Room Escape

RoomEscapeMun toinen ylläri kaverille oli Room Escape. Annoin kaverille vihjeeksi siitä ohjelmanumerosta Queenin Bohemian Rhapsodyn ja Gwen Stefanin Sweet Escapen, ja se keksi sen niistä samantien. Se on rantautunut Suomeenkin, joten se oli kuullut siitä aiemmin, ja mä olin innoissani kun kuulin sen olevan Hampurissakin.

Me mentiin kolmen muun kaverin kanssa Room Escapen englanninkieliseen versioon. Meitä oli siis yhteensä viisi, ja se oli ihan sopiva porukka siihen. Kuusi taisi olla siellä maksimi. Me jätettiin laukut ja kännykät huoneen ulkopuolelle säilöön ja sen jälkeen meidät lukittiin sinne huoneeseen. Aikaa paeta eli ratkaista kidnappaus oli 60 minuuttia. Huone oli siis olevinaan yhden kidnappaajan asunto, ja siellä meidän piti selvittää missä kidnappaaja pitää uhriaan. Eli löytää se avain ulos.

Oltiin kaikki ensikertalaisia tässä hommassa, joten saatiin pelin aikana aika paljon vihjeitä ohjaajalta telkkarin välityksellä. Mutta kyllä me aika monta vihjettä ratkaistiin itsekin. Useimmiten piti löytää koodeja, joilla avata numerolukkoja. Huoneesta paljastui ovi salahuoneeseen, joten siinä oli pieni lisähaaste. Lisäksi se vaati tiimityötä, koska välillä piti olla ihmisiä eri huoneissa samaan aikaan, jotta seuraava koodi ratkesi.

Me päästiin ulos viime sekunneilla, mutta ei oltaisi ikinä päästy ilman sitä ohjaajaa. Musta se auttoi meitä liikaakin, mutta ehkä se johtui siitä, että oltiin ensikertalaisia. Ilman vihjeitä oltaisiin todennäköisesti istuttu siinä ekassa huoneessa ja pyöritelty peukaloita jo ekan tai tokan lukon avaamisen jälkeen, kun ei oltaisi päästy pelissä eteenpäin.

Kuulemma joku tiimi oli joskus paennut puolessa tunnissa ilman vihjeitä, mutta se porukka oli harrastanut näitä vähän enemmänkin. Mä luulen, että mekin oltaisiin oltu paljon parempia tokalla kerralla, kun ymmärrettäisiin mitä vauhtia niitä vihjeitä pitää etsiä ja miten meidän tiimi toimii parhaiten. Siitä jäi siis aikamoinen into mennä kokeilemaan tätä uudelleen. Täällä Hampurin TeamEscapessa on 3 erilaista huonetta, mutta valitettavasti näitä samoja huoneita on muissakin kaupungeissa. Eri paikkaan meneminen ei siis automaattisesti tarkoita uutta haastetta. Toivon mukaan ne kuitenkin joskus vaihtavat niitä arvoituksia, jotta ihmiset voivat mennä uuden kierroksen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.