BallinStadt

BallinStadtTein mä pääsiäisenä jotain hyödyllistäkin, kävin nimittäin museossa. Hampuri ei välttämättä loista museotarjonnallaan ja mun tsägällä se kaikkein kiinnostavin museo eli Maritime Museum oli maanantaina suljettu. Suuntasin sitten junalla vaihtoehtoon bee. Se olikin loistava valinta, koska turisteja ei ollut yhtään. Hetken jopa epäilin tämänkin museon olevan kiinni, niin yksin mä siellä käyskentelin.

BallinStadt on museo, joka kertoo 5 miljoonasta siirtolaisesta, jotka Hampurin kautta lähtivät uuteen maailmaan. Albert Ballin oli siis herra, joka aikoinaan johti HAPAGia. Museo esitteli siirtolaisten tarinoita siitä, miksi he päättivät lähteä, sekä mitä laivamatka maksoi ja millainen kokemus se oli. Suurin osa kertomuksista ja teksteistä oli onneksi myös englanniksi. Museoon oli rekonstroitu laivahyttejä ja joka puolella oli paljon vanhoja matkalaukkuja, joista tuli kyllä oikeanlainen tunnelma. Mä kävelin museossa tekstejä lueskellen ja nauhoituksia kuunnellen jopa niin hartaasti, että säikähdin puolikuoliaaksi kun autenttisen kokoinen leikkihevonen alkoi liikuttaa päätään mun osuessa kohdalle.

PehmolelupolleMuseon vikassa osassa oli monen monta tietokonetta, jossa oli eri maiden Ancestry -sivustoja, joilla pystyi etsimään siirtolaiseksi lähteneitä sukulaisiaan. Siellä oli tietysti myös Nach Amerika -ravintola, joka tarjoili aiheeseen liittyvää ruokaa, sekä matkamuistomyymälä, josta sai ostaa esimerkiksi pehmolelupolleja muistoksi siitä puolikuoliaaksi pelottelevasta hevosesta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.