Clear skies with a chance of satellite debris

Eilen illalla ohjelmassa oli Gravity 3D:nä. (Varo juonipaljastuksia!)

”Pari neuvoa ennen leffan alkua. Ensinnäkin, jos teillä tulee ongelmia 3D -lasien kanssa, niin täällä eteisessä on varalaseja. Toisekseen, muistakaa hengittää”, sanoi Finnkinon työntekijä. Miten oikeassa se olikaan!

Tykkäsin Cuarónin ohjauksesta. Ohjaus on mun mielestä silloin hyvä, jos siihen ei erityisemmin kiinnitä huomiota. Ei mitään hulluja kuvakulmia, ei jatkuvaa liikettä eikä turhanpäiväisiä sivujuonia. Gravityssä ei tosin ollut kulmia tai edes horisonttia, johon kameraa kohdistaa. Leffa, jossa ei oikeastaan ollut mitään muuta kuin pari näyttelijää ja digitaalisesti luotu avaruus, oli meikäläisen makuun. Bullock on vaan niin hyvä.

Gravityn juoni oli lähes ennalta-arvattavissa, mutta elokuva onnistui silti yllättämään. Odotin ehkä paria jännittävää kohtaa räjähdyksineen. Sen sijaan jännitin ihan koko ajan. Hengittäminen meinasi todellakin unohtua. Normaalisti inhoan tuollaista jatkuvaa piinaa ja tekisi mieli huutaa välillä, että ei noin, älä mene sinne äläkä ainakaan paina sitä nappia. Mutta nyt se jännittävä tilanne vaan jatkui ja jatkui, ja se on koko leffan pointti.

Gravity alkoi avaruuskävelyllä, jonka aikana Bullockin näyttelemän Stonen ongelmat todella alkoivat. Vaikka Stone ja Kowalsky höpöttelivät Houstonin kanssa alussa pitkäänkin, leffa meni kuitenkin suoraan asiaan eikä turhaan esitellyt muuta miehistöä tai alkutilannetta. Mieleenpainuvin kohtaus oli se, kun Stone nappasi kiinni menehtyneen astronauttikollegansa ja katsoi sen kasvoja, joiden läpi oli lentänyt romua. Hyyyii.

Mitään kotiintuloseremonioita tai muita ei elokuvaan sisällytetty. Stone rantautui maahan ja otti pari haparoivaa askelta tuntiessaan normaalin painovoiman vaikutuksen. Ja siihen se päättyi. Clooney jäi ajelehtimaan avaruuteen. This is ground control to major Tom.

Leffan jälkeen vein kaverin kotiin ja ajoin sitten motaria kohti kotia. Tuuli tuiversi ja tarttui autoonkin kiinni, piti oikein keskittyä ajamiseen. Yhtäkkiä tielle lennähti jättimäinen valkoinen muovi, jota päin mun oli ajettava ellen halunnut aiheuttaa kolaria. Puristin rattia ja tömäytin muovin läpi, onneksi se oli tosiaan vain ohutta muovia. Hetken kuluttua kotikadulla katuvalot sammuivat yllättäen ja kun vielä auto päätti kilauttaa kojelautaan kelivaroituksen, hyppäsi meikäläinen säikähdyksestä varmaan metrin ilmaan penkistä. Liian jännää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.