Petra

Flunssa on jotenkin paljon helpompi kestää, jos kädessä on muki äidin lämmittämää hunajateetä ja kainalossa yksi karvainen lapinkoira kuin että esim. selässä olisi reppu ja edessä 25 kilsaa patikointia ympäri Petraa.

Petra oli juuri niin mahtava kuin kuvitella saattoi. Kun saavuttiin illalla Wadi Musaan, lähdettiin samantien taivaltamaan kohti Petraa ja aarrekammiota. Ihmisiä kulki sinne jonossa, salamavalot välkkyivät pimeässä ja jotkut sohivat taskulampuillaan toisia silmiin. Kalliosolan läpi kulkeva parin kilsan mittainen polku oli välillä kivikkoinen, joten mikään rauhallinen ja tylsä iltakävely ei ollut kyseessä. Ilmassa oli jännitystä, sillä lähes jokainen paikallaolija oli menossa Petraan ensimmäistä kertaa. Muistin Indiana Jonesista solassa olleen hiekan, ja kun hiekkainen kohta alkoi, tiesin olevani lähellä aarrekammiota. Ihmisiä oli jo kerääntynyt paikalle paljon ja keskellä aukiota paloi kynttilöitä paperipusseissa. Aarrekammio näytti pimeässä valtavalta.

Istuttiin paikoillemme aarrekammion oikealle sivulle kuuntelemaan musiikkia ja paikallisen oppaan kertomusta Petrasta. Eteemme istui joukko lapsia, jotka kertoivat olevansa kymmenvuotiaita ja luokkaretkellä paikallisesta kansainvälisestä koulusta. Nautimme teetä ja istuimme vain hiljaa ihmetellen kaikkea. Lapset sytyttivät vahingossa yhden kynttilän paperipussin palamaan.

Esityksen jälkeen oli aika palata takaisin hotellille samaa reittiä solan läpi. Kävelin yhtä matkaa brittiläisen Graemen kanssa ja juteltiin matkalla muun muassa arkeologiasta. Lähellä pääporttia näimme polun varressa hysteerisen lapsen, joka kertoi kadottaneensa luokkakaverinsa. Poika itki ja valitti, että mahaan sattuu. Rauhoiteltiin lasta ja yritettiin saada poika kävelemään meidän kanssa kohti pääporttia. Pian poika alkoi valittaa vatsaansa entistä kovemmin, joten pyysin Graemea menemään edeltä etsimään opettajaa ja jäin itse pojan seuraksi. Kuulin, miten pojan vatsaa kouristi. Graeme ja opettaja tulivat pian paikalle, mutta opettajan asenne oli pöyristyttävä. Ihmetteli mikä pojalla muka oli ongelmana. Ikimuistoinen luokkaretki sillä lapsella.

PetraSeuraavana aamuna herätys oli kello viisi, sillä matkanjärjestäjämme Ayman kertoi ironista kyllä inhoavansa turisteja ja haluavansa viedä meidät Petraan ennen muita. Aamun valjetessa Petraan johtava sola näytti ihan erilaiselta kuin edellisiltana pimeässä. Polkukin oli tasainen, kunhan vain käveli oikeassa kohdassa. Polun sivuilla kohoavat kallionseinämät olivat sata metriä korkeat ja niissä näkyi myös kallioon kaiverrettu vesijohtojärjestelmä. Aarrekammioon saapuminen oli paljon vaikuttavampaa päivänvalossa.

Meillä oli tosiaan Petrassa piiiiiitkä patikkaretki, josta mä jaksoin tukkoisen nenäni kanssa ehkä puolet. En ole ennen nenällä patikoinutkaan. Ja sen jälkeen piti vielä jaksaa kävellä solan läpi takaisin pääportille ja siitä loiva ylämäki hotellille. Huh. Kyytiä tarjottiin kyllä kesken patikoinnin moneen otteeseen: ”Camel? Horse? Donkey? Ferrari?”

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.