Pimeä ravintola Hampurissa

Mulla on tällä viikolla tosiaan kaveri Suomesta kylässä täällä Hampurissa, ja mä olen järkännyt sille pari ylläriä. Niistä ensimmäinen oli pimeä ravintola nimeltä unsicht-Bar. Mua jännitti ennen ravintolaanlähtöä paljon enemmän kuin kaveria, mutta se ei tosiaan tiennyt mihin ollaan menossa. Se kyseli mitä se laittaa päälleen, ja mä sanoin että mekko on ihan hyvä. Vaikea sanoa mitä niillä muilla ihmisillä siellä on päällä..

Pimeän ravintolan tarkkaa ruokalistaa ei paljasteta etukäteen, ja ne tosiaan tarkistavat ensin mahdolliset allergiat tai ruoka-aineet, joita ei ehdottomasti lautaselleen halua. Menun voi valita kuudesta eri aiheesta: siipikarja, lammas, kasvisruoka, juusto, kala tai yllätys. Etukäteen luettava menu näytti esimerkiksi sen siipikarjan osalta tältä:

Menu

Mua houkutteli se yllätysmenu, mutta lopulta valittiin molemmat se lentäneet linnut. Juomaksi valittiin viiniä ja mä sanoin, että vesi otetaan mielellään kannussa. Kaveri ihmetteli vielä tässä vaiheessa, että minne me oikein ollaan menossa. Jätettiin takit naulakkoon ja siirryttiin odottamaan tarjoilijaamme Manuelia. Manuel kutsui meidät ovelle ja siirryttiin eteiseen. Se selitti muutamia sääntöjä, eli että pöydästä ei saa nousta kutsumatta sitä ensin ja vessaan pääsee kyllä. Sitten se käski mua ottamaan sen hartioista kiinni ja kaveri mun perään, ja ovi ravintolaan aukesi.

Se pimeys oli todellakin pimeää. Mulle oli heti alkuun tulossa paniikki. Manuel kehotti meitä sulkemaan silmät, jolloin pimeässä on ehkä helpompi olla. Pöytään päästyämme mä totesin istuvani seinän vieressä. Sain siitä seinästä jotenkin kummallisesti turvaa, ja rauhoutuin. Manuel toi meille viinilasit ja vesikannun, ja neuvoi miten vettä kaataessa kannattaa sormella kokeilla milloin lasi on täynnä. Se oli itse siis sokea, joten tämä kaikki oli sille arkipäivää ja meille vaan hetken jännittävä kokemus. Yhdessä vaiheessa Manuel törmäsi, todennäköisesti tahalleen, pöytään niin, että se kolahti. ”Sorry, I didn’t see it”, se sanoi.

Alkuruoka oli keittoa ja salaattia. Keitto oli todella hyvää, mutta salaatissa oli joku outo maku, josta mä en pitänyt. Tykkäsin mansikoista ja melonista, ne oli helppo erottaa sieltä. Mutta kalkkunaa luulin kanaksi, ja ne tahinilla maustetut kikherneet toivat sen oudon maun, jota mä luulin pimeässä kapriksiksi. Kukkakaalin rakenne tuntui todella oudolta ja epämiellyttävältä. Kyllä haarukalla pystyi syömään hyvin, mutta välillä suuhun osui tyhjä haarukka. Viinilasistani pidin hyvää huolta, enkä hukannut sitä kertaakaan.

Pääruoka oli kanaa, mutta mä olin aivan varma, että siinä oli myös useita paloja kesäkurpitsaa. Olen siitä vieläkin varma, vaikka jälkikäteen nähdyn menun mukaan siinä piti olla tomaattia. Kanelin maun kaveri maistoi tai haistoi annoksesta.

Jälkkäri meni meiltä kaikkein eniten pieleen, kaveri ihasteli wanhanajan vaniljan makua jäätelössä, joka oli sitruunajäätelöä. Mä maistoin jossain raparperin, ja luulin onnellisesti syöväni raparperipiirakkaa.

Lähes kolmen tunnin istuminen pimeässä alkoi väsyttämään ja me haukoteltiin kilpaa. Kutsuttiin Manuel viemään meidät ulos. Pimeässä syöminen oli kyllä mielenkiintoista, mutta myös sen verran ahdistavaa, etten mä sitä ehkä toiste halua kokea. Ulkona liikenteen melu tuntui erityisen kovalta ja kaveri huomasi ensimmäisen kerran, että liikennevalot piipittävät kovaäänisesti silloin kun vihreä valo palaa. Olisi vielä pelottavampaa kävellä ulkona liikenteen melussa ilman näköaistia.

Menu

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

2 vastausta artikkeliin ”Pimeä ravintola Hampurissa

  1. Olipa kokemus! Kaikkea sitä keksitäänkin. Tarinaa oli jännittävä lukea, kun sua jännitti jo itse ravintolaan meneminenkin niin paljon. :)

    Ilmeisesti pimeys oli niin voimakasta, että silmät eivät missään vaiheessa alkaneet hahmottaa asioiden ääriviivoja ja varjoja? Ruoan maistamisessa näköaistilla on kyllä suuri vaikutus; jossain näkemässäni dokumentissa viiniasiantuntijoille tarjoiltiin punaiseksi värjättyä valkoviiniä, ja kaikki heistä luulivat juovansa punaviiniä, vaikka puna- ja valkoviini maistuvat hyvin erilaisilta eikä punainen väriaine vaikuttanut valkoviinin makuun. Jos he eivät olisi nähneet viinin väriä, heidän olisi ollut pakko tietää juovansa valkoviiniä. Aina sanotaan, että maku on pitkälti tuoksua, mutta näemmä se on suuresti myös näköä. :)

    • Siellä oli tosiaan aivan pilkkopimeää, edes eteisestä ei tullut valoa oven auetessa. Mäkin tiedän yhden, joka luuli juovansa roseeta, kun punaviinilasiin oli kaadettu vettä.. Sitä sattuu. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.