Se kerta kun melkein kuolin ulkomailla osa 3

Näitä stooreja näköjään riittää. Mä en ole ihan varma, onko se hyvä vai huono juttu.

Pohdin pitkän aikaa kirjoitanko Australiasta mitään, koska siellä ei teknisesti ottaen tapahtunut mitään tapaturmaa, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että Australian outback täyttää kyllä tuon ”melkein” -kohdan ihan helposti.

Australiassa mä olin aikoinaan working holiday -viisumilla, ja tein enimmäkseen toimistohommia Sydneyssä ja Adelaidessa. Otin välillä myös hiukan lomaa ja lähdin kiertämään outbackia ensin Adelaidesta Aliceen ja Uluruun erään retkiporukan kanssa ja Alice Springsistä Darwiniin junalla. Darwinissa majailin hetken erään vanhan ystäväni luona, kunnes jatkoin matkaa taas yhden retkiporukan kanssa bussilla Cairnsiin. Cairnsistä palasin rannikkoa pitkin Surfers Paradisen ja Brisbanen kautta Sydneyyn ja takaisin töihin.

Kuten kaikki tietää, Australian luonto voi olla tappava. Tuolla ensimmäisellä retkellä Adelaidesta Aliceen me majoituttiin välillä kaivoskaupunki Cooper Pedyssä maan alla ja outbackissa tähtitaivaan alla, ja se ulkona nukkuminen oli aikamoinen kokemus. Etenkin kun pakkasta oli yöllä pari astetta. Mä en pystynyt nukkumaan omassa swagissani sen kylmyyden takia, mutta ei ne ympäristössä olleet hämähäkit ja skorpionitkaan yhtään auttaneet. Pelkäsin koko ajan, että joku niistä ryömii mun nukkuessa mun makuupussiini, tai mun naamalleni. Mä en tiedä minkä rotuisia ne kaikki mun näkemät hämikset oli, mutta ehkä parempi niin. Osa niistä oli ihan järkyttävän kokoisia.

Darwiniin kuitenkin selvittiin hengissä, ihme kyllä. Siellä sitten mun kaverini vei mut uimaan yhteen paikallisten tuntemaan paikkaan, jossa kuulemma ei ole suolaisen veden krokoja. Darwinissa nimittäin ei millä tahansa biitsillä kannata mennä uimaan, koska ne tyypit asustaa uimarannoillakin. Salt water crocodile on maailman isoin krokotiililaji, ja ne on juuri niitä krokoja jotka nappaa uimareita Ausseissa. Tämä mun kaverin uimapaikka oli kai jonkinlainen kirkasvetinen lähde, jota ympäröi vehreä sademetsä. Siellä me pulikoitiin ihan innoissamme, mutta mä kyllä mietin jälkikäteen, että miten joku salty ei voi muka eksyä sinnekin uiskentelemaan. Käytiin katsomassa niitä jossain krotiilipuistossa, jonka jälkeen ei tehnyt enää yhtään mieli uimaan.

Darwinista matka jatkui Desert Venturesin retkibussilla Cairnsiin. Tämä oli siitä hauska bussi, että me ylitettiin sillä yksi jokikin, ilman siltaa. Se ei siis matkannut mitään kaikkein isoimpia ja tavallisimpia teitä. Me käytiin ensin treffaamassa Crocodile Dundeen Charlie the Buffalo, joka on tätä nykyä täytetty, ja suunnattiin sitten Daly Waters -pubin kautta Cape Crawfordiin. Jossakin siellä keskellä erämaata, ison joen varrella, meille tarjottiin mahdollisuutta lähteä melomaan kanooteilla sitä jokea, joka on tietysti suolaisen veden krokotiilien valtakuntaa. Annetut vaihtoehdot oli meloa tai kävellä luontopolkua pitkin.

Australia

Suurin osa porukasta lähti melomaan toiveenaan nähdä niitä krokotiileja (hullut!), mutta mä ja pari muuta tyttöä lähdettiin kävelemään polkua pitkin. Mua oltiin peloteltu ihan tarpeeksi niillä krokoilla Darwinissa, joten uimaan tai melomaan ei todellakaan kiinnostanut mennä. Polulla sitten reippailtiin iloisina ja kikattaen, kunnes yksi iso tukki, jonka yli kävelin, alkoikin liikkua.

Oliivipyton
Oliivipyton

Musta alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että Australian outback on ihan hivenen vaarallinen.

Siinä vaiheessa kun tajusin, että se tukki onkin käärme, pelästyin ihan jumalattomasti. Se otus oli varmaan jotain 4 metriä pitkä. Mä en tunnistanut sitä, joten en tiennyt onko se kuristajakäärme ja vai joku myrkyllinen laji. Kumpikaan ei vaikuttanut siellä metsäpolulla keskellä ei mitään kovin hyvältä vaihtoehdolta… Jos mä jotain leffoista olen oppinut niin sen, että käärmeetkin voi liikkua lujaa. Ei tiedetty onko parempi juosta vai poistua hiljaa paikalta, joten panikoitiin varmuuden vuoksi hetken aikaa. Ja sitten otettiin jalat alle.

Myöhemmin eräs käärmeiden kesyttäjä tunnisti sen heti kuvista oliivipytoniksi, joka on Australian toiseksi isoin käärme. Yleensä kuulemma hyvinkin kiltti otus, suosittu lemmikki. Mutta ne voivat myös olla aggressiivia saalistaessaan, ja vaativat osaavaa käsittelijää omistajakseen. Mutta kenen terraarioon tollanen muka mahtuu? Kyllä mä silti toisaalta mielummin katselisin tollasta jättiläiskäärmettä lasin läpi kuin ihan silmästä silmään luontopolulla.

Loppumatkasta bongasin vielä rauskuja ja haita. Oli jotenkin tosi kivaa palata takaisin kaupungin hälinään.

Millasia tarinoita teillä on ulkomaan seikkailuista? Onko koskaan käynyt viikatemies lähellä?