Nomadien matkassa Mongoliassa

Mä olin kehunut G Adventuresia mun kaverille niin paljon, että tässä Mongolian reissussa mua jännitti eniten se, onko meillä onnistunut reissu ja tykästyykö frendikin tähän touhuun. Ja koska reissun onnistumiseen vaikuttaa hyvin suuresti se millä porukalla ollaan menossa, jännitti se matkakumppaneiden tapaaminen enemmän kuin koskaan.

Kun me ensimmäisenä iltana hotellissa treffattiin meidän paikallinen opas ja reissukaverit, mä yllätyin erityisesti siitä, että matkassa mukana oli kolme islantilaista ja yksi turkkilainen. En ole koskaan ennen törmännyt niihin kansallisuuksiin G Adventuresin reissuilla. Lisäksi meidän porukkaan mahtui pari jenkkiä, yksi britti ja yksi puolalais-kanadalainen. Sekä tietysti me, suomalainen ja saksalainen. Katselin jengiä aloituspalaverissa ja ajattelin, että se turkkilainen sisustussuunnittelija punaisine kynsineen tulee vielä olemaan vaikeuksissa maaseudulla härkävankkureiden ja jurttien keskellä.

Mutta hienointa on huomata olleensa väärässä jonkun ihmisen suhteen. Eikä koskaan pitäisi tuomita ketään ulkonäön perusteella. Heräsin nimittäin eräänä yönä jääkylmässä jurtassa siihen, että tämä turkkilainen sisustussuunnittelija nousi ylös sängystä, asteli kaminan luo ja alkoi puhaltaa liekkiä sinne lisättyihin puihin, jotka vain savusivat melkein sammuneen hiilloksen päällä. Se sai tulen syttymään ja savuntulo kaminasta jurttaan lakkasi. Se nainen periaatteessa pelasti mun henkeni.

Meidän reissu alkoi sillä, että hypättiin bussiin, jolla ajettiin Tereljin kansallispuiston alueelle. Seuraavaksi rinkat lastattiin härkävankkureihin, jotka olivat tulleet hakemaan meidät ensimmäiseen leiriin. Matkalla leiriin ylitettiin joki, ja tuntui siltä kuin oltaisiin hypätty ajassa parisataa vuotta taaksepäin. Hyvästi sähkö.

Koko reissun ideana oli siis siirtyä joka päivä nomadien leiristä toiseen, opetella heidän perinteisiä tapojaan ja juoda vodkaa. Tai no, ei se matkakuvaus ehkä ihan tuollainen G Adventuresin saitilla alunperin ollut, mutta mitä muuta tekemistä Mongoliassa muka on?

Mä mietin millaiset vieroitusoireet puhelimen menettämisestä tulee, mutta mun stressaantuneelle mielelle teki vain ja ainoastaan hyvää olla ilman sähköpostia ja sosiaalista mediaa hetken aikaa. Mulla ei ollut edes rannekelloa mukana, joten mä en koskaan tiennyt mitä kello on. Seurasin vain muita lounaalle tai illalliselle, silloin kun niiden aika oli. Syksy oli Mongoliassa parhaimmillaan, joten enimmäkseen mä vain ihmettelin mielettömän kauniita maisemia.

Nomadiperheet valmistivat meille ruokaa, mutta me yritettiin auttaa päivän askareissa parhaamme mukaan. Joka päivä käytiin keräämässä risuja iltanuotiota varten ja yhdessä leirissä ”autettiin” lypsämään lehmät. Voi lehmäparkoja. Yksi perhe omisti kanoja ja ne piti pyydystää ennen talvileiriin siirtymistä. Kas siinäpä kiva ohjelmanumero pöllöille turisteille. Mutta me saatiin ne kanat kiinni, ja sitten se perheen isäntä hyppäsi naapurinisännän, 2-vuotiaan tyttärensä ja sen kanalaatikon kanssa mopon selkään ja lähti viemään niitä kanoja talvileiriin. Vanhemmat lapset joutuivat asumaan viikot poissa kotoa koulun takia, mutta nämä nuoremmat lapset olivat meidän ilona muutamassa perheessä. Yksi kuriton poika sai kerran aikamoisen läimäytyksen takapuolelleen, joten kovin vapaata kasvatusta ei täällä näytetty suosivan.

Meillä oli päivittäin kaikenlaisia aktiviteetteja, perheet opettivat meille mm. jousiammuntaa, juuston ja vodkan tekemistä maidosta ja härkien valjastamista. Tokaan leiriin me matkattiin vuorten yli hevosilla, ja mä pelkäsin sitä ihan hulluna etukäteen. Mun polle osoittautui kuitenkin ihan rauhalliseksi oriksi, vaikka nämä mongolialaiset hevoset ovat tavallaan puolivillejä, sillä ne elävät vapaana luonnossa silloin kun niillä ei ratsasteta. Aina kun me oltiin liikkumassa ratsain, perheille piti kertoa edellisenä päivänä, jotta ne ehtivät etsimään hevoset ja ottamaan ne kiinni. Meidän pisin ratsastusvaellus kesti reippaalla vauhdilla joku nelisen tuntia, joten sen päivän iltana tiesi kyllä ratsastaneensa.

Meidän sekalainen porukkamme osoittautui todella hauskaksi jengiksi. Mä tulin hyvin toimeen meidän oppaan kanssa, joka opiskeli kaivosalaa yliopistossa ja aikoi Rio Tintolle töihin. Islantilaiset olivat keskenään kavereita jo ennen matkaa, mutta puhuivat keskenäänkin englantia, jos joku meistä muista sattui olemaan lähettyvillä. Se turkkilainen ei osannut englantia juuri ollenkaan, mutta hyvin sekin viihtyi meidän kanssa. Iltanuotioilla laulettiin ja pelailtiin, muun muassa vuohenluilla pelattavaa shagaita. Kuultiin ja opittiin Mongoliasta niin paljon, että ihastuin siihen maahan ja sen värikkääseen historiaan.

Ilma maaseudulla vaikutti paljon paremmalta hengittää. Ruoka oli samantyylistä kuin jo Ulan Batorissa maistettiin, paitsi yksinkertaisempaa ja lihapitoisempaa. Kolmesta kasvissyöjästä tuli kuusi viikon loppuun mennessä, kun lihakiintiö alkoi tulla muillekin kuin kasvissyöjille täyteen. Suihkuja tai saunaa ei tunnettu missään, mutta mä hyppäsin yhden islantilaisen ja meidän oppaan kanssa jääkylmään jokeen uimaan ja pesemään hiukseni puolessa välissä viikkoa. Kuivashamppoo ja kosteuspyyhkeet olivat kaikkien uudet ystävät. Vessat olivat puuceen tyylisiä hökkeleitä, paitsi että yleensä niissä oli vain kaksi lankkua lattiana ja reikä niiden välissä. Välillä niissä ei ollut ovia ollenkaan. Joillekin vessat olivat isompi ongelma kuin toisille, mua ne eivät häirinneet, mutta kyllä mäkin toivoin, ettei öisin tarvitsisi lähteä vessaan. Ne kun eivät yleensä olleet ihan leirin vieressä, ja niitä härkiä, lehmiä, jakkeja ja muuta karjaa laidunsi usein leirin ympärillä ja vessamatkan varrella.

Mä en olisi halunnut palata takaisin kaupunkiin ja normaaliin elämään. Elämä Tereljissä oli niin yksinkertaista ja rauhallista. Oli hienoa kuulla miten G Adventuresin reissaajien matkakohdevalinta vaikutti juuri näiden ihmisten elämään. Tämän turistien majoittamisen takia perheet pystyivät jatkamaan vanhaa elintapaansa eikä niiden tarvinnut muuttaa jurttansa kanssa kaupungin laitamille töitä etsimään. Perheet olivat jopa onnistuneet investoimaan isompaan karjaan ja useampiin jurttiin meidän turistien takia. Suosittelen siis tätä matkaa lämpimästi teillekin. Kuivashampoota ja babywipeseja vaan reppuun ja menoksi!