Brasilialainen kastejuhla

KastejuhlaSuurin syy mun Brasilian lomalle juuri nyt oli kaverin tytön kastejuhla. Vaikka mulla oli vaan viikon loma ja ristiäisiin sekä niiden valmisteluihin kului pari päivää siitä lomasta, mä olin asiasta vaan innoissani. Jotkut juhlavieraat harmittelivat, että en ehdi näkemään niin paljon nähtävyyksiä tai biitsejä, kun aika kuluu siellä juhlissa. Mutta ne ei ymmärtäneet, että mun mielestä paikallisten ihmisten oikean elämän näkeminen ja siihen osallistuminen on tuhat kertaa mielenkiintoisempaa kuin joku rannalla löhöäminen. Kuinka usein oikeasti tulee tilaisuus osallistua tällaiseen perhejuhlaan Brasiliassa!

Juhlat alkoivat aamulla kirkonmenoilla. Tai sitä ennen tietysti juhliin valmistautumisella, sillä tytöt olivat tilanneet talolle kampaajan ja meikkaajan, jolla piti kiirettä saada kaikki naiset juhlakuntoon. Kasteen piti alkaa klo 10:30, mutta brasilialaiseen tapaan aikakäsitys oli hieman liukuva. Kyllä se päivänsankarikin sitten kirkkoon saapui, erittäin söpössä kastemekossaan ja yhteensopivissa tossuissaan.

kastejuhlaKirkko oli äärimmäisen kaunis ja hirmuisen vanha, 1600-luvulta. Pappi puhui pitkään kasteen merkityksestä, sen mitä mä siitä ymmärsin, ja tytön pää kastettiin ihan kunnolla. Koko toimituksen ajan oli pientä hälinää, mutta se varmaan kuului kulttuuriin. Lauluja ei laulettu, mutta pari rukousta lausuttiin yhteen ääneen. Mä lausuin uskontunnustuksen suomeksi, ja se kuulosti ihan riittävän samalta kuin muidenkin mumina. Kasteen jälkeen otettiin porukalla valokuvia, mutta mulla alkoi jo vatsa kurnia. Odotin todella innoissani minkälaista ruokaa pitopalvelu oli sillä välin tarjolle laittanut.

kastejuhlaKirkosta siirryttiin siis kotiin, jossa odotti noin 60 hengelle katetut pöydät. Iso joukko tarjoilijoita piti huolta juomapuolesta, ja alkupalaksi tarjolla oli ehkä maailman parhaita empanadoja ja sekä papu- että katkarapukeittoa. Ruoka Brasiliassa on tosi erilaista, mutta erittäin hyvää. Mä en tiennyt mitä tuleman pitää ja ennen kaikkea kuinka kauan seuraavaan ruokalajiin kuluu aikaa, joten hain keittoa varmuuden vuoksi pari kertaa lisääkin, enkä koskaan kieltäytynyt tarjotuista empanadoistakaan. Mä, joka välttelen sipulia enkä pidä oliiveista, rakastin niitä empanadoja!

kastejuhlaKeittoja nautittiin pari tuntia, jonka jälkeen tarjolle asetettiin mun mielenkiinnolla odottama pääruoka, feijoada. Se on mustista pavuista ja savustetusta possusta tehty pataruoka, joka tarjoillaan riisin, lehtikaalin ja hedelmälisukkeiden kanssa. Feijoada on kuulemma syntynyt siten, että orjat valmistivat itselleen ruokaa possun jämäosista kuten korvista ja hännästä. Mistään jämäruuasta ei nyt ollut kyse, mutta kyllä sen historian siipien havinan pystyi hyvin kuvittelemaan.

Pari tuntia pääruuan jälkeen leikattiin kakku, joka oli parasta kakkua, mitä mä olen ikinä syönyt. Yhtään liioittelematta. Mä en edes tiedä mitä se oli, mutta se oli ihan mielettömän hyvää. Se ei ollut kovin makeaa, joten olisin voinut syödä sitä vaikka kuinka paljon. Onneksi sitä jäi mulle myös seuraavaksi päiväksi. Tumman kakkupohjan seassa oli pieniä ja pehmeitä hedelmäpaloja, jotka maistuivat lähinnä liköörillä maustetuilta rusinoilta. Ne olivat kuulemma luumuja. Kakun päällä oleva valkoinen sokerimassakuorrutus toi kakkuun paljon makeutta, mutta ei sitä kaikkea valkoista tarvinnut välttämättä syödä. Kahviakin oli tässä vaiheessa tarjolla. Alkoholia oli tarjoiltu koko päivän, koska samalla juhlittiin myös lapsen isän synttäreitä. Bileet jatkuivat iltaan asti, mutta suurin osa vieraista lähti kotiin välittömästi kakun leikkaamisen jälkeen. Olihan sitä juhlaa kestänyt jo koko päivä siihen mennessä.

Päivä oli äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta samalla myös rankka, koska mä yritin ymmärtää portugalia parhaani mukaan. Talon isäntä, lapsen isoisä, piti kauniin puheen, jossa se todennäköisesti puhui myös siitä, että maailmassa ei ole rajoja, etenkään Brasilian ja Suomen välillä. Mä liikutuin vaikken ymmärtänyt läheskään kaikkea.

Muutama vieraista puhui espanjaa, joten mä pystyin osallistumaan keskusteluun, sillä englanninkielen taso näillä ihmisillä oli tosi heikko. Yhden vieraan kanssa juteltiin maailmanpolitiikasta lähes ilman yhteistä kieltä:

– Trump?
– 👎

Ihanaa, että jopa ilman kunnollista kommunikaatiota voi löytää sen yhteenkuuluvaisuudentunteen, joka tekee elämästä elämisen arvoisen.

Turisti bisnesluokassa

Mä en ole koskaan ennen lentänyt bisnesluokassa, ja tuskin sellaista tilaisuutta tulee ihan heti uudelleen vastaan. TAP Portugal tarjosi executive korotusta huutokaupassa, ja mä päätin alunperin halpojen lippujen takia panostaa tähän mahdollisuuteen omalla huudollani. Mun korotuksella saisi meno-paluulennot Suomeen, mutta toisaalta parisataa tuntui sopivalta hinnalta korotuksesta bisnekseen tässä tilanteessa. Mun yllätykseksi executiveen ei ollut tunkua, joten mä voitin korotuksen minimitarjouksella. Jihuu! Ekaa kertaa ikinä ykkösluokkaan!

Lissabonin kentällä intoilin, että mähän pääsen ensimmäisten joukossa koneeseenkin. Portilla oli kone, mutta jostain syystä siinä oli ovet ja ikkunat auki, eikä sen ympärillä pyörinyt ketään, niin kuin normaalisti ennen lähtöä. Kun sitten boarding alkoi ja mä painelin ensimmäisenä konetta kohti, mulle sanottiin portilla: ”Portaat alas ja bussiin, olkaa hyvä.” Ei koskaan pitäisi alkaa keulimaan mistään, sillä mähän en todellakaan saanut kävellä ensimmäisenä koneeseen, kun sinne kerran bussilla mentiin.

BisnesluokassaKoneessa pääsin vihdoin näkemään millainen penkki mua odotti. En ollut oikeastaan edes ajatellut ruokaa tai juomia, odotin vaan, että saako sen penkin sängyksi vai ei. TAPin A330 oli 10 vuotta vanha kone, joten vastassa ei ollut mitään luksuspenkkejä. Niissä oli kuitenkin kivat sähköiset näppäimet, joissa oli pikatoiminnot tietyille asennoille kuten nousulle, syömiselle ja nukkumiselle, ja muutenkin penkkiä pystyi säätämään lähes joka suuntaan. Ja tilaa oli paljon, sain jalat suoraksi ilman, että ne edes hipaisivat edessäolevaa penkkiä. Juuri kun ehdin takapuoleni penkkiin saamaan, mulle tuotiin alkudrinkki käteen. Silloin muistin, että bisnesluokassahan on aina kunnon tarjoilutkin.

Boarding oli valmis, ja kapteeni ilmoitti, että lentoaika olisi 7 tuntia ja 5 minuuttia. Mä olin luullut lennon kestävän 8 tuntia. Olin samaan aikaan pettynyt ja helpottunut. Nopeammin perillä, mutta mä olin niin poikki, että voisin nukkua pidempäänkin. Katselin leffatarjontaa ja totesin koneen telkkarin sen verran vanhaksi, että leffat olivat alkaneet jo 10 minsaa sitten ja vain yksi niistä oli englanniksi. En jaksanut alkaa katsomaan mitään. Olin väsynyt päivästä Lissabonissa ja edellisen yön valvomisesta, mutta päätin odottaa ruokaa ensin. Mun muistin mukaan bisnesluokassa syödään yleensä jo siinä vaiheessa, kun economyssä vasta tuoksuu ruoka.

BisnesluokassaRuokalistalla oli alkupala lohesta, maailman ihaninta kikhernekeittoa, jota aion yrittää replikoida kotonakin, neljä pääruokavaihtoehtoa ja pari jälkkärivaihtoehtoa. Mä otin pääruuaksi kalaa, ja se oli aika keskinkertaista. Olen joskus syönyt economyssakin parempaa ruokaa. Alkoholi näytti maistuvan muille, ja sitä tarjoiltiin ehkä viiden minsan välein, mutta mä otin ruuan kanssa vaan lasin viiniä. Olin jo valmiiksi se outolintu tässä porukassa, joten turha teeskennellä mitään muuta.

Muut ihmiset bisnesluokassa olivat juuri sellaisia, millaiselta ne näyttää yleensäkin; pari bisnesmiestä puku päällä, yksi suurilla kultaisilla koruilla ja Louis Vuittonin laukulla varusteltu nuorempi nainen, sekä vähän vanhempia ihmisiä. Mulla oli farkuissa ja hupparissani repun kanssa hiukan kuka ei kuulu joukkoon -fiilis. Muut istuivat penkeissään kengät tai korkkarit jalassa, mutta mä tein niinkuin aina economyssakin ja laitoin villasukat jalkoihin. Käytävän toisella puolella istuva mies kommentoi mun villasukkiani hyväksi valmistautumiseksi.

Penkki taipui lähes makuuasentoon, joten mä laitoin korvatulpat korviin, silmälapun silmille, hupun päähän, peiton päälle ja turvavyön peiton päälle kiinni, ja käännyin kyljelleni. Ei muuta kuin unta palloon.

BisnesluokassaHavahduin korvitulpista huolimatta johonkin ääniin ja raotin varovasti silmälappuani. Koneessa oli täysi valaistus päällä ja ihmiset olivat taas syömässä. Oli ilmeisesti aika herätä. Sain pöytäliinan ja lautasen samantien eteeni. Laskeutumisvalmistelut olivat jo alkamassa. Olin näköjään pienestä pyörimisestä huolimatta nukkunut todella hyvin, koko rahan edestä.

Paluumatkalla koitti sitten paluu turistiluokkaan. Vikalla lennolla Hampuriin sain vierustoverin juomat syliini ja takana oleva saksalaismies potki mun nilkkojani aina jalkoja suoristaessaan. Ahtaassa turistiluokassa oli paaaljon kotoisampi olo.

Pieni stoppi Lissabonissa

Mä en saanut Ben Granfeltin keikan jälkeen unta, vaikka mulla olisi ollut hiukan aikaa nukkua ennen lähtöä kentälle. Lento lähti kuudelta, ja kolmelta aamuyöstä mä luovutin sen nukkumisyrityksen ja suuntasin kentälle. Koneessa sitten kuorsasin kuin Rölli. Havahduin jossain vaiheessa sen verran, että söin aamupalan, joka mun pöydälle oli jätetty. Ja sitten jatkoin unia. Se lento Lissaboniin kesti valitettavasti vain 3 tuntia, joten en mä ihan täysissä voimissani ollut kaupunkiin saavuttuani. Onneksi kuitenkin jaksoin lähteä turistikierrokselle, sillä 9 tunnin vaihdolla oli runsaasti aikaa turisteiluun.

Ihmiset Lissabonissa on tosi ystävällisiä, puhuu niille sitten englantia, espanjaa tai obrigadoa. Obrigado kun oli ainoa sana portugalia, jonka mä osasin. Kaupunkiin pääsee kentältä tosi kätevästi ja edullisesti metrolla, ja siellä metrolinjan toisessa päässä oleva El Corte Ingles on varmasti isoin El Corte Ingles, jossa mä olen koskaan ollut. Kiersin kaupunkia hop-on-hop-off -bussilla ja söin lounaaksi paikallista peruspöperöä eli kalaa ja perunaa. Kyllä tällainen lyhytkin kaupunkikierros aina lentokentällä kököttämisen voittaa. Mun oli kuitenkin jätettävä tutustuminen tähän ja suunnattava takaisin lentokentälle. TAPin A330 odotti siellä, valmiina viemään mut ensimmäistä kertaa elämässäni Brasiliaan!

El Corte Ingles Lissabon

Lissabon

Lissabon

Lissabon

Ulkomaille muuttajan muistilista

Mä olen muuttanut ulkomaille 7 kertaa, ensimmäisen kerran 19-vuotiaana. Jos ennen ajattelin, että veri vetää ulkomaille, niin samaa se tekee näköjään myös kotimaan suuntaan. Aina sieltä on takaisin muutettu!

VaroitusOsa mun muutoista on alusta lähtien ollut väliaikaisia, mutta välillä paluuta ei ole ollut tiedossa. Väliaikaisia tai ei, muuttoihin liittyy joka tapauksessa paljon järjestelyä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Muuton yhteydessä järjesteltäviin asioihin vaikuttaa väliaikaisuuden lisäksi tietysti muuton syy eli onko työpaikka jo valmiiksi tiedossa vai onko edessä kenties töiden etsintä, vai onko syy muuttoon esimerkiksi opiskelijavaihtoon lähtö tai opiskelu ulkomailla. Mulla on kokemusta näistä kaikista.

Muutatko irtaimiston kanssa, myytkö omaisuutesi Suomessa vai järjestätkö tavaroillesi varaston?

  • Muuttofirmojen vertailu
  • Entisen asunnon edelleenvuokraus tai myynti
  • Irtaimiston muutto, myynti tai säilytys
  • Vakuutusten irtisanominen
  • Sähkösopimuksen irtisanominen

Muuttaminen ulkomaille irtaimiston kanssa onnistuu helpoiten muuttofirman avulla, mutta muutama kaveri on lähtenyt matkaan pakettiautolla. Jos muutto ei ole pysyvä, kannattaa kuitenkin harkita varaston vuokraamista irtaimistolle. Omistusasunnon voi silloin laittaa vuokralle ilman kalusteita tai ainakin vähemmillä kalusteilla. Vuokra- tai asumisoikeusasunnostakaan ei välttämättä aina tarvitse luopua. Jos saat asuntoosi vuokralaisen helposti, voit aina aloittaa vuokrauksella ja myöhemmin päättää luopua asunnosta, jos et olekaan palaamassa takaisin. Asuntoon, autoon ja irtaimistoon liittyen on hyvä muistaa sekä irtisanoa ylimääräiset vakuutukset että hankkia tarvittavat uudet vakuutukset kotimaassa. Sähkösopparikin pitää muistaa irtisanoa.

Itse otin selvää edelleenvuokrauksen mahdollisuudesta viime muuton yhteydessä ja tein laskelmat siitä paljonko asumisoikeusasuntoni kulut ovat, kuinka paljon voisin saada vuokratuloja edelleenvuokraamalla sen ja minkä aikaa asunto voisi olla tyhjillään tuottamatta tappiota. Päädyin laskelmissa siihen, että riski tappioon oli liian iso ja päätin luopua asunnosta. Auton olen myynyt ennen ulkomaille lähtöä. Irtaimistoni on tällä hetkellä säilössä, mutta ennen muuttoa myin paljon vaatteita ja huonekaluja sekä lahjoitin osan kierrätykseen. Jos joskus palaan Suomeen, eipä ainakaan ensimmäisenä muuttokuormassa nenän eteen tule puolta täysperävaunurekallista vanhoja vaatteita. Ehkä vaan 1/3.

Mitä paperiasioita pitää hoitaa?

  • Passin ja viisumin voimassaolo
  • Kv-ajokortti
  • Luottokortit
  • Avainlukulistat
  • Valtakirja
  • Terveystarkastus ja rokotukset
  • Muuttoilmoitus (maistraattiin, postiin yms.)
  • Lehtitilausten, internetyhteyden yms. lopetus

Muuttokohteesta riippumatta on ihan hyvä varmistaa, että passi on voimassa ja että viisumikin tarvittaessa löytyy. Kansainväliselle ajokortille voi olla tarvetta joissakin maissa ja luottokortteja sekä suomalaisen pankin avainlukulistoja kannattaa varata useampia tai ainakin sellainen, joka kohdemaassa kelpaa. Jollekin läheiselle on hyvä jättää Suomeen valtakirja siltä varalta, että pankissa tai postissa pitäisi asioida henkilökohtaisesti. Vakuutukset on syytä tarkistaa, eli onko pitkäaikainen matkavakuutus Suomesta mahdollinen vai pitääkö vanhat vakuutukset irtisanoa ja uudet vakuutukset järjestää kohdemaassa. Terveydentila ja rokotukset on syytä tarkastaa jo ennen lähtöä, ja kirjata ne myös ylös tai pyytää rokotustodistus. Keltakuumerokotukselle on tarvetta eteläisellä pallonpuoliskolla matkustettaessa. Kaikesta kannattaa ottaa kopiot ja tallettaa ne sähköpostiin tai pilvipalveluun. Osoitteenmuutos pitää tehdä maistraattiin ja Kelan kanssakin kannattaa selvitellä asioita ennen lähtöä. Jos muutto on vain väliaikainen ja riittävän lyhyt, voit kuulua Suomen sosiaaliturvaan ulkomailla oleskellessasi.

Mä siirsin osoitteeni virallisesti vanhemmilleni ennen Saksaan muuttoa ja toivoin voivani pitää muuton väliaikaisena edes jonkun aikaa, ollen siten oikeutettu Kelan korvauksiin lääkärikäynneillä Suomessa. Kela sai kuitenkin näppärästi selville heti ensimmäiset palkkani Saksassa ja pudotti mut pois järjestelmästään. Se sopi mulle hyvin, koska Saksassa on pakollinen ja kallis palkasta vähennettävä sairasvakuutus, jonka piiriin tietysti heti kuuluin. Vahvistin siis Kelalle muuttoni enkä näin ollen saa käyttää Kela-korttiani tai suomalaista EHIC-korttiani enää. Saksalaisessa sairasvakuutuskortissa on EHIC-tiedot jo valmiina.

SkorpioniAustralian working holiday -viisumi on helppo tapa alle kolmekymppisille lähteä Australiaan töihin, mutta mä sain pieniä haasteita sen viisumin hakemisessa aikoinani siinä, että mun viisumiin vaadittiin keuhkokuvat. Australian suurlähetystö Saksassa ilmoitti mulle, että Suomessa vain muutama keuhkolääkäri voi hyväksyä ne kuvat, ja tietenkin juuri niille lääkäreille oli mahdotonta saada varattua aikaa edes lähikuukausille. Onnekseni Australian vaatimus kuitenkin liittyi pelkästään lääkärin allekirjoitukseen, ei lääkärikäyntiin, joten ystävällinen lääkäri vilkaisi mun keuhkokuvia, jotka kävin otattamassa sitä varten, ja sen allekirjoituksella sain viisumiasian eteenpäin ilman erillistä lääkäriaikaa. Seuraavaksi Australia vaati multa selvitystä miksi mun passin numero ei ollut numero vaan alkoi kirjaimilla PA. Sehän johtuu siitä, että mä olen aina matkustellessa niin sanotusti peeaa… Kyllä ne lopulta uskoivat, että passin numero voi alkaa kirjaimilla.

Saksaan muuttaessani jätin sairaskuluvakuutuksen voimaan, sillä sen uusiminen mahdollisen Suomeen paluun jälkeen heikentää vakuutusturvaani ja nostaa vakuutuksen hintaa. Soitin toki vakuutusyhtiöön ja selvitin paljonko sen voimassaolo kustantaa; päätin siis maksaa vakuutuksesta, jota en edes voi käyttää, koska en kuulu Kelan piiriin. Muuten irtisanoin ne vakuutukset, joille Saksassa ei ole tarvetta eli vanha kotivakuutus ja matkavakuutus, ja varmistin, että Suomeen jäävä irtaimistoni sen sijaan kuuluu vielä vakuutuksen piiriin. Saksassa otin sitten uudet vakuutukset, ja ne onkin ihan erilaisia maasta riippuen. Mulla on tällä hetkellä täällä vahinkovastuuvakuutus ja matkavakuutukset.

Etenkin vähän eksoottisemman kohdemaan ollessa kyseessä suosittelen muuten vilkaisemaan myös ulkoministeriön matkustussuosituksia, mutta olemaan näyttämättä niitä äidille.

Muutatko ulkomaille opiskelujen takia?

  • Vaihtokohde tai opiskelupaikka
  • Raha-asioiden selvittäminen

Opiskelijalle tärkeimpiä kysymyksiä ovat varmaan ne saako opintotukea ja asumislisää ulkomaille ja vaihdon ollessa kyseessä pitääkö koulu ja asunto etsiä ja maksaa itse.

Vaihtoon lähtiessä on hyvä hyödyntää koulun olemassa olevia vaihtosopimuksia, jolloin sekä koulu että asunto voivat olla ilmaisia, kuten mulla oli Kiinassa. Tuolloin sain kuitenkin opintotukea Kelalta, kun tietty määrä opintoviikkoja täyttyi. Kela on siitä hankala laitos, että sieltä ei saa etukäteen päätöstä opintotuesta tai asumislisästä, jos on lähdössä opiskelemaan tutkintoa ulkomaille. Mä tein MBA-tutkintoni Espanjassa ja koska bisneskoulu oli osa julkisesti valvottua yliopistoa, sain sinne myös opintotukea ja asumislisää. En kuitenkaan ollut ollenkaan varma tukien saamisesta, joten pyysin koululta aiempien suomalaisopiskelijoiden yhteystietoja ja kysyin heiltä mikä Kelan päätös oli silloin ollut. Sain positiivisista palautetta ja uskalsin siten ilmoittautua kouluun. Lisäksi mä anoin ja sain stipendin opintoihini.

Onko sinulle kohdemaassa työpaikka vai aiotko hakea töitä?

  • Selvitä verotukseen liittyvät asiat ja työlupa
  • Päivitä CV ja käännätä todistukset
  • Yhteys Kelaan ja työvoimatoimistoon

Työpaikan ollessa tiedossa jo valmiiksi, työsopimus ja siihen liittyvät asiat kuten verotus riippuvat siitä onko töissä Suomesta lähetettynä työntekijänä vai ulkomaisella työnantajalla. Jos olet muuttamassa ulkomaille ilman tietoa työpaikasta, tarkista työlupasi, päivitä CV:si maan tavan mukaan, käännätä tärkeimmät koulu- ja työtodistukset sekä varmista, että sinulla on englantia puhuvat suosittelijat. Soita vaikka entisille pomoillesi ja kerro, että olet muuttamassa. Aktivoidu LinkedInissä ja ala rakentaa verkostoja jo ennen muuttoa. Kelaan ja työvoimatoimistoon kannattaa luonnollisesti olla yhteydessä, sekä Suomessa että kohdemaassa.

Mä luulin, että työnhaku Australiassa olisi tosi vaikeaa ja valmistauduin henkisesti poimimaan hedelmiä farmeilla, vaikka toivoin pääseväni toimistohommiin working holiday viisumillani. Ausseissa sitten selvisi, että paikalliset pitivät suomalaisia luotettavina työntekijöinä, etenkin irkkuihin verrattuna St. Patrick’s Dayn aikaan. Toimistotöitä varten piti suorittaa näpyttelytesti, joka meni mulle heittämällä läpi, vaikkei näppäimistö ollutkaan suomalainen.

Onko sinulla asunto valmiina kohdemaassa vai tarvitsetko väliaikaisen majoituksen ensin?

  • Aloita asunnonetsintä jo Suomessa
  • Varo huijareita
  • Varaa hotelli tarvittaessa pariksi ensimmäiseksi päiväksi

Euroopan sisällä muutettaessa voi olla suhteellisen helppo käydä vaikka asunnonetsintämatkalla ennen muuttoa, mutta jos asuntoa ei ole tiedossa, kannattaa majoitus varata hostellista tai hotellista edes pariksi päiväksi ensialkuun. Vaikka asuntoa etsisi vasta paikan päällä, voi Suomesta käsin jo etsiä potentiaalisia asuntoja tai ainakin tutustua asuinalueiden maineeseen ja asuntojen vuokraustapoihin (esim. kuka maksaa välityspalkkion, jos vuokraat asunnon yritykseltä). En suosittele vuokraamaan asuntoa sokkona, koska huijareita vuokramarkkinoilla tulee aina vastaan.

hampuriKävin etsimässä asuntoa Hampurissa ennen muuttoa, mutta olin liikkeellä hyvin myöhään enkä ottanut huomioon, että Hampurissa vuokra-asuntoihin etsitään uudet asukkaat jo kuukausia ennen varsinaista muuttoajankohtaa. Se teki asunnonetsinnästä vielä normaaliakin haastavampaa. Löysin kuitenkin onnekseni kivan asunnon, jonne pääsin muuttamaan melkein heti kaupunkiin tultuani enkä joutunut järjestelemään väliaikaismajoitusta muutamaa hotelliyötä lukuunottamatta. Australiaan ja Espanjaan muuttaessani mä majailin hostellissa pysyvämpää asuntoa etsiessäni, mutta siellä majoituin kimppakämpissä eli vuokrasin pelkän huoneen. USAssa mun majoitus oli järjestetty työnantajan toimesta ja Ecuadorissa valitsin kielitaidon kehittymisen kannalta parhaan vaihtoehdon eli kielikoulun kautta järjestettävän perhemajoituksen.

Mun työkaveri antoi mulle kultaisen neuvon ennen Hampuriin muuttoa, ja käski jokaisen potentiaalisen asunnon kohdalla katsomaan Googlen kartasta miten asunnolta pääsee kulkemaan töihin, lentokentälle sekä kauppaan. Mä sovelsin sitä neuvoa hieman ja tutkin miten asunnolta pääsee töihin, lentokentälle ja baareihin.

Mitä muita asioita voi tehdä ennen muuttoa?

  • Googleta niin paljon tietoa kuin voit (oikeasti!)
  • Etsi aktiiviset foorumit

Netti on pullollaan foorumeita, joissa eri maiden expatit neuvovat toisiaan, InterNations yksi monien joukossa. Foorumeilta löytyy tieto ihan kaikkeen, mitä ikinä keksiikin kysyä. Facebookissa on aktiivisia ulkosuomalaisten ryhmiä monessa maassa ja kaupungissa, ja niissä autetaan uutta tulijaa ihan mielellään. Suomalaisia bloggaajia löytyy nykyään lähes joka maailmankolkasta, ja sähköpostin lähettäminen jollekin maassa asuvalle suomalaiselle ei maksa mitään. Apua saa aina, kun sitä uskaltaa vaan pyytää.

Mä olen osallistunut joihinkin Allianssin lähtijäinfoihin ja tarjonnut yhteystietoni myös lähtijöiden käyttöön, eli järjestön kautta ulkomaille lähtiessä saa valmiita kontaktihenkilöitä, jotka ovat kokeneet saman. Eniten kyselyitä mulle on tullut Ecuadorista, koska se ei ehkä ole suomalaisille ihan niin tuttu kohde.

Mitä pitää tehdä ensimmäisenä kohdemaassa?

  • Pankkitili ja veronumero
  • Uudet vakuutukset (äläkä unohda palovaroitinta)
  • Puhelin ja Wifi

Pankkitilin avaus ja veronumeron anominen ovat usein ensimmäisiä asioita, joita ulkomailla pitää tehdä, mutta tämä toki riippuu kohdemaasta ja muuton tarkoituksesta.

Saksassa asuntoa vuokratessa pitää olla paikallinen pankkitili ja pankkitiliä avatessa pitää olla paikallinen osoite. Tämän pienen ongelman mä ratkaisin sillä, että mä annoin pankille toimiston osoitteen. Australiassa pankille kelpasi mun sen hetkisen majapaikkani eli hostellin osoite. Ne osoitetiedot pystyy kuitenkin päivittämään pankille myöhemmin. Australiassa veronumeron hakeminen tapahtui verkossa, Saksassa kävin rekisteröitymässä oman asuinalueeni virastotalossa ja numero tuli postissa pari viikkoa myöhemmin. USA:ssa mä anoin paikallista sosiaaliturvatunnusta, mutta varsinaista green cardia mä en viisumini takia tarvinnut.

Jos kotivakuutus tarvitaan, se on syytä muistaa järjestää kuntoon heti kun asunto on löytynyt, ettei se unohdu. Lisäksi kannattaa selvittää mitä muita yleisiä vakuutuksia olisi hyvä olla, esimerkiksi vahinkovakuutus tai matkavakuutus. Saksassa sairasvakuutus vähennetään palkasta automaattisesti, mutta silloinkin pitää itse päättää mihin sairaskassaan haluaan liittyä. Australiassa taas suomalaisilla workingholidayviisumilaisilla on ilmainen Medicare, jota pitää muistaa anoa paikan päällä

Koska nykyään ei ole elämää ilman nettiä, kannattaa selvittää jo asuntoa etsiessä onko huoneistossa taloyhtiön netti vai pitääkö se hommata jostakin. Jos se pitää hommata, kannattaa vinkkejä ja suosituksia etsiä ensimmäiseksi jostakin foorumilta. Prepaid on hyvä aluksi, mutta joskus niihinkin voidaan tarvita kotiosoitteeseen tullut kirje todistukseksi asuinpaikasta. Pankilta tullut tervetulokirje on ollut hyödyllinen tässä. Saksassa ei esimerkiksi tunneta käsitettä rajaton nettiyhteys puhelinliittymissä lainkaan, ja muutenkin netin tilaaminen kotiin saattaa ottaa aikansa. Ulkomailla nyt mikään ei muutenkaan suju kuin Strömsössä.

Jokiristeily Berliinissä

Berliini jokiristeilyMä tiesin, että Berliini on Hampuriin verrattuna iso, mutta sen koko valkeni mulle vähän paremmin 3,5 tunnin jokiristeilyllä. Erilaisia paikkoja riitti aina eläintarhasta alkaen, ja siltoja alitettiin kuulemma reilut 40 kappaletta.

Mun kaveri oli nähtävästi oikea ninja tätä risteilyä buukatessaan, sillä se löysi jostain sivustolta risteilyn hintaan 13 euroa. Sen oikea hinta olisi ollut 23 euroa, ja järjestäjätkin olivat hiukan ihmeissään meidän maksamasta hinnasta laivaan mennessämme. Liput olivat kuitenkin aitoja, joten ei muuta kuin kannelle, iloisten eläkeläisten joukkoon.

Berliini jokiristeilySiihen on varmaan syynsä, miksi tälläinen rauhallinen pitkä risteily houkuttelee enemmän vanhempia ihmisiä, ja kaveri varoitti mua jo etukäteen todennäköisestä ikäjakaumasta. Meille rauhallinen ja aurinkoinen laivankansi oli ihan täydellinen tapa nähdä Berliininä edellisen illan riehakkaan Trabant –ajelun ja kaupungilla palloilun jälkeen. Kaveri taisi ehkä ottaa pienet päikkäritkin paatissa. Meillä oli mukana omat eväät, mutta laivastakin olisi saanut wurstia ja olutta ihan kohtuulliseen hintaan.

Berliini jokiristeilyParasta koko risteilyssä oli liveselostus, ja vaikka sen piti olla pelkästään saksaksi, kertoi hauska opas tarinoita myös englanninkielellä. Mentiin kolmen eri sulun läpi ja matalimmat sillat olivat niin matalia, että niihin ylettyi helposti kädellä kurkottamaan istuessa ollessaan. Miehistö vahtikin melko tarkkaan, ettei kukaan pomppaa väärään aikaan seisomaan ja lyö päätään siltaan. Rannoilla oli paljon ihmisiä, jotkut lukivat kirjoja ja toiset ottivat aurinkoa pyyhkeiden päällä. Monet lapset ja katujen asukit vilkuttivat meille rannalta innoissaan. Joelta katsottuna Berliini oli kaunis ja hyvin monikulttuurinen kaupunki.

Jos joku on nyt menossa Berliiniin ja kiinnostui tästä kiertoajelusta, niin googlettamalla Friedrichstraße 4-Hour Spree Boat Tour löytyy lisätietoja. Mä olin vakuuttunut, kun kaveri näytti mulle kierroksen arvosteluja ja siellä luki yhdessä kommentissa: ”Ok.”

Kaupunkikierros Berliinissä vanhalla Trabantilla

Trabisafari
Berliinissä on mahdollista tehdä kaupunkikierroksia fillareilla, segwayllä, muskeliautoilla tai jopa vanhoilla Trabanteilla. Mun hampurilainen kaveri oli buukanut mulle yllärinä Trabant –kierroksen, ja voi jestas miten hauskaa se oli!

Barcelonalainen Jordi johdatti meidän kolmen Trabantin letkaa johtoautollaan ja selosti radion kautta kaupungin historiaa ja nähtävyyksiä. Tokana ajavat turistit pysyivät hyvin Jordin matkassa, mutta kolmantena ajanut ruotsalaisperhe oli välillä hukassa vaihteiden kanssa. Ykkösen sijaan lipsahti helposti kolmonen, ja auto sammui risteykseen. Me huristettiin kaverin kanssa pilkulliseksi maalatulla Trabilla vikana aivan ruotsalaisten kintereillä. Useimmiten. Trabisafari

Täytyy tunnustaa, että alun nähtävyydet ja Jordin selostus menivät multa kokonaan ohi, sen verran jännää se itse autoilu oli. Itäsaksalaisessa Trabantissa on 4 vaihdetta ja parhaimmillaan me ajettiin nelosella jotain 40-50 km/h. Hieman huvitti se 120 kilometrin huippunopeus nopeusmittarissa, se olisi jo ihan hyvin siltä 2-tahtiselta ruohonleikkurilta. Pieni ripaus vettä sai meidät kokeilemaan pyyhkijöitä, ja hätävilkutkin tuli testattua silloin kun oma auto sammui risteykseen. Onneksi kierros kesti ihan riittävän kauan, jotta päästiin auton kanssa sinuiksi ja saatiin jotain nähtävyyksistäkin irti. Puolessa välissä kierrosta mä huomasin, että autossahan oli oikein turvavyötkin.

TrabisafariBerliinin muurilla me pidettiin tauko ja kuskien vaihto. Musta oli jännää, ettei esimerkiksi ajokortteja kysytty ollenkaan. Ennen ajoa piti vain allekirjoittaa pieni lappunen, jossa sanoi omaavansa ajokortin ja ottavansa vastuun ajostaan. Järjestävä taho väitti kyllä omaavansa kunnon vakuutukset ja kaveri oli ne ehdot läpi lukenutkin, mutta kuka niistä mitään ymmärtää. En tiedä olisiko se vakuutus koskenut myös takana ajaneen upouuden Chrysler 300C:n vahinkoja, jos jarrut olisivatkin yhtäkkiä toimineet tehokkaasti. Onneksi me selvittiin tästä reissusta vain tööttäyksillä ja vilkutuksilla. Ja naurusta kipeillä vatsalihaksilla.

Bruce Springsteen Berliinin Olympiastadionilla

Puitteet ainakin oli kohdallaan; täysi tupa eli about 60 000 ihmistä ja lämmin, aurinkoinen keli. Olin polttanut naamani jo päivällä jokiristeilyllä, joten lievästä auringonpistoksesta kärsien vetäydyin suosiolla varjoon alatasanteelle. Toinen syy siihen alkukeikan sijaintiin vessojen lähellä oli Burger Kingin kanahampurilainen. Mä en ollut ihan parhaassa vedossa tällä keikalle, mutta onneksi Pomo oli!

Bruce Springsteen Berliinissä

Konsertti alkoi ajallaan Adam Raised the Cainin jylhällä soundilla, ja se volyymi vähän yllätti meidät, vaikka istuttiin takakaarteessa. Musa pauhasi niin järjettömän lujaa, ettei siitä oikeastaan saanut edes mitään selvää enää. Jotkut lähtivät samantien pois, kun korvat ei kestäneet sitä 300 desibeliä. Onneksi mulla oli korvatulpat mukana. Ja Imodiumit.

Toka biisi Badlands kuuluu myös mun lemppareihin. Sen kertosäkeen kohdalla pitää aina lyödä kädellä kaksi kertaa tahtia, se tulee jotenkin selkärangasta. Out in the Street jatkoi vauhdikasta meininkiä, ja neljäs biisi oli Sherry Darling. Mä en ennen tykännyt siitä biisistä kovin paljon, mutta nyt tykkään. Sillä biisillä taisin voittaa pari vuotta sitten sen kaiuttimen radioskabasta.

Ne hikinauhat ranteissa on muuten ihan oikeaan käyttöön eivätkä mitkään koristeet, sen verran Pomo keikan aikana hikoili. Ensin kastui musta t-paita ja sitten paidan päällä ollut harmaa liivi. Välispiikkejä ei kuultu juuri yhtään, vaan Springsteen antoi musiikin puhua puolestaan. Kerran Pomo kiitteli yleisöä saksaksi, fantastisch. Jopa mä ymmärsin. Turvamiehet saivat sydämentykytyksiä päätähden hypättyä yleisön sekaan, ja kameramies tippui kärryiltä eikä screenille näkynyt kunnolla missä Pomo vipelsi. Muuten kameran kuvakulmat olivat kohdallaan ja Springsteenin olemus näkyi isolle näytölle juuri niin legendaarisena kuin se vaan voi.

Springsteen

Muutaman mulle vähemmän mieluisan biisin jälkeen kajahti ilmoille Spirit in the Night. Yksi pyörätuolissa alatasanteelle parkkeerannut fani oli siitä biisistä niin innoissaan, että mä jäin katsomaan nouseeko se kohta kävelemään tuolistaan. Mutta sitten seuraava biisi Candy’s Room vei mun huomion. Se nimittäin oli fanitoive ja toiveensa tueksi oli kyseinen fani väsännyt pienen pahvilaatikkopienoismallin bändistä karkkihuoneessa.

Hungry Heart iski yleisöön ja siinä vaiheessa koko stadioni näytti jammailevan. Death to my Hometown ja My Hometown tulivat osuvasti peräkkäin, ja mulle tuli Somero mieleen. En tiedä kummasta.

Huuliharppu kun kaivetaan esiin, tietää se usein sitä, että River saattaa olla vuorossa. Tällä kiertueella sitä tietenkään voi jättää välistä, se kun on koko kiertueen nimi. Mahtavaltahan se kuulosti, niinkuin aina. Waiting on a Sunny Day oli taas tuttuun tapaan se biisi, kun joku lapsi pääsee lavalle laulamaan kertosäkeen. Yksi onnellinen pieni poika katsomosta löytyi, vaikka mä en nähnyt lapsia missään. Saksalaisen kaverin mukaan konsertit eivät ole lasten paikka Saksassa. Näillä desibeleillä en ihmettele.

Springsteen Berliinissä

Rising on sellanen biisi, joka herää henkiin keikoilla, mutta ei kuulosta levyltä kuunneltuna yhtään niin hyvältä. Born in the USA taas iski yleisöön kuten olettaa saattaa. Muutenkin yleisö Berliinissä muistutti suomalaista rokkenroll –kansaa hyvin paljon. Tunteella mukana, mutta ei mitään ylitsepursuavaa riehumista. Konserttipaitoja näkyi paljon eri kiertueilta, ja uudetkin paidat tekivät kauppansa 35 euron hintaan.

Kaikista hyvistä biiseistä puuttuivat esimerkiksi Youngstown, Downbound Train ja Point Blank, mutta ne on kaikki melko melankolisia. En mä niitä oikeastaan jäänyt kaipaamaan, mulle riitti ihan tämä esitetty setti. Viimeisin ja 33. biisi tässä konsertissa olikin Thunder Road, mutta vikoista rokeista Seven Days to Rock oli se, joka jäi soimaan päähän. Kyllä sen voimin kelpaa suunnata takaisin työmaalle tiistaina. Lähdettiin kävelemään junalle ihmisvirran mukana, mutta ei siellä mitään tunkua sen kummemmin syntynyt. Berliiniä voin suositella konserttikaupunkina oikein lämpimästi, kätevä kulku stadikalle ja kiva kaupunki aurinkoisella kelillä noin muutenkin. Jos siis artistina on Springsteen ja miksaaja joku muu kuin se 300 desibelin mies.

Mars maailmalle

Mä kannustan aina tilaisuuden tullen nuoria lähtemään ulkomaille, jos sellaiseen on mahdollisuus. Se antaa niin paljon. Kielitaidon lisäksi itsevarmuus kasvaa, ja se yksistään tekee reissusta tekemisen arvoisen. Ehkä se ulkomaan kokemus ei enää nykypäivänä ole työnhaussa mikään huomiotaherättävä tekijä, koska niin monella on kansainvälistä kokemusta, mutta ei siitä haittaakaan ole.

Mitä mahdollisuuksia nuorella sitten on lähteä ulkomaille?

Mä aloitin omat seikkailuni lukion jälkeen välivuotta pitäessäni. Olin jo tullut hyväksytyksi kouluun, mutta jostakin sain päähäni, että välivuosi olisi tarpeen. Niinpä suuntasin au pairiksi Espanjaan. Myöhemmin olen ollut kesätöissä Jenkeissä, vaihdossa Kiinassa, workin holiday -viisumilla Australiassa, kielikoulussa ja työharjottelussa Ecuadorissa sekä opiskelmassa Espanjassa. Niin ja nyt tietysti asun ja työskentelen Saksassa.

Tähän aiheeseen liittyen on monia hyviä sivustoja, kuten esimerkiksi Maailmalle ja Nuorisovaihto. Itse olin au pairina Allianssin kautta, ja sitä ainakin voin suositella lämpimästi. Lisäksi esimeriksi UK:ssa on paljon järjestöjä, joiden kautta suomalaisetkin voivat lähteä reissuun. Camp America on mulle tuttu organisaatio, ja niiden kautta kesätyö leirillä Jenkeissä maksaa suomalaiselle 948€, sisältäen lennot, viisumin ja sairasvakuutuksen. Siellä saa kuitenkin majoituksen, ruokaa ja pientä palkkaakin, joten musta tämä on hyvä diili. Huomattavasti kalliimpi sen sijaan on esimerkiksi Raleigh International, joka on kansainvälinen organisaatio, jonka kautta 17-25-vuotiaat nuoret voivat lähteä Tansaniaan, Costa Ricaan, Nicaraguaan tai Nepaliin.

Nuorelle se suurin haaste lähtemisessä taitaa olla raha, sillä monissa ohjelmissa lennot joutuu kustantamaan itse ja usein ohjelmamaksukin on vähän isompi kuin nimellinen. Näissä on kuitenkin se hyvä puoli, että takana on sen järjestön tuki. Mä jouduin au pairina ollessa vaihtamaan perhettä, mutta se hoitui hienosti Allianssin paikallisen yhteistyötoimiston avulla. Ja mitä rahaan tulee, niin ihmisiltä, mukaanlukien toki vanhemmat ja sukulaiset, voi löytyä paremmin kannustusta silloin kun kyseessä on esimerkiksi vapaaehtoistyö jonkin järjestön kautta kuin pelkkä lomamatka johonkin biitsille.

DelhiNyt sitten herää kysymys, että miten aikuinen voi lähteä ulkomaille töihin tai opiskelemaan? Kun ikää alkaa olla 30 plus, eivät nuoriso-ohjelmat ole enää mahdollisia, eikä working holiday viisumiakaan enää saa.

Mun australialainen ystäväni on töissä insinööritoimistossa, joka suunnittelee ja toteuttaa juomavesi- ja kasteluvesijärjestelmiä kolmannen maailmaan maissa. Se tekee enimmäkseen töitä Hampurin toimistolta käsin, ja vaikka firma on yksityinen, kilpailevat ne usein esimerkiksi EU:n rahoittamista projekteista. Kun projektin toteutus sitten lähestyy, lähtee se paikan päälle pariksi kuukaudeksi vastaamaan siitä, että kaikki sujuu kuten suunniteltu. Musta sen työ on hienointa työtä mitä ihminen voi tehdä, sairaanhoidon ynnä muun oikeasti hyödyllisen työn ohella. Normaali paperinpyörittely toimistossa kun ei hyödytä ketään muuta kuin firmaa itseään, mutta tämä kaveri näkee ihan konkreettisesti miten sen työ auttaa ihmisiä. Lisäksi se näkee maailman eri kolkkia siinä samalla.

Jos ei nyt satu olemaan mahdollisuutta tehdä insinöörin hommia kolmannen maailman maita hyödyttävässä projektissa, mitä muuta hyödyllistä ihminen voi tehdä? Ja miten pääsee samalla ulkomaille?

DelhiMä olen viime aikoina pohtinut jotain vapaaehtoistyötä. Sellaisen voisi toteuttaa helposti esimerkiksi kesäloman aikana, mutta valitettavasti mun loma kuluu tänä vuonna jo muihin rientoihin. Aion kuitenkin jatkaa vapaaehtoistyöreissun suunnittelemista, sillä koskaan ei tiedä mitä työelämässä tapahtuu ja jos yllättävä mahdollisuus matkaan joskus avautuu.

Service Civil International on belgialainen järjestö, jonka vapaaehtoistyömahdollisuuksia Suomessa tarjoilee Kansainvälinen vapaaehtoistyö, http://www.kvtfinland.org/. Tämä Suomen sivuliike veloittaa 100€ välitysmaksua pienen jäsenmaksunsa lisäksi, ja usein pitää maksaa erillinen maksu siihen paikkaan, johon on hakemassa. Esimerkiksi joku metsänistutusprojekti jossain Etelä-Amerikassa maksaa SCI:n kautta vielä 300€. Omat matkat kohteeseen kustannetaan itse, mukaanlukien luonnollisesti viisumi ja vakuutus. Mutta siinä se. Ruoka ja majoitus kustannetaan järjestävän tahon puolesta. Majoitus tuskin on mitään luksusta, ja töitä joutuu varmasti paiskimaan, mutta sitähän ne nuoretkin tekevät au pairiksi tai kesäleireille lähtiessään.

DelhiMuita vastaavia organisaatioita löytyy vaikka millä mitalla, joten jos vapaaehtoistyötä haluaa tehdä, sinne varmasti pääsee. Jotkin järjestöt osaavat myös rahastaa toiminnasta, mutta silloin vapaaehtoistyö usein yhdistyy matkailuun, ja ideana on töiden lisäksi myös tutustua paikkaan turistin tavoin. Tämä koko idea, matkailu vapaaehtoistyötä tehden, tunnetaan myös termillä merkityksellinen matkustaminen.

Tästä aikuisten vapaaehtoistyöstä kotimaan ulkopuolella mulla ei kuitenkaan ole omakohtaista kokemusta, lyhyttä visiittiä Delhin köyhien ruokalassa lukuunottamatta (josta kuvat). Onko kellään muulla?

Reissunaisen reppu: Etelä-Afrikka 2008

Mulla on ollut tapana viettää joulut joko pohjoisen pakkasissa tai kaukomatkoilla. Vuonna 2008 oli vuorossa joulu Johannesburgissa.

Menomatka meni vähän turhan jännittäväksi kun ensimmäinen lento Helsingistä Pariisiin oli tunnin myöhässä ja lyhensi reilua vaihtoaikaa Pariisissa minimiin. Pelkäsin todella myöhästyväni jatkolennolta ja lyhyellä lomalla se olisi tylsää. Kaikeksi onneksi ehdin kuin ehdinkin Air Francen koneeseen puoli tuntia terminaaleissa pingottuani. Yölento sujui hyvin, enimmäkseen nukkuessa. Keskipaikka ei ole mun suosikki, mutta vierustoverit olivat mukavia eivätkä turhan suurikokoisia, joten tilaa oli riittävästi. Itse asiassa epäilen käytävällä istuvan olleen Air Francen oma air marshal. Sain Zimbabwen yllä lentäessämme kuulla alhaalla maanpinnalla siintävistä näkymistä, muun muassa timanttikaivoksista ja eläinten juomapaikoista, joten reitti oli sille tuttu. Sillä oli Air Francen laukku käsimatkatavarana eikä mitään muita matkatavaroita. Kun mä kysyin siltä onko se työmatkalla, se sanoi lentävänsä työkseen. Kun mä harmittelin sitä keskipaikan penkkiä, se sanoi että voi nousta ylös koska vaan ja päästää mut pois, koska hän ei voi nukkua lennoilla.

Mun Saksasta kotoisin oleva kaveri oli Johannesburgissa vastassa. Se kyseli mua ennen tulleilta ihmisiltä miltä lennolta ne ovat tulossa, koska pelkäsi myöhästyneensä ja kadottaneensa mut jonnekin. Tosiasiassa olin vain odottanut laukkuani, joka kuin ihmeen kaupalla sekin oli ehtinyt jatkolennolle.

Kuumuus iski kasvoille heti lentokentältä autolle mennessä, mutta ensimmäinen asia, johon todella kiinnitin huomiota, oli punainen maaperä. Ihan niin kuin luontodokumenteissa! Katselin vasemmanpuoleista liikennettä ja maisemia kun ajettiin kaverin kotiin Boksburgiin.

Koska mä olin perillä aamulla, alkoi tiukka ohjelma heti ensimmäisenä päivänä safarilla. Bongasin ensimmäiset seeprat enkä edes yrittänyt peittää innostustani. Muut olivat ehkä hieman pettyneitä siihen, ettei auton renkaita järsiviä leijonia näkynyt, mutta mulle seeprat, antiloopit ja värikkäät linnut olivat jo hieno kokemus. Seuraavana päivänä safari jatkui Lion & Rhino Parkissa, sekä historiallisesti merkittävässä luolassa Cradle of Humankindissa. Carnivoressa sain syödä niin paljon kuin jaksoin kaikkia aikaisemmin näkemiäni eläimiä ja vähän muitakin 170 randilla. Lihansyöjän taivas.

Seepra

Johannesburgin keskustassa on pari pilvenpiirtäjää, jotka ovat varmaan maailman kalleimmat Johnny Walkerin mainostelineet. Tapasin pari vuorikiipeilijää, joista toinen työkseen kiipeili korkeisiin paikkoihin asentamaan mainoksia. Se kyseinen pilvenpiirtäjä on mainosteline siksi, että se on edelleen tyhjillään. En tiedä onko se edes valmistunut ennen kuin se on hylätty, mutta se on seutuna niin huonoa, ettei se houkuttele edes yrityksiä.

Me ajettiin kauppakeskukseen Sandtoniin ja käveltiin siellä Nelson Mandela Squarelle. Arki Joburgissa on ajelua aitojen sisältä aitojen sisälle, jotta voi sitten muutaman metrin kävellä turvallisesti. Mua ei varsinaisesti pelottanut, mutta oudolta se tuntui. Joburgissa ihmishengellä ei ole mitään arvoa. Joku tyyppi voidaan ampua liikennevaloissa autoonsa vaan siksi, että sen auto voidaan varastaa. Juna-radan rakentamisesta ei tullut mitään kun ne raaka-aineet varastettiin sitä mukaa, kun sitä rataa yritettiin rakentaa.

Mandela sai aikaan suuria muutoksia Apartheidin jälkeen, mutta mun vieraillessa Etelä-Afrikassa ensimmäistä kertaa, oli maassa vielä paljon jännitteitä värillisten ja valkoisten välillä. Yritykset saivat pisteitä ja jonkinlaista etua tummaihoisten palkkaamisesta, ja mitä korkeampaan positioon, sen paremmat pisteet. Se aiheutti luonnollisesti eripuraa, koska koulutuksella tai pätevyydellä ei ollut edelleenkään mitään merkitystä, vain ihonvärillä. Maan johtohahmoihin jo silloin kuulunut Zuma on surullisenkuuluisa esimerkki siitä, mikä korkeastikoulutettuja ihmisiä hiertää. Kun korkeassa asemassa oleva poliitikko laukoo jotain asioita, ihmiset kuuntelevat. Mutta siitä huolimatta aidsilta ei voi suojautua suihkussakäymisellä.

Mandela

Tiistaiaamuna herätys oli kello neljä, ja suuntana taas lentokenttä. Vielä ei ollut aika suunnata kotiin vaan lyhyelle visiitille Kapkaupunkiin eli Cape Towniin vanhoja ystäviä tervehtimään. Vuokra-auton saaminen Cape Townissa osoittautui yllättävän suureksi haasteeksi, mutta onni oli meidän puolellamme ja pieni Kia Picanto järjestyi kuin järjestyikin lopulta kahdeksi päiväksi. Paikallisia kavereita oli mahtavaa nähdä. Mutta niiltä opin, että edes päiväsaikaan turvallisenoloisessa Cape Townissa ei todellakaan pysähdytä yöllä punaisiin valoihin. Vaara oli läsnä sielläkin, paikallistenkin elämässä, mutta niille se oli arkipäivää.

Ekana päivänä Cape Townissa suunnattiin kohti Hyväntoivonniemeä. Matkalla poikettiin Boulders Beachillä bongaamassa söpöjä pingviinejä. Itse Hyväntoivonniemi sijaitsee kansallispuistossa, jonne pitää maksaa pieni pääsymaksu, mutta ne maisemat ovat kyllä sen arvoiset. Kaksi kirkkaansinistä valtamerta kohtaa tuulisessa niemenkärjessä. On vaikea laittaa kaikkia mun näkemiä paikkoja minkäänlaiseen järjestykseen, mutta Cape Point meni ehdottomasti kärkikahinoihin niistä paikoista, jotka salpaa hengen ja vetää sanattomaksi. Niin mielettömän kaunista.

Hyväntoivonniemi

Jouluaattoaamuna mentiin Stellenboschin viinitiloille, koska sumuinen ja pilvinen sää ei ollut omiaan Pöytävuorelle kapuamiselle. Taas seurasi siis paljon istumista autossa hökkelikylien vilistäessä ohi. Tulevat jalkapallon MM-kisat 2010 näkyivät jo monissa yhteyksissä, stadionkin oli jo puolivalmis. Viinitilavisiitti oli kiva, mutta valitettavasti meidän täytyi sen jälkeen hyvästellä Cape Town ystävineen ja palata takaisin Joburgiin. Jouluaatto hurahti siis ohi nopeasti. Seuraavana aamuna oli sitten varsinainen joulu. Meidät oli kutsuttu kaverin ystäväperheen luo puutarhajuhliin, joten sen päivän otimme todella rennosti, ilman mitään nähtävyyksiä tai turistihömpötyksiä. Ruoka on pääosassa myös eteläafrikkalaisessa joulussa, ja buffettityylinen pöytä notkui kaikista herkuista.

Mä en tänä päivänäkään voi käsittää, miten mun saksalainen kaverini pystyi asumaan Johannesburgissa niinkin monta vuotta. Mulle Johannesburg olisi yhtä kuin vankila. Kiva siellä ja vähän turvallisemmassa Cape Townissa on käydä, mutta miten siellä voisi asua, kun ei edes ulos lenkille voi lähteä?

Matkamunaukseni – Top 8

Sinivalkoisin siivinExploras -blogi innoitti mut pohtimaan omia matkamunauksiani, ja kyllähän niitä täältäkin löytyy.

1. Mun palattuani kesätöistä Jenkeistä Suomeen, sain kaveriltani lahjaksi t-paidan, jossa luki etupuolella brodeerattuna ”American Woman” ja takana ”Suomessa käymässä”. Se oli musta niin osuva, koska mähän rakastin Lenny Kravitzin versiota kyseisestä biisistä, ja jo siinä vaiheessa oli käynyt selväksi, että mä en aina oikein Suomessa viihdy. Pidin sitä paitaa ylpeänä, mutta oli se ehkä vähän nolo. Toisaalta, oli meillä sellanenkin paita kuin ”Nyt äkkiä yx sutasu” Annen & Ellun innoittamana..

2. Lennolla Portlandista Amsterdamiin mä olin juuri nukahtanut käytäväpaikallani, kun mun takana istuva neropatti päätti avata istuimien yläpuolella olevan matkatavarasäilön sillä seurauksella, että sen oma painava matkalaukku tipahti suoraan mun päähäni. Huusin suoraan huutoa, koska luulin vähintään koneen räjähtäneen. Sillä hetkellä se ei nolottanut. Mun pidellessä päätäni lentoemäntä kysyi pitäisikö heidän kuuluttaa lääkäriä, ja mä kysyin mitä varten, heittämään se idiootti mun takaa ulos koneesta vai. Se idiootti pyyteli anteeksi mutta mä olin niin vihainen, etten pystynyt edes vastaamaan sille. Näin jälkeenpäin ajatellen olisin ehkä voinut yrittää hoitaa sen tilanteen jollain toisella tapaa. Enhän mä edes kuollut.

3. Madridissa eräänä kauniina baari-iltana me juteltiin toisen suomalaisen au pairin kanssa keskenämme suomeksi, olettaen tietenkin, ettei kukaan ymmärrä meitä. Eräs tukevahko tyyppi katseli meihin päin jonkun matkan päästä ja kaveri totesi siihen: ”Kato toi läski bongaa.” Ei mennyt montaa minuuttia kun se tyyppi käveli meidän pöytään ja sanoi: ”Moi! Mä huomasin, että te ootte Suomesta. Voinko liittyä seuraan?” Se oli todella hauska tyyppi, ja mä toivon vieläkin, ettei se ollut kuullut sitä kommenttia.

4. Nyt tulee todella tuore tarina. Oltiin vastikään kaverin kanssa Italiassa ja San Marinossa, ja kaverilla on tapana kuvata itselleen videoita, joihin se höpöttää kaikenlaista matkan varrelta. Me ei olla paljon reissattu yhdessä, joten mä en ole ihan tottunut siihen videointiin. Itseasiassa mua vähän häiritsi se, ja yritin olla puhumatta silloin kun se kuvaa. Kun palattiin San Marinosta, oltiin vähän myöhässä aikataulusta ja jostain syystä juna oli vielä pahemmin myöhässä kuin me. Seistiin pitkiä aikoja jollain asemilla ja samaan aikaan mustat pilvet kerääntyivät horisonttiin. Venetsiassa oli siis luvassa kurja keli. Kaveri oli juuri kokenut pelottavan matkan, koska se joutui laskeutumaan lentokoneella ukkosen keskellä ja sen jälkeen matkustamaan vielä puolitoistatuntia vaporettolla siinä rankkasateessa ja salamoinnissa. Se kuulosti ihan hirveältä. Meillä oli jonkun verran matkaa Venetsian rautatieasemalta hotellille, joten mä aloin hermoilla miten päästään sinne, jos ukkostaa kovin. Jossain vaiheessa sanoin kiukkuisesti: ”Mä en ainakaan sillä vesibussilla mene!” Ihan kuin joku pikkukakara. Juuri sillä hetkellä unohdin, että kaveri kuvasi parhaillaan videolle niitä pilviä..

5. Kaikenlainen kiukuttelu ylipäätään on näin jälkikäteen ajateltuna todella noloa, koska se on täysin turhaa. Nälkä on yksi asia, jonka kanssa mä en tule hyvin juttuun missään, mutta vielä vähemmän matkoilla. Pelkään sitä ehkä senkin takia, koska mulle tulee helposti migreeni, jos ruokailu jää välistä. Kerran Amsterdamissa kierreltiin kavereiden kanssa kaupungilla ravintolatarjontaa katsomassa, ja yksi venäläinen kaveri nirsoili ravintolavalinnan suhteen. Mä olisin ollut kiinnostunut kokeilemaan jotain paikallista pubiruokaa, mutta se sille ei kelvannut. Käveltiin monen ravintolan ohi, eikä se innostunut oikein mistään. Käveltiin ja käveltiin. Ehdotin brasilialaista pihviravintolaa, eikä sekään käynyt. Siinä vaiheessa mulla meni koko palko nokkaan ja mä ilmoitin, että mulle on ihan sama minne mennään, kunhan mennään jonnekin ja arvon neiti päättäisi mitä hän haluaa. Se päätti aika äkkiä, että sille kelpasi libanonilainen ravintola. Itse voisin kyllä päättää syödä vaikka banaaneja vähän useammin.

6. Pekingissä me asuttiin siellä puolella kaupunkia, jossa ei pyörinyt juuri ollenkaan muita länsimaalaisia. Meidän kampuksen lähellä oli kiva ravintola, jossa oli aina täyttä. Mutta kun me länkkärit mentiin ovesta sisälle, ne ottivat meidän innoissaan vastaan ja tyhjensivät talon parhaan pöydän ravintolan keskeltä. Me vastusteltiin ja yritettiin lähteä pois, mutta kun ne muut asiakkaat oli jo siirretty jonnekin, ei siinä tilanteessa oikein muuta voinut kuin istua alas ja tilata apetta. Näin kävi aina kun me sinne ravintolaan mentiin, joten alettiin menemään sinne aikaisemmin, jolloin siellä olisi vielä tilaa. Siltikin ne istuttivat meidät keskipöytään. Se oli toisaalta tosi noloa, mutta toisaalta mä ymmärrän, että ne käyttivät meitä vähän kuin näyteikkunana siinä raflassa.

7. Kreetan reissu oli tosi ikimuistoinen, sillä me halpamatkalaiset saatiin oppaaltakin hörönaurut sinä aamuna, kun oli aika suunnata takaisin lentokentälle. Mä en ole kovin monella tällaisella pakettimatkalla ollut, mutta tämä loma oli hauska. Yhtenä iltana se oli jopa niin hauska, että kun me poikettiin rantabulevardin ensimmäiseen baariin drinksuille, jatkettiin sieltä baarista matkaa maksamatta niitä drinkkejä ollenkaan. Suomessa oltiin totuttu siihen, että juomat maksetaan baarissa tilatessa, joten se maksaminen yksinkertaisesti unohtui siinä höpötellessä. Tajuttiin toisessa päässä rantakatua, että ei helkkari, mehän ei muuten maksettu niitä ekoja drinkkejä ollenkaan. Mutta ei me enää jaksettu kävellä takaisin. Se asia ei kuitenkaan jäänyt ihan siihen. Myöhemmin illalla sen ekan baarin baarimikko bongasi meidät yhdestä discosta ja mainitsi, että neideiltä taisi unohtua jotain alkuillasta. En tiedä uskoiko se, että se oli ihan täysi vahinko.

8. Mun yleisin matkamunaukseni on varmaankin ihan liian aikaisin lentokentälle saapuminen. Jos joku joskus pelastuu lento-onnettomuudesta sen takia, että on missannut lennon, se en ole minä.