Kuuba osa 3: Kosinta

Lacusa LavisaViñalesin jälkeen suunnattiin Caio Levisa -nimiselle saarelle. Meidänhän piti alunperin mennä Maria la Gordaan, mutta se hotelli oli suljettu restaurointien vuoksi. Siellä, kuten monessa muussakin paikassa, valmistauduttiin jo täydellä tohinalla amerikkalaisten turistien ryntäykseen. Caio Levisa oli aivan ihana trooppinen rantalomakohde, mutta siinä oli yksi iso miinuspuoli. Meidän opas ja kuski eivät kuubalaisina saaneet tulla sinne. Naval Command Center on kieltänyt kuubalaisilta veneilyn, ja ilmeisesti Caio Levisasta oli kerran kaapattu vene Miamiin.

Jatkettiin siis hiukan sekavin fiiliksin ilman opasta, mutta ei oltu hotellillakaan ihan kartalla aktiviteettien suhteen. Siellä ei tiedetty järjestetäänkö kalastusta, ei tiedetty päästäänkö katsomaan auringonlaskua veneestä, ei tiedetty missä vene on eikä tiedetty mikä kapteenin aikataulu on. Mulle informoitiin, että kalastus järjestetään, jos saan kolme tai neljä muuta ihmistä kiinnostumaan siitä aktiviteetista. Totesin, ettei ole mun tehtävä organisoida yhtään mitään, joten tyydyin löhöilemään biitsillä, uimaan ja pelamaan rantalenttistä. Caio Levisan mökit olivat kerrassaan hurmaavia ja se sammakkojen määrä oli ihan käsittämätön.

Meille riitti pari päivää paratiisisaarella ja sen jälkeen oli jo kova ikävä ihmisten ilmoille. Eräs italialainen pariskunta jäi saarelle viettämään kuherruskuukauttaan, ja pari saksalaista jätkää olivat epäonnekseen buukanneet kahdeksan yötä sillä pikkusaarella. Eivät ilmeisesti ymmärtäneet, ettei se ole mikään Ibiza.

Andy ja kuski hakivat meidät laivalta ja matka jatkui Soroaan vesiputousta ja orkideatarhaa ihailemaan. Eli juomaan rommia ja pelaamaan bilistä. Täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että mä en juonut pisaraakaan mitään alkoholia koko reissun aikana. Noudatin kiltisti lääkärin ohjeita, koska mä en todellakaan halunnut olla kipeä reissatessa. Muut sitten ottivat munkin puolestani..

Ensinnäkin varmaan kaikki meidän porukan naiset ihastuivat meidän bussikuskiin, joka ei osannut sanaakaan englantia. Se oli hirmuisen söpö nuorimies, jonka hymy sulatti kenen tahansa sydämen. Lisäksi meillä oli porukassa Vic, joka kertoi menneensä naimisiin 19-vuotiaana. Ja 23-vuotiaana. Ja 27-vuotiaana. Ja 29-vuotiaana. Vicistä tuli suuri idoli meidän italiaanolle, joka oli ollut 7 vuotta naimisissa. Sen mielestä oli mahtavaa, että Vic oli eronnut vain kahden viikon naimissaolon jälkeen. Hänen olisi kuulemma pitänyt tehdä samoin. Vicin siskot kantelivat meille, että itseasiassa Vic ei ole koskaan kosinut ketään. Hymistiin siinä kaikki, että sitten kun Vic oikeasti kosii, niin se liitto kyllä kestää. Ei vielä silloin arvattu, että kosinta tapahtuisi jo seuraavana iltana.

Soroassa me vietettiin iltaa hotellin allasbaarissa ihan omalla porukalla. Bussikuski päihitti mut biliksessä, koska mä pussitin epäonnekseni valkoisen heti mustan perään. Italiaano julisti edelleen Vicille: ”You are my light! You are might lighter!” Illan edetessä Vic päätyi selittämään mulle, sveitsiläiselle ja yhdelle e-afrikkalaisista lukemaansa artikkelia siitä, mitä ihmisen sormien pituus merkitsee. Jos etusormi on pidempi kuin nimetön, ihminen on luotettava. Jos sen sijaan nimetön on pidempi kuin etusormi, on suurempi todennäköisyys, ettei ihminen sitoudukaan välttämättä vain yhteen kumppaniin. Se tutki meidän kämmeniä hetken aikaa ja päätyi sitten kosimaan meitä kaikkia!

Rommia kului, puheensorina ja laulu raikui ja kukaan muu siinä hotellissa ei saanut varmaan nukuttua pätkääkään. Jossain vaiheessa yötä italiaano oli kellahtanut nurmikolle makaamaan, ja Vic, Andy ja bussikuski menivät tarkastamaan sen tilannetta. Vic juoksi pian takaisin baariin ja kaikki luulivat, että nyt italiaanolla on joku hätä. ”Camera, I need my camera!” Vic huikkasi ja juoksi samantien kamera kädessä takaisin. Nyt meillä on Dropboxit ja FB -ryhmät täynnä todistusaineistoa ihan kaikesta.

Palattiin Havannaan Las Terrazasin kauniiden maisemien ja Chen muistomerkin kautta, ja vika ilta Havanassa oli äärettömän haikea. Tuntui kuin oltaisiin reissattu yhdessä monta viikkoa. Ihminen sai pidätellä itkua ihan huolella kun Andy vetäisi ilman säestystä Sinatran My Wayn. Syötiin illallista La Bodeguita del Medion naapurissa kattoterassilla ja kastuttiin läpimäriksi ukkosmyrskyn iskiessä kaupunkiin. Mentiin katsomaan Buena Vistan Social Clubin esitystä, joka meidän kesken tunsi nimen Buena Vista Social Media Show. Osa porukasta päätti jopa ottaa ”Hasta la revolucion siempre” -tatskat muistoksi Kuubasta, joten tämä matka ei takuulla unohdu ikinä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.