Mitä yhteistä on meikeillä ja rokotuksilla?

Mulla on mielenkiintoista asiaa kosmetiikkaan ja rokotuksiin liittyen. Mitä yhteistä näillä kahdella on, selviää tästä tekstistä hieman myöhemmin.

Pienenä tarkennuksena ensin, että meikit ei kiinnosta mua juuri yhtään. Oma eyelineri on ollut käytössä kevyesti 20 vuotta, ei siis täysin sama putkilo, mutta sen silmärajauspurtilon brändiä en käsittääkseni ole vaihtanut vuosikausiin. Suunnilleen samaa voi sanoa ripsarista ja kulmaväristä. Sen sijaan, että ostelisin enemmän kosmetiikkaa oman tulotason nousun myötä, käytän sitä itseasiassa entistä vähemmän ja olen varovaisen kiinnostunut vähentämään kaikkia kemikaaleja iholla. Luonnonkosmetiikastakaan en kuitenkaan ole erityisen innostunut. En siis todellakaan ole meikkimaailman trendien aallonharjalla. Countour-trendi meni multa kaukaa ohi ja olen kieltämättä ollut ihan pihalla myös Kardashianien ja Jennerien ryntäyksestä kosmetiikkamarkkinoille. Vasta nyt kuulin, että KYLIE Cosmetics on olemassa. Lisäksi mä olen melkoisen ulkona some-vaikuttajista ja seuraan vain muutamia vloggaajia tai bloggaajia, joiden tuottama sisältö ei yleensä pyöri kosmetiikan tai muodin ympärillä. Tämä kauneusvaikuttajien maailma on mulle siis ihan vieras enkä oikeastaan ymmärrä miten kauneus tai seuraajien määrä voi olla jonkun elämä pääsisältö. Noh, asiaan.

Mun kiinnostus tähän kosmetiikka ja rokotus -tarinaan alkoi Youtubesta, jossa surffailin alunperin Jenna Marblesin videoita katsellen ja päädyin jotenkin sitä kautta meikkigurujen videoihin. Mikään ei voita Jennan humalaista mekkitutoriaalia, mutta musta oli mielenkiintoista katsoa, miten tyypit kuten Jeffree Star meikkaavat kaikilla uusilla tuotteilla, joista mä en ole koskaan kuullutkaan ja sellaiseen tyyliin, jota mun 90-luvulle jäänyt meikkaustaitoni ei edes tunnista. Seuraavaksi tutustuin KYLIE Cosmeticsin arvioihin. Nykyään markkinointi toimii näiden mielipidevaikuttajien kautta niin, että kosmetiikkafirmat lähettävät ennen tuotteiden julkaisua uutuustuotteensa Youtuben meikkiguruille, mutta huonon kritiikin jälkeen Jeffree Star on tiputettu pois KYLIE Cosmeticsin postituslistalta. Sehän ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö boikotoidut vloggaajat voisi ostaa tuotteita itse ja julkaista niistä oman arvionsa miljoonille seuraajille. Miljoonien seuraajien Kardashianit ja Jennerit voivat siis helposti tehdä rahaa kosmetiikalla, mutta toisaalta ovat myös kritiikin kohteena eivätkä voi mitenkään estää huonoja arvosteluja, mikäli tuotteiden laadussa on jotain vikaa. Tämä aspekti sosiaalisessa mediassa kiinnostaa mua ja sen takia itseasiassa jumituin näihin kosmetiikka-arvosteluvideoihin, vaikka en kyseisiä meikkejä aio edes hankkia.

Pian ymmärsin, että Jeffree Starillakin on oma kosmetiikkakokoelma ja webbikauppa. Jos brändi on tunnettu ja sosiaalisessa mediassa iso seuraajajoukko, niin itse tuotteen luominen aasialaisissa laboratorioissa ja kosmetiikkatehtaissa on itseasiassa se helppo juttu. Jokunen suomalainenkin julkkis on keksinyt tämän ansaintatavan. Kardashianithan (jotka on niitä harvoja somevaikuttajia, jotka mä edes tiedän) lanseeraavat tuotteita liukuhihnalta ja hyödyntävät julkisuusarvonsa isosta rahasta. KYLIE Cosmetics perustettiin näköjään 2016 ja Kylie aloitti brändinsä tuotteistuksen Lip Kiteillä. Sen jälkeen on lanseerattu aika monta uutta meikkikokoelmaa: Koko, Kris Kollection, Kourt x Kylie, Weather, KKW X Kylie, Holiday, Birthday.. Tässä kohtaa mä olen oikeastaan helpottunut, että olen niin kujalla kaikesta tästä kauneusbisneksestä. Eipähän kulu yhtään rahaa mihinkään meikkiuutuuksiin. Kovin paljon oikeasti uutta tällä alalla ei musta ole. Silmiin laitetaan tänäkin päivänä luomiväriä ja huuliin huulipunaa. Näissä kokoelmissa on siis lähinnä kyse erilaisista sävyistä ja koostumuksista. Taustalla toimivat meikkilaboratoriot ja lähes koko myynti perustuu suosioon sosiaalisessa mediassa.

Jeffree Star oli itseasiassa tatuointitaiteilija Kat Von D:n ystävä aiemmin. Ja myös Kat Von D:llä on oma kosmetiikkabrändi. (Tätäkään mä en tiennyt.) Youtubessa tutustuin noin vuosi sitten tapahtuneeseen hurjaan draamaan näiden kahden meikkibrändin välillä. Kutsuin näitä henkilöitä meikkibrändeiksi, koska Kat Von D:n meikkibrändi on nimeltään Kat Von D ja Jeffree Starin Jeffree Star, eli heidän omat persoonat ovat brändissä hyvin vahvasti läsnä. Ihan kuten Kylie Jennerinkin. Mikäli nämä henkilöt jollakin tavalla mokaavat julkisuudessa, niin se vaikuttaa suurella todennäköisyydella suoraan heidän tuotteidensa myyntiin.

Tässä draamassa siis Kat Von D syytti Jeffreytä logon varastamisesta kaveriltaan ja kertoi esitelleensä Jeffreyn omalle meikkilabralleen eli käytännössä aloittaneensa koko Jeffree Starin brändin. Luonnollisesti Katin video Youtubessa aiheutti Katin fanien hurjan paskamyrskyn Jeffree Staria kohtaan. Jeffree Star ei tietenkään Katin hyökkäystä sietänyt vaan julkaisi oman vastineensa koko stooriin. Kiistelyssä nousi esiin myös vegaanius, sillä Kat Von D on vegaani ja meikit tietysti myös. Jeffree Star puolestaan ei ole vegaani, mutta meikit ovat. Star perustelee sen mielestäni ihan asiallisesti siten, että haluaa tuotteidensa olevan saatavissa kaikille, koska tietää monen oman seuraajansa olevan vegaani. Vastineessaan Star kertoi myös sopineensa logon idean käytön ja korvanneensa sen Katin kaverille. Joka tapauksessa, tällä dissauksella Kat Von D vahingoitti Jeffree Starin brändiä, vaikka väitti tarkoituksen olevan vain erottaa oma brändinsä Starista ja Starin kosmetiikasta.

Näiden draamavideoiden jälkeen kumpikaan osapuoli ei ilmeisesti hetkeen haukkunut toista. Kat Von D on nyt raskaana haluaa luonnollisen, lääkkeettömän synnytyksen doulan kanssa kotonaan, ja korosti samaan hengenvetoon olevansa avoimesti vegaani ja tietävänsä miten haastavaa julkisuus voi olla, mutta haluaa kuitenkin kertoa kaikille, että ei aio rokottaa lastaan.

(Onko se muuten jo tullut ilmi, että Kat Von D on vegaani?)

Jos kutsuin tuota aiempaa draamaa ja niitä videoita seurannutta tapahtumaa sanalla paskamyrsky, niin miten nyt voisin kuvata yleisön reaktiota tuohon Katin rokotusvastaiseen kommentiin. Mikä on pahempi kuin paskamyrsky, haihurrikaani? Ihmiset ilmeisesti boikotoivat ihan hulluna Kat Von D:n meikkejä. Jeffree Star ei ole ottanut kantaa keskusteluun, paitsi postaamalla Twitteriin mystisen viestin, joka saattoi liittyä tai olla liittymättä koko asiaan: ”KARMA”. 😀

Mielenkiintoista tässä on ensinnäkin se, miten nykyään voi rakentaa brändin sosiaalisessa mediassa tyhjästä ja luoda sitten hurjan bisneksen sen ympärille. Käytän tässä Kylie Jenneriä yhtenä esimerkkinä some-vaikuttajasta, koska neidillä on yli 100 miljoonaa seuraajaa ja KYLIE Cosmeticsin myynti oli viime vuoden elokuuhun mennessä 420 miljoonaa dollaria. Kat Von D on ollut myös hurjan suosittu, kuten Kim Kardashianin KKW ja Rihannan Fenty Beauty. Nämä neljä muodostavat itseasiassa 30 pinnaa kaikesta kosmetiikan nettikauppamyynnistä USA:ssa.

Toinen mielenkiintoinen asia tässä koko casessa on se, miten helposti brändiään voi itse vahingoittaa. Vain Kat Von D itse tietää mitkä ovat aineelliset vahingot rokotusvastaisuudesta puhumisesta, mutta tuskin välittää siitä pätkääkään. Ottaen huomioon miten pitkään Kat on ollut julkisuudessa, tämä rokotekalabaliikki ei varmasti tullut Katille yllätyksenä. Vaihtoehtona olisi nimittäin ollut olla hiljaa rokotusvastaisuudesta kun tietää varmasti myös sen, miten se jakaa mielipiteitä. Ennemminkin epäilen, että Kat Von D uskoo itse asiaansa ja haluaa oman mielipiteensä esiintuomisella vaikuttaa ihmisiin, vaikka oma bisnes ottaakin siinä samalla vähän osumaa.

Mitä tulee rokotuksiin, niin Kaari Utrion kommentti Seurassa on musta hyvä. Siinä kirjailija pohtii rokotusvastaisuutta historioitsijan näkökulmasta ja pitää sitä järjettömänä. ”Ylellisyydessä meillä on varaa halveksua lääketieteen saavutuksia, jotka ovat tehneet nykyisen turvallisuutemme mahdolliseksi. Mitä tapahtuu, kun rokottamaton nuori lähtee reppureissulle kaukomaahan ja kohtaa siellä vaarallisen viruksen?” Kaari Utrio kysyy. Rokotusvastaisuus on nimenomaan helppoa silloin, kuin suurella osalla väestöä on rokotteella saatu suoja tappavia tauteja kohtaan. Jos joku jättäisi vauvansa rokottamatta siitä huolimatta, että nuo tappavat taudit pyörisivät naapurustossa, alueen kouluissa ja päiväkodeissa, niin sitten muakin kiinnostaa jo kuulla perustelut rokotevastaisuudelle.

Onhan se nyt vähän ironista, että tatuointitaiteilija ei halua pistää kemikaaleja vauvaansa.

Kirppistelyä

Mulla oli tässä pienoinen kirppisurakka, kun kolmen viikon ajan hinnoittelin ja kuskasin tavaroita kirppikselle. Ja nautin joka sekunnista. Musta voisi tulla isona kirppismyyjä. Ehdin jo niin tottua siihen iltaisin sähköpostiin tupsahtavaan myyntiraporttiin, että ensimmäisenä iltana kirppissopimuksen päättymisen jälkeen mietin, että jotain puuttuu. Odottelin sitä viestiä jonkun aikaa ennen kuin tajusin, että mähän hain ne jäljellejääneet tavarat jo pois eikä myynnissä ole enää mitään. Oli ihanan palkitsevaa iltaisin tutkailla omaa Exceliä ja katsoa raportista mitä kaikkea olin saanut kaupaksi päivän aikana. Kyllä, mä todellakin tein Excel-taulukon myytävistä tuotteista ja mätsäsin kirppikseltä tulleen raportin hintalapun numerot mun taulukkoon. Lisäksi väkersin vaatteille pahville liimatut hintalaput, jotka kiinnitin hakaneuloilla niihin. Mutta ehkä se kannatti, kun yllättävän paljon vaatteitakin meni tällä kertaa kaupaksi.

Hinnoittelu on kirppismyynnissä aina kaikkein vaikeinta. Mä en myy mitään huonokuntoisia tai rikkinäisiä juttuja, ja kiroan syvimpään maanrakoon nekin eräät kirppismyyjät, joilta viime vuonna ostin parin euron Autot -muistipelin, jossa oli seitsemän paritonta korttia, ja parin euron magneettikirjan, jonka magneetit eivät enää toimineet. Miksi tarvitsee myydä sellasia? Eikö sellaisten tuotteiden aika olisi jo täynnä? Kyllä mä ymmärrän, että luopuminen on vaikeaa, mutta ahneus on kamalaa. Mä myyn vaan ehjiä ja hyväkuntoisia juttuja, ja tällä kertaa pistin hinnat tosi alas. Parin euron sijasta mun hinnoittelu lähti viidestä sentistä. Päätin, että hinta ei ainakaan tule olemaan este, jos joku jotain haluaa ostaa.

Sain monta sataa euroa voittoa tuosta kirppisurakasta, mutta ei lasketa meikäläiselle tuntipalkkaa. Jotain tavaroita jäi kuitenkin käsiin, joten laitoin tässä aikani kuluksi muutamia kenkiä Facebookin paikalliselle kirppikselle myyntiin. Jotenkin tuntuu, ettei se mun ”hinta ei ainakaan tule olemaan este” -logiikka sittenkään toimi. Yksityisviestit Facessa olivat nimittäin seuraavanlaisia:

”Miepä viestittelen lähempänä, palkka saattaa tulla vasta perjantaina.”
”Onko näissä tinkivaraa?”

Wtf? Ensinnäkin, jos ei ole varaa maksaa euroa kengistä ilman palkkapäivää, niin kannattaako niitä euron kenkiä edes ostaa? Ja toisekseen, mä voin kyllä antaa noi popot vaikka ihan ilmaiseksi, jos se siitä eurosta on kiinni. Taiteilen itse sairauspäivärahalla ja kirppistuotto tuli kyllä tarpeeseen, mutta ei se tuotto ole mulle se pääasia. Iloisempi mä olen siitä, jos ne mulle hyödyttömät tavarat kelpaa vielä jollekin. Kun ne on vielä ihan ehjiä, kaikki palat tallessa.

Henkinen tila: Lepoa vailla

Helou! Mä muistin salasanani tänne. Tätä voi pitää aikamoisena ihmeenä, erityisesti kun otetaan huomioon mun henkinen tila.

Tässä männäviikolla mä päätin pitkästä aikaa keittää kahvia eräänä kauniina aamuna. Pistin oikein vaniljakahvit tulemaan. Kun kahvi oli tippunut, kaadoin sitä aiemmin käyttämääni teemukiin, avasin jääkaapin oven ja ojensin käteni ottaakseni sieltä maitotölkin. Mutta tölkin paikalla oli jääkaapin ovessa tyhjä kohta. Kuka kumma on vienyt mun maitotölkkini, mä mietin.

Katselin jääkaappiin, mutta maito oli ja pysyi poissa. Suljin jääkaapin oven ja katselin tiskipöydälle, keittiön tasoille ja ruokapöydälle. Ei mitään missään. Kurkkasin olohuoneeseen, koska elävästi muistin juoneeni lasin maitoa vasta-avatusta tölkistä juuri edellisenä tai korkeintaan sitä edellisenä iltana, mutta ei sitä tölkkiä näkynyt olohuoneessaakaan. Katsoin uudelleen jääkaappiin, mutta ei siellä ollut maitoa vieläkään. Pinnistelin muistiani ja olin ihan varma, että juuri pari päivää sitten ostin maitoa, ja tosiaan avasinkin sen tölkin yhtä maitolasillista varten. Aloin miettiä taaksepäin mun tekemisiäni siitä hetkestä alkaen, ja muistelin, että otin kaapista lasin sitä maitoa varten. Avasin astiakaapin oven ja mikäs se sieltä löytyikään.

Hieman myöhemmin samana päivänä mä päätin lähteä ulos lenkille. Otin kotiavaimet käteeni, laitoin uudet kuulokkeet korviini ja aloin säätämään Spotifyista sopivaa soittolistaa lenkkeilyä varten. Ostin muutamaa viikkoa aiemmin uudet ja huiman kalliit sporttikuulokkeet, mutta olen ollut ostookseeni tosi tyytyväinen. Tavalliset nappikuulokkeet eivät pysy mun korvissani sekuntia pidempään, mutta tämä malli pysyy paikoillaan ja sopii mun korviini kuin nenä päähän. Tai nappi ohtaan, kuten kaverilla oli tapana sanoa.

Astuin ulos ovesta kun mun Bosnian reissulta käteen jäänyt biisi Sasvim Običan Dan soi uusissa kuulokkeissa. Ja kun ovi naksahti kiinni, tajusin sillä samalla hetkellä, ettei niitä kotiavaimia enää ole mun kädessäni. Eikä taskussa, kaulassa tai missään muuallakaan mukanani. Mä en ole koskaan aiemmin unohtanut avaimia kotiin, eikä sellaista vaan satu mulle. Paitsi nyt. Lähin vara-avain oli tietenkin Somerolla, joten ei muuta kuin soitto huoltoyhtiöön. 35 euroa kustansi tämä hupi. Jei.

Myönnettävä se on, että siihen on ehkä syy, miksi mä olen taas pitkällä sairaslomalla. Työuupumus ei ole mikään leikin asia. Voi löytää maitotölkin lukkojen takaa tai itsensä astiakaapista. Tai toisinpäin.

Hyväntekeväisyyttä vai ei?

Taas on se aika vuodesta kun monet yritykset ja yhä useammat yksityishenkilötkin ilmoittavat lahjoittaneensa joulukorttirahat hyväntekeväisyyteen. Hienoa, että hyväntekeväisyyttä tehdään etenkin näin joulun alla. Mutta pakkoko se on juuri ystävien joulukorttirahoja sinne hyväntekeväisyyteen hassata? Muhun tekisi suuremman vaikutuksen, jos joku ilmoittaisi tänä vuonna lahjoittaneensa omat joulukinkkurahansa hyväntekeväisyyteen.

Toinen hieno juttu on se, miten lahjaksi voi antaa vaikka kehitysmaahan lahjoitetun lehmän. Tai kaivon. Tai koulukirjan. Olen itsekin lahjoittanut toisenlaiseen lahjaan, mutta vaan lahjana sinne kehitysmaahan. Miten se muka jonkun ystävän mieltä lämmittää, että mä lahjoitin rahaa hyväntekeväisyyteen? Hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen hivelee vaan sen lahjoittajan omaatuntoa, ei muiden. Kaikki muu on markkinointia tai oman sädekehän kiillotusta. Poikkeuksena ehkä se, että perheen kesken valitaan lahjoituskohde ja lahjoitetaan rahaa hyväntekeväisyyteen vaikka joidenkin lahjojen tai ehkä jopa niiden ystävien korttien kustannuksella. Se opettaa myös lapsille antamisen iloa.

Mä olen viime viikkoina saanut paljon hyvää mieltä kirpputoripöydästä. Hihkun iltaisin kotona ihan onnessani selatessani myyntipöydän tuloksia päivittäisestä sähköpostiviestistä. Kun päivämyynti on mitä tahansa muutamasta eurosta pariin kymppiin, en mä kovin suuria voittoja kirppiksellä pääse tekemään. Mulla on mennyt tunteja kaikkien vaatteiden silitykseen ja hinnoitteluun, ja kaiken lisäksi mä ajelen sinne siivoamaan sen pöydän päivittäin. Jos laskisin itselleni tuntipalkan, niin olisin pahasti miinuksella. Mutta olen vaan iloinen siitä, ettei niitä vaatteita, kenkiä ja muita tilpehöörejä tarvitse heittää roskiin.

Toinen hyvä puoli tässä kirppistelyssä on se, että tulee mietittyä omia kulutustottumuksiaan. Aka miksi helvetissä ostin aikoinaan tonkin kalliin koltun, jota en koskaan ole pitänyt ja joka kiristää hihasuista ja takapuolesta. Black Friday oli mulle jo valmiiksi älä osta mitään -päivä, koska mulla ei ollut tarvetta hankintoihin juuri silloin, mutta ne mainokset hyppivät mun silmille siitä huolimatta. Eräskin pieni yritys mainosti kyseistä päivää sosiaalisessa mediassa Blac Fridaynä. Pitääkö tuohon hullutukseen lähteä mukaan, jos ei edes osaa kirjoittaa sitä oikein? Black Fridaytä seurasi tietenkin Black Friday -viikonloppu ja Cyber Monday. Luulisi, että viimeistään maanantaina olisi alkanut epäilyttää, että huijataanko tässä kuluttajaa taas.

Huijaamisesta puheenollen, onko muuten kenenkään muun kaverit seonneet firmojen skaboihin Facebookissa? Mä blokkaan kavereita minkä ehdin ja olen muutenkin vähentänyt sosiaalisessa mediassa tai ylipäätään tietokoneen ääressä kuluttamaani aikaa, mutta silti noihin kisaosallistumisiin meinaa palaa käämit. Mutsi kysyi multa jokin aika sitten, että kannattaako sellasiin kilpailuihin osallistua. Mä vastasin, että jos olet omalla nimelläsi innokas mainostamaan tai kannattamaan kyseistä firmaa, niin siitä vaan. Mutta jos sulla on varaa ostaa haluamasi tuotteet ihan itse, minkä takia lähtisit sellaiseen mukaan? Osa niistä on varmasti ihan rehellisiä kilpailuja, mutta kaikki eivät ole. Kaverini ”voitti” erään arvonnan, jonka serkkunsa miehen firma järjesti. Palkinto oli kyllä ihan oikea, mutta voitto järjestetty. Ei se toisten kilpailuihin osallistuminen tietenkään ole multa pois, mutta olisi kiva saada se vanha Facebook takaisin. Muistatteko kun siellä sai lukea kavereiden omia raapustuksia niiden kommelluksista eikä vain mainoksia mainosten perään?

Mä en tiedä milloin musta on tullut allerginen markkinoinnille. Epäilen yliherkistymistä töissä.

Käännekohta elämässä

KotiOlisiko blogitauon aika ohi? Puoli vuotta on kulunut. Ensimmäisinä viikkoina mulla oli ikävä kirjoittamista ja päässä pyöri postausideoita vähän väliä. Mutta töissä oli meneillään vaativa projekti ja aika pian unohdin koko blogin. Keskityin vain töihin.

Olen nyt kotiutunut Suomeen, vaikka vieläkin tuntuu siltä, etten koskaan edes lähtenyt Hampurista. Kävin siellä juhannuksena kavereita moikkaamassa ja harrikkapäivillä, ja sinne paluu oli kuin kotiin olisi mennyt. Kävelin mun vanhan asunnon ohi ja tutuilla kulmilla naapurustossa. Käytiin mun lempparibaarissa Pöseldorfin Zwickissä ja kaupungin parhaimmassa intialaisessa ravintolassa Maharanissa. Silti, iso osa muistoista, joita mun päähän tulvi, oli negatiivisia. Sinänsä vähän ristiriitaista, koska mä rakastan Hampuria edelleen. Viimeinen vuosi siellä oli kuitenkin todella vaikea, ja noihin negativiisiin muistoihin liittyi aina joku lääkärikäynti tai muu terveyteen liittyvä ongelma. Toimiston kiersin varmuuden vuoksi kaukaa.

Voisin ihan hyvin palata Hampuriin ja ehkä jonain päivänä palaankin. Hampurin visiitti vahvisti kuitenkin sen, minkä jo tiesinkin. Suomeen muutto oli siinä tilanteessa ainoa oikea ratkaisu.

Kun loppuvuodesta kävin uudessa kotikaupungissani Suomessa katsomassa asuntoja, olo oli hieman epätodellinen. Että tännekö sitä nyt muutetaan. Vuokra-asuntoja tutkiessani päätin, että nyt on oikea aika hankkia omistusasunto, vaikken välttämättä täällä pitkään viihdy. Tai ehkä juuri sen takia se oma asunto pitäisi hankkia heti.

Omistusasunnon etsintä pikaisella aikataululla vaikutti hieman haastavalta. Mä en tiedä miksi mä edes vaivauduin katsomaan osaa niistä paikoista. Jos etukäteen on sellanen fiilis, että asunto ei kiinnosta, niin ei se kiinnostus siellä paikan päällä ainakaan herää. Rempattavia luukkuja olisi löytynyt, mutta mun työtilanteen huomioiden remontti ei tullut kuuloonkaan. Etukäteen mua kiinnosti yksi ainoa asunto.

Siinä yhdessä asunnossa ei ollut mitään henkeäsalpaavaa, etenkään Hampurin kodin maisemaan verrattuna, mutta se oli ihan kiva. Riittävän kiva, jotta mä voisin viihtyä siellä. Päätin jättää asunnosta tarjouksen, mutta en tuntenut mitään. En kerrassaan mitään. Pitäisikö asunnon ostosta olla iloinen? Jännittynyt? Hermostunut? En edes kertonut tarjouksen jättämisestä kavereilleni.

Samana päivänä kun vierailin kiinteistövälittäjän luona, törmäsin kaupungilla sattumalta mun entiseen työkaveriini. Sanoin sille, että olen muuttamassa kaupunkiin. Se halasi mua iloisena ja toivotti tervetulleeksi. Se pyysi mua heti lenkkikaveriksi, ja mä pystyin sieluni silmin kuvittelemaan itseni kylmään tammikuuhun, talvitakki päällä, pipo päässä ja kaulaliina naaman edessä kävelemään tämän naisen ja sen koiran seurassa rantatietä pitkin, jutustellen niitä näitä.

Tuo hetki jätti jäljen mun sieluuni. Se oli niin pieni reaktio vanhalta tutulta, ja sillä hetkellä hirmuisen tärkeä ele mulle. Hymyilin.

Nyt puolen vuoden jälkeen työprojekti on onnistuneesti ohi ja palkankorotus ansaittu. Asunto tuntuu ihanalta kodilta ja olen erityisen tyytyväinen sen sijaintiin. Olen saanut muutamia uusia kavereita, joka ei Suomessa ole ollenkaan niin helppoa kuin ulkomailla. Etukäteen pelotti erityisesti uusien lääkärien löytäminen, mutta nyt olen entistä paremmissa käsissä ja voin paremmin kuin moneen vuoteen. Prosessi on kesken, mutta tunnelissa on jo valoisaa.

En lupaa pitää blogia yhtä aktiivisena kuin aiemmin, mutta kirjoittelen tänne kun siltä tuntuu. Toivottavasti joku teistä vanhoista tutuista on vielä mukana?

Blogitauko

Tässä kuussa meikäläiseltä on tullut 3 postausta ja viimeisimmät postaukset käsittelivät aiheita siivous ja ruokakaupassakäynti. Hmmm.. Tästä ei voi vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin että nyt on tullut aika jättää blogi hetkeksi tauolle. Uutta inspiraatiota ja vähän vähemmän kiireistä arkea odotellessa.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Suomeen paluun paras ja pahin asia

Mun päivän kohokohta oli tänään, kuten monena muunakin päivänä tässä menneillä viikoilla, ruokakaupassa käynti. Tänään yhdessä suuressa marketissa mä pyörin pakastearkkujen ympärillä kuin puolukka.. öö.. puurossa. En vaan päässyt yli siitä tosiasiasta, että niitä jättipitkiä pakastimia oli kahdeksan kappaletta. Kahdeksan! Ja niiden lisäksi oli vielä pari pitkää riviä pakastinkaappeja. Suomen valikoimat on vain jotain ihan käsittämätöntä. Mun kauppareissut kestää nykyään aina tunnin, kun mä kävelen korin kanssa ympäriinsä. Ja se kori on tullut täyteen jo hevi-osastolla.

Tänään mä jäin myös tuijottamaan ketsuppihyllyä. Ketsupeille oli oma hylly! Käsittämätöntä. Ja sitten mulla meni varmasti vähintään viisi minuuttia siihen, että valitsin oliiviöljyn. Miten öljyjäkin voi olla niin paljon? On oliiviöljyjä ja rypsiöljyjä. On luomua ja on tavallista. On sitruunalla maustettuja ja basilikaöljyjä. On biljoonaa muutakin eri makua. Ja mä tietysti etsin ihan vaan tavallista öljyä.

Seuraavaksi mä olin kävelemässä maksamakkarahyllyn ohi, mutta se maksamakkaroiden määrä kiinnitti mun huomioni. Mistä lähtien maksamakkaraa on ollut tomaattimaksamakkarana, kinkkumaksamakkarana tai pekoni-sipulimaksamakkarana?!

Kassalla olen saanut ilokseni huomata, että Suomeenkin on rantautuneet itsepalvelukassat Ikean tyyliin. Mutta siihen ne ilonaiheet on jääneetkin. Mun ruokaostokset Suomessa, yksi kassillinen ruokaa, on maksanut joka kerta yli 30 euroa. Kannattaisi vissiin jättää ne erikoisöljyt ja maksamakkarat hyllyihin?

Trooppisia hedelmiä ja limboamista – juhlien teemana Karibia

Kun on syntynyt marraskuussa, niin synttärit tuovat kivasti piristystä syksyn pimeimpään hetkeen. Samaisesta syystä ne on myös kätevä yhdistää pikkujouluihin. Jos kuitenkin haluaa, että synttärit on synttärit ja pikkujoulut on pikkujoulut, niin syntympäivää voi viettää ihan eri teemalla kuin tonttulakki päässä.

Kaveri alkoi jo pari kuukautta sitten pohtimaan synttäreilleen teemaa, ja mä innostuin eniten Karibiasta. Mutta ei se kuulemma tarkoittanutkaan sitä, että lähdetään Karibialle.. Vaikutti oikeasti tosi hauskalta idealta lähteä juhlimaan marraskuussa, mahdollisessa räntäsateessa, tropiikkimaisen tunnelman keskelle rantamekoissa. Ideoitiin juhliin kaikenlaista tarjottavaa, ja tietenkin limbokisa Chubby Checkerin Limbo Rockin soidessa taustalla.

Pöytä

Kakku

Todellisuudessa mä olin juhlien aikaan Saksassa kovassa flunssassa, mutta kuvista päätellen on ollut ihanat kekkerit. Mä innostuin heti arvailemaan noita alla olevan kuvan hedelmiä, enkä olisi kuulemma ollut edes tämän lajin viimeinen! Limbossa sen sijaan olisin vetänyt ihan riman ali..

Hedelmät

Jos oikeat vastaukset kiinnostaa, niin tässä olkaapa hyvät:

1. Pitahaya / pitaija / lohikäärmehedelmä
2. Viikuna
3. Papaija
4. Kumkvatti
5. Pepino
6. Rambutan
7. Tamarillo
8. Passionhedelmä
9. Granadilla
10.Kiwaro
11.Mango
12.Karambola
13.Ananaskirsikka

Haastattelupyyntö huippunaiselle

Mun yksi kaveri on johtavassa asemassa omalla alallaan ja sai sen vuoksi haastattelupyynnön eräältä alan julkaisulta. Haastattelun aiheena oli Top Woman, ja toimittaja, nainen myös, lähetti kysymykset etukäteen. Tässä ne ovat, vapaasti suomennettuina:

1. Mikä saa sinut tekemään mitä teet, kun olet kerran nainen?
2. Miten olet nuorena naisena pystynyt nousemaan nykyiseen asemaasi miesvaltaisella alalla?
3. Miksi olet ottanut tämän roolin vastaan kun se on aikamoinen haaste sinulle (tai nähdään ainakin sellaisena, koska et edusta normaalia johtajatyyppiä alalla)
4. Onko sinulla miesmentoria, jota ihailet?
5. Miten löysit mentorisi?
6. Miten mentorisi auttaa sinua kehittymään?

What??

Sanomattakin on selvää, että tämä haastis jäi tekemättä. Journalismin alalla on näköjään lasikatto, ja joku on lyönyt siihen päänsä.

Sillä välin Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain presidentinvaalit tuntuu kiinnostavan mun kavereita ympäri maailmaa, ja nuo viime aikaiset väittelyt ovat olleet kuuma puheenaihe täällä Saksassakin. Yksi mun kaverini työskenteli joskus vuosia sitten Hillaryn kampanjassa, joten voin kuvitella sen seuraavan näitä tapahtumia erityisellä mielenkiinnolla, vaikka nyt ulkomailla asustaakin.

Tuo amerikkalainen politiikka menee mulla joskus yli hilseen, mutta sekä Barack että Michelle Obamaa olen ihaillut erityisesti niiden kyvystä pitää puheita. Se vaikuttaa olevan yksi presidentin tärkeimmistä ominaisuuksista, ja siinä mielessä nykyinen presidentti on ollut mies paikallaan. Toki siellä on taitava koneisto takana, mutta taitavinkaan tiimi ei korvaa sitä, jos se mies etulinjassa ei osaa hommaansa.

Näissä vaaleissa lokaa tulee joka suunnasta, ja vaikka Obama yritti muistutella, että presidenttiys on työ, tuntuu sillä olevan kaikkein vähiten merkitystä nyt kun valitaan Yhdysvalloille uutta johtajaa. Mä en enää edes tiedä millä oikeasti on. Hauskimmat meemit voittakoon?

Kaikesta huolimatta alan olla vakuuttunut, että muun maailman pitäisi olla mukana tässä äänestyksessä. Tämä meininki tuntuu yhtä epäreilulta kuin vuosittainen rökäletappio Euroviisuissa. Vaikka meitä on vain viisi miljoonaa, niin kyllä meillä jotain sanottavaa tähän pitäisi olla!

Tässä viime hetken tunnelmia Euroopasta:

Trump

Trump

Sillä välin Yhdysvalloissa:

Trump