Robbie

Motörhead -fanit keskustelemassa keikasta:

Robbie

Mulla on mennyt kyseinen keikka ihan ohi, milloin se edes on? En ole koskaan tykännyt Williamsista, mutta toisaalta esimerkiksi Lauri Tähkä oli mun mielestä ihan huippu heinäkuussa festareilla. En mä usko, että Robbiesta tykkäämiseen vaadittaisiin yhtään sen enempää valkkaria.

Vaikka Williamsin musiikki ei niin kiinnosta, niin huumorintajua tuolta heebolta on aina löytynyt. Ahkerana twiittaajana Robbie esimerkiksi raportoi lapsensa syntymästä livenä ja postasi Youtubeen tämän videon. Synnytyksen käynnistyminen otti sitten koville. Onneksi vaimo Ayda oli sairaalassa Robbien tukena.

Merimies keskellä Atlantia

Hetkittäin mulle tulee ikävä Hampuriin, mutta onneksi hampurilaisilla merimiehillä on satellittiyhteys botskillakin. Mä pääseen kuulemaan tarinoita maailman meriltä näin periferiastakin käsin. Tosin käsite mun periferiasta on suhteellinen, kun katsoo missä tämä laiva seilasi. Se oli toi valkoinen piste keskellä Atlanttia:

Atlantti

Kyselin mikä meillä on keskinäinen aikaero ja miten se kellojen siirto botskilla itseasiassa hoidetaan. Euroopan ja Brasilian välinen matka on kuulemma helppo, koska kelloja siirretään vaan hiljalleen, mutta Tyynellä valtamerellä siirtoaika on yhteensä 12 tuntia ja se voi tarkoittaa myös vuorokauden vaihtumista välillä. Aasian reissuilla laiva on kuulemma täynnä zombeja. Voin kuvitella. Varmaan ihan niinkuin kesäaikaan siirtyminen täällä meillä.

IMG_1821

IMG_1848

Olisi aika siistiä liftata joskus tuollaisen rahtialuksen kyytiin. Ihan pikkasen vaan ahdistaa ajatus, että siellä sitten ollaan ja pois ei pääse. Mitä jos tulee myrsky?

IMG_1822

Merimies lähetti mulle videon myrskystä 7 metrin aalloilla ja mä kysyin pelottaako merillä koskaan. Oli aika liikuttavaa, kun se myönsi, että pelottaa. Se kunnioittaa merta ja luonnon voimaa. Mä luulen, että tulin merisairaaksi jo siitä videosta. Tuo ylläoleva kuva ei näytä kovin pahalta, mutta tosiasiassa siinä oli kyse ysin myrskystä Beaufortin asteikolla. Ei siis ihan sama asia, kuin ne Ilta-Pulun hehkuttamat kotimaiset myrskyt, joissa on on tullut kaksi raetta Kauniaisissa ja muovinen puutarhatuoli lennähtänyt nurin.

IMG_1737

Mun toimistotyön haasteet vaikuttaa aika mielenkiinnottomilta ton työn rinnalla. Noiden haasteena oli esimerkiksi se, että niiden laituripaikka vaihtui ja niiden pitikin yllättäen alittaa 54.5 metriä korkea silta. Muuten ihan kiva, mutta niiden laiva oli 68.5 metriä korkea. Niiden piti pysähtyä ottamaan painoksi vettä tankkeihin 25 000 kuutiota vesipumpulla, joka pumppaa vain maksimissaan tuhat kuutiota tunnissa. Vuorokauden vesitankkaus siis ennen sillan alitusta.

IMG_1715

Tässä rahtilaivassa oli kyydissä 3 turistia, jotka kukin olivat maksaneet 20 päivän matkastaan nelinumeroisia summia. Merimies ihmetteli, että kuka hullu maksaa päästäkseen heidän kyytiinsä, etenkään kun laivalla ei ole mitään viihdettä. Niillä ihmisillä on kuulemma eri syitä, mutta osa haluaa vaan tavata merimiehiä työssään.

Mäkin haluaisin tavata merimiehiä, mutta en työssään.

Käännekohta elämässä

KotiOlisiko blogitauon aika ohi? Puoli vuotta on kulunut. Ensimmäisinä viikkoina mulla oli ikävä kirjoittamista ja päässä pyöri postausideoita vähän väliä. Mutta töissä oli meneillään vaativa projekti ja aika pian unohdin koko blogin. Keskityin vain töihin.

Olen nyt kotiutunut Suomeen, vaikka vieläkin tuntuu siltä, etten koskaan edes lähtenyt Hampurista. Kävin siellä juhannuksena kavereita moikkaamassa ja harrikkapäivillä, ja sinne paluu oli kuin kotiin olisi mennyt. Kävelin mun vanhan asunnon ohi ja tutuilla kulmilla naapurustossa. Käytiin mun lempparibaarissa Pöseldorfin Zwickissä ja kaupungin parhaimmassa intialaisessa ravintolassa Maharanissa. Silti, iso osa muistoista, joita mun päähän tulvi, oli negatiivisia. Sinänsä vähän ristiriitaista, koska mä rakastan Hampuria edelleen. Viimeinen vuosi siellä oli kuitenkin todella vaikea, ja noihin negativiisiin muistoihin liittyi aina joku lääkärikäynti tai muu terveyteen liittyvä ongelma. Toimiston kiersin varmuuden vuoksi kaukaa.

Voisin ihan hyvin palata Hampuriin ja ehkä jonain päivänä palaankin. Hampurin visiitti vahvisti kuitenkin sen, minkä jo tiesinkin. Suomeen muutto oli siinä tilanteessa ainoa oikea ratkaisu.

Kun loppuvuodesta kävin uudessa kotikaupungissani Suomessa katsomassa asuntoja, olo oli hieman epätodellinen. Että tännekö sitä nyt muutetaan. Vuokra-asuntoja tutkiessani päätin, että nyt on oikea aika hankkia omistusasunto, vaikken välttämättä täällä pitkään viihdy. Tai ehkä juuri sen takia se oma asunto pitäisi hankkia heti.

Omistusasunnon etsintä pikaisella aikataululla vaikutti hieman haastavalta. Mä en tiedä miksi mä edes vaivauduin katsomaan osaa niistä paikoista. Jos etukäteen on sellanen fiilis, että asunto ei kiinnosta, niin ei se kiinnostus siellä paikan päällä ainakaan herää. Rempattavia luukkuja olisi löytynyt, mutta mun työtilanteen huomioiden remontti ei tullut kuuloonkaan. Etukäteen mua kiinnosti yksi ainoa asunto.

Siinä yhdessä asunnossa ei ollut mitään henkeäsalpaavaa, etenkään Hampurin kodin maisemaan verrattuna, mutta se oli ihan kiva. Riittävän kiva, jotta mä voisin viihtyä siellä. Päätin jättää asunnosta tarjouksen, mutta en tuntenut mitään. En kerrassaan mitään. Pitäisikö asunnon ostosta olla iloinen? Jännittynyt? Hermostunut? En edes kertonut tarjouksen jättämisestä kavereilleni.

Samana päivänä kun vierailin kiinteistövälittäjän luona, törmäsin kaupungilla sattumalta mun entiseen työkaveriini. Sanoin sille, että olen muuttamassa kaupunkiin. Se halasi mua iloisena ja toivotti tervetulleeksi. Se pyysi mua heti lenkkikaveriksi, ja mä pystyin sieluni silmin kuvittelemaan itseni kylmään tammikuuhun, talvitakki päällä, pipo päässä ja kaulaliina naaman edessä kävelemään tämän naisen ja sen koiran seurassa rantatietä pitkin, jutustellen niitä näitä.

Tuo hetki jätti jäljen mun sieluuni. Se oli niin pieni reaktio vanhalta tutulta, ja sillä hetkellä hirmuisen tärkeä ele mulle. Hymyilin.

Nyt puolen vuoden jälkeen työprojekti on onnistuneesti ohi ja palkankorotus ansaittu. Asunto tuntuu ihanalta kodilta ja olen erityisen tyytyväinen sen sijaintiin. Olen saanut muutamia uusia kavereita, joka ei Suomessa ole ollenkaan niin helppoa kuin ulkomailla. Etukäteen pelotti erityisesti uusien lääkärien löytäminen, mutta nyt olen entistä paremmissa käsissä ja voin paremmin kuin moneen vuoteen. Prosessi on kesken, mutta tunnelissa on jo valoisaa.

En lupaa pitää blogia yhtä aktiivisena kuin aiemmin, mutta kirjoittelen tänne kun siltä tuntuu. Toivottavasti joku teistä vanhoista tutuista on vielä mukana?

Blogitauko

Tässä kuussa meikäläiseltä on tullut 3 postausta ja viimeisimmät postaukset käsittelivät aiheita siivous ja ruokakaupassakäynti. Hmmm.. Tästä ei voi vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin että nyt on tullut aika jättää blogi hetkeksi tauolle. Uutta inspiraatiota ja vähän vähemmän kiireistä arkea odotellessa.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Suomeen paluun paras ja pahin asia

Mun päivän kohokohta oli tänään, kuten monena muunakin päivänä tässä menneillä viikoilla, ruokakaupassa käynti. Tänään yhdessä suuressa marketissa mä pyörin pakastearkkujen ympärillä kuin puolukka.. öö.. puurossa. En vaan päässyt yli siitä tosiasiasta, että niitä jättipitkiä pakastimia oli kahdeksan kappaletta. Kahdeksan! Ja niiden lisäksi oli vielä pari pitkää riviä pakastinkaappeja. Suomen valikoimat on vain jotain ihan käsittämätöntä. Mun kauppareissut kestää nykyään aina tunnin, kun mä kävelen korin kanssa ympäriinsä. Ja se kori on tullut täyteen jo hevi-osastolla.

Tänään mä jäin myös tuijottamaan ketsuppihyllyä. Ketsupeille oli oma hylly! Käsittämätöntä. Ja sitten mulla meni varmasti vähintään viisi minuuttia siihen, että valitsin oliiviöljyn. Miten öljyjäkin voi olla niin paljon? On oliiviöljyjä ja rypsiöljyjä. On luomua ja on tavallista. On sitruunalla maustettuja ja basilikaöljyjä. On biljoonaa muutakin eri makua. Ja mä tietysti etsin ihan vaan tavallista öljyä.

Seuraavaksi mä olin kävelemässä maksamakkarahyllyn ohi, mutta se maksamakkaroiden määrä kiinnitti mun huomioni. Mistä lähtien maksamakkaraa on ollut tomaattimaksamakkarana, kinkkumaksamakkarana tai pekoni-sipulimaksamakkarana?!

Kassalla olen saanut ilokseni huomata, että Suomeenkin on rantautuneet itsepalvelukassat Ikean tyyliin. Mutta siihen ne ilonaiheet on jääneetkin. Mun ruokaostokset Suomessa, yksi kassillinen ruokaa, on maksanut joka kerta yli 30 euroa. Kannattaisi vissiin jättää ne erikoisöljyt ja maksamakkarat hyllyihin?

Supersiivous a la Vintagella

Siivousvälineiksi riittävät harja ja sakset, mutta myös teippiharjalle on siivouksen jälkeen käyttöä. Siivouskohde oli tällä kertaa parkettilattioiden, saunan ja muiden nurkkien sijaan Röllin villahousut.

Rölliä on ilo harjata, sillä se menee mielellään lattialle tassut kohti kattoa. Pieni nipistäminenkään ei haittaa. Hetkittäin se on silmät kiinni niin rentona, että koko koira tuntuu lähtevän harjan mukana liikkeelle. Tavallinen harja on Röllin suosikki, mutta kyllä furminaattoriakin saa käyttää. Korvien taakse ja takapuoleen tulee pehmeän karvan vuoksi helposti rastoja, ja ne mä saksin pois ihan suosiolla ennen harjaamista. Ne villahousut kasvavat kyllä nopeasti takaisin.

Harjauksen jälkeen Rölli pääsi joutui vielä suihkuun, joten nyt meillä ollaan siistejä, hyväntuoksuisia ja pehmeitä.

Rölli

Lahjoja ja lahjaperinteitä

Saksalainen kaveri kertoi, että niillä on suvun aikuisten kesken tapana arpoa ennen joulua kuka ostaa lahjan kenellekin ja maksimihinta sovitaan yhteisesti. Secret santaa ei kai varsinaisesti saksan kielessä tunneta, mutta sama ideahan siinä on.

Yksi aussikaveri sen sijaan kertoi, että ne ostivat pikkujouluihin jokainen pienen yllärilahjan, ja lahjat koottiin pöydälle lahjapapereihin käärittyinä. Jotkut yrittivät harhauttaa ja laittoivat lahjat ihan erimuotoisiin paketteihin, kuin mitä ne oikeasti olivat. Ensimmäinen lahjan valitsija arvottiin. Sen valittua ja avattua pakettinsa se sai valita seuraavan lahjan saajan. Toinen lahjan valinnut sai sitten päättää pitääkö omasta paketistaan tulleen lahjan vai vaihtaako sen aiemmin avattuun lahjaan. Näin jatketaan, kunnes kaikki ovat pakettinsa valinneet ja avanneet. Paras tilanne on tietysti viimeisellä lahjan valitsijalla, koska se saa valita itselleen ihan minkä tahansa aiemmista lahjoista, jos ei omalle kohdalle osunut lahja kelpaa.

Erään toisen saksalaisen kaverin perheessä on tapana tuoda lahjapöytään itselle käyttämättömäksi jääneitä esineitä, joita sitten vaihdellaan sukulaisten kesken. Niin monta esinettä saa valita kuin on lahjapöytään tuonut. Tämä idea tietysti toimii vain, jos lahjapöytään tuodaan esineitä, joilla ei itselle ole käyttöä, mutta jotka kuitenkin joku toinen haluaisi. Mun on silti tosi vaikea kuvitella minkälaisilla lahjoilla tästä oikeasti tulisi ihmisille hyvä mieli, vai vaihtaisiko krääsä vain kotia.

Meillä on viime vuosina ollut joululahjakielto, mutta tänä vuonna mä pääsin taas tekemään vähän paketteja. Rölli rakastaa joululahjoja. Se hakee oman lahjansa kuusen alta heti kun saa luvan. Röllin lempparipehmolelu on Ikeasta ostettu hiiri, mutta se on vuosien saatossa hiukan kärsinyt eikä hännästäkään ole enää paljon jäljellä. Se on kuitenkin yksi harvoja pehmoleluja, joka ylipäätään on pysynyt lähestulkoon ehjänä, joten tämä hiiri on Röllille tosi rakas. Tänä vuonna Röllin lahjapaketista löytyi herkkujen lisäksi uusi, harmaa hiiri tuolle valkoiselle kaveriksi. Ja pari herkkupalaa, tietenkin.

Hiili

Joulun tunnelmaa Lüneburgista

Mä oon taas kipeä! Sitä se antibioottikuuri tiesi, viimeisetkin vastustuskyvyn rippeet lähti ja flunssapöpö iski taas. No, mikäs tässä on lomalla lepäillessä. Pitäisi lähteä jouluksi pohjoiseen, mutta saa nähdä onko mulla tiedossa hiihtämisen sijasta pelkkää afterskitä.

Saksa on jäänyt taa, mutta mun piti vielä tulla mainitsemaan pari sanaa Lüneburgista. Kerrassaan hurmaava pieni joulumarkkinakaupunki! Lüneburgiin pääsee tosi kätevästi Hampurista junalla, ja näin joulumarkkinoiden aikaan se junamatka on hintansa väärti. Etenkin kun se ei normaalilla Hampurin julkisen liikenteen kausikortilla maksa mitään.

Me saatiin kavereiden kanssa koko päivä kulumaan Lüneburgissa. Shoppailumahdollisuudet oli siellä yllättävän hyvät, ja crepit ja wursti lehtikaalipedillä maistuivat glögin särpimiksi. Me hiljennyttiin hetken aikaa jopa kirkossa, kun ulkona seisoskellessa tuli vilu. Joulun tunnelma iski vihdoin meikäläiseenkin.

Lüneburg

Lüneburg

Lüneburg

Lüneburg

Viimeinen viikko Hampurissa

Hampurin satamaViimeistä viikkoa Hampurissa viedään. Aika on livahtanut yhtä lujaa vauhtia mun ohi kuin maisemat junan ikkunasta. Ei vieläkään tunnu yhtään siltä, että olisin menossa minnekään. Karu totuus paljastuu mulle varmaan sitten ensi viikolla, kun olen laskeutunut Suomeen ja roudannut muuttokuorman uuteen kotiini.

Saksalainen byrokratia sen sijaan ehti vielä kerran lämäistä mua naamalle, kun tänään iltapäivällä kävelin vihellellen Eimsbüttelin Bezirksamtiin rekisteröitymään ulos kaupungista. Kas, virasto oli mennyt kiinni jo yhdeltä. Ilmoitin siis ihan turhaan pomolle, että mun iltapäivä kuluu virastotalossa jonottaessa. Se onkin huominen aamupäivä, joka siellä kuluu. Toivottavasti mulla on silloin kaikki tarvittavat paperit kuten asunnon irtisanomiskirje mukana, ei huvittaisi mennä sinne enää kolmatta kertaa.

Eilen mä poikkesin lääkärissä hakemassa vähän lisää lääkkeitä. Luonnollisesti reseptiä ei täällä voi uusia puhelimitse, vaan mun pitää kiikuttaa sairasvakuutuskorttini lääkäriasemalle, jotta se voidaan työntää kortinlukijaan reseptien tulostusta varten. Ja sitten ne reseptit tosiaan tulostetaan, jotta mä voin kiikuttaa ne apteekkiin. Siinä mun asioidessa lääkäriasemalla psykiatri-neurologi ehti onneksi samantien vetäistä niihin resepteihin nimmarinsa, joten tämä asia sujui oikeastaan yllättävänkin sutjakasti vain yhdellä käynnillä. Lisäksi sain siellä päivän naurut. Psykiatri katseli mua hiukan aikaa ja totesi yllättyneellä äänensävyllä: ”Sä näytät vakaalta.”

Samalla kun olen järjestellyt muuttoasioita täällä virastoissa juosten, olen tehnyt samaa hommaa Suomen päähän netistä käsin. Tein muuttoilmoituksen, rekisteröidyin sairaskassaan ja tilasin nettiliittymän. Suomi on oikeasti paras maa olla ja asua, kunpa sen vain muistaisi aina Suomessakin ollessa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Trooppisia hedelmiä ja limboamista – juhlien teemana Karibia

Kun on syntynyt marraskuussa, niin synttärit tuovat kivasti piristystä syksyn pimeimpään hetkeen. Samaisesta syystä ne on myös kätevä yhdistää pikkujouluihin. Jos kuitenkin haluaa, että synttärit on synttärit ja pikkujoulut on pikkujoulut, niin syntympäivää voi viettää ihan eri teemalla kuin tonttulakki päässä.

Kaveri alkoi jo pari kuukautta sitten pohtimaan synttäreilleen teemaa, ja mä innostuin eniten Karibiasta. Mutta ei se kuulemma tarkoittanutkaan sitä, että lähdetään Karibialle.. Vaikutti oikeasti tosi hauskalta idealta lähteä juhlimaan marraskuussa, mahdollisessa räntäsateessa, tropiikkimaisen tunnelman keskelle rantamekoissa. Ideoitiin juhliin kaikenlaista tarjottavaa, ja tietenkin limbokisa Chubby Checkerin Limbo Rockin soidessa taustalla.

Pöytä

Kakku

Todellisuudessa mä olin juhlien aikaan Saksassa kovassa flunssassa, mutta kuvista päätellen on ollut ihanat kekkerit. Mä innostuin heti arvailemaan noita alla olevan kuvan hedelmiä, enkä olisi kuulemma ollut edes tämän lajin viimeinen! Limbossa sen sijaan olisin vetänyt ihan riman ali..

Hedelmät

Jos oikeat vastaukset kiinnostaa, niin tässä olkaapa hyvät:

1. Pitahaya / pitaija / lohikäärmehedelmä
2. Viikuna
3. Papaija
4. Kumkvatti
5. Pepino
6. Rambutan
7. Tamarillo
8. Passionhedelmä
9. Granadilla
10.Kiwaro
11.Mango
12.Karambola
13.Ananaskirsikka