Blogitauko

Tässä kuussa meikäläiseltä on tullut 3 postausta ja viimeisimmät postaukset käsittelivät aiheita siivous ja ruokakaupassakäynti. Hmmm.. Tästä ei voi vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin että nyt on tullut aika jättää blogi hetkeksi tauolle. Uutta inspiraatiota ja vähän vähemmän kiireistä arkea odotellessa.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Suomeen paluun paras ja pahin asia

Mun päivän kohokohta oli tänään, kuten monena muunakin päivänä tässä menneillä viikoilla, ruokakaupassa käynti. Tänään yhdessä suuressa marketissa mä pyörin pakastearkkujen ympärillä kuin puolukka.. öö.. puurossa. En vaan päässyt yli siitä tosiasiasta, että niitä jättipitkiä pakastimia oli kahdeksan kappaletta. Kahdeksan! Ja niiden lisäksi oli vielä pari pitkää riviä pakastinkaappeja. Suomen valikoimat on vain jotain ihan käsittämätöntä. Mun kauppareissut kestää nykyään aina tunnin, kun mä kävelen korin kanssa ympäriinsä. Ja se kori on tullut täyteen jo hevi-osastolla.

Tänään mä jäin myös tuijottamaan ketsuppihyllyä. Ketsupeille oli oma hylly! Käsittämätöntä. Ja sitten mulla meni varmasti vähintään viisi minuuttia siihen, että valitsin oliiviöljyn. Miten öljyjäkin voi olla niin paljon? On oliiviöljyjä ja rypsiöljyjä. On luomua ja on tavallista. On sitruunalla maustettuja ja basilikaöljyjä. On biljoonaa muutakin eri makua. Ja mä tietysti etsin ihan vaan tavallista öljyä.

Seuraavaksi mä olin kävelemässä maksamakkarahyllyn ohi, mutta se maksamakkaroiden määrä kiinnitti mun huomioni. Mistä lähtien maksamakkaraa on ollut tomaattimaksamakkarana, kinkkumaksamakkarana tai pekoni-sipulimaksamakkarana?!

Kassalla olen saanut ilokseni huomata, että Suomeenkin on rantautuneet itsepalvelukassat Ikean tyyliin. Mutta siihen ne ilonaiheet on jääneetkin. Mun ruokaostokset Suomessa, yksi kassillinen ruokaa, on maksanut joka kerta yli 30 euroa. Kannattaisi vissiin jättää ne erikoisöljyt ja maksamakkarat hyllyihin?

Trooppisia hedelmiä ja limboamista – juhlien teemana Karibia

Kun on syntynyt marraskuussa, niin synttärit tuovat kivasti piristystä syksyn pimeimpään hetkeen. Samaisesta syystä ne on myös kätevä yhdistää pikkujouluihin. Jos kuitenkin haluaa, että synttärit on synttärit ja pikkujoulut on pikkujoulut, niin syntympäivää voi viettää ihan eri teemalla kuin tonttulakki päässä.

Kaveri alkoi jo pari kuukautta sitten pohtimaan synttäreilleen teemaa, ja mä innostuin eniten Karibiasta. Mutta ei se kuulemma tarkoittanutkaan sitä, että lähdetään Karibialle.. Vaikutti oikeasti tosi hauskalta idealta lähteä juhlimaan marraskuussa, mahdollisessa räntäsateessa, tropiikkimaisen tunnelman keskelle rantamekoissa. Ideoitiin juhliin kaikenlaista tarjottavaa, ja tietenkin limbokisa Chubby Checkerin Limbo Rockin soidessa taustalla.

Pöytä

Kakku

Todellisuudessa mä olin juhlien aikaan Saksassa kovassa flunssassa, mutta kuvista päätellen on ollut ihanat kekkerit. Mä innostuin heti arvailemaan noita alla olevan kuvan hedelmiä, enkä olisi kuulemma ollut edes tämän lajin viimeinen! Limbossa sen sijaan olisin vetänyt ihan riman ali..

Hedelmät

Jos oikeat vastaukset kiinnostaa, niin tässä olkaapa hyvät:

1. Pitahaya / pitaija / lohikäärmehedelmä
2. Viikuna
3. Papaija
4. Kumkvatti
5. Pepino
6. Rambutan
7. Tamarillo
8. Passionhedelmä
9. Granadilla
10.Kiwaro
11.Mango
12.Karambola
13.Ananaskirsikka

Haastattelupyyntö huippunaiselle

Mun yksi kaveri on johtavassa asemassa omalla alallaan ja sai sen vuoksi haastattelupyynnön eräältä alan julkaisulta. Haastattelun aiheena oli Top Woman, ja toimittaja, nainen myös, lähetti kysymykset etukäteen. Tässä ne ovat, vapaasti suomennettuina:

1. Mikä saa sinut tekemään mitä teet, kun olet kerran nainen?
2. Miten olet nuorena naisena pystynyt nousemaan nykyiseen asemaasi miesvaltaisella alalla?
3. Miksi olet ottanut tämän roolin vastaan kun se on aikamoinen haaste sinulle (tai nähdään ainakin sellaisena, koska et edusta normaalia johtajatyyppiä alalla)
4. Onko sinulla miesmentoria, jota ihailet?
5. Miten löysit mentorisi?
6. Miten mentorisi auttaa sinua kehittymään?

What??

Sanomattakin on selvää, että tämä haastis jäi tekemättä. Journalismin alalla on näköjään lasikatto, ja joku on lyönyt siihen päänsä.

Sillä välin Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain presidentinvaalit tuntuu kiinnostavan mun kavereita ympäri maailmaa, ja nuo viime aikaiset väittelyt ovat olleet kuuma puheenaihe täällä Saksassakin. Yksi mun kaverini työskenteli joskus vuosia sitten Hillaryn kampanjassa, joten voin kuvitella sen seuraavan näitä tapahtumia erityisellä mielenkiinnolla, vaikka nyt ulkomailla asustaakin.

Tuo amerikkalainen politiikka menee mulla joskus yli hilseen, mutta sekä Barack että Michelle Obamaa olen ihaillut erityisesti niiden kyvystä pitää puheita. Se vaikuttaa olevan yksi presidentin tärkeimmistä ominaisuuksista, ja siinä mielessä nykyinen presidentti on ollut mies paikallaan. Toki siellä on taitava koneisto takana, mutta taitavinkaan tiimi ei korvaa sitä, jos se mies etulinjassa ei osaa hommaansa.

Näissä vaaleissa lokaa tulee joka suunnasta, ja vaikka Obama yritti muistutella, että presidenttiys on työ, tuntuu sillä olevan kaikkein vähiten merkitystä nyt kun valitaan Yhdysvalloille uutta johtajaa. Mä en enää edes tiedä millä oikeasti on. Hauskimmat meemit voittakoon?

Kaikesta huolimatta alan olla vakuuttunut, että muun maailman pitäisi olla mukana tässä äänestyksessä. Tämä meininki tuntuu yhtä epäreilulta kuin vuosittainen rökäletappio Euroviisuissa. Vaikka meitä on vain viisi miljoonaa, niin kyllä meillä jotain sanottavaa tähän pitäisi olla!

Tässä viime hetken tunnelmia Euroopasta:

Trump

Trump

Sillä välin Yhdysvalloissa:

Trump

Pientä pintaremppaa

Mä suunnittelen tällä hetkellä muuttoa, Suomeen! Jos se toteutuu, niin tulee olemaan rankkaa vaihtaa rakas Hampuri pikkukaupunkiin, mutta se on nyt tällä hetkellä helpoin ratkaisu. Eikä sen tietenkään tarvitse olla pysyvää, tänne pääsee aina takaisin. Mutta lyhyellä tähtäimellä se tuntuu vallan kivalta ajatukselta, mä kun rakastan muuttamista. Näköjään ihan sama minne..

Kaverikin oli hetki sitten muuttanut uuteen kotiin:

Pientä pintaremppaa

Manus Island – turvapaikanhakijoiden saari

Mun korviin kantautui uutinen siitä, että Australia aikoo vihdoin sulkea paljon negatiivista huomiota herättäneen turvapaikanhakijoiden käsittelykeskuksensa Papua-Uusi-Guinealle kuuluvalla Manus Islandin saarella. Monet australialaiset ovat protestoineet saaren olemassaoloa, sillä oltavat siellä ovat todella huonot. Australia on siirtänyt maahan pyrkivät turvapaikanhakijat vuodesta 2012 alkaen saarelle tehdäkseen selväksi, ettei niillä ole Australiaan mitään asiaa. Manus Islandilla on noin 850 turvapaikanhakijaa, vaikka paljon on myös lähetetty samantien takaisin sinne mistä ne ovat tulleet.

Kun ensimmäisen kerran kuulin tästä saaresta, ajattelin heti miten vaikeaa turvapaikanhakijoilla täytyy tuolla olla. Saarelta kantautuu kauheita kertomuksia ihmisten voinnista ja Amnesty syyttää Australiaa salailusta Manus Islandin tilanteen suhteen. Tämän vuoden huhtikuussa Papua-Uusi-Guinean korkein oikeus päätti, että Manus Islandin olot estävät ihmisen oikeuden vapauteen, ja se on siten laiton. Elokuun puolessa välissä Papua-Uusi-Guinea ja Australia sopivat vihdoin Manus Islandin pakolaiskeskuksen sulkemisesta. Vain pari päivää sitä ennen saarella tapahtui verinen yhteenotto.

Mitä Manus Islandin turvapaikanhakijoille mahtaa tapahtua nyt, kun päätös saaren sulkemisesta on tehty? Ne palautetaan joko omiin maihinsa tai siirretään jonnekin, esimerkiksi Papua-Uusi-Guineaan, jolle Australia maksaa korvauksen uudelleensijoittamisesta. Jotkut vaativat Australiaa myös korvaamaan turvapaikanhakijoille näiden kärsimän laittoman vangitsemisen ajastaan saarella, mutta niin tuskin tulee käymään. Australian näkemys asiaan on se, että tämä kova politiikka on estänyt kuolemia merellä, kun vähemmän turvapaikanhakijoita on pyrkinyt veneillä Australiaan. Myös Joulusaarilla ja Naurulla on vastaavat vastaanottokeskukset, joten Manus Islandin ihmiset voidaan siirtää niihin. Tosin myös Naurulta on kerrottu Manus Islandia vastaavia uutisia huonoista oloista, eli tämä ei ratkaise ongelmaa millään tavoin. Australia yrittää neuvotella muiden maiden kanssa näiden ihmisten vastaanottamisesta, mutta vapaaehtoisia ei ole.

Jos joku Manus Islandista kuulessaan ajattelee ensimmäisenä, että hieno juttu kun turvapaikanhakijat on eristetty kauas paikallisista ihmisistä, niin mun mielestä olisi korkea aika katsoa peiliin. Mä en vähättele ainuttakaan ongelmaa, jota turvapaikanhakijoista ja vastaanottokeskuksista syntyy, päinvastoin, niistä pitää uutisoida rehdisti. Mutta turvapaikanhakijoita ei voida syyllistää tai tuomita vain siksi, että ne ovat turvapaikanhakijoita ja asuvat vastaanottokeskuksissa. Jotkut saavat kielteisen turvapaikkapäätöksen ja jotkut palaavat takaisin vapaaehtoisesti, mutta joillakin pakolaisilla ainoa vaihtoehto on sopeutua elämään uudessa maassa. Me ei voida Suomessa eikä Australiassa sulkea ovia ja silmiä tältä ongelmalta eikä Australia voi lähettää turvapaikanhakijoita jonnekin Manus Islandille ja unohtaa niitä sinne. Australia nimittäin hankaloitti hakemusten käsittelyä Manus Islandin ihmisille päättämällä, että näiden hakemukset käsitellään samassa ajassa kuin lähtömaissa odottavien hakemukset. Arvioitu jonotusaika on noin 5 vuotta! 5 vuotta vankilaa ihmiselle, jopa lapselle, joka on jättänyt kotinsa, kuulostaa järkyttävältä.

Australian tiukan pakolaispolitiikan kannattajia löytyy varmaan Suomestakin. On olemassa paljon vihaa pakolaisia ja ylipäätään pakolaiskriisiä kohtaan. Mutta pakolaisongelma ei ratkea muureilla, koska ongelma ei ole pakolaiset, vaan tilanne lähtömaissa. Kannatan ajatusta, jonka mukaan pakolaisia pitäisi pyrkiä auttamaan jo lähtömaassa, mutta tällä hetkellä valtaosa maailman pakolaisista elää jo nyt kotimaidensa lähialueilla. Se on toisaalta parempi, koska kulttuurierot eivät ole niin suuret, mutta toisaalta se myös lisää köyhien kehitysmaiden taakkaa. Valtavat pakolaisleirit eivät ole kestävä eivätkä inhimillinen ratkaisu. Pakolaiskeskustelussa vedotaan usein siihen, että pakolaisiin käytettävä raha on pois eläkeläisiltä tai muilta vähäosaisilta. Suomi kuuluu kuitenkin maailman rikkaimpien maiden joukkoon, jossa ihmisiä ei vainota, ja nyt on kysymys ihmisoikeuksista. Siitä syystä kaikkien rikkaiden länsimaiden on otettava vastaan jonkin verran pakolaisia.

Eva Orner on tehnyt vaikuttavan dokumentin Manus Islandista, sen nimi on Chasing Asylum. Mutta onkohan tässä alla olevassa videossa katsaus tulevaisuuteen??

Olympialaiset ja golf

Kaveri oli päättänyt aloittaa uuden harrastuksen ja mennyt golf-kurssille. Se pohti, ettei golf taida kuitenkaan olla sen laji, vaikka green card -koekin meni heittämällä läpi. Voin kuvitella eräänkin keskustelun golf-kentälle, vaikka omalle kohdalleni:

-Tää on nyt mun viides.
-Ai kerta?
-Ei kun alkeiskurssi.

Kuten Nolliskin tässä jo pohti, niin olympialaiset saivat nostettua penkkiurheilun ihan uudelle tasolle kotisohvilla. Sitä juuttui sellaisten lajien pariin, joita ei koskaan muuten tulisi telkkarista katsottua. Edellisviikonloppuna mä juutuin koko päiväksi katsomaan golfia, ja joskus kuuden tunnin jälkeen totesin, että ei sitä nyt enää voi jättää kesken. Jouduin siis katsomaan koko pelin, ja se loppu oli ihan tylsä. Golfissa nimittäin menestys ei perustu siihen kuka pelaa parhaiten, vaan siihen, kuka mokaa vähiten.

Koko päivän golfin seuraamisen ja ensimmäisen alkeiskurssin jälkeen mä en vieläkään tiedä tykkäänkö koko lajista. Kerran La Coruñan golf-kentällä eräs tyttö intoili mulle englanniksi, miten oli saanut koskea Tiger Woodsin palloihin. Se kuulosti kyllä ihan hauskalta.

Maailma lasten silmin

Pienten lasten ajatusmaailmaa on niin mahtava seurata. Katsottiin mun alle 3-vee kummipojan kanssa Kalevan kisoja, ja sen hämmästys oli suuri kun juoksijoiden joukossa oli tummaihoinen urheilija. ”Musta”, se totesi ja osoitti telkkaria. Mä tarkensin, että tummaihoinen, vaikkei se kovin väärässä ollut. Mustahan se, ihan niinkuin mä olen ihonväriltäni hyvinkin valkoinen.

Kisoja katsellessa mä tein barbihevosen häntään lettiä ja näytin sitä poitsulle: ”Eikö ole hieno ranskalainen letti?” Se katsoi sitä hevosta mietteliäästi ja sanoi sitten: ”Ranskalainen letti, Suomessa!” Kysyin miten se tiesi, että Ranska on maa. ”On Ranska maa”, se sanoi vakuuttaen, ikäänkuin mä en olisi tiennyt moista tosiasiaa. Uskoin sen ymmärtävän, että Saksa on maa, mutta toi Ranska tuli yllärinä. Kotona on katsottu jalkapallon EM-kisoja, luulen ma.

Syvätasku