Joulun tunnelmaa Lüneburgista

Mä oon taas kipeä! Sitä se antibioottikuuri tiesi, viimeisetkin vastustuskyvyn rippeet lähti ja flunssapöpö iski taas. No, mikäs tässä on lomalla lepäillessä. Pitäisi lähteä jouluksi pohjoiseen, mutta saa nähdä onko mulla tiedossa hiihtämisen sijasta pelkkää afterskitä.

Saksa on jäänyt taa, mutta mun piti vielä tulla mainitsemaan pari sanaa Lüneburgista. Kerrassaan hurmaava pieni joulumarkkinakaupunki! Lüneburgiin pääsee tosi kätevästi Hampurista junalla, ja näin joulumarkkinoiden aikaan se junamatka on hintansa väärti. Etenkin kun se ei normaalilla Hampurin julkisen liikenteen kausikortilla maksa mitään.

Me saatiin kavereiden kanssa koko päivä kulumaan Lüneburgissa. Shoppailumahdollisuudet oli siellä yllättävän hyvät, ja crepit ja wursti lehtikaalipedillä maistuivat glögin särpimiksi. Me hiljennyttiin hetken aikaa jopa kirkossa, kun ulkona seisoskellessa tuli vilu. Joulun tunnelma iski vihdoin meikäläiseenkin.

Lüneburg

Lüneburg

Lüneburg

Lüneburg

Viimeinen viikko Hampurissa

Hampurin satamaViimeistä viikkoa Hampurissa viedään. Aika on livahtanut yhtä lujaa vauhtia mun ohi kuin maisemat junan ikkunasta. Ei vieläkään tunnu yhtään siltä, että olisin menossa minnekään. Karu totuus paljastuu mulle varmaan sitten ensi viikolla, kun olen laskeutunut Suomeen ja roudannut muuttokuorman uuteen kotiini.

Saksalainen byrokratia sen sijaan ehti vielä kerran lämäistä mua naamalle, kun tänään iltapäivällä kävelin vihellellen Eimsbüttelin Bezirksamtiin rekisteröitymään ulos kaupungista. Kas, virasto oli mennyt kiinni jo yhdeltä. Ilmoitin siis ihan turhaan pomolle, että mun iltapäivä kuluu virastotalossa jonottaessa. Se onkin huominen aamupäivä, joka siellä kuluu. Toivottavasti mulla on silloin kaikki tarvittavat paperit kuten asunnon irtisanomiskirje mukana, ei huvittaisi mennä sinne enää kolmatta kertaa.

Eilen mä poikkesin lääkärissä hakemassa vähän lisää lääkkeitä. Luonnollisesti reseptiä ei täällä voi uusia puhelimitse, vaan mun pitää kiikuttaa sairasvakuutuskorttini lääkäriasemalle, jotta se voidaan työntää kortinlukijaan reseptien tulostusta varten. Ja sitten ne reseptit tosiaan tulostetaan, jotta mä voin kiikuttaa ne apteekkiin. Siinä mun asioidessa lääkäriasemalla psykiatri-neurologi ehti onneksi samantien vetäistä niihin resepteihin nimmarinsa, joten tämä asia sujui oikeastaan yllättävänkin sutjakasti vain yhdellä käynnillä. Lisäksi sain siellä päivän naurut. Psykiatri katseli mua hiukan aikaa ja totesi yllättyneellä äänensävyllä: ”Sä näytät vakaalta.”

Samalla kun olen järjestellyt muuttoasioita täällä virastoissa juosten, olen tehnyt samaa hommaa Suomen päähän netistä käsin. Tein muuttoilmoituksen, rekisteröidyin sairaskassaan ja tilasin nettiliittymän. Suomi on oikeasti paras maa olla ja asua, kunpa sen vain muistaisi aina Suomessakin ollessa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Joulumarkkinat Hampurissa

JoulumarkkinatSaksalaiset joulumarkkinat eivät aikaisemmin kiinnostaneet mua mitenkään erityisesti. Glögi ei kuulu mun lempparijuomiin eikä ulkona paleleminen lemppariharrastuksiin. Mutta viime vuonna joulumarkkinoilla tuli käytyä eri kokoonpanoissa harva se päivä, ja tänä vuonna odotin jo sitten malttamattomana niiden alkua. Nyt ne on alkaneet!

Hampurissa mun lempparijoulumarkkinat löytyvät Mönckebergstraßen kupeesta, Altonasta ja tietenkin Rathausilta, jossa joulupukki viilettää porojen kanssa juhlakansan yllä. Jos joku sattuu olemaan joskus tulossa Hampurin joulumarkkinoille, niin täältä löytyy hyvä kartta, ja myös alla oleva kokoaa yhteen muutamat markkinapaikat.

Joulumarkkinat

P.S. Toivottavasti kukaan ei ole lähipäivinä lentämässä Lufthansalla Saksaan, se olisi nimittäin sitten jalkapatikka tiedossa.

Superkuu

Kauhea vouhotus yhdestä kuusta. Käsittääkseni se on silti se sama möllykkä, kuin aiemminkin. Mä ymmärtäisin tämän hypetyksen, jos maapallo olisi napannut yhtäkkiä jostain toisen kuun kiertoradalleen. Silloin mäkin raottaisin jo vähän verhoa.

Hampurissa ei oikeasti tarvinnut verhoja viime yönä raotella, pilvistä oli. Jos oli riittävän sinnikäs, niin ilmeisesti sitten sai ihan hyviä kuvia superkuusta:

superkuu

Meillä on näköjään täällä Hampurissa puumien lisäksi myös kiraffeja. En toisaalta yllättyisi yhtään, jos sellainen kävelisi Reeperbahnilla vastaan.

Maisema

Kiinteistövälittäjille Suomessa järvimaisema tuntuu tarkoittavan pikkasen eri asiaa miten mä sen tulkitsen. Jostain neljän talon välistä pilkistävä järvi ei mun mielestä ole järvimaisema, vaikka onhan se maisema siellä – talojen takana. Muutenkin koko sana maisema on hiukan suhteellinen käsite. Miten tämän jälkeen voi enää nauttia yhtään mistään, mitä ikkunasta näkyy?

maisema

maisema

maisema

maisema

Maisemanvaihdos on nyt joka tapauksessa edessä. Pakko alkaa tottua siihen ajatukseen.

Hampurin konserttitalo on vihdoin valmis ja vain 700m€ yli budjetin

ElbphilharmonieMä missasin historiallisen hetken viime viikolla. Hampurin Elben filharmoniakonserttitalon ikkunoihin ilmestyi viikko sitten maanantai-iltana teksti: ”FERTIG” eli valmis. Mä en uskonut näkeväni tätä päivää. Enkä tietysti varsinaisesti nähnytkään.

Tämä konserttitalo on Hampurin oma Olkiluoto 3. Konserttitalon piti olla valmis vuonna 2010. Ja 2013. Ja 2014. Ja 2015. Mutta nyt se on vihdoin valmis! Tsemppiä vaan sinne Eurajoelle voimalatyömaalle, toivoa on..

Olkiluoto kolmosen budjettiylitys hakee vertaistaan, mutta Hampurissa taistellaan vähintään hopeasta. Tämän julkisilla varoilla rakennetun tönön alkuperäinen budjetti oli 77 miljoonaa euroa, ja nyt vihdoin valmistuttuaan, se on kustantanut veronmaksajille rapeat 789 miljoonaa euroa.

Vuonna 2014 tehdyssä hallinnollisessa tutkimuksessa selvisi, että pelkät vessaharjat olivat maksaneet 300 euroa kappale, ja roskikset 957 euroa kappale. Mistä saksalaiset on edes löytäneet noin kalliita vessaharjoja? Onko ne käsintehty Billy Gibbonsin ja Dusty Hillin partakarvoista? Aion kyllä joskus mennä katsomaan minkälaiseen kullattuun pyttyyn sitä pääsee konsertin väliajalla pissaamaan.

Maanantaisessa avajaisseremoniassa kaupunginjohtaja Olaf Scholz päätti fiksusti keskittyä positiivisiin asioihin ja sanoi Hampurin saaneen niin mahtavan rakennuksen, että kaupunkia on vaikea kuvitella ilman sitä. Scholz on tavallaan oikeassa. Joka ainoa turisti tulee ihailemaan tätä rakennusta ja kuulemaan tästä fiaskosta, ikuisesti.

Uni ja todellisuus, menneisyys ja nykyisyys

Mä olen viime kuukausina kirjoittanut paljon unia muistiin ja jutellut niistä terapeutille. Melkein kaikki mun unet pohjautuvat lähipäivien tapahtumiin ja niissä heränneisiin tunteisiin. Mun unissa harvoin tapahtuu mitään outoa, jota en osaisi linkata nykyhetkeen. Nyt näin kuitenkin todella outoa unta enkä ymmärrä mistä se tuli tai mitä se tarkoitti. Lapsuus ja tulevaisuus olivat siinä ihan sulassa sovussa.

Mulla oli pienenä tapana hyppiä pituutta meidän takapihalla, kalliolta hiekalle, ja tässä unessa mä näytin sen pituushyppypaikan mun veljen lapsille, joista nuorempikin oli unessa kasvanut siihen ikään, että juoksu sujui. Elettiin siis tulevaisuutta. Pituushyppypaikka oli unessa vain hiukan ruohottunut, mutta mä onnistuin tekemään siihen pehmeän hiekkakasan, vaikka tosiasiassa se paikka ei ole enää hiekkaa nähnytkään. Mä muistelin lapsuuttani veljenpojalle, joka siinä unessa noin 5-6-vuotiaana hyppäsi pituutta ja intoili omasta ennätyksestään. Sitten mä olin lapsi, otin vauhtia ja ponnistin pitkän hypyn hiekalle.

Samalla hetkellä talon nurkan takaa tassutteli esiin oranssi kissa, jonka mä tietysti tunnistin vanhaksi kissakseni, Oskuksi. Mä sain kissan pienenä naapurin navetasta ja se eli koko elämänsä eli 8 vuotta mun kanssani. Se oli persoonallinen kollikissa, joka ei tunkenut ihmisten syliin vaan valitsi tarkasti kuka sitä sai silittää. Unessa se tuli puskemaan mua jalkoihin ja mä nostin kissan syliin. Mun siitä rakkaasta kissasta näkemäni unet voi laskea yhden käden sormilla, ja aina kun näin on tapahtunut, mulla on ollut herättyäni hyvin vahva ja erittäin outo tunne. Sellainen, että olipa kivaa, kun se kissa kävi mua moikkaamassa pitkästä aikaa.

Otin aamulla kynän kauniiseen käteen ja kirjoitin unen heti muistiin, mutta en mä sitä olisi unohtanut muutenkaan. Se jäi pyörimään mun mieleen koko päiväksi.

Mulle tulee parin vuoden välein levoton olo, ja nytkin olen jo jonkun aikaa pohtinut muuttoa. Olen sekä katsellut uusia asuntoja Hampurista että miettinyt Suomeen paluuta. Tunnen oloni kotoisaksi nykyisessä kodissani ja järki sanoi, ettei kannata hylätä lattialämmitystä talven edellä, mutta joku levottomuus sai mut kuitenkin kaipaamaan muuttoa ja muutosta. Hampuria mä rakastan täydestä sydämestäni, mutta umpikuja töissä johti siihen, että ratkaisua oli haettava muualta. Tämän unen näkemisen jälkeen sain käsiini uuden työsopimuksen, joka tarkoittaa reilua palkankorotusta ja uusia haasteita vanhassa työpaikassa. Lisäksi se tarkoittaa uutta lokaatiota eli muuttoa takaisin Suomeen, mutta uuteen kaupunkiin.

Mä olen toisaalta innoissani tulevista haasteista, ja erityisesti muutosta. Olen katsellut sisustusohjelmia netistä enkä malta odottaa, että pääsen kaivamaan autotallista pahveihin käärityn ecuadorilaisen tauluni. Mun paksu musta-oranssi matto on odottaa aukirullausta, ja lasinen sohvapöytä uudelleenkokoamista. Mä en malta odottaa, että saan tehtyä itselleni uuden kodin jonnekin.

Toisaalta mua hirvittää se tilanne, kun olen purkanut muuttolaatikot, täyttänyt jääkaapin ja istun teemuki kädessä, villasukat jalassa, uudella sohvalla uudessa kodissani. Mitäs sitten? Minne mä menen? Ketä mä näen? Mun kaverit on täällä. Hampuri on mun kaupunki. Mä en voi sitten enää hypätä bussiin ja mennä tyttöjen leffailtaan Savoyhin. Mä en voi kävellä treffeille Schanzeen tai mennä illalliselle Zwickiin. Kukaan ei enää pelaa mun kanssa tennistä.

Melko ristiriitaisin fiiliksin siis kohti tulevaa. Mä otan tämän väliaikaisena ratkaisuna, joka selvittää umpisolmun töissä ja sitä kautta toivon mukaan myös rauhoittaa muutenkin. Mä en tiedä missä mä olen kahden vuoden tai viiden vuoden kuluttua, mutta ei se haittaa. Mä voin aina palata Hampuriin. Ja mulla on vielä parisen kuukautta aikaa nauttia kaupungista ja kavereiden seurasta täällä. Ja joulumarkkinoista. Tärkeintä on tehdä se muutos.

House

Bridget Jones’ Baby

Bridget Jones BabyMun kaverit Suomessa kehuivat tätä leffaa jo ajat sitten. Mä selailin silloin Savoyn ja Abatonin leffavalikoimaa ja ihmettelin, kun en löytänyt uusinta Bridget Jonesia täältä ollenkaan. Menikö se muka niin nopeasti ohi, että mä missasin sen kokonaan?

Onneksi tajusin pian, että tämä sama asiahan koskee täällä muitakin ensi-iltaan tulevia leffoja; ne tulee Saksassa alkuperäiskielelläkin ensi-iltaan myöhässä, koska saksankielisen version duppauksessa menee aikaa. Bridget Jones’ Baby oli siis tulossa valikoimiin vasta viikkojen päästä. Varattiin kaverin kanssa liput Savoyn ensi-iltaan heti kun liput tulivat myyntiin.

Musta tuntuu, että siitä alkuperäisestä Bridget Jonesista on aika kauan aikaa. Bridget Jones on tällä välin elänyt omaa elämäänsä ja keskittynyt uraansa.. Nyt oli todennäköisesti luvassa hersyvä komediapläjäys, jonka aihe ainakin otsikon perusteella oli vauva. Ja kun mukana seikkailee syötävän hyvännäköinen Patrick Dempsey, mä tosiaan odotin tämän leffan näkemistä.

Savoy oli ääriään myöten täynnä, ja mä olin taas ikionnellinen siitä, että Hampurista ylipäätään löytyy alkuperäiskielellä leffoja näyttävä teatteri. En halunnut edes miettiä miltä Zellwegerin ääni olisi saksankielellä kuulostanut. Tai Dempseyn. Paikalla oli noin biljoona naista ja pari eksyneen näköistä miestä, ja meille tarjottiin skumppaa heti ovella. Ei hullumpi tapa aloittaa leffailta.

Savoyssa on aivan mahtavat penkit, eikä mua haitannut yhtään joutua istumaan erillään kavereista, koska mun penkissä oli jalkatukimekanismi taaksepäin nojattaessa. Otin siis lokoisan asennon ja sukelsin Bridget Jonesin maailmaan. Mun vieressä sattui istumaan äänekäs nainen, joka reagoi hörönaurulla lähes jokaiseen kohtaukseen. Se nauru tarttui muhunkin, ja mä en oikeasti yhtään hillinnyt itseäni leffan aikana. Teki kyllä todella hyvää nauraa vedet silmissä koko leffan ajan.

Bridget Jones’ Baby on todellakin hillittömän hauska leffa. Tai sitten mulla oli juuri oikeanlainen fiilis tähän elokuvaan. Yleensä mua häiritsee leffoissa epäuskottavat asiat, esimerkiksi se, että joku jättää kukkaronsa pankkiautomaatin lasiovien sisälle eikä pääse sinne takaisin. Normaalisti ajattelisin, että kyllä joku sinne automaatille pian pyrkisi ja avaisi sen oven. Tässä leffassa annoin mokomien yksityiskohtien olla, ja nauroin vaan. Mä en myöskään ole koskaan tykännyt Darcystä, joten leffan loppu ei ollut paras mahdollinen, mutta ei sekään latistanut tunnelmaa. Pääasia, että Bridget on vihdoin onnellinen.

U-434 sukellusvene Hampurissa

U434Mä olin bongannut venäläisen U-434 -sukellusveneen Hampurin satamassa Fischmarktin edustalla jo ajat sitten, mutta jotenkin siihen tutustuminen vaan jäi ja jäi. Vedessä kelluva ahdas peltipurkki nyt ei sattuneesta syystä ole parasta viikonloppuohjelmaa, jonka mä tiedän. Kunnes vihdoin mulla oli Suomesta vierailulla yksi kaveri, jonka arvelin viihtyvän U-Bootin uumenissa. Ei muuta kuin ahtaanpaikankammo koetukselle ja syvyyksiin!

Eihän tässä sentään luukkuja suljettu tai veden alle menty, mutta koska me valittiin vierailupäiväksi sunnuntai, jolloin Fischmarktissa on nimensä mukaisesti kalamarkkinat, oli siellä sukellusveneessä muutama muukin ihminen. Veikkaisin, että tunnelma oli lähes autenttinen, sillä eri lähteiden mukaan tässä vakoilupaatissa työskenteli aikoinaan jopa 60-80 hengen miehistö.

U-434 on Tango-luokan sukellusvene, rakennettu 1974 ja eläköitynyt 2002. Se näytti päällepäin melko pieneltä, mutta sisällä se tuntui monien ilmalukkojen läpi pujotellessa todella suurelta. Ei edelleenkään tilavalta, mutta nähtävää siellä riitti. Mulla oli vaikeuksia kävellä suorana sen kapeilla ja matalilla käytävillä, joten uskoisin sen miehistöllä olleen jonkin sortin kokorajoitus.

Torpedoja das Bootissa oli näytillä vain pari kappaletta, mutta niille oli varattu aika monta riviä telineitä. Toki niin pitkällä matkalla kuin esimerkiksi Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin on hyvä ollakin vähän eväitä mukana. Hytit kalpenivat ehkä hieman Tallink Siljan vastaaville, mutta koska sukellusveneissä on ilmeisesti aika lämmin, on haju varmaan ollut tässä paatissa ihan samanlainen kuin Silja Europalla aamuyöstä neljän aikaan.

Mä olin kiitollinen siitä kun toisesta oviaukosta kajasti vihdoin valo. Vaikka tämän paatin dieselmoottorit voisi saada vielä käyntiin, mä jättäisin kyllä sen risteilyn välistä.

Täydellinen vastakohta

Muistatteko kun mä tapailin aiemmin sitä spaniardia, joka puhui sujuvasti ainakin viittä kieltä ja suunnitteli irtiottoa töistä maailmanmatkailua varten? No se huitelee tällä hetkellä jossain E-Amerikassa, en edes tiedä missä. Mä sen sijaan tapasin sen täydellisen vastakohdan.

Siinä missä spaniardi on vakava ja kaikkitietävä insinööri, tämä tyyppi on erittäin huumorintajuinen. Tää ei puhu kuin saksaa, se on asunut koko ikänsä samassa paikassa ja ollut 20 vuotta samassa firmassa töissä. Tuskin sillä on edes passia. Me puhutaan melkoista sekametelisoppaa mun heikolla saksalla ja sen lähes yhtä huonolla englannilla.

Kerran se höpötti mulle jotain saksaksi, enkä mä päässyt ollenkaan siitä lauseesta jyvälle. Kun se oli toistanut sen joku kolme kertaa, mä tajusin vihdoin:

– Ai Korpiklaani! Se suomalainen bändi! Mä luulin, että sä puhuit saksaa ja ihmettelin, että mitä hemmettiä tarkoittaa korpiklaani.

Tää tyyppi harrastaa harrikoita, joten mä näytin sille kuvan Shovelista. En tosin meinannut löytää pyörästä hyvää kuvaa, koska olin itse joka kuvassa:

– Mä en löydä yhtäkään hyvää kuvaa tästä pyörästä. Siinä on aina joku idiootti istumassa. *kuva musta istumassa pyörän päällä autotallissa*
– Jonkun olisi pitänyt laittaa siihen kolikko, jotta se alkaa päristä ja valot vilkkua.

Aiemmin se valitti mulle, että aina kun se pesee auton, Hampurissa sataa sen jälkeen vettä:

– Onko se siis sun vika, että täällä sataa niin paljon?
– No pakko se auto on pestä, kun se on likainen. Tiellä lentää vastaan liikaa ötököitä, joilla on itsemurhataipumus.
– Ne on ehkä Suomesta, jos ne on kerran niin masentuneita.
– Tai Englannista, koska ne lentää väärällä puolella tietä.