet ja Jordin selostus menivät multa kokonaan ohi, sen verran jännää se itse autoilu oli. Itäsaksalaisessa Trabantissa on 4 vaihdetta ja parhaimmillaan me ajettiin nelosella jotain 40-50 km/h. Hieman huvitti se 120 kilometrin huippunopeus nopeusmittarissa, se olisi jo ihan hyvin siltä 2-tahtiselta ruohonleikkurilta. Pieni ripaus vettä sai meidät kokeilemaan pyyhkijöitä, ja hätävilkutkin tuli testattua silloin kun oma auto sammui risteykseen. Onneksi kierros kesti ihan riittävän kauan, jotta päästiin auton kanssa sinuiksi ja saatiin jotain nähtävyyksistäkin irti. Puolessa välissä kierrosta mä huomasin, että autossahan oli oikein turvavyötkin.

TrabisafariBerliinin muurilla me pidettiin tauko ja kuskien vaihto. Musta oli jännää, ettei esimerkiksi ajokortteja kysytty ollenkaan. Ennen ajoa piti vain allekirjoittaa pieni lappunen, jossa sanoi omaavansa ajokortin ja ottavansa vastuun ajostaan. Järjestävä taho väitti kyllä omaavansa kunnon vakuutukset ja kaveri oli ne ehdot läpi lukenutkin, mutta kuka niistä mitään ymmärtää. En tiedä olisiko se vakuutus koskenut myös takana ajaneen upouuden Chrysler 300C:n vahinkoja, jos jarrut olisivatkin yhtäkkiä toimineet tehokkaasti. Onneksi me selvittiin tästä reissusta vain tööttäyksillä ja vilkutuksilla. Ja naurusta kipeillä vatsalihaksilla.

Bruce Springsteen Berliinin Olympiastadionilla

Puitteet ainakin oli kohdallaan; täysi tupa eli about 60 000 ihmistä ja lämmin, aurinkoinen keli. Olin polttanut naamani jo päivällä jokiristeilyllä, joten lievästä auringonpistoksesta kärsien vetäydyin suosiolla varjoon alatasanteelle. Toinen syy siihen alkukeikan sijaintiin vessojen lähellä oli Burger Kingin kanahampurilainen. Mä en ollut ihan parhaassa vedossa tällä keikalle, mutta onneksi Pomo oli!

Bruce Springsteen Berliinissä

Konsertti alkoi ajallaan Adam Raised the Cainin jylhällä soundilla, ja se volyymi vähän yllätti meidät, vaikka istuttiin takakaarteessa. Musa pauhasi niin järjettömän lujaa, ettei siitä oikeastaan saanut edes mitään selvää enää. Jotkut lähtivät samantien pois, kun korvat ei kestäneet sitä 300 desibeliä. Onneksi mulla oli korvatulpat mukana. Ja Imodiumit.

Toka biisi Badlands kuuluu myös mun lemppareihin. Sen kertosäkeen kohdalla pitää aina lyödä kädellä kaksi kertaa tahtia, se tulee jotenkin selkärangasta. Out in the Street jatkoi vauhdikasta meininkiä, ja neljäs biisi oli Sherry Darling. Mä en ennen tykännyt siitä biisistä kovin paljon, mutta nyt tykkään. Sillä biisillä taisin voittaa pari vuotta sitten sen kaiuttimen radioskabasta.

Ne hikinauhat ranteissa on muuten ihan oikeaan käyttöön eivätkä mitkään koristeet, sen verran Pomo keikan aikana hikoili. Ensin kastui musta t-paita ja sitten paidan päällä ollut harmaa liivi. Välispiikkejä ei kuultu juuri yhtään, vaan Springsteen antoi musiikin puhua puolestaan. Kerran Pomo kiitteli yleisöä saksaksi, fantastisch. Jopa mä ymmärsin. Turvamiehet saivat sydämentykytyksiä päätähden hypättyä yleisön sekaan, ja kameramies tippui kärryiltä eikä screenille näkynyt kunnolla missä Pomo vipelsi. Muuten kameran kuvakulmat olivat kohdallaan ja Springsteenin olemus näkyi isolle näytölle juuri niin legendaarisena kuin se vaan voi.

Springsteen

Muutaman mulle vähemmän mieluisan biisin jälkeen kajahti ilmoille Spirit in the Night. Yksi pyörätuolissa alatasanteelle parkkeerannut fani oli siitä biisistä niin innoissaan, että mä jäin katsomaan nouseeko se kohta kävelemään tuolistaan. Mutta sitten seuraava biisi Candy’s Room vei mun huomion. Se nimittäin oli fanitoive ja toiveensa tueksi oli kyseinen fani väsännyt pienen pahvilaatikkopienoismallin bändistä karkkihuoneessa.

Hungry Heart iski yleisöön ja siinä vaiheessa koko stadioni näytti jammailevan. Death to my Hometown ja My Hometown tulivat osuvasti peräkkäin, ja mulle tuli Somero mieleen. En tiedä kummasta.

Huuliharppu kun kaivetaan esiin, tietää se usein sitä, että River saattaa olla vuorossa. Tällä kiertueella sitä tietenkään voi jättää välistä, se kun on koko kiertueen nimi. Mahtavaltahan se kuulosti, niinkuin aina. Waiting on a Sunny Day oli taas tuttuun tapaan se biisi, kun joku lapsi pääsee lavalle laulamaan kertosäkeen. Yksi onnellinen pieni poika katsomosta löytyi, vaikka mä en nähnyt lapsia missään. Saksalaisen kaverin mukaan konsertit eivät ole lasten paikka Saksassa. Näillä desibeleillä en ihmettele.

Springsteen Berliinissä

Rising on sellanen biisi, joka herää henkiin keikoilla, mutta ei kuulosta levyltä kuunneltuna yhtään niin hyvältä. Born in the USA taas iski yleisöön kuten olettaa saattaa. Muutenkin yleisö Berliinissä muistutti suomalaista rokkenroll –kansaa hyvin paljon. Tunteella mukana, mutta ei mitään ylitsepursuavaa riehumista. Konserttipaitoja näkyi paljon eri kiertueilta, ja uudetkin paidat tekivät kauppansa 35 euron hintaan.

Kaikista hyvistä biiseistä puuttuivat esimerkiksi Youngstown, Downbound Train ja Point Blank, mutta ne on kaikki melko melankolisia. En mä niitä oikeastaan jäänyt kaipaamaan, mulle riitti ihan tämä esitetty setti. Viimeisin ja 33. biisi tässä konsertissa olikin Thunder Road, mutta vikoista rokeista Seven Days to Rock oli se, joka jäi soimaan päähän. Kyllä sen voimin kelpaa suunnata takaisin työmaalle tiistaina. Lähdettiin kävelemään junalle ihmisvirran mukana, mutta ei siellä mitään tunkua sen kummemmin syntynyt. Berliiniä voin suositella konserttikaupunkina oikein lämpimästi, kätevä kulku stadikalle ja kiva kaupunki aurinkoisella kelillä noin muutenkin. Jos siis artistina on Springsteen ja miksaaja joku muu kuin se 300 desibelin mies.