Reissunaisen reppu: Uusi-Seelanti 2007

Wellington Te PapaMaan kiehtovimmasta kaupungista löytyy musiikkikulttuurin lisäksi myös maailman mahtavin museo: Te Papa. Päivät Wellingtonissa kuluivat aivan liian nopeasti, mutta toisaalta oli kiva aloittaa Uuden-Seelannin kierros ennalta tuntemattomien ihmisten kanssa. Olin buukannut reilun viikon bussiretken, jotta voisin nähdä mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa.

Porukka bussissa osoittautui aivan mahtavaksi. Heti ensimmäiseksi suuntasimme Lake Taupoon, jossa oli mahdollisuus tehdä laskuvarjohyppy. Vain kaksi rohkeaa hullua ilmoittautui tähän aktiviteettiin: minä ja yksi britti. Mä jännitin hyppyä melkoisesti, mutta lentokoneessa meidän noustessa yläilmoihin mun brittikaverin huulet alkoivat sinertää ja sille annettiin lisähappea letkuista, joita muutkin tuntuivat käyttävän. Mä olin ainoa, jolle sitä ei annettu. Outoa. Ehkä mä pidätin hengitystä enkä tarvinnut happea ollenkaan?

Vihdoin tuli mun ja mun tandemkaverin vuoro hypätä koneesta. Mullehan se sopi, mä inhoan laskeutumisia ja poistuisin koneesta aina mielummin laskuvarjolla. Vapaapudotusta 15 000 jalan korkeudesta kesti 60 sekuntia ja vauhtia oli kuulemma 200 kilometriä tunnissa. Melkoinen syöksy! Korviin sattui ja ilmavirta vei venytti ihoa naamassa. Mun alleni pyörähti keikkumaan videokuvaaja, joka kuvasi hyppyä. Se näytti mulle miten voisin heiluttaa käsiä ja teki pari kuperkeikkaa, mutta mä sain siinä ilmavirrassa hädin tuskin nostettua peukalon pystyyn. Nauroin sitä kohtaa videolla jälkeenpäin ihan maha kippurassa.

LaskuvarjohyppyVarjon aukaisu nykäisi jonkun verran kuten olin pelännytkin, mutta sekin sujui hyvin. Ei edes katkennut niska. Sen jälkeen kurvailtiin vähän liiankin kovin ja mä jouduin sanomaan tandempartnerilleni, että ottaa vähän lievempiä kurveja. Mua pelotti vielä siinäkin vaiheessa, että varjo menee solmuun. Maisemat olivat aivan mahtavat, ja istuma-asennossa niitä pystyi ihailemaan paljon paremmin kuin siinä syöksyssä. Mä bongasin järven, ja hangen päälle tuhkaa tupruttaneen tulivuoren. Mulle väitettiin, että siellä oli näkynyt myös kokonainen ympyränmuotoinen sateenkaari, mutta en tiedä huijasiko ne mua.

Mä laskeuduin ennen brittikaveria ja meitä oli ohjeistettu tandemissa nostamaan jalat istuma-asennossa ylös ja laskeutumaan ihan suosiolla pyllylleen pellolle. Se oli oikein sulava lasku. Kun mä katselin sen brittikaverin tuloa, sekin nosti jalat oikeaoppisesti yläviistoon ja liiteri tandemparinsa kanssa pellolla aina vaan matalemmalle ja matalemmalle, kunnes ne jostain 40 sentin korkeudelta töksähtivät suoraan alas ja istualleen maahan. Se oli toinen huvittava kohta meidän videoon. Video itsessään maksoi yhtä paljon kuin koko hyppy, mutta oli tuo sen verran ikimuistoinen kokemus, että se summa ei kaduta.

HobbitonMuut lisähintaiset aktiviteetit Uudessa-Seelannissa, kuten zorb-pallon sisällä pyöriminen rinnettä alas tai luolaseikkailu, jäivät multa väliin budjetin takia, mutta onneksi meidän reissun ohjelmaan sisältyi ihan tarpeeksi mielenkiintoisia juttuja muutenkin. Poikettiin vaikka missä vesiputouksilla ja luonnonpuistoissa. Joillekin oli myös tärkeää vierailu Hobbitonissa, mutta mulle Taru Sormusten Herrasta on yksi huonoimmista leffoista, jonka olen koskaan nähnyt. Olin sentään nähnyt ekan osan, joten leffakulissina käytetty alue ei näyttänyt ihan vieraalta.

RotoruaHaisevassa Rotoruassa päästiin tutustumaan maorikulttuuriin, hakaan ja maittavaan ruokaan. Pitkän päivän päätteeksi geoterminen energia piti porealtaan kuumana ja viini virtasi. Siinä porealtaassa viihdyttiin koko yö. Seuraavan päivän vapaa tuli ainakin mulle tarpeeseen.

Seuraavaksi käytiin Aucklandissa, joka on kuin Sydneyn pikkusisko korkeine rakennuksineen ja aasialaisine asukkaineen. Skytowerin maisemat olivat toki hienot, mutta jatkoin mielelläni Aucklandista matkaa kohti Paihiaa, jonka vastarannalta Russelista löytyy maan vanhin pubi. Nähtävyyksiä mun makuuni. Kierros pohjoissaarella tuli päätökseen liian nopeasti, mutta oli hienoa nähdä miten erilainen maa Uusi-Seelanti on Australiaan verrattuna.

TeletapitUuden-Seelannin vihreät pellot olivat hienoja maisemia, joista ei puuttunut kuin teletapit. Jostain syystä niistä tuli mieleen Suomi. Ei meillä näe samanlaisia maisemia, ei läheskään niin paljon lampaita, eikä meillä ole geotermista energiaakaan, mutta silti, kaikista maailman maista eniten Suomea muistuttaa mun mielestä Uusi-Seelanti. Ostaisin sieltä kesämökin, Russelista pubin vierestä tai Rotoruasta poreammeen kera, jos se maa ei olisi niin pirun kaukana. Saa nähdä pääsenkö sinne enää koskaan uudelleen. Eteläsaari on vielä kokonaan näkemättä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.