Jokaisella on oikeus itkeä

Musta pilviSiinä oikean brasilialaisen elämän näkemisessä oli se huono puoli, että siinä näki oikeaa brasilialaista elämää. Joskus tekee ihan hyvää saada asioita perspektiiviin elämässä, mutta joskus pitää ymmärtää, että se perspektiivi voi vääristää.

Mun uusi brasilialainen kaveri oli ollut vuoden työttömänä jouduttuaan sulkemaan kenkäkauppansa. Se oli etsinyt töitä tuloksetta ja harkitsi nyt Uber-kuskiksi ryhtymistä. Mä kysyin eikö se homma ole vaarallista, ja se sanoi: ”On toki, Uber-kuskeja puukotetaan koko ajan.” En mä sen jälkeen puhunut omasta ahdistuksesta tai tällä hetkellä pahasti vaivaavista työmotivaatiohaasteistani yhtään mitään.

Mä olen itkenyt tätäkin, että miksi mä itken, kun mulla ei ole mikään asia oikeasti huonosti. Mun terapeutti kuuntelee, mutta se oli mun masennuksesta kärsinyt kaverini, joka osasi neuvoa:

Jos ajattelee, ettei ole oikeutta itkeä tai olla masentunut, koska on ihmisiä joilla menee paljon huonommin, niin loppujen lopuksi maailmassa on vain yksi ihminen, jolla olisi oikeus valittaa.

Tuon paremmin asiaa ei voi sanoa. Siitä ymmärtää, miten tyhmää on ajatella, ettei olisi oikeutta tunnustaa voivansa henkisesti huonosti. Jokaisella on oikeus itkeä, vaikka asiat ympärillä olisi kuinka hyvin. Masennus ja muut tällaiset mielen ongelmat on niin monimutkaisia, ettei niihin välttämättä ole mitään syytä tai selitystä. Mun psykiatrini on jo todennut, että masentunut mä en ole, mutta se ei silti tiedä miksi mä itken. Tällainen ahdistus vaan tulee, ja se kuulemma myös menee. Sitä menemistä odotellessa mä olen jo vakavissani ehtinyt harkita irtisanoutumista ja muuta pientä kivaa. Kun kaikki voimavarat menee siihen, että selviytyy jotenkuten työpäivästä päivä kerrallaan, ei ole mitään mahdollisuutta yrittää etsiä elämäänsä sitä muutosta, joka ehkä voisi auttaa.

Terapiassa mä olen käynyt reilusti yli vuoden, mutta mitään merkittävää käännettä parempaan ei ole tapahtunut. Välillä on hyviä päiviä ja välillä huonoja, ja lääkkeiden avulla ahdistus on lähinnä itkuisuutta. Masennuksen kärsinyt kaveri osasi taas ymmärtää, ja sanoi, ettei se terapiassa ravaaminenkaan välttämättä auta, kun ei ole mitään traumoja, joita käsitellä. Mä nauroin, että sepä se, kun on onnellinen lapsuus, niin mistä mun pitäisi sille psykoanalyyttiselle terapeutille puhua. Mun sisäinen lapseni toki rakastaa matkustelua ja on onnellinen kun mä olen lomalla, mutta en kai mä voi koko aikaa syödä karkkia ja katsoa Pikku Kakkosta.

Tällä viikolla on töissä aika kiireistä ja mä tapaan paljon kollegoja ja muita alan ihmisiä, ja vaikka päivät on pitkiä, mä nautin kun ei tarvitse kököttää yksin toimistolla. Saa nähdä mitä tapahtuu sitten sen jälkeen. Vaikka mä en puhu mun pomolle suoraan näistä ongelmista, se näkee ne ja vaikuttaa ymmärtävän. Ei se ole tyhmä. Mä pyysin muutosta mun toimenkuvaan, ja nyt sillä on yksi mahdollisuus näyttää onko se oikeasti hyvä vai huono pomo.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Ensikosketus Brasiliaan: Recife & Olinda

En tiedä minkä pöpön mä tällä kertaa sain koneesta tai brasilialaisilta hyttysiltä, mutta lievä kuume, lihaskipu ja mahakipu on vuorotelleet mun kavereina koko tämän viikon. Hyttyset tosiaan pistivät mua kaikesta siitä hyttyskarkotteella lotraamisesta huolimatta. Mä laitoin sitä päivisinkin aurinkorasvan päälle, mutta vanhana Lapin kävijänä en kyllä yhtään yllättynyt, että sain pistoja siitä huolimatta. Hyttyset rakastaa mua näköjään ihan joka paikassa!

Recife Olindasta käsinMä seikkailin Brasiliassa Pernambucon osavaltiossa Recifen kaupungissa. Recife on siitä kätevä matkakohde, että yhden kaupungin hinnalla saa samalla kaksi. Ihan sen vieressä on nimittäin Olinda, joka on vähän kuin Vantaa Helsingin kupeessa, paitsi ei sinnepäinkään.

Eurooppalaisten siirtomaavallan aikana, kun Kolumbus oli ensin eksynyt Amerikkaan, Olinda oli aluksi ranskalaisten valtaama, mutta portugalilaiset ottivat Olindan kukkulat haltuunsa 1500-luvun alkupuolella. Portugalilaisilla oli kokemusta taistelemisesta kukkuloilla, joten kaupungin linnoitukset sijoittuivat loogisesti Olindan rinteille. Tuolloin sokeriruoko oli tärkeä viljelyskasvi, ja afrikkalaisia orjia tuotiin plantaaseille. Kun Portugalin ja Espanjan sopimus Euroopan ulkopuolisen maailman jakamisesta heikkeni, tuli Hollanti mukaan kuvioihin. Alavalla maalla taistelemaan tottuneet hollantilaiset valtasivat tilaa Recifestä ja polttivat alueen silloisen pääkaupungin Olindan. Hollantilaiset päättivät, että jokisuisto on kaupungille parempi sijainti, ja Recife alkoi kasvaa. 1640-luvulla Portugali alkoi vallata takaisin menettämiään siirtomaita, ja siksi Brasialiassa puhutaan tänäkin päivänä portugalia. Hollannin vaikutus näkyy silti hyvin Recifen katukuvassa esimerkiksi joenrannan kapeissa vieri viereen rakennetuissa taloissa.

OlindaOlinda, kuten nimikin jo kertoo, on kaunis kaupunki, joka modernimman Recifen rinnalla on kuin aikamatka 1600-luvulle. Mä opin taas jälkikäteen, että Olindan historiallinen kaupunki kuuluu Unescon maailmanperintökohteiden listalle, mutta en ihmettele sitä yhtään. Olindan mäkisillä kaduilla on värikkäästi maalattuja pikkukauppoja, joissa myydään taidetta ja turistikrääsää, ja vanhat kirkot on aika vaikuttavan näköisiä erityisesti sisäpuolelta. Tämä oli siitä erikoinen reissu, että mä kävin kirkoissa enemmän kuin baareissa tai ravintoloissa!

Karu esimerkki Brasilian kaksista kasvoista oli luksusostoskeskus Riomarin viereen kasvanut suuri favela. Mereen laskevien jokien päälle rakentuneet favelat ovat yksi syy Recifen rantaveden likaisuuteen, eivätkä avoimet likavesiviemärit ympäri Recifeä todellakaan houkuttele uimaan kaupungin rannoilla. Parempi siis ottaa auto alle ja huristella parin tunnin päähän kaupungin pölystä.

CarneirosPorto de Galinhas on yksi suosituimmista rantalomakohteista Pernambucossa, mutta mun makuun vieläkin kauniimpi oli Praia dos Carneiros. Jokiristeilyllä ja Atlantin rannalla aurinkotuolissa löhöillessä on helppo unohtaa ne Brasilian toiset kasvot ja olla kuin kuka tahansa turisti. Kaupunkiin palatessa se todellisuus kuitenkin valkeni heti uudelleen.

Liikenneruuhkassa istuessa mun kaverin kaveri kertoi, miten oli joutunut sulkemaan kenkäkauppansa, kun liiketilan vuokra oli kolminkertaistunut ja ihmisten shoppailu vähentynyt. Työttömyyttä oli nyt jatkunut jo vuoden, eikä poliittinen ja taloudellinen tilanne näytä mitään paranemisen merkkejä. Ruuhkassa seisovien autojen ympärillä pyöri ihmisiä, jotka yrittivät ansaita kolikkoja tarjoamalla tuulilasinpesua ja kauppaamalla lähes mitä tahansa tuotteita. Me pidettiin ovet visusti lukossa, mutta ostettiin silloin tällöin vettä tai hedelmiä ikkunan raosta.

Vahtikoirat odottamassa pesuaRecifen keskustassa ajellessa ohitettiin Latinalaisen Amerikan vanhin synagoga, ja kaverin loistavasta opastuskierroksesta huolimatta mulle jäi vähän sellanen fiilis, että en tiedä missä siellä olisi turvallista kävellä edes päiväsaikaan. Tällä reissulla mä missasin Recifen ja Olindan karnevaalit, jotka ovat kuulemma kokemisen arvoiset, mutta mä en viihdy isoissa väkijoukoissa enkä tiedä osaisinko nauttia karnevaaleista millään tavalla, kun turvallisuus näytti olevan paikallisten huolenaihe koko ajan ihan normipäivinäkin. Mun majapaikkaa vartioi isot fila brasileirot, ja kun ne alkoivat yöllä haukkumaan, pelkäsi mun paikallinen kaveri niin paljon, ettei uskaltanut liikkua huoneestaan minnekään. Millaista olisi asua paikassa, jossa kotonakin pitää pelätä?

Onneksi mä olin reisussa vaan turistina, ja mulla oli kyllä ihan turvallinen olo koko ajan. Brasilia ei ole mikään paratiisi, mutta paratiisirantoja sieltä löytyy. Tämä pelottava ja valtava maa jätti mulle sellaisen fiiliksen, että olisi kiva nähdä joskus muitakin paikkoja siellä. Ihmiset on ihania, ja nähtävää Brasiliassa varmasti riittää.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Hyvää synttäriä Bruce Springsteen!

Ennen kuin mä palaan Brasilian reissuun vielä uudelleen, niin tällainen tärkeä huomio tähän väliin: Bruce Springsteen, 67-vuotta tänään. Hieno juttu! Nyt jos koskaan Pomon pitäisi lähteä Yhdysvaltain presidenttikisaan, sitä varten on nimittäin painettu rintamerkit jo 80-luvulla valmiiksi:

Springsteen for president

Huhujen mukaan Springsteen on tänään Stephen Colbertin haastateltavana, mutta sitä odotellessa tässä pieni pätkä CBS Sunday Morningin uunituoreesta haastattelusta kirjan tiimoilta:

Ja ajankuluksi myös vähän huvia tietovisan muodossa:

Springsteen quiz

100% — You’re A Boss!
You really know your Springsteen! Maybe you were ”Born in the U.S.A.” or you were just ”Born to Run,” either way you fit in with both the Americana working class and the great Rock and Roll Hall of Famers!

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Brasilialainen kastejuhla

KastejuhlaSuurin syy mun Brasilian lomalle juuri nyt oli kaverin tytön kastejuhla. Vaikka mulla oli vaan viikon loma ja ristiäisiin sekä niiden valmisteluihin kului pari päivää siitä lomasta, mä olin asiasta vaan innoissani. Jotkut juhlavieraat harmittelivat, että en ehdi näkemään niin paljon nähtävyyksiä tai biitsejä, kun aika kuluu siellä juhlissa. Mutta ne ei ymmärtäneet, että mun mielestä paikallisten ihmisten oikean elämän näkeminen ja siihen osallistuminen on tuhat kertaa mielenkiintoisempaa kuin joku rannalla löhöäminen. Kuinka usein oikeasti tulee tilaisuus osallistua tällaiseen perhejuhlaan Brasiliassa!

Juhlat alkoivat aamulla kirkonmenoilla. Tai sitä ennen tietysti juhliin valmistautumisella, sillä tytöt olivat tilanneet talolle kampaajan ja meikkaajan, jolla piti kiirettä saada kaikki naiset juhlakuntoon. Kasteen piti alkaa klo 10:30, mutta brasilialaiseen tapaan aikakäsitys oli hieman liukuva. Kyllä se päivänsankarikin sitten kirkkoon saapui, erittäin söpössä kastemekossaan ja yhteensopivissa tossuissaan.

kastejuhlaKirkko oli äärimmäisen kaunis ja hirmuisen vanha, 1600-luvulta. Pappi puhui pitkään kasteen merkityksestä, sen mitä mä siitä ymmärsin, ja tytön pää kastettiin ihan kunnolla. Koko toimituksen ajan oli pientä hälinää, mutta se varmaan kuului kulttuuriin. Lauluja ei laulettu, mutta pari rukousta lausuttiin yhteen ääneen. Mä lausuin uskontunnustuksen suomeksi, ja se kuulosti ihan riittävän samalta kuin muidenkin mumina. Kasteen jälkeen otettiin porukalla valokuvia, mutta mulla alkoi jo vatsa kurnia. Odotin todella innoissani minkälaista ruokaa pitopalvelu oli sillä välin tarjolle laittanut.

kastejuhlaKirkosta siirryttiin siis kotiin, jossa odotti noin 60 hengelle katetut pöydät. Iso joukko tarjoilijoita piti huolta juomapuolesta, ja alkupalaksi tarjolla oli ehkä maailman parhaita empanadoja ja sekä papu- että katkarapukeittoa. Ruoka Brasiliassa on tosi erilaista, mutta erittäin hyvää. Mä en tiennyt mitä tuleman pitää ja ennen kaikkea kuinka kauan seuraavaan ruokalajiin kuluu aikaa, joten hain keittoa varmuuden vuoksi pari kertaa lisääkin, enkä koskaan kieltäytynyt tarjotuista empanadoistakaan. Mä, joka välttelen sipulia enkä pidä oliiveista, rakastin niitä empanadoja!

kastejuhlaKeittoja nautittiin pari tuntia, jonka jälkeen tarjolle asetettiin mun mielenkiinnolla odottama pääruoka, feijoada. Se on mustista pavuista ja savustetusta possusta tehty pataruoka, joka tarjoillaan riisin, lehtikaalin ja hedelmälisukkeiden kanssa. Feijoada on kuulemma syntynyt siten, että orjat valmistivat itselleen ruokaa possun jämäosista kuten korvista ja hännästä. Mistään jämäruuasta ei nyt ollut kyse, mutta kyllä sen historian siipien havinan pystyi hyvin kuvittelemaan.

Pari tuntia pääruuan jälkeen leikattiin kakku, joka oli parasta kakkua, mitä mä olen ikinä syönyt. Yhtään liioittelematta. Mä en edes tiedä mitä se oli, mutta se oli ihan mielettömän hyvää. Se ei ollut kovin makeaa, joten olisin voinut syödä sitä vaikka kuinka paljon. Onneksi sitä jäi mulle myös seuraavaksi päiväksi. Tumman kakkupohjan seassa oli pieniä ja pehmeitä hedelmäpaloja, jotka maistuivat lähinnä liköörillä maustetuilta rusinoilta. Ne olivat kuulemma luumuja. Kakun päällä oleva valkoinen sokerimassakuorrutus toi kakkuun paljon makeutta, mutta ei sitä kaikkea valkoista tarvinnut välttämättä syödä. Kahviakin oli tässä vaiheessa tarjolla. Alkoholia oli tarjoiltu koko päivän, koska samalla juhlittiin myös lapsen isän synttäreitä. Bileet jatkuivat iltaan asti, mutta suurin osa vieraista lähti kotiin välittömästi kakun leikkaamisen jälkeen. Olihan sitä juhlaa kestänyt jo koko päivä siihen mennessä.

Päivä oli äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta samalla myös rankka, koska mä yritin ymmärtää portugalia parhaani mukaan. Talon isäntä, lapsen isoisä, piti kauniin puheen, jossa se todennäköisesti puhui myös siitä, että maailmassa ei ole rajoja, etenkään Brasilian ja Suomen välillä. Mä liikutuin vaikken ymmärtänyt läheskään kaikkea.

Muutama vieraista puhui espanjaa, joten mä pystyin osallistumaan keskusteluun, sillä englanninkielen taso näillä ihmisillä oli tosi heikko. Yhden vieraan kanssa juteltiin maailmanpolitiikasta lähes ilman yhteistä kieltä:

– Trump?
– 👎

Ihanaa, että jopa ilman kunnollista kommunikaatiota voi löytää sen yhteenkuuluvaisuudentunteen, joka tekee elämästä elämisen arvoisen.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Turisti bisnesluokassa

Mä en ole koskaan ennen lentänyt bisnesluokassa, ja tuskin sellaista tilaisuutta tulee ihan heti uudelleen vastaan. TAP Portugal tarjosi executive korotusta huutokaupassa, ja mä päätin alunperin halpojen lippujen takia panostaa tähän mahdollisuuteen omalla huudollani. Mun korotuksella saisi meno-paluulennot Suomeen, mutta toisaalta parisataa tuntui sopivalta hinnalta korotuksesta bisnekseen tässä tilanteessa. Mun yllätykseksi executiveen ei ollut tunkua, joten mä voitin korotuksen minimitarjouksella. Jihuu! Ekaa kertaa ikinä ykkösluokkaan!

Lissabonin kentällä intoilin, että mähän pääsen ensimmäisten joukossa koneeseenkin. Portilla oli kone, mutta jostain syystä siinä oli ovet ja ikkunat auki, eikä sen ympärillä pyörinyt ketään, niin kuin normaalisti ennen lähtöä. Kun sitten boarding alkoi ja mä painelin ensimmäisenä konetta kohti, mulle sanottiin portilla: ”Portaat alas ja bussiin, olkaa hyvä.” Ei koskaan pitäisi alkaa keulimaan mistään, sillä mähän en todellakaan saanut kävellä ensimmäisenä koneeseen, kun sinne kerran bussilla mentiin.

BisnesluokassaKoneessa pääsin vihdoin näkemään millainen penkki mua odotti. En ollut oikeastaan edes ajatellut ruokaa tai juomia, odotin vaan, että saako sen penkin sängyksi vai ei. TAPin A330 oli 10 vuotta vanha kone, joten vastassa ei ollut mitään luksuspenkkejä. Niissä oli kuitenkin kivat sähköiset näppäimet, joissa oli pikatoiminnot tietyille asennoille kuten nousulle, syömiselle ja nukkumiselle, ja muutenkin penkkiä pystyi säätämään lähes joka suuntaan. Ja tilaa oli paljon, sain jalat suoraksi ilman, että ne edes hipaisivat edessäolevaa penkkiä. Juuri kun ehdin takapuoleni penkkiin saamaan, mulle tuotiin alkudrinkki käteen. Silloin muistin, että bisnesluokassahan on aina kunnon tarjoilutkin.

Boarding oli valmis, ja kapteeni ilmoitti, että lentoaika olisi 7 tuntia ja 5 minuuttia. Mä olin luullut lennon kestävän 8 tuntia. Olin samaan aikaan pettynyt ja helpottunut. Nopeammin perillä, mutta mä olin niin poikki, että voisin nukkua pidempäänkin. Katselin leffatarjontaa ja totesin koneen telkkarin sen verran vanhaksi, että leffat olivat alkaneet jo 10 minsaa sitten ja vain yksi niistä oli englanniksi. En jaksanut alkaa katsomaan mitään. Olin väsynyt päivästä Lissabonissa ja edellisen yön valvomisesta, mutta päätin odottaa ruokaa ensin. Mun muistin mukaan bisnesluokassa syödään yleensä jo siinä vaiheessa, kun economyssä vasta tuoksuu ruoka.

BisnesluokassaRuokalistalla oli alkupala lohesta, maailman ihaninta kikhernekeittoa, jota aion yrittää replikoida kotonakin, neljä pääruokavaihtoehtoa ja pari jälkkärivaihtoehtoa. Mä otin pääruuaksi kalaa, ja se oli aika keskinkertaista. Olen joskus syönyt economyssakin parempaa ruokaa. Alkoholi näytti maistuvan muille, ja sitä tarjoiltiin ehkä viiden minsan välein, mutta mä otin ruuan kanssa vaan lasin viiniä. Olin jo valmiiksi se outolintu tässä porukassa, joten turha teeskennellä mitään muuta.

Muut ihmiset bisnesluokassa olivat juuri sellaisia, millaiselta ne näyttää yleensäkin; pari bisnesmiestä puku päällä, yksi suurilla kultaisilla koruilla ja Louis Vuittonin laukulla varusteltu nuorempi nainen, sekä vähän vanhempia ihmisiä. Mulla oli farkuissa ja hupparissani repun kanssa hiukan kuka ei kuulu joukkoon -fiilis. Muut istuivat penkeissään kengät tai korkkarit jalassa, mutta mä tein niinkuin aina economyssakin ja laitoin villasukat jalkoihin. Käytävän toisella puolella istuva mies kommentoi mun villasukkiani hyväksi valmistautumiseksi.

Penkki taipui lähes makuuasentoon, joten mä laitoin korvatulpat korviin, silmälapun silmille, hupun päähän, peiton päälle ja turvavyön peiton päälle kiinni, ja käännyin kyljelleni. Ei muuta kuin unta palloon.

BisnesluokassaHavahduin korvitulpista huolimatta johonkin ääniin ja raotin varovasti silmälappuani. Koneessa oli täysi valaistus päällä ja ihmiset olivat taas syömässä. Oli ilmeisesti aika herätä. Sain pöytäliinan ja lautasen samantien eteeni. Laskeutumisvalmistelut olivat jo alkamassa. Olin näköjään pienestä pyörimisestä huolimatta nukkunut todella hyvin, koko rahan edestä.

Paluumatkalla koitti sitten paluu turistiluokkaan. Vikalla lennolla Hampuriin sain vierustoverin juomat syliini ja takana oleva saksalaismies potki mun nilkkojani aina jalkoja suoristaessaan. Ahtaassa turistiluokassa oli paaaljon kotoisampi olo.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Pieni stoppi Lissabonissa

Mä en saanut Ben Granfeltin keikan jälkeen unta, vaikka mulla olisi ollut hiukan aikaa nukkua ennen lähtöä kentälle. Lento lähti kuudelta, ja kolmelta aamuyöstä mä luovutin sen nukkumisyrityksen ja suuntasin kentälle. Koneessa sitten kuorsasin kuin Rölli. Havahduin jossain vaiheessa sen verran, että söin aamupalan, joka mun pöydälle oli jätetty. Ja sitten jatkoin unia. Se lento Lissaboniin kesti valitettavasti vain 3 tuntia, joten en mä ihan täysissä voimissani ollut kaupunkiin saavuttuani. Onneksi kuitenkin jaksoin lähteä turistikierrokselle, sillä 9 tunnin vaihdolla oli runsaasti aikaa turisteiluun.

Ihmiset Lissabonissa on tosi ystävällisiä, puhuu niille sitten englantia, espanjaa tai obrigadoa. Obrigado kun oli ainoa sana portugalia, jonka mä osasin. Kaupunkiin pääsee kentältä tosi kätevästi ja edullisesti metrolla, ja siellä metrolinjan toisessa päässä oleva El Corte Ingles on varmasti isoin El Corte Ingles, jossa mä olen koskaan ollut. Kiersin kaupunkia hop-on-hop-off -bussilla ja söin lounaaksi paikallista peruspöperöä eli kalaa ja perunaa. Kyllä tällainen lyhytkin kaupunkikierros aina lentokentällä kököttämisen voittaa. Mun oli kuitenkin jätettävä tutustuminen tähän ja suunnattava takaisin lentokentälle. TAPin A330 odotti siellä, valmiina viemään mut ensimmäistä kertaa elämässäni Brasiliaan!

El Corte Ingles Lissabon

Lissabon

Lissabon

Lissabon

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Naisen asema eri kulttuureissa

LiljojaTäytyy sanoa, että ihmisten tapaaminen eri kulttuureista on joskus todella avartavaa. Viime päivinä esiin on noussut naisen asema.

Oltiin yhden suomalaisen ja yhden etiopialaisen naisen kanssa edellisviikolla tenniksen jälkeen vähän kahvilassa parantamassa maailmaa. Etiopialainen kysyi meiltä suomalaisilta, että miten me koetaan tämä saksalainen kulttuuri työyhteisössä ja sen ulkopuolella näin naisen näkökulmasta. Oltiin molemmat samoilla linjoilla siitä, että saksalainen yhteiskunta on melko hierarkinen ja vanhanaikainen, ja naisen asema on selvästi miestä heikompi. Täällä oletetaan, että nainen hoitaa kodin ja lapset, ja se näkyy hyvin monessa paikassa, esimerkiksi vaikka ruokakaupassa. Sen leuka loksahti auki, koska sen mielestä täällä on niin hyvä tasa-arvo ja nainen voi päästä samaan asemaan kuin mies, jos niin haluaa. Täällä on jopa Angela Merkel!

Miten ihmiset voi ajatella samasta asiasta niin eri tavalla? Me tullaan eri maista ja katsotaan asioita pelkästään senkin vuoksi eri tavalla. Ihan sama kuin jos huoneen keskellä olisi roskakori ja sen ympärillä seisoisi neljä ihmistä. Yksi heittäisi paperitollon kohti roskista, mutta se meneekin vähän yli. Sen ihmisen mielestä se paperitollo lensi roskiksen taakse. Mutta siellä vastapäätä seisova ihminen näkee sen paperitollon roskiksen edessä. Molemmat ovat oikeassa ja silti paperitollo ja roskis kököttävät paikoillaan juuri siinä, missä ne ovat. Näkökulma vaan on eri.

Etiopialainen kertoi, että sen eräs naispuolinen tuttu on Marokosta, ja sillä on ollut töissä vähän ongelmia. Marokkolainen kuulemma valittaa usein sitä, että afrikkalaiset naiset tyhmiä ja sen vuoksi hänellekin käy aina huonosti. Etiopialainen tietenkin otti siitä pienen herneen omaan sieraimeensa, koska hänkin on afrikkalainen nainen, mutta ei pidä itseään sen vuoksi vähempiarvoisena kuin kuka tahansa muu. Jos ei arvosta itseään (naisena), niin miksi kukaan muukaan arvostaisi?

Sunnuntaina meillä oli ihanien naisten kanssa brunssi. Kaikkein mielenkiintoisin keskustelu oli erään intialaisen kanssa, sillä se kertoi miten etuoikeutettu hän tuntee olevansa, kun hänen vanhempansa ovat antaneet hänen opiskella ja tulla Saksaan. Elämä Intiassa on naisen silmin hiukan eri, mitä meillä Suomessa. Se sanoi, että lain mukaan lapset perivät vanhempansa tasavertaisesti, mutta käytännössä koko omaisuus menee pojalle. Naisen pitää löytää hyvä aviomies pitämään huolta itsestään, eikä järjestetyt avioliitot ole nykyäänkään harvinaisia. Naiset eivät voi liikkua ulkona yksin, etenkään illalla, ja jos johonkin haluaa mennä, pitää pyytää veli mukaan saattamaan. Jos jossakin on sellainen harvinaisuus kuin tanssiravintola, vain miehet voivat mennä sinne ja tanssia keskenään. Naisilla ei ole sinne mitään asiaa. Nainen on Intiassa niin eriarvoisessa asemassa, että sitä on suomalaisen vaikea edes ymmärtää.

Brunssilla ollut australialainen kertoi, että hänellä on töissä meneillään projekti Etiopiaan ja heillä kävi etiopialaisia vieraita. Etiopiassa naiset otetaan aikaisin pois koulusta, jos ne pääsevät sinne lainkaan, koska naisia tarvitaan hoitamaan koti ja ruumiiliset työt. Näillä etiopialaisilla miehillä oli siis hivenen vaikeuksia kuunnella projektijohtajaa, joka sattui olemaan nainen. Ne naiset, jotka etiopiassa korkeasti kouluttautuvat, suuntaavat usein ulkomaille parempien töiden perässä, aivan kuten mun etiopialainen tenniskaverini. Muutos naisen asemassa maassa on sen vuoksi entistä hitaampaa.

Olen kuullut näistä asioista, naisten asemasta Intiasta ja vähäisestä koulutuksesta Etiopiassa, monta kertaa aiemminkin, mutta se koskettaa enemmän, kun joku kaveri kertoo omakohtaisia kokemuksia aiheesta. Ensimmäinen tunne mun mielessäni ei ollut ylpeys siitä, mikä tilanne Suomessa on, vaan häpeä. Hävettää, että meillä on ihmisiä, erityisesti naisia, jotka valittavat elämäntilanteestaan ja eivät kouluttaudu, vaikka siihen annetaan kaikki avaimet.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Ben Granfelt Hampurissa

Ben Granfelt Ben Granfelt Band keikkaili viime viikolla Hampurissa monessakin paikassa. Bluesclub mainosti keskiviikon keikkaa kuukausia etukäteen, joten mä ehdin ostaa liput ja värvätä pari kaveriakin mukaan. Muut keikat tuli vähän yllärinä, maanantai- ja tiistai-iltojen akustiset meni valitettavasti sivu suun, mutta vaikka torstai-illan lisäkeikka Cowboy und Indianer -baarissa julkaistiin samana päivänä kun keikka oli, me oltiin paikalla. Oltiin saatu vinkki mahdollisesta keikasta edellisenä iltana bändin rumpalilta.

Oli kyllä ilo kuulla näin hyvää kitaransoittoa pitkästä aikaa. Kun Granfelt soittaa, niin sitä vaan jotenkin lumoutuu ja jää tuijottamaan sitä. Paras osio oli ehkä juuri akustinen osuus, jossa Granfelt soitti ja lauloi yksinään kolme biisiä. Saksalaisyleisö tuntui lämpenevän eniten Wishbone Ashin aikaisista biiseistä, mutta myös uusi biisi tulevalta levyltä sai hyvän vastaanoton. Levy on jo valmis, ja julkaistaan alkuvuodesta. Sitä odotellessa!

Bändi jatkoi Hampurista perjantaina Saksan rundiaan Berliiniin, mutta mulla oli eri suunta. Vihdoinkin loma!

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Bruce Springsteenin kirja

Vanity Fair teki mahtavan jutun Bruce Springsteenistä ja Springsteenin vastajulkaistusta kirjasta Born To Run. Annie Leibovitzin kuvat ei jätä ketään kylmäksi (Pomo ja moottoripyörä!!), mutta mä uppouduin myös siihen haastatteluun aika pitkäksi aikaa. Kirja itsessään on ollut mulla ennakkotilauksessa jo kauan, tilasin sen kotiosoitteeseen Suomeen, kun tähän saksalaiseen postiin ei ole luottamista. Mä en halua, että yksikään naapuri saa tätä lähetystä näppeihinsä. Sen sijaan mä en malta odottaa, että saan lukea sen itse.

Born to Run on todellakin Springsteenin kirja, siinä ei ole takana haamukirjoittajaa. Joka sana on Springsteenin oma. Yksi kirjan tärkeimmistä pointeista on kuulemma se, että millainen tahansa ihminen on ollut tai missä se on ollut, menneisyys ei ikinä häviä minnekään. Springsteen taitaa iskeä sillä niitä kritisoijia, jotka eivät hyväksy sen työväenluokkabiisejä enää nyt, kun ne biisit ja niiden esittäminen on tuonut tekijälleen miljoonia. Mitä muka sellainen tyyppi, jolla on hevostila New Jerseyssä ja luksuskoteja Floridassa ja Losissa, tietää mitään mistään köyhyydestä? Springsteen käyttää tähän vertauskuvana autoa. Aina uudenlainen tyyppi kussakin elämänvaiheessa hyppää kyytiin, mutta ne vanhat minät eivät häviä minnekään. Ja tärkeää on, kuka istuu kuskinpenkillä.

“I always picture it as a car. All your selves are in it. And a new self can get in, but the old selves can’t ever get out. The important thing is, who’s got their hands on the wheel at any given moment?”

Springsteen kertoo kirjassaan avoimesti myös pimeästä puolesta itsessään. Masennuksesta, jota vastaan se on taistellut psykoterapialla ja lääkkeillä aina 80-luvulta asti. Vanity Fairin David Kamp nostaa kissan pöydälle ja kysyy onko Born to Run -biisi ehkä sisäinen monologi Brucen isästä, Doug Springsteenistä. Tätä ei ihan suoraan myönnetä, vaikka perheen elämä tuohon aikaan olikin oikeastaan juuri sellaista kuin biisissä kuvataan.

Kolme vuotta sitten Springsteen joutui kirurgiseen operaatioon, koska kärsi vasemman puolen tunnottomuudesta, joka esti kitaran soittamisen. Syynä oli vaurioitunut levy niskassa, jota operaatiossa korjattiin menemällä sisään kurkun kautta ja siirtämällä äänihuulia väliaikaisesti sivuun. Kolmeen kuukauteen ei saanut laulaa. Hieman hermoja raastavaa, mutta kaikki sujui hyvin, Springsteen kommentoi. Voin kuvitella, että se on ollut hieman hermoja raastavaa myös kirurgille. Taddadaa, tässä vaan teen päivätyötäni ja siirsin juuri Bruce Springsteenin äänihuulet sivuun..

Haastattelija Kamp kysyy Springsteeniltä myös sitä, aikooko se ottaa politiikkaan kantaa näissä presidentinvaaleissa, kuten aiemmin Obamaa vahvasti tukiessaan. Munchenin keikalla Springsteen oli nostanut esiin fanin kyltin, jossa luki: ”FUCK TRUMP, WE WANNA DANCE WITH THE BOSS”. Springsteen vastasi, että artistilla on vain muutamia luoteja amnuttavanaan uskottavuuden kannalta, mutta jos tuntuu siltä, niin hän valmis laittamaan omat pari senttiä likoon. Nähtäväksi siis jää.

Springsteen Zurich 2016

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Ulkomaille muuttajan muistilista

Mä olen muuttanut ulkomaille 7 kertaa, ensimmäisen kerran 19-vuotiaana. Jos ennen ajattelin, että veri vetää ulkomaille, niin samaa se tekee näköjään myös kotimaan suuntaan. Aina sieltä on takaisin muutettu!

VaroitusOsa mun muutoista on alusta lähtien ollut väliaikaisia, mutta välillä paluuta ei ole ollut tiedossa. Väliaikaisia tai ei, muuttoihin liittyy joka tapauksessa paljon järjestelyä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Muuton yhteydessä järjesteltäviin asioihin vaikuttaa väliaikaisuuden lisäksi tietysti muuton syy eli onko työpaikka jo valmiiksi tiedossa vai onko edessä kenties töiden etsintä, vai onko syy muuttoon esimerkiksi opiskelijavaihtoon lähtö tai opiskelu ulkomailla. Mulla on kokemusta näistä kaikista.

Muutatko irtaimiston kanssa, myytkö omaisuutesi Suomessa vai järjestätkö tavaroillesi varaston?

  • Muuttofirmojen vertailu
  • Entisen asunnon edelleenvuokraus tai myynti
  • Irtaimiston muutto, myynti tai säilytys
  • Vakuutusten irtisanominen
  • Sähkösopimuksen irtisanominen

Muuttaminen ulkomaille irtaimiston kanssa onnistuu helpoiten muuttofirman avulla, mutta muutama kaveri on lähtenyt matkaan pakettiautolla. Jos muutto ei ole pysyvä, kannattaa kuitenkin harkita varaston vuokraamista irtaimistolle. Omistusasunnon voi silloin laittaa vuokralle ilman kalusteita tai ainakin vähemmillä kalusteilla. Vuokra- tai asumisoikeusasunnostakaan ei välttämättä aina tarvitse luopua. Jos saat asuntoosi vuokralaisen helposti, voit aina aloittaa vuokrauksella ja myöhemmin päättää luopua asunnosta, jos et olekaan palaamassa takaisin. Asuntoon, autoon ja irtaimistoon liittyen on hyvä muistaa sekä irtisanoa ylimääräiset vakuutukset että hankkia tarvittavat uudet vakuutukset kotimaassa. Sähkösopparikin pitää muistaa irtisanoa.

Itse otin selvää edelleenvuokrauksen mahdollisuudesta viime muuton yhteydessä ja tein laskelmat siitä paljonko asumisoikeusasuntoni kulut ovat, kuinka paljon voisin saada vuokratuloja edelleenvuokraamalla sen ja minkä aikaa asunto voisi olla tyhjillään tuottamatta tappiota. Päädyin laskelmissa siihen, että riski tappioon oli liian iso ja päätin luopua asunnosta. Auton olen myynyt ennen ulkomaille lähtöä. Irtaimistoni on tällä hetkellä säilössä, mutta ennen muuttoa myin paljon vaatteita ja huonekaluja sekä lahjoitin osan kierrätykseen. Jos joskus palaan Suomeen, eipä ainakaan ensimmäisenä muuttokuormassa nenän eteen tule puolta täysperävaunurekallista vanhoja vaatteita. Ehkä vaan 1/3.

Mitä paperiasioita pitää hoitaa?

  • Passin ja viisumin voimassaolo
  • Kv-ajokortti
  • Luottokortit
  • Avainlukulistat
  • Valtakirja
  • Terveystarkastus ja rokotukset
  • Muuttoilmoitus (maistraattiin, postiin yms.)
  • Lehtitilausten, internetyhteyden yms. lopetus

Muuttokohteesta riippumatta on ihan hyvä varmistaa, että passi on voimassa ja että viisumikin tarvittaessa löytyy. Kansainväliselle ajokortille voi olla tarvetta joissakin maissa ja luottokortteja sekä suomalaisen pankin avainlukulistoja kannattaa varata useampia tai ainakin sellainen, joka kohdemaassa kelpaa. Jollekin läheiselle on hyvä jättää Suomeen valtakirja siltä varalta, että pankissa tai postissa pitäisi asioida henkilökohtaisesti. Vakuutukset on syytä tarkistaa, eli onko pitkäaikainen matkavakuutus Suomesta mahdollinen vai pitääkö vanhat vakuutukset irtisanoa ja uudet vakuutukset järjestää kohdemaassa. Terveydentila ja rokotukset on syytä tarkastaa jo ennen lähtöä, ja kirjata ne myös ylös tai pyytää rokotustodistus. Keltakuumerokotukselle on tarvetta eteläisellä pallonpuoliskolla matkustettaessa. Kaikesta kannattaa ottaa kopiot ja tallettaa ne sähköpostiin tai pilvipalveluun. Osoitteenmuutos pitää tehdä maistraattiin ja Kelan kanssakin kannattaa selvitellä asioita ennen lähtöä. Jos muutto on vain väliaikainen ja riittävän lyhyt, voit kuulua Suomen sosiaaliturvaan ulkomailla oleskellessasi.

Mä siirsin osoitteeni virallisesti vanhemmilleni ennen Saksaan muuttoa ja toivoin voivani pitää muuton väliaikaisena edes jonkun aikaa, ollen siten oikeutettu Kelan korvauksiin lääkärikäynneillä Suomessa. Kela sai kuitenkin näppärästi selville heti ensimmäiset palkkani Saksassa ja pudotti mut pois järjestelmästään. Se sopi mulle hyvin, koska Saksassa on pakollinen ja kallis palkasta vähennettävä sairasvakuutus, jonka piiriin tietysti heti kuuluin. Vahvistin siis Kelalle muuttoni enkä näin ollen saa käyttää Kela-korttiani tai suomalaista EHIC-korttiani enää. Saksalaisessa sairasvakuutuskortissa on EHIC-tiedot jo valmiina.

SkorpioniAustralian working holiday -viisumi on helppo tapa alle kolmekymppisille lähteä Australiaan töihin, mutta mä sain pieniä haasteita sen viisumin hakemisessa aikoinani siinä, että mun viisumiin vaadittiin keuhkokuvat. Australian suurlähetystö Saksassa ilmoitti mulle, että Suomessa vain muutama keuhkolääkäri voi hyväksyä ne kuvat, ja tietenkin juuri niille lääkäreille oli mahdotonta saada varattua aikaa edes lähikuukausille. Onnekseni Australian vaatimus kuitenkin liittyi pelkästään lääkärin allekirjoitukseen, ei lääkärikäyntiin, joten ystävällinen lääkäri vilkaisi mun keuhkokuvia, jotka kävin otattamassa sitä varten, ja sen allekirjoituksella sain viisumiasian eteenpäin ilman erillistä lääkäriaikaa. Seuraavaksi Australia vaati multa selvitystä miksi mun passin numero ei ollut numero vaan alkoi kirjaimilla PA. Sehän johtuu siitä, että mä olen aina matkustellessa niin sanotusti peeaa… Kyllä ne lopulta uskoivat, että passin numero voi alkaa kirjaimilla.

Saksaan muuttaessani jätin sairaskuluvakuutuksen voimaan, sillä sen uusiminen mahdollisen Suomeen paluun jälkeen heikentää vakuutusturvaani ja nostaa vakuutuksen hintaa. Soitin toki vakuutusyhtiöön ja selvitin paljonko sen voimassaolo kustantaa; päätin siis maksaa vakuutuksesta, jota en edes voi käyttää, koska en kuulu Kelan piiriin. Muuten irtisanoin ne vakuutukset, joille Saksassa ei ole tarvetta eli vanha kotivakuutus ja matkavakuutus, ja varmistin, että Suomeen jäävä irtaimistoni sen sijaan kuuluu vielä vakuutuksen piiriin. Saksassa otin sitten uudet vakuutukset, ja ne onkin ihan erilaisia maasta riippuen. Mulla on tällä hetkellä täällä vahinkovastuuvakuutus ja matkavakuutukset.

Etenkin vähän eksoottisemman kohdemaan ollessa kyseessä suosittelen muuten vilkaisemaan myös ulkoministeriön matkustussuosituksia, mutta olemaan näyttämättä niitä äidille.

Muutatko ulkomaille opiskelujen takia?

  • Vaihtokohde tai opiskelupaikka
  • Raha-asioiden selvittäminen

Opiskelijalle tärkeimpiä kysymyksiä ovat varmaan ne saako opintotukea ja asumislisää ulkomaille ja vaihdon ollessa kyseessä pitääkö koulu ja asunto etsiä ja maksaa itse.

Vaihtoon lähtiessä on hyvä hyödyntää koulun olemassa olevia vaihtosopimuksia, jolloin sekä koulu että asunto voivat olla ilmaisia, kuten mulla oli Kiinassa. Tuolloin sain kuitenkin opintotukea Kelalta, kun tietty määrä opintoviikkoja täyttyi. Kela on siitä hankala laitos, että sieltä ei saa etukäteen päätöstä opintotuesta tai asumislisästä, jos on lähdössä opiskelemaan tutkintoa ulkomaille. Mä tein MBA-tutkintoni Espanjassa ja koska bisneskoulu oli osa julkisesti valvottua yliopistoa, sain sinne myös opintotukea ja asumislisää. En kuitenkaan ollut ollenkaan varma tukien saamisesta, joten pyysin koululta aiempien suomalaisopiskelijoiden yhteystietoja ja kysyin heiltä mikä Kelan päätös oli silloin ollut. Sain positiivisista palautetta ja uskalsin siten ilmoittautua kouluun. Lisäksi mä anoin ja sain stipendin opintoihini.

Onko sinulle kohdemaassa työpaikka vai aiotko hakea töitä?

  • Selvitä verotukseen liittyvät asiat ja työlupa
  • Päivitä CV ja käännätä todistukset
  • Yhteys Kelaan ja työvoimatoimistoon

Työpaikan ollessa tiedossa jo valmiiksi, työsopimus ja siihen liittyvät asiat kuten verotus riippuvat siitä onko töissä Suomesta lähetettynä työntekijänä vai ulkomaisella työnantajalla. Jos olet muuttamassa ulkomaille ilman tietoa työpaikasta, tarkista työlupasi, päivitä CV:si maan tavan mukaan, käännätä tärkeimmät koulu- ja työtodistukset sekä varmista, että sinulla on englantia puhuvat suosittelijat. Soita vaikka entisille pomoillesi ja kerro, että olet muuttamassa. Aktivoidu LinkedInissä ja ala rakentaa verkostoja jo ennen muuttoa. Kelaan ja työvoimatoimistoon kannattaa luonnollisesti olla yhteydessä, sekä Suomessa että kohdemaassa.

Mä luulin, että työnhaku Australiassa olisi tosi vaikeaa ja valmistauduin henkisesti poimimaan hedelmiä farmeilla, vaikka toivoin pääseväni toimistohommiin working holiday viisumillani. Ausseissa sitten selvisi, että paikalliset pitivät suomalaisia luotettavina työntekijöinä, etenkin irkkuihin verrattuna St. Patrick’s Dayn aikaan. Toimistotöitä varten piti suorittaa näpyttelytesti, joka meni mulle heittämällä läpi, vaikkei näppäimistö ollutkaan suomalainen.

Onko sinulla asunto valmiina kohdemaassa vai tarvitsetko väliaikaisen majoituksen ensin?

  • Aloita asunnonetsintä jo Suomessa
  • Varo huijareita
  • Varaa hotelli tarvittaessa pariksi ensimmäiseksi päiväksi

Euroopan sisällä muutettaessa voi olla suhteellisen helppo käydä vaikka asunnonetsintämatkalla ennen muuttoa, mutta jos asuntoa ei ole tiedossa, kannattaa majoitus varata hostellista tai hotellista edes pariksi päiväksi ensialkuun. Vaikka asuntoa etsisi vasta paikan päällä, voi Suomesta käsin jo etsiä potentiaalisia asuntoja tai ainakin tutustua asuinalueiden maineeseen ja asuntojen vuokraustapoihin (esim. kuka maksaa välityspalkkion, jos vuokraat asunnon yritykseltä). En suosittele vuokraamaan asuntoa sokkona, koska huijareita vuokramarkkinoilla tulee aina vastaan.

hampuriKävin etsimässä asuntoa Hampurissa ennen muuttoa, mutta olin liikkeellä hyvin myöhään enkä ottanut huomioon, että Hampurissa vuokra-asuntoihin etsitään uudet asukkaat jo kuukausia ennen varsinaista muuttoajankohtaa. Se teki asunnonetsinnästä vielä normaaliakin haastavampaa. Löysin kuitenkin onnekseni kivan asunnon, jonne pääsin muuttamaan melkein heti kaupunkiin tultuani enkä joutunut järjestelemään väliaikaismajoitusta muutamaa hotelliyötä lukuunottamatta. Australiaan ja Espanjaan muuttaessani mä majailin hostellissa pysyvämpää asuntoa etsiessäni, mutta siellä majoituin kimppakämpissä eli vuokrasin pelkän huoneen. USAssa mun majoitus oli järjestetty työnantajan toimesta ja Ecuadorissa valitsin kielitaidon kehittymisen kannalta parhaan vaihtoehdon eli kielikoulun kautta järjestettävän perhemajoituksen.

Mun työkaveri antoi mulle kultaisen neuvon ennen Hampuriin muuttoa, ja käski jokaisen potentiaalisen asunnon kohdalla katsomaan Googlen kartasta miten asunnolta pääsee kulkemaan töihin, lentokentälle sekä kauppaan. Mä sovelsin sitä neuvoa hieman ja tutkin miten asunnolta pääsee töihin, lentokentälle ja baareihin.

Mitä muita asioita voi tehdä ennen muuttoa?

  • Googleta niin paljon tietoa kuin voit (oikeasti!)
  • Etsi aktiiviset foorumit

Netti on pullollaan foorumeita, joissa eri maiden expatit neuvovat toisiaan, InterNations yksi monien joukossa. Foorumeilta löytyy tieto ihan kaikkeen, mitä ikinä keksiikin kysyä. Facebookissa on aktiivisia ulkosuomalaisten ryhmiä monessa maassa ja kaupungissa, ja niissä autetaan uutta tulijaa ihan mielellään. Suomalaisia bloggaajia löytyy nykyään lähes joka maailmankolkasta, ja sähköpostin lähettäminen jollekin maassa asuvalle suomalaiselle ei maksa mitään. Apua saa aina, kun sitä uskaltaa vaan pyytää.

Mä olen osallistunut joihinkin Allianssin lähtijäinfoihin ja tarjonnut yhteystietoni myös lähtijöiden käyttöön, eli järjestön kautta ulkomaille lähtiessä saa valmiita kontaktihenkilöitä, jotka ovat kokeneet saman. Eniten kyselyitä mulle on tullut Ecuadorista, koska se ei ehkä ole suomalaisille ihan niin tuttu kohde.

Mitä pitää tehdä ensimmäisenä kohdemaassa?

  • Pankkitili ja veronumero
  • Uudet vakuutukset (äläkä unohda palovaroitinta)
  • Puhelin ja Wifi

Pankkitilin avaus ja veronumeron anominen ovat usein ensimmäisiä asioita, joita ulkomailla pitää tehdä, mutta tämä toki riippuu kohdemaasta ja muuton tarkoituksesta.

Saksassa asuntoa vuokratessa pitää olla paikallinen pankkitili ja pankkitiliä avatessa pitää olla paikallinen osoite. Tämän pienen ongelman mä ratkaisin sillä, että mä annoin pankille toimiston osoitteen. Australiassa pankille kelpasi mun sen hetkisen majapaikkani eli hostellin osoite. Ne osoitetiedot pystyy kuitenkin päivittämään pankille myöhemmin. Australiassa veronumeron hakeminen tapahtui verkossa, Saksassa kävin rekisteröitymässä oman asuinalueeni virastotalossa ja numero tuli postissa pari viikkoa myöhemmin. USA:ssa mä anoin paikallista sosiaaliturvatunnusta, mutta varsinaista green cardia mä en viisumini takia tarvinnut.

Jos kotivakuutus tarvitaan, se on syytä muistaa järjestää kuntoon heti kun asunto on löytynyt, ettei se unohdu. Lisäksi kannattaa selvittää mitä muita yleisiä vakuutuksia olisi hyvä olla, esimerkiksi vahinkovakuutus tai matkavakuutus. Saksassa sairasvakuutus vähennetään palkasta automaattisesti, mutta silloinkin pitää itse päättää mihin sairaskassaan haluaan liittyä. Australiassa taas suomalaisilla workingholidayviisumilaisilla on ilmainen Medicare, jota pitää muistaa anoa paikan päällä

Koska nykyään ei ole elämää ilman nettiä, kannattaa selvittää jo asuntoa etsiessä onko huoneistossa taloyhtiön netti vai pitääkö se hommata jostakin. Jos se pitää hommata, kannattaa vinkkejä ja suosituksia etsiä ensimmäiseksi jostakin foorumilta. Prepaid on hyvä aluksi, mutta joskus niihinkin voidaan tarvita kotiosoitteeseen tullut kirje todistukseksi asuinpaikasta. Pankilta tullut tervetulokirje on ollut hyödyllinen tässä. Saksassa ei esimerkiksi tunneta käsitettä rajaton nettiyhteys puhelinliittymissä lainkaan, ja muutenkin netin tilaaminen kotiin saattaa ottaa aikansa. Ulkomailla nyt mikään ei muutenkaan suju kuin Strömsössä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone