Henkinen tila: Lepoa vailla

Helou! Mä muistin salasanani tänne. Tätä voi pitää aikamoisena ihmeenä, erityisesti kun otetaan huomioon mun henkinen tila.

Tässä männäviikolla mä päätin pitkästä aikaa keittää kahvia eräänä kauniina aamuna. Pistin oikein vaniljakahvit tulemaan. Kun kahvi oli tippunut, kaadoin sitä aiemmin käyttämääni teemukiin, avasin jääkaapin oven ja ojensin käteni ottaakseni sieltä maitotölkin. Mutta tölkin paikalla oli jääkaapin ovessa tyhjä kohta. Kuka kumma on vienyt mun maitotölkkini, mä mietin.

Katselin jääkaappiin, mutta maito oli ja pysyi poissa. Suljin jääkaapin oven ja katselin tiskipöydälle, keittiön tasoille ja ruokapöydälle. Ei mitään missään. Kurkkasin olohuoneeseen, koska elävästi muistin juoneeni lasin maitoa vasta-avatusta tölkistä juuri edellisenä tai korkeintaan sitä edellisenä iltana, mutta ei sitä tölkkiä näkynyt olohuoneessaakaan. Katsoin uudelleen jääkaappiin, mutta ei siellä ollut maitoa vieläkään. Pinnistelin muistiani ja olin ihan varma, että juuri pari päivää sitten ostin maitoa, ja tosiaan avasinkin sen tölkin yhtä maitolasillista varten. Aloin miettiä taaksepäin mun tekemisiäni siitä hetkestä alkaen, ja muistelin, että otin kaapista lasin sitä maitoa varten. Avasin astiakaapin oven ja mikäs se sieltä löytyikään.

Hieman myöhemmin samana päivänä mä päätin lähteä ulos lenkille. Otin kotiavaimet käteeni, laitoin uudet kuulokkeet korviini ja aloin säätämään Spotifyista sopivaa soittolistaa lenkkeilyä varten. Ostin muutamaa viikkoa aiemmin uudet ja huiman kalliit sporttikuulokkeet, mutta olen ollut ostookseeni tosi tyytyväinen. Tavalliset nappikuulokkeet eivät pysy mun korvissani sekuntia pidempään, mutta tämä malli pysyy paikoillaan ja sopii mun korviini kuin nenä päähän. Tai nappi ohtaan, kuten kaverilla oli tapana sanoa.

Astuin ulos ovesta kun mun Bosnian reissulta käteen jäänyt biisi Sasvim Običan Dan soi uusissa kuulokkeissa. Ja kun ovi naksahti kiinni, tajusin sillä samalla hetkellä, ettei niitä kotiavaimia enää ole mun kädessäni. Eikä taskussa, kaulassa tai missään muuallakaan mukanani. Mä en ole koskaan aiemmin unohtanut avaimia kotiin, eikä sellaista vaan satu mulle. Paitsi nyt. Lähin vara-avain oli tietenkin Somerolla, joten ei muuta kuin soitto huoltoyhtiöön. 35 euroa kustansi tämä hupi. Jei.

Myönnettävä se on, että siihen on ehkä syy, miksi mä olen taas pitkällä sairaslomalla. Työuupumus ei ole mikään leikin asia. Voi löytää maitotölkin lukkojen takaa tai itsensä astiakaapista. Tai toisinpäin.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.