Hail, Caesar!

Hail CaesarMä näin viime viikonloppuna sellaisen puolen Hampurista, johon en ollut vielä aiemmin törmännytkään. Suunnattiin saksalaisen kaverin kanssa Savoyn leffateatteriin Hail, Caesar! -leffaa katsomaan, ja sinne päästäksemme meidän piti kävellä rautatieaseman ympäristössä. Aseman seutu ei ole kovin kivaa aluetta, ja kun mun saksalainen kaveri sanoi, että sitä pelottaa, alkoi mullakin olla levoton olo. Syy siihen oli se, että siellä hengaili satoja maahanmuuttajia. Mä olinkin ihmetellyt missä ne kaikki on, kun en ole niitä katukuvassa pahemmin nähnyt.

Oltiin molemmat ekaa kertaa Savoyssa ja mä olin lippuja varatessa ihmetellyt miksi leffateatterin paikat oli eri hintaisia. Olin ostanut meille kalliimmat liput, ja nyt mulle selvisi miksi ne oli kalliimmat. Ne 12 euron arvoiset paikat oli sellaisia, että tuoleihin istuessa ne menivät automaattisesti lepoasentoon. Niistä nousi jaloille oma tuki, joten siinä oman takin alla ollessa tuntui siltä, kuin olisi sohvalla peiton alla löhöillyt. Kannatti seikkailla pelottavan alueen läpi Savoyhin.

En tiennyt leffasta etukäteen juuri muuta kuin sen, että se on komedia, jossa näyttelee George Clooney ja Scarlett Johansson. Kävi ilmi, että siinä oli paljon muitakin tuttuja näyttelijöitä, jotka tupsahtivat valkokankaalle aina vähän yllättäen.

Mä en oikein vieläkään tiedä mitä mieltä olen kyseisestä leffasta. En oikein tajunnut koko elokuvaa. Mä tykkäsin siitä 50-luvun meiningistä ja erityisesti niistä autoista, mutta se koko leffan juoni oli ihan älytön. Tai juonesta pysyi kyllä kärryillä, mutta niistä kaikista hahmoista ei. Nauroin ääneen monta kertaa erityisesti Channing Tatumille. Myös Clooney onnistui olemaan täysin uskottava idiootti. Jos joku kysyisi kannattaako kyseinen leffa katsoa, niin en silti varmaan suosittelisi. Ei se ole komedia sillä tavalla, miten komediat perinteisesti käsitetään. Ehkä siinä piilee koko sen nerokkuus?

Onko joku muu nähnyt kyseisen leffan? Mitä tykkäsitte?

Leffassa: The Revenant – varo juonipaljastuksia

Hampurista löytyy pari englanninkielistä leffateatteria, Abaton ja Savoy. Tai eivät ne pelkästään englanninkielisiä ole, niissä vaan näytetään leffat useimmiten alkuperäisellä kielellä saksaksi tekstitettynä.

Abatonissa vika leffa saattaa alkaa vasta yhdeltätoista, ja se on jo liian myöhään meikäläiselle. Parasta siellä on se, että alkoholia voi ostaa baarista saliin ihan siinä missä popcorniakin, ja huonointa se, että sen salin penkeissä on liian pieni korkeusero ja jonkun kaali on aina edessä.

Abaton

Viime viikonloppuna mä pääsin vihdoin näkemään Leonardo DiCaprion uusimman leffan The Revenant. Mä en tiennyt siitä juuri mitään etukäteen, joten olin aika avoimin mielin. Ja avointa mieltä siinä tarvittiin. Leffa alkoi melkein yhtä hurjalla tavalla kuin Saving Private Ryan, paljon ihmisiä kuoli ja inkkarit ampui nuolia sotilaiden päähän oikein urakalla. Heti alusta asti alkoi jännitys, joka ei helpottanut missään vaiheessa elokuvaa. Hateful 8 on kuulemma kuvattu 60-luvun tyyliin sisältäen 15 minsan tauon keskellä leffaa, mutta mä olisin tarvinnut sitä taukoa tähänkin.

Revenant

Elokuvan pelottavin kohtaus oli heti leffan alkupuolella, kun DiCaprion hahmo Glass törmäsi metsän siimeksessä harmaakarhuun ja karhu raateli Glassia loputtomalta tuntuvan ajan. Mulla nousi vaistomaisesti käsi suun eteen noin sata kertaa leffan aikana, joten rakuutta ei puuttunut. Se karhukohtaus oli niin todellisen oloinen, että näen siitä painajaisia varmasti kauan. Enkä mene enää ikinä metsään. Tästä kohtauksesta alkoi Glassin tuskien taival, sillä vammat olivan niin pahannäköiset, että muut sotilaat hylkäsivät Glassin metsään. Leffan pahis, toinen sotilas nimeltä Fitzgerald, jäi palkkiota vastaan vahtimaan Glassia tämän pojan kanssa, mutta päätyi tappamaan pojan ja yrittämään Glassinkin murhaamista. Siinä miehessä vaan oli henki aika sitkeässä eikä Glass kuollut edes hautaan. Fitzgerald palasi takaisin sotilaiden leiriin uskoen Glassin kuolleen, mutta Glass oli jo aloittanut vaikean matkansa kohti leiriä – ja Fitzgeraldia.

DiCapriolla ei montaa vuorosanaa ollut, eikä se ähinä ja maassa raahautuminen mun mielestä mitään Oscaria vaadi. Paitsi ehkä sille jampalle, johon tämä koko elokuva perustuu. Gloden Globen DiCaprio tästä jo nappasi, ja sekä DiCaprio että Fitzgeraldia esittänyt Tom Hardy ovat molemmat Oscar-ehdokkaina. Hardyn suoritus sivuosassa oli musta parempi, mutta kaikkein eniten Oscarin ansaitsee se hevonen, joka kaatui kyljelleen kun sitä ammuttiin.

Leffa tuntui tosi pitkältä, ja koko ajan tilanne vain paheni ja paheni. Yhdessä vaiheessa Glass joutui sitä jäljittäneiden intiaanien hyökkäyksen kohteeksi ja pakeni hevosellaan inkkareita, kunnes molemmat, sekä Glass että hevonen, tippuivat rotkoon. Hevonen kuoli, mutta Glass ei, vieläkään. Intiaanit luulivat sen kuolleen, mutta Glass kaivoi itsensä kylmän talven keskellä kuolleen hevosen vatsan sisälle nukkumaan. Mä olen nähnyt ihan vastaavan kohtauksen jossakin muussa elokuvassa, mutta kertokaas mulle mikä se mahtaa olla?

Leffa kuvattiin enimmäkseen kylmässä Kanadassa ja maisemat oli sen mukaiset. Lumen keskellä virtaava joki näytti todella hyiseltä, mutta siellä ne tyypit kahlasivat menemään jopa tilanteissa, joissa olisi voinut välttää jokea. Mun mielestä kastuminen niissä pakkasissa olisi ollut kuolemantuomio, mutta onneksi ne sai nuotion syttymään tuon tuostakin. Ja nuotion saattoi sytyttää, vaikka intiaanit olivat ihan perässä. Glass joutui joen virran viemäksi paetessaan intiaaneja, ja siinä vähän liian epäuskottavaa oli se, että se ei hukkunut täydessä talvivarustuksessa karhuntalja päällään. Ruokaakin löytyi sattumalta koko ajan. DiCaprio söi leffassa muun muassa maksaa, vaikka on oikeasti kasvissyöjä. Ehkä toi olisi sitten sen Oscarin arvoista.

Tykkäsin siitä, kun pari kertaa leffan aikana kamera meni niin lähelle hahmoja, että niiden hengitys huurrutti kameran. Vikassa tappelukohtauksessa veritipat lensivät kameran linssiin. Se oli mun mielestä mielenkiintoinen ratkaisu ohjaajana toimineelta Iñárritulta.

Yleisvaikutelma leffasta oli todella raskas, suorastaan piinaava. Ja se karhu.. Mä en ikinä unohda sitä.

Maxdome

Rasti seinään! Meitsi jäi koukkuun saksalaiseen telkkariohjelmaan! Jos ihminen rakastaa kokkiohjelmia, niin se näköjään rakastaa niitä myös saksankielellä.

Kaveri suositteli Maxdomesta El Barco -nimistä sarjaa, joten pelkästään sen perusteella päätin siirtyä Netflixistä Maxdomeen. El Barco oli saatavilla vain saksaksi ja espanjaksi, joten mä päädyin aloittamaan sen sarjan alkuperäiskielellä eli espanjaksi. Kaikesta tästä ahkerasta opiskelusta huolimatta espanja sujuu multa edelleen paljon paremmin kuin saksa.

Maxdomessa on ihan kiva valikoima sarjoja englanniksi, kuten mulle uudet Resurrection ja Perception, mutta paljon enemmän sieltä löytyy ohjelmaa saksaksi. Mä aloitin saksalaisesta versiosta Taste -kokkiohjelmasta, ja se on todella hyvä, vaikkei siellä Anthony Bourdainia olekaan. Alexander Herrmann korvaa sen hyvin, eli tuomareista mulla on jo selvä lemppari. Kilpailijoista mulle ei vielä ehtinyt suosikkia löytyä, mutta pienen uunin mä tilasin itselleni Lidlistä. Kokkausinto kasvoi heti pykälällä!

Maxdome

Mistä leffasta nämä repliikit ovat?

1. What kind of music do you usually have here?
Oh, we got both kinds. We got country and western.

2. Excuse me, did I hear the f-word out of you? You say ”fuck” again and I’ll bang you right to fuck. Now get the fuck out of here.

3. Were you born a fat, slimy, scumbag puke piece o’ shit, Private Pyle, or did you have to work on it?

4. Pullover!
No, it’s a cardigan but thanks for noticing.

5. So, are you as good in bed as you are on that dance floor?
You know, Connie, if you’re as good in bed as you are on the dance floor, then you’re one lousy fuck.
Then how come they always send me flowers the next morning?
I dunno. Maybe they thought you was dead.

6. Like a glove!

7. Have you got the nerve to tell me you don’t want to marry my son for his money?
It’s true.
Then what do you want to marry him for?
I want to marry him for your money.

8. Mihin täst sit ollenkka lähretä? Vissii helvettii ast?

9. Vittu meni sämpylää nenään.

10.Taittuu.
Ei taitu!
Taittuu.

Leffailta

Me vuokrattiin eilen kaverin kanssa pari leffaa, 22 Jump Street ja Bad Neighbours. Eikä näköjään oltu kummankaan leffan kohderyhmää. Olisi ehkä kannattanut lukea elokuvien kuvaus vähän tarkemmin sen sijaan, että tsekattiin kansiteksteistä vaan Channing Tatum ja Zac Efron. Kumpikin leffa kuului komedia-kategoriaan ja kummassakaan ei naurettu kertaakaan. Leffojen jälkeen keskusteltiin siitä kumpi leffoista oli parempi. Kaverin mielestä 22 Jump Street ja mun mielestä Bad Neighbours. Mutta tuosta kinastelu olisi vähän sama kuin siitä kumpi on paremmanmakuista, lehmänpaska vai hevosenpaska.

Onneksi telkkarista sattui meidän epäonnistuneiden leffavalintojen jälkeen tulemaan Stephen Kingin Mist, jossa on ehkä eeppisin loppu ikinä. Tyyppi on juuri viimeisillä kudeillaan ampunut armollisesti läheisensä ja on itse valmis kohtaamaan paljon kauheamman kuoleman jättiläishämähäkkien toimesta ja huutaa niitä käymään kimppuunsa – ja sitten sumusta esiin tulee armeijan panssarivaunu ja koko muu joukkio liekinheittimien ja pelastettujen ihmisten kera. Siinä kohtaa mä nauroin.

Luin nuorempana paljonkin Kingin kirjoja ja omassa mielikuvituksessa ne on vielä paljon pelottavampia kuin elokuvaversioina, jotka nekin on ihan järkyttäviä. Harmi, etten enää uskalla lukea niitä kirjoja saati katsoa Mistin tapaisia leffoja. Ne laittaa ajattelemaan ihan eri tavalla kuin jotkut teinien komediat. King oli esimerkiksi Mistissä kirjoittanut ihmisten käyttäytymisen marketissa juuri sellaiseksi kuin se maapallolla on laajemmassa mittakaavassa. Vaikka se sumu ja ne jättiläishämähäkit eivät ehkä uskottavuudessa kovin korkealle kiilanneet, niin ihmismielen King osaa kyllä kuvata.

En olisi uskaltanut mennä nukkumaan suoraan Mistin jälkeen, joten oli aika mahtavaa päättää leffailta telkkarista tulleeseen Elviksen Follow That Dreamiin. Elviksen roolihahmon yksinkertaisuus hymyilytti ja paha sai tietenkin lopussa palkkansa. Miksei enää tehdä tuollaisia leffoja?

Channing Tatum on Bruce Willisin manttelinperijä

Tämän todistaa White House Down. Striimasin kyseisen leffan netistä, koska olin jostain syystä unohtanut mennä katsomaan sen leffateatteriin. Kiinnitin kyllä jo kauan sitten huomiota kyseiseen leffaan, koska arvostelun mukaan:

Cale on kyttä, eronnut vaimostaan ja hilluu ympäriinsä päällään valkoinen wifebeater. Hhhmm, missä tämä on nähty ennen?

Drool

Channing Tatum on todellakin perinyt Willisin manttelin, tuon hihattoman paidan.

Hot

Vangitut (varo juonipaljastuksia!)

Leffavalinta osui Finnkinossa täysin sattumalta Vangittuihin, sillä valikoima oli vähän heikko. Kotimaisia leffoja olisi ollut tarjolla, mutta ei kiitos.

Enpä tiennyt tästäkään leffasta mitään etukäteen. Lukaisin nopean kuvauksen juonesta ja tarkistin, että näyttelijöinä komeilevat Jackman ja Gyllenhaal. Kelpaa.

Vangitut on hyvin realistinen leffa. Hahmot ovat uskottavia eikä juonenkäänteissäkään ilmene epäuskottavuuksia. Etenkin Jackman onnistuu kuvaamaan ihmisluonnon julmuutta tiukassa tilanteessa hyvin. Gyllenhaal on söpö, mutta ei liian söpö. Siinä on pikkukaupungin poliisin tuntua, ja jokin siinä yksinkertaisessa hahmossa jää mieleen. Ehkä se on se tatska kaulassa, joka kertoo, että silläkin hahmolla on oma menneisyytensä.

Leffan juoni perustuu siihen, että naapuripariskuntien perheistä kidnapataan kaksi pikkutyttöä, ja viikon aikana epätoivoiset vanhemmat päätyvät epätoivoisiin tekoihin tyttöjä etsiessään. Tytöt eivät siis suinkaan ole leffan ainoat vangitut, joten nimi on kuvaava. Jouduin muutaman kerran kääntämään pääni valkokankaasta sivuun tai sulkemaan silmäni hetkeksi. Jännittäviä ja kammottavia kohtia riitti.

Ainoa asia, mitä jäin Vangituissa kaipaamaan, oli huumori. Ei yhtään nokkelaa kommenttia eikä hauskoja vuorosanoja. Ai niin, ei tässä leffassa ollutkaan Bruce Willisiä.

Clear skies with a chance of satellite debris

Eilen illalla ohjelmassa oli Gravity 3D:nä. (Varo juonipaljastuksia!)

”Pari neuvoa ennen leffan alkua. Ensinnäkin, jos teillä tulee ongelmia 3D -lasien kanssa, niin täällä eteisessä on varalaseja. Toisekseen, muistakaa hengittää”, sanoi Finnkinon työntekijä. Miten oikeassa se olikaan!

Tykkäsin Cuarónin ohjauksesta. Ohjaus on mun mielestä silloin hyvä, jos siihen ei erityisemmin kiinnitä huomiota. Ei mitään hulluja kuvakulmia, ei jatkuvaa liikettä eikä turhanpäiväisiä sivujuonia. Gravityssä ei tosin ollut kulmia tai edes horisonttia, johon kameraa kohdistaa. Leffa, jossa ei oikeastaan ollut mitään muuta kuin pari näyttelijää ja digitaalisesti luotu avaruus, oli meikäläisen makuun. Bullock on vaan niin hyvä.

Gravityn juoni oli lähes ennalta-arvattavissa, mutta elokuva onnistui silti yllättämään. Odotin ehkä paria jännittävää kohtaa räjähdyksineen. Sen sijaan jännitin ihan koko ajan. Hengittäminen meinasi todellakin unohtua. Normaalisti inhoan tuollaista jatkuvaa piinaa ja tekisi mieli huutaa välillä, että ei noin, älä mene sinne äläkä ainakaan paina sitä nappia. Mutta nyt se jännittävä tilanne vaan jatkui ja jatkui, ja se on koko leffan pointti.

Gravity alkoi avaruuskävelyllä, jonka aikana Bullockin näyttelemän Stonen ongelmat todella alkoivat. Vaikka Stone ja Kowalsky höpöttelivät Houstonin kanssa alussa pitkäänkin, leffa meni kuitenkin suoraan asiaan eikä turhaan esitellyt muuta miehistöä tai alkutilannetta. Mieleenpainuvin kohtaus oli se, kun Stone nappasi kiinni menehtyneen astronauttikollegansa ja katsoi sen kasvoja, joiden läpi oli lentänyt romua. Hyyyii.

Mitään kotiintuloseremonioita tai muita ei elokuvaan sisällytetty. Stone rantautui maahan ja otti pari haparoivaa askelta tuntiessaan normaalin painovoiman vaikutuksen. Ja siihen se päättyi. Clooney jäi ajelehtimaan avaruuteen. This is ground control to major Tom.

Leffan jälkeen vein kaverin kotiin ja ajoin sitten motaria kohti kotia. Tuuli tuiversi ja tarttui autoonkin kiinni, piti oikein keskittyä ajamiseen. Yhtäkkiä tielle lennähti jättimäinen valkoinen muovi, jota päin mun oli ajettava ellen halunnut aiheuttaa kolaria. Puristin rattia ja tömäytin muovin läpi, onneksi se oli tosiaan vain ohutta muovia. Hetken kuluttua kotikadulla katuvalot sammuivat yllättäen ja kun vielä auto päätti kilauttaa kojelautaan kelivaroituksen, hyppäsi meikäläinen säikähdyksestä varmaan metrin ilmaan penkistä. Liian jännää.