Reissunaisen reppu: Vaihtarina Pekingissä

Mä en itseasiassa koskaan haaveillut Kiinaan lähdöstä, vaikka pidinkin vaihto-oppilaaksi lähtemistä itsestäänselvänä. Jostain syystä Malesia houkutteli mua enemmän, ja sinne suunnittelin lähteväni heti kun vaihdon aika opinnoissa koittaisi. Meidän koulussa Suomessa oli vaihtareita lähinnä Saksasta, Puolasta, Venäjältä ja Kiinasta, ja kiinalaisten kanssa oli sellainen diili, ettei majoitukset maksaneet mitään vaihtareille kummassakaan päässä. Meille tuli itseasiassa vaihtoon myös kiinalainen opettaja, joka hengaili meidän koululla ja piti kiinan kielen alkeiskursseja kaikille kiinnostuneille, meikäläinen mukaanlukien. Kun vaihdosta sitten alettiin puhumaan, ehdotettiin meille Kiinaa ja ystävyyskouluamme siellä. Peking alkoi yhtäkkiä kiinnostaa, ja niinpä mä lähdin Kiinaan, pari alkeistuntia taskussa.

Taivaallisen rauhan aukio

Mun oppilaitos Kiinassa oli Pekingin Teknologiayliopisto, ja meitä kerääntyi sinne kiva porukka vaihtareita. Mä ja muutama muu suomalainen liityttiin aussien ja korealaisten seuraan kampukselle. Meidän koulu sattui sijaitsemaan tavallaan juuri väärällä puolella Pekingiä eli kaukana länsimaalaisten valtaamilta alueilta, mutta toisaalta se oli ihan kiva, koska se tarkoitti enemmän kommunikointia kiinan kielellä.

Vaihtareiden huoneet olivat asuntolassa saman käytävän varrella, ja meillä oli huoneissa pienet vesitankit, joista sai sekä kylmää että kiehuvaa vettä. Nuudelikeitot tulivat siis hyvin tutuiksi seuraavien kuukausien aikana. Joka huoneessa oli oma torakkakylppäri, ja meillä vaihtareilla suihkuissa oli saatavilla lämmintä vettä jopa pari tuntia päivässä. Se oli todennäköisesti luksusta verrattuna muihin asuntolan opiskelijoihin. Juokseva, puhdas vesi ei todellakaan ollut itsestäänselvyys edes Kiinan pääkaupungissa.

Forbidden City

Ensimmäiset päivät oli jännittävää tutustumista täysin erilaiseen ympäristöön. Vaikka syötiin paljon niitä nuudeleita kotona, oli ulkonasyöminen halpaa jopa opiskelijbudjetilla. Haarukoita ei lähiravintoloista löytynyt, joten kämmenet oli kipeät puikoillasyömisen opettelusta. Missään ei puhuttu englantia, joten ruokia tilattiin vaan tökkimällä jotain kiinankielisiä tekstejä menussa. Välillä tarjoilijan ilme ja elehtiminen kertoi, että nyt tuli tökättyä jotain ihan väärää kohtaa. Jos eteen sattui hyvä ruoka, yritettiin kopioida ne kiinankielen merkit menusta omiin pieniin muistikirjoihimme, jotta saman ruuan tilaus onnistuisi joskus toistekin. Joskus meidän kopioimat merkit eivät kuulemma tarkoittaneet yhtään mitään.

Mä opin Kiinassa juomaan olutta, koska olut oli halvempaa kuin vesi enkä aina halunnut olla porukassa se, joka tilaa kalliita juttuja yhteisellä illallisella. Tsing Tao on itseasiassa nykyäänkin mun lempparioluita, kevyt ja helppo juotava. Vaikka vaihdosta on jo paljon aikaa, mä muistan vieläkin miten tilataan kahdeksan olutta kiinaksi. Meitä kun oli yleensä kahdeksan liikenteessä suomalaisten ja aussien porukassa.

Me istuskeltiin usein iltaa asuntolalla, mutta silloin tällöin lähdettiin esimerkiksi keilaamaan lähiseudun ostarille. Eräältä keilausreissulta keskellä yötä kotiin palatessamme yksi tamperelainen riehakoi hyvän keilaustuloksen innoittamana ja potkaisi jotain kadulla olevaa roskaa. Sen kenkä lensi kaaressa korkean aidan yli. En muista saiko se seuraavana päivänä kenkänsä takaisin vai ei, mutta haaste sitä oli ainakin sillä meidän sen hetkisellä kiinankielentaidolla kysellä. Aina kun palattiin yömyöhään tai aamuyöstä asuntolaan, jouduttiin herättämään yövahti, joka nukkui patjallaan vartijankopissa alaoven vieressä. Se varmaan inhosi meitä vaihtareita.

Summer Palace

Sanlitun Jiuba on Pekingin kuuluisan baarikadun nimi, ja sinne mekin aina silloin tällöin suunnattiin, taksikuskien kanssa hinnasta tinkien. Kerjäläislapset piirittivät meidät kadulla ja aussi kaivoi kukkarostaan lapsille rahaa. ”Money is not an object”, se sanoi, ja oli kyllä ihan oikeassa. Opiskelijoinakin meidän taloustilanteemme vaikutti hyvältä moniin paikallisiin verrattuna. Meidän kantabaariksi Sanlitunilla muodostui kankaan takana piilossa oleva pieni pubi. Jostain syystä siellä oli aina hauska meininki ja hämärästi muistan meidän myös tanssineen baaritiskillä. Sen pubin toisessa päässä oli vessat, eli reiät lattiassa, jotka haisivat kyllä siinä päässä pubia melkoisesti.

Bussilla tai metrolla liikkuminen oli omanlaistaan touhua Kiinassa. Silloin kun bussi on suomalaisen mielestä täynnä, sinne änkeää helposti vielä parikymmentä ihmistä. Muutaman kerran jouduin hyppäämään bussista ulos vaan sen takia, etten kestänyt sitä ahtautta. Myös jonotus Kiinassa kävi joskus suomalaisen hermoille, kun takana oleva hengitti kirjaimellisesti niskaan.

Sardiinit

Joskus päätettiin säästää ja mennä kaupungille bussin sijasta kävellen. Mutta se säästö oli yhtä tyhjän kanssa. Kun käänsi sen bussilipun hinnan Suomen rahaksi, ei meillä edes ollut niin pientä kolikkoa. Mutta välillä oli vaan kivempi kävellä. Kiinalaisten tajuntaan se kävely ei mennyt. Joskus kun seistiin kartan kanssa kadunkulmassa, ystävälliset kiinalaiset näkivät tilaisuuden harjoitella englantia ja tulivat kysymään voivatko he auttaa. Kun sitten kysyttiin reittiohjetta jonnekin, alkoivat ohjeet aina samoin: ”Ottakaa bussi se ja se..” Ne eivät edes osanneet neuvoa miten kävellä johonkin. Aina olisi pitänyt ottaa bussi.

Kerran etsittiin kaupungilla ravintolaa, josta saisi hyvää Pekingin ankkaa. Pari kiinalaista opiskelijaa auttoivat taas meitä hädässä ja näyttivät meille ravintolan, jossa amerikan presienttikin oli syönyt sitä. Kerrottiin etsivämme jotain vähän edullisempaa. Lähistöltä löytyi toinen opiskelijoiden suosittelema paikka, ja koska tytöt olivat neuvoneet meille sen, kysyttiin jos ne haluaisivat tulla meidän kanssa syömään. Ne tulivat ihan mielellään ja istuivat samaan pöytään, mutta vaikka me tilattiin pöytä täyteen ankkaa, kieltäytyivät ne kohteliaasti syömästä. Vaikka kiinalaiset ehkä näkivät hyödyn siinä englannin puhumisessa länkkäreiden kanssa, eivät ne kuitenkaan olleet rahan tai ilmaisen ruuan perään. Siitä mä tykkäsin Kiinassa esimerkiksi Thaimaaseen verrattuna.

Länkkäreitä yritettiin kyllä silloin tällöin huijata. Ravintolan ruokalistat olivat kalliimpia länkkärille kuin kiinalaiselle, mikäli kaksikielisiä menuita oli saatavilla. Taksikuskit ajoivat tahallaan pidempää reittiä, jos ei niiden kanssa ollut tarkkana. Oli huikeaa huomata, että jossain vaiheessa kiinankieli alkoi taittua sen verran, että taksikuskien kanssa pystyi oikeasti riitelemään tai tarjoilijoita ohjeistamaan oikeasta hinnasta.

Meillä oli myös tutoreita Kiinassa. Ne veivät meitä aina erilaisiin tapahtumiin ja paikkoihin. Yliopiston jalisjoukkuuen kapteenina toimiva tutori vei meidät tutustumaan kuntosalille, jonne me oltiin pyydetty päästä. Meidän yllätykseksi kiinalaiset opiskelijat treenasivat siellä farkut jalassa. Koska suihkussa käyminen ei ollut kiinalaisille helppoa veden säännöstelyn vuoksi, ihmeteltiin miten jaliksenpelaajat peseytyivät treenien jälkeen. Se jäi mulle ikuiseksi mysteeriksi.

Badaling - kiinanmuuri

Ilma Pekingissä ei ollut puhdasta edes silloin vuosia sitten, enkä ehkä halua tietää mitä se on nyt. Nenäliina tuli jo silloin mustaksi niistäessä. Ihmisten tapa syljeskellä kadulla melkein vastaantulijoita päin, tai ravintoloissa sisällä lattialle, oli musta aluksi tosi ällöttävää. Ravintoloiden kokkien esiliinat olivat aina yhtä likaisia. Hygienitaso Kiinassa on hiukan eri, mihin me oltiin totuttu.

Kaikesta huolimatta mä tykkäsin Kiinasta paljon. Nyt mä toivon, että mulla olisi jonain päivänä mahdollisuus palata Pekingiin, tai nähdä vähän muitakin paikkoja Kiinassa. Meillä oli paljon suunnitelmia Kiinan matkailun varalle, mutta meidän vaihto loppui valitettavasti siihen kun SARS iski Pekingiin.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Yksi vastaus artikkeliin ”Reissunaisen reppu: Vaihtarina Pekingissä

  1. Vaikka blogisi on täynnä matkajuttuja mitä eksoottisimmista paikoista, niin täytyy kyllä kehua rohkeuttasi ja ennakkoluulottomuuttasi Kiinankin suhteen!

    Vaikka itsekin matkustelen ja olen asunut ulkomailla, on silti niin monia kohteita, joihin en olisi valmis lähtemään. En välttämättä aina edes erilaisten pelkojen takia, vaan useimmiten kiinnostuksen vuoksi. Sinä puolestasi olet upean avarakatseinen, ja lähdet kohteisiin, joissa menuakaan ei osaa lukea. Mahtavaa, että vieläpä opit kiinaa sen verran, että pystyit kinaamaan paikallisten kanssa silloin, kun siihen oli tarvetta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.