Saasteinen, saasteisempi, Ulan Bator

Koska mä en ole pitkään aikaan kirjoitellut blogiin, mulla on vähän matkatarinoita rästissä. Sairasloman lisäksi mä olen nimittäin ehtinyt myös lomailemaan. Silloin kun on väsynyt, on tosi vaikeaa edes ajatella matkustamista. Mutta sitten kun saa aikaiseksi lähteä, tekee se matka tosi hyvää. Etenkin jos on ilman puhelinta ja sähköä jossain Sisä-Mongoliassa.

Mä olen halunnut käydä Ulan Batorissa siitä lähtien kun olin Kiinassa vaihtarina 2000-luvun alkupuolella. Meillä oli vähän suunnitelmissa tulla Trans-Siperian junalla Pekingistä Moskovaan vaihdon päättyessä, mutta se ei sitten onnistunutkaan Sarsin iskiessä maahan. Suomeen lentäessäni katselin Austrian Airwaysin koneessa omalta ruudultani koneen alla olevan maisemakameran kuvaa juuri silloin kun lennettiin Ulan Batorin yli ja ajattelin, että tuonne palaan joku päivä.

Viime vuonna vihdoin pääsin Mongoliaan. Treffasin mun saksalaisen kaverin Moskovan kentällä, josta me jatkettiin yhtä matkaa Ulan Batoriin. Aeroflotin lento laskeutui Ulan Batoriin aamutuimaan ja me käytiin ensimmäiseksi vaihtamassa rahaa lentokentällä palvelevassa pankissa, Mongolian valuuttaa kun ei kovin helposti pysty muualla vaihtamaan. Sovittiin taksikuskien kanssa hinta kyydistä hotellille ja lähdettiin viemään rinkat sinne. (Rasti seinään, me bisnesihmiset nimittäin todellakin oltiin reissussa rinkkojen kera. Tätä ei tapahdu usein. Eikä toiste.)

Puma-Imperial -hotelli vaikutti oikein siistiltä, mutta samaa ei voinut sanoa Ulan Batorista. Ulan Bator on yksi maailman kylmimmistä ja saasteisimmista kaupungeista. Lämpötila oli vielä ihan siedettävä eli syksyinen, mutta hiilivoimalat tupruttivat kaupungin ympäristössä jo nyt sen verran, että mua alkoi heti yskittää ja kurkkua kirveli. Millainenkohan se ilmanlaatu on talvella?

Me oltiin kaverin kanssa molemmat vähän huonosti valmistauduttu tähän reissuun. Kaveri oli ollut tosi kiireinen töissä ja mä olin keskittynyt lähinnä Röllin sairasteluun. Puma Imperialissa me sitten kyseltiin hotellin vastaanotosta, että mitä meidän kannattaisi ekana päivänä kaupungissa tehdä. Hotellin reipas vastaanottovirkailija ehdotti, että voidaan vuokrata taksi päiväksi ja se kuski voi viedä meidät tärkeimmille nähtävyyksille ja johonkin kivaan lounaspaikkaan sitten myöhemmin. Tingittiin hetken aikaa hinnasta ja sitten vastaanottovirkailija soitti meille taksin. Kävi ilmi, että se taksi ei varsinaisesti ollut taksi, vaan hotellin respan veli, joka ei osannut sanaakaan englantia. No, eipä se meitä haitannut, joten kyytiin vaan.

Me käytiin läpi Ulan Batorin tärkeimmät nähtävyydet Zaizanin monumentilta Gandanin luostariin, mutta ei varsinaisesti opittu niistä mitään, kun meidän oppaan englanninkielentaito oli niin heikko. Välillä se soitti siskolleen hotellille, ja sisko tulkkasi meidän keskusteluja hetken aikaa englanniksi. Lounasaikaan se kuski vei meidät mongolialaiseen ravintolaan, jonne kutsuttiin se mukaan syömään. Se auttoi meitä ruokalistan ymmärtämisessä; moooo oli nautaa, bäääää oli lammasta ja iihahaa hevosta. Todennäköisesti siis. Tilattiin pöytä täyteen ruokaa ja maisteltiin kaikkea siitä hevosesta lähtien.

Illalla olikin sitten aika treffata G Adventuresin porukka, jonka kanssa vietettiin seuraava viikko nomadielämää Tereljin kansallispuistossa. Jätettiin haikeat hyvästi kunnon vessoille ja varastettiin hotellihuoneesta loput vessapaperit mukaamme. Me oltiin valmiina jurttaelämään.

Hyväntekeväisyyttä vai ei?

Taas on se aika vuodesta kun monet yritykset ja yhä useammat yksityishenkilötkin ilmoittavat lahjoittaneensa joulukorttirahat hyväntekeväisyyteen. Hienoa, että hyväntekeväisyyttä tehdään etenkin näin joulun alla. Mutta pakkoko se on juuri ystävien joulukorttirahoja sinne hyväntekeväisyyteen hassata? Muhun tekisi suuremman vaikutuksen, jos joku ilmoittaisi tänä vuonna lahjoittaneensa omat joulukinkkurahansa hyväntekeväisyyteen.

Toinen hieno juttu on se, miten lahjaksi voi antaa vaikka kehitysmaahan lahjoitetun lehmän. Tai kaivon. Tai koulukirjan. Olen itsekin lahjoittanut toisenlaiseen lahjaan, mutta vaan lahjana sinne kehitysmaahan. Miten se muka jonkun ystävän mieltä lämmittää, että mä lahjoitin rahaa hyväntekeväisyyteen? Hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen hivelee vaan sen lahjoittajan omaatuntoa, ei muiden. Kaikki muu on markkinointia tai oman sädekehän kiillotusta. Poikkeuksena ehkä se, että perheen kesken valitaan lahjoituskohde ja lahjoitetaan rahaa hyväntekeväisyyteen vaikka joidenkin lahjojen tai ehkä jopa niiden ystävien korttien kustannuksella. Se opettaa myös lapsille antamisen iloa.

Mä olen viime viikkoina saanut paljon hyvää mieltä kirpputoripöydästä. Hihkun iltaisin kotona ihan onnessani selatessani myyntipöydän tuloksia päivittäisestä sähköpostiviestistä. Kun päivämyynti on mitä tahansa muutamasta eurosta pariin kymppiin, en mä kovin suuria voittoja kirppiksellä pääse tekemään. Mulla on mennyt tunteja kaikkien vaatteiden silitykseen ja hinnoitteluun, ja kaiken lisäksi mä ajelen sinne siivoamaan sen pöydän päivittäin. Jos laskisin itselleni tuntipalkan, niin olisin pahasti miinuksella. Mutta olen vaan iloinen siitä, ettei niitä vaatteita, kenkiä ja muita tilpehöörejä tarvitse heittää roskiin.

Toinen hyvä puoli tässä kirppistelyssä on se, että tulee mietittyä omia kulutustottumuksiaan. Aka miksi helvetissä ostin aikoinaan tonkin kalliin koltun, jota en koskaan ole pitänyt ja joka kiristää hihasuista ja takapuolesta. Black Friday oli mulle jo valmiiksi älä osta mitään -päivä, koska mulla ei ollut tarvetta hankintoihin juuri silloin, mutta ne mainokset hyppivät mun silmille siitä huolimatta. Eräskin pieni yritys mainosti kyseistä päivää sosiaalisessa mediassa Blac Fridaynä. Pitääkö tuohon hullutukseen lähteä mukaan, jos ei edes osaa kirjoittaa sitä oikein? Black Fridaytä seurasi tietenkin Black Friday -viikonloppu ja Cyber Monday. Luulisi, että viimeistään maanantaina olisi alkanut epäilyttää, että huijataanko tässä kuluttajaa taas.

Huijaamisesta puheenollen, onko muuten kenenkään muun kaverit seonneet firmojen skaboihin Facebookissa? Mä blokkaan kavereita minkä ehdin ja olen muutenkin vähentänyt sosiaalisessa mediassa tai ylipäätään tietokoneen ääressä kuluttamaani aikaa, mutta silti noihin kisaosallistumisiin meinaa palaa käämit. Mutsi kysyi multa jokin aika sitten, että kannattaako sellasiin kilpailuihin osallistua. Mä vastasin, että jos olet omalla nimelläsi innokas mainostamaan tai kannattamaan kyseistä firmaa, niin siitä vaan. Mutta jos sulla on varaa ostaa haluamasi tuotteet ihan itse, minkä takia lähtisit sellaiseen mukaan? Osa niistä on varmasti ihan rehellisiä kilpailuja, mutta kaikki eivät ole. Kaverini ”voitti” erään arvonnan, jonka serkkunsa miehen firma järjesti. Palkinto oli kyllä ihan oikea, mutta voitto järjestetty. Ei se toisten kilpailuihin osallistuminen tietenkään ole multa pois, mutta olisi kiva saada se vanha Facebook takaisin. Muistatteko kun siellä sai lukea kavereiden omia raapustuksia niiden kommelluksista eikä vain mainoksia mainosten perään?

Mä en tiedä milloin musta on tullut allerginen markkinoinnille. Epäilen yliherkistymistä töissä.

Rölli

Rölli pitkospuillaRölli sai elokuussa viettää 3 viikkoa Lapissa, kun ensin porukat oli siellä muutaman viikon ja sitten mä lähdin kavereiden kanssa roadtripille pohjoiseen. Mutta Rölli oli hillastuksesta todella väsynyt eikä jaksanut liikahtaa mökin rappusilta edes lepopäivän jälkeen. Sillä oli ripuli eikä ruoka oikein maistunut. Käytin sitä Kittilässä eläinlääkärin päivystyksessä, koska olin erityisen huolissani pitkästä paluumatkasta. Eläinlääkäri epäili Röllin saaneen virustartunnan joltakin toiselta koiralta, mutta toivotti meille turvallista ajomatkaa.

Kotona Röllin huonovointisuus jatkui ja vietiin se pian omalle eläinlääkärilleen. Jo Lapissa alkanut yskä oli iso huolenaihe, ja se ruokahaluttomuus toinen. Verenpainekin oli yllättävän korkea. Seurailtiin Röllin vointia jonkun aikaa, mutta kun se ei verenpainelääkkeillä kohentunut, oli vuorossa verikokeet. Eläinlääkäri totesi Röllin veren olevan oudon paksua ja tummaa. Parin tunnin päästä saatiin tulokset, ja kokeissa ilmeni ongelma maksan arvoissa, jotka olivat koholla. Aloitettiin lääkitys verenpaineen lisäksi myös maksaan ja ruokahaluttomuuteen. Saatiin lupa käydä kevyillä kävelylenkeillä Röllin jaksamisen mukaan. Lenkillä Rölli käyttäytyi lähes normaalisti, mutta kaiken muun ajan sen nukkui.

Viikot kuluivat. Hetkittäin ruoka maistui ja arvot paranivat. Mä lähdin käymään matkoilla, mutta sillä välin oli tapahtunut käänne huonompaan suuntaan. Rölli oli joutunut nesteytykseen, kun syöminen ja juominen oli niin olematonta. Siinä vaiheessa päätettiin ottaa maksasta koepala. Maksa oli näyttänyt todella pahalta. Kun mä palasin kotiin, vietiin Rölli eläinlääkäriin ja oltiin valmiina hyvästelemään se. Mutta juuri tullut patologin arvio olikin varovaisen positiivinen. Maksan solut eivät sittenkään olleet lopullisesti tuhoutuneet. Päätettiin jatkaa vielä hoitoa ja seurata tilannetta. Nesteenpoistolääkityskin aloitettiin.

Pillereiden syöttäminen ruokahaluttomalle koiralle oli vaikeaa, mutta välillä tassussa ollut kanyyli helpotti lääkitsemistä. Nesteytys jatkui, mutta Rölli oli väsynyt. Se enimmäkseen nukkui. Moneen viikkoon se ei ollut edes leikkinyt eikä varastanut kenenkään sukkia. Verenpaine oli jatkuvasti todella korkea ja hengitys nopeaa ja rohisevaa. Kuuntelin sen hengitystä iltaisin enkä saanut kunnolla nukutuksi. Päivisin laskettiin kuinka monta kertaa Rölli kävi juomassa ja iloittiin joka ainoasta kulauksesta. Rölli söi ruokaa lähinnä vain kädestä, ja sitten oksensi kaiken syömänsä. Paino oli tippunut jo monta kiloa.

Eläinlääkärin konsultaatiot yliopistolliseen eläinsairaalaan johtivat lopulta diagnoosiin, jonka mukaan Röllillä oli maksan verenkiertoon liittyvä häiriö. Sitä ei voida parantaa. Vietiin Rölli viimeisen kerran tutulle eläinlääkärilleen ja kerrottiin, ettei haluttu Röllin enää kärsivän. 29. syyskuuta hiljeni meidän talo eikä siellä kuulu enää tassutusta. 7 vuotta iloa ja villasukkien varastelua jää ikuisesti muistoihin. Lepää rauhassa pikkuinen.

Merimies keskellä Atlantia

Hetkittäin mulle tulee ikävä Hampuriin, mutta onneksi hampurilaisilla merimiehillä on satellittiyhteys botskillakin. Mä pääseen kuulemaan tarinoita maailman meriltä näin periferiastakin käsin. Tosin käsite mun periferiasta on suhteellinen, kun katsoo missä tämä laiva seilasi. Se oli toi valkoinen piste keskellä Atlanttia:

Atlantti

Kyselin mikä meillä on keskinäinen aikaero ja miten se kellojen siirto botskilla itseasiassa hoidetaan. Euroopan ja Brasilian välinen matka on kuulemma helppo, koska kelloja siirretään vaan hiljalleen, mutta Tyynellä valtamerellä siirtoaika on yhteensä 12 tuntia ja se voi tarkoittaa myös vuorokauden vaihtumista välillä. Aasian reissuilla laiva on kuulemma täynnä zombeja. Voin kuvitella. Varmaan ihan niinkuin kesäaikaan siirtyminen täällä meillä.

IMG_1821

IMG_1848

Olisi aika siistiä liftata joskus tuollaisen rahtialuksen kyytiin. Ihan pikkasen vaan ahdistaa ajatus, että siellä sitten ollaan ja pois ei pääse. Mitä jos tulee myrsky?

IMG_1822

Merimies lähetti mulle videon myrskystä 7 metrin aalloilla ja mä kysyin pelottaako merillä koskaan. Oli aika liikuttavaa, kun se myönsi, että pelottaa. Se kunnioittaa merta ja luonnon voimaa. Mä luulen, että tulin merisairaaksi jo siitä videosta. Tuo ylläoleva kuva ei näytä kovin pahalta, mutta tosiasiassa siinä oli kyse ysin myrskystä Beaufortin asteikolla. Ei siis ihan sama asia, kuin ne Ilta-Pulun hehkuttamat kotimaiset myrskyt, joissa on on tullut kaksi raetta Kauniaisissa ja muovinen puutarhatuoli lennähtänyt nurin.

IMG_1737

Mun toimistotyön haasteet vaikuttaa aika mielenkiinnottomilta ton työn rinnalla. Noiden haasteena oli esimerkiksi se, että niiden laituripaikka vaihtui ja niiden pitikin yllättäen alittaa 54.5 metriä korkea silta. Muuten ihan kiva, mutta niiden laiva oli 68.5 metriä korkea. Niiden piti pysähtyä ottamaan painoksi vettä tankkeihin 25 000 kuutiota vesipumpulla, joka pumppaa vain maksimissaan tuhat kuutiota tunnissa. Vuorokauden vesitankkaus siis ennen sillan alitusta.

IMG_1715

Tässä rahtilaivassa oli kyydissä 3 turistia, jotka kukin olivat maksaneet 20 päivän matkastaan nelinumeroisia summia. Merimies ihmetteli, että kuka hullu maksaa päästäkseen heidän kyytiinsä, etenkään kun laivalla ei ole mitään viihdettä. Niillä ihmisillä on kuulemma eri syitä, mutta osa haluaa vaan tavata merimiehiä työssään.

Mäkin haluaisin tavata merimiehiä, mutta en työssään.

Blogitauko

Tässä kuussa meikäläiseltä on tullut 3 postausta ja viimeisimmät postaukset käsittelivät aiheita siivous ja ruokakaupassakäynti. Hmmm.. Tästä ei voi vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin että nyt on tullut aika jättää blogi hetkeksi tauolle. Uutta inspiraatiota ja vähän vähemmän kiireistä arkea odotellessa.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Suomeen paluun paras ja pahin asia

Mun päivän kohokohta oli tänään, kuten monena muunakin päivänä tässä menneillä viikoilla, ruokakaupassa käynti. Tänään yhdessä suuressa marketissa mä pyörin pakastearkkujen ympärillä kuin puolukka.. öö.. puurossa. En vaan päässyt yli siitä tosiasiasta, että niitä jättipitkiä pakastimia oli kahdeksan kappaletta. Kahdeksan! Ja niiden lisäksi oli vielä pari pitkää riviä pakastinkaappeja. Suomen valikoimat on vain jotain ihan käsittämätöntä. Mun kauppareissut kestää nykyään aina tunnin, kun mä kävelen korin kanssa ympäriinsä. Ja se kori on tullut täyteen jo hevi-osastolla.

Tänään mä jäin myös tuijottamaan ketsuppihyllyä. Ketsupeille oli oma hylly! Käsittämätöntä. Ja sitten mulla meni varmasti vähintään viisi minuuttia siihen, että valitsin oliiviöljyn. Miten öljyjäkin voi olla niin paljon? On oliiviöljyjä ja rypsiöljyjä. On luomua ja on tavallista. On sitruunalla maustettuja ja basilikaöljyjä. On biljoonaa muutakin eri makua. Ja mä tietysti etsin ihan vaan tavallista öljyä.

Seuraavaksi mä olin kävelemässä maksamakkarahyllyn ohi, mutta se maksamakkaroiden määrä kiinnitti mun huomioni. Mistä lähtien maksamakkaraa on ollut tomaattimaksamakkarana, kinkkumaksamakkarana tai pekoni-sipulimaksamakkarana?!

Kassalla olen saanut ilokseni huomata, että Suomeenkin on rantautuneet itsepalvelukassat Ikean tyyliin. Mutta siihen ne ilonaiheet on jääneetkin. Mun ruokaostokset Suomessa, yksi kassillinen ruokaa, on maksanut joka kerta yli 30 euroa. Kannattaisi vissiin jättää ne erikoisöljyt ja maksamakkarat hyllyihin?

Supersiivous a la Vintagella

Siivousvälineiksi riittävät harja ja sakset, mutta myös teippiharjalle on siivouksen jälkeen käyttöä. Siivouskohde oli tällä kertaa parkettilattioiden, saunan ja muiden nurkkien sijaan Röllin villahousut.

Rölliä on ilo harjata, sillä se menee mielellään lattialle tassut kohti kattoa. Pieni nipistäminenkään ei haittaa. Hetkittäin se on silmät kiinni niin rentona, että koko koira tuntuu lähtevän harjan mukana liikkeelle. Tavallinen harja on Röllin suosikki, mutta kyllä furminaattoriakin saa käyttää. Korvien taakse ja takapuoleen tulee pehmeän karvan vuoksi helposti rastoja, ja ne mä saksin pois ihan suosiolla ennen harjaamista. Ne villahousut kasvavat kyllä nopeasti takaisin.

Harjauksen jälkeen Rölli pääsi joutui vielä suihkuun, joten nyt meillä ollaan siistejä, hyväntuoksuisia ja pehmeitä.

Rölli

Lahjoja ja lahjaperinteitä

Saksalainen kaveri kertoi, että niillä on suvun aikuisten kesken tapana arpoa ennen joulua kuka ostaa lahjan kenellekin ja maksimihinta sovitaan yhteisesti. Secret santaa ei kai varsinaisesti saksan kielessä tunneta, mutta sama ideahan siinä on.

Yksi aussikaveri sen sijaan kertoi, että ne ostivat pikkujouluihin jokainen pienen yllärilahjan, ja lahjat koottiin pöydälle lahjapapereihin käärittyinä. Jotkut yrittivät harhauttaa ja laittoivat lahjat ihan erimuotoisiin paketteihin, kuin mitä ne oikeasti olivat. Ensimmäinen lahjan valitsija arvottiin. Sen valittua ja avattua pakettinsa se sai valita seuraavan lahjan saajan. Toinen lahjan valinnut sai sitten päättää pitääkö omasta paketistaan tulleen lahjan vai vaihtaako sen aiemmin avattuun lahjaan. Näin jatketaan, kunnes kaikki ovat pakettinsa valinneet ja avanneet. Paras tilanne on tietysti viimeisellä lahjan valitsijalla, koska se saa valita itselleen ihan minkä tahansa aiemmista lahjoista, jos ei omalle kohdalle osunut lahja kelpaa.

Erään toisen saksalaisen kaverin perheessä on tapana tuoda lahjapöytään itselle käyttämättömäksi jääneitä esineitä, joita sitten vaihdellaan sukulaisten kesken. Niin monta esinettä saa valita kuin on lahjapöytään tuonut. Tämä idea tietysti toimii vain, jos lahjapöytään tuodaan esineitä, joilla ei itselle ole käyttöä, mutta jotka kuitenkin joku toinen haluaisi. Mun on silti tosi vaikea kuvitella minkälaisilla lahjoilla tästä oikeasti tulisi ihmisille hyvä mieli, vai vaihtaisiko krääsä vain kotia.

Meillä on viime vuosina ollut joululahjakielto, mutta tänä vuonna mä pääsin taas tekemään vähän paketteja. Rölli rakastaa joululahjoja. Se hakee oman lahjansa kuusen alta heti kun saa luvan. Röllin lempparipehmolelu on Ikeasta ostettu hiiri, mutta se on vuosien saatossa hiukan kärsinyt eikä hännästäkään ole enää paljon jäljellä. Se on kuitenkin yksi harvoja pehmoleluja, joka ylipäätään on pysynyt lähestulkoon ehjänä, joten tämä hiiri on Röllille tosi rakas. Tänä vuonna Röllin lahjapaketista löytyi herkkujen lisäksi uusi, harmaa hiiri tuolle valkoiselle kaveriksi. Ja pari herkkupalaa, tietenkin.

Hiili

Joulun tunnelmaa Lüneburgista

Mä oon taas kipeä! Sitä se antibioottikuuri tiesi, viimeisetkin vastustuskyvyn rippeet lähti ja flunssapöpö iski taas. No, mikäs tässä on lomalla lepäillessä. Pitäisi lähteä jouluksi pohjoiseen, mutta saa nähdä onko mulla tiedossa hiihtämisen sijasta pelkkää afterskitä.

Saksa on jäänyt taa, mutta mun piti vielä tulla mainitsemaan pari sanaa Lüneburgista. Kerrassaan hurmaava pieni joulumarkkinakaupunki! Lüneburgiin pääsee tosi kätevästi Hampurista junalla, ja näin joulumarkkinoiden aikaan se junamatka on hintansa väärti. Etenkin kun se ei normaalilla Hampurin julkisen liikenteen kausikortilla maksa mitään.

Me saatiin kavereiden kanssa koko päivä kulumaan Lüneburgissa. Shoppailumahdollisuudet oli siellä yllättävän hyvät, ja crepit ja wursti lehtikaalipedillä maistuivat glögin särpimiksi. Me hiljennyttiin hetken aikaa jopa kirkossa, kun ulkona seisoskellessa tuli vilu. Joulun tunnelma iski vihdoin meikäläiseenkin.

Lüneburg

Lüneburg

Lüneburg

Lüneburg

Trooppisia hedelmiä ja limboamista – juhlien teemana Karibia

Kun on syntynyt marraskuussa, niin synttärit tuovat kivasti piristystä syksyn pimeimpään hetkeen. Samaisesta syystä ne on myös kätevä yhdistää pikkujouluihin. Jos kuitenkin haluaa, että synttärit on synttärit ja pikkujoulut on pikkujoulut, niin syntympäivää voi viettää ihan eri teemalla kuin tonttulakki päässä.

Kaveri alkoi jo pari kuukautta sitten pohtimaan synttäreilleen teemaa, ja mä innostuin eniten Karibiasta. Mutta ei se kuulemma tarkoittanutkaan sitä, että lähdetään Karibialle.. Vaikutti oikeasti tosi hauskalta idealta lähteä juhlimaan marraskuussa, mahdollisessa räntäsateessa, tropiikkimaisen tunnelman keskelle rantamekoissa. Ideoitiin juhliin kaikenlaista tarjottavaa, ja tietenkin limbokisa Chubby Checkerin Limbo Rockin soidessa taustalla.

Pöytä

Kakku

Todellisuudessa mä olin juhlien aikaan Saksassa kovassa flunssassa, mutta kuvista päätellen on ollut ihanat kekkerit. Mä innostuin heti arvailemaan noita alla olevan kuvan hedelmiä, enkä olisi kuulemma ollut edes tämän lajin viimeinen! Limbossa sen sijaan olisin vetänyt ihan riman ali..

Hedelmät

Jos oikeat vastaukset kiinnostaa, niin tässä olkaapa hyvät:

1. Pitahaya / pitaija / lohikäärmehedelmä
2. Viikuna
3. Papaija
4. Kumkvatti
5. Pepino
6. Rambutan
7. Tamarillo
8. Passionhedelmä
9. Granadilla
10.Kiwaro
11.Mango
12.Karambola
13.Ananaskirsikka