Real Gone Rock’n’Roll Weekender X

Spunyboys

Kymmenennet bileet ja me laskettiin, että ollaan oltu paikalla ainakin seitsemissä kemuissa. Ei hullummin. Tarkkoja muistikuvia ei ihan kaikista vuosista ole, mutta hauskaa on aina ollut. Bileitä on järjestetty monessa eri paikassa, Valkeakoskella, Ellivuoressa, Vääksyssä ja nyt Heinolassa. Kumpeli Spa olikin tosi kiva lokaatio näihin juhliin. Mä ehdin jo laittaa positiivista palautetta majoituksesta ja ruuasta sinne, toivottavasti välittävät viestin myös henkilökunnalleen. Pohdin tässä, että myös järjestävä paikkakunta hyötyy näistä bileistä, sillä jengi taatusti tsekkaa kiinnostavat liikkeet jo etukäteen ja paikalliset kaupat, kuten tässä tapauksessa esimerkiksi Heinolan Romua ja Romantiikkaa, voivat hyvinkin saada muutamia uusia asiakkaita.

Ensimmäinen bändi perjantai-iltana oli Cast Iron Arms. Nimi ei sanonut meille mitään mutta kas, tuttu bändihän se siinä. Siitä oli tosin vuosia, kun viimeksi olin tämän Rintasaaren bändin nähnyt. Näin käy itseasiassa aika usein, nimi kuulostaa joko vieraalle tai hivenen tutulle, mutta vasta bändin kavutessa lavalle muistaa, että tämä pumppu on nähty joskus aiemminkin. Cast Iron Arms oli hyvä aloitus viikonlopulle, vaikka epäkiitollisimmalla soittovuorolla esiintyivätkin.

Barnshakers on nähty jo niin monta kertaa, että sitä ei ole ehditty unohtamaan. Mä tykkäsin nähdä Haajan tämän bändin puikoissa ja jotenkin se meno oli paljon rennompaa kuin Agentsien kanssa.

Barnshakers

Perjantain paras bändi oli odotetusti saksalainen Black Raven. Kannattaa ehdottomasti reissata Suomeen Saksasta asti. Mä näin tämän poppoon viimeksi Hampurin Rockabilly Allnighterissa, ja tämä Suomen keikka oli hivenen erilainen siinä mielessä, että settilistaan oli lisätty kolme instrumentaalia. Ne biisit veivät Black Ravenin koko showta aika paljon rautalangan suuntaan, mutta bändin vahvuus ei kuitenkaan taida olla siinä.

Black Raven

Lauantain bändilistaan mahtui mm. Toreadors, Jetaways, Slippers ja Avengers, sekä illan päättänyt Spunyboys, jotka kaikki olivat ihan ookoo. Spunyboyssilla oli kyllä illan komein tötterö, pointsit sinne (ekassa kuvassa). Mitään suuria löytöjä ei näiden bändien joukosta kuitenkaan tehty. Goofinin levykaupoilla suosittelin kaverille Shoebox Revuen levyä, ja siitä tulikin viikonlopun paras bändi, vaikkei se ollut koko bileissä. Tsekatkaa vaikkapa tämä biisi:

Eikö olekin hyvä?!

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Olympialaiset ja golf

Kaveri oli päättänyt aloittaa uuden harrastuksen ja mennyt golf-kurssille. Se pohti, ettei golf taida kuitenkaan olla sen laji, vaikka green card -koekin meni heittämällä läpi. Voin kuvitella eräänkin keskustelun golf-kentälle, vaikka omalle kohdalleni:

-Tää on nyt mun viides.
-Ai kerta?
-Ei kun alkeiskurssi.

Kuten Nolliskin tässä jo pohti, niin olympialaiset saivat nostettua penkkiurheilun ihan uudelle tasolle kotisohvilla. Sitä juuttui sellaisten lajien pariin, joita ei koskaan muuten tulisi telkkarista katsottua. Edellisviikonloppuna mä juutuin koko päiväksi katsomaan golfia, ja joskus kuuden tunnin jälkeen totesin, että ei sitä nyt enää voi jättää kesken. Jouduin siis katsomaan koko pelin, ja se loppu oli ihan tylsä. Golfissa nimittäin menestys ei perustu siihen kuka pelaa parhaiten, vaan siihen, kuka mokaa vähiten.

Koko päivän golfin seuraamisen ja ensimmäisen alkeiskurssin jälkeen mä en vieläkään tiedä tykkäänkö koko lajista. Kerran La Coruñan golf-kentällä eräs tyttö intoili mulle englanniksi, miten oli saanut koskea Tiger Woodsin palloihin. Se kuulosti kyllä ihan hauskalta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Hamburger DOM

DOMHampurissa oli taas tivolin aika, ja siellä me yhden suomalaisen kanssa ihmeteltiin paikallista meininkiä. Baareja ja ruokakiskoja (=kiska yksikössä, mikäli suomen kieli aiheuttaa jollekin muullekin hämmennystä) oli tivolilaitteiden seassa tosi paljon, ja alueelle vapaa pääsy. Alkoholia sai siis luonnollisesti ostaa mistä tahansa, eikä niiden mukien kanssa tarvinnut pysyä millään aidatulla alueella. Mitään aidattuja alueita ei edes ole. Toki baarien edessä on pöytiä ja tuoleja asiakkaiden iloksi, mutta ei se tarkoita sitä, että niiden mukien kanssa pitäisi istua perse penkissä. Jos haluat, voi kävellä ympäriinsä juoman kanssa, eikä kukaan kuole siihen.

Hampurin DOM on nasta paikka jopa aikuisille, ja se näyttää olevan suosittu mesta viettää aikaa vaikka työkavereiden kanssa töiden jälkeen. Tuleeko kenellekään Suomessa mieleen lähteä Lintsille afterworkille? Mun ei ole tarkoitus nyt aloittaa mitään hirmuista vertailua siitä miten paska Suomi on verrattuna ah niin ihanaan Saksaan. Ei. Suomi on oikeasti monessa suhteessa paljon parempi ja järkevämpi maa. Mutta inan verran vähemmän hyysäystä, niin se olisi ihan ylivertainen.

Me oikeasti pohdittiin sitä, miksi suomalaisissa huvipuistoissa on vain pari kämäistä hampurilaisravintolaa siellä täällä, eikä alueelle voi vain mennä kävelemään ja viettämään aikaa aikuisten kesken. Tai voi, mutta ei se kovin kivaa ole. Miksi Domissa on ihan erilainen tunnelma ja biljoona eri myyntikojua, joissa kauppa käy? Tulee mieleen myös saksalaiset joulumarkkinat, joissa Glühwein virtaa ja ihmisillä on kivaa. Mä en muista milloin viimeksi olen käynyt Suomessa missään markkinoilla, mutta ei siellä kävellä terästetyn glögin kanssa anniskelualueelta yhtään mihinkään. Mitä jos Suomessa voisikin kävellä torilla ja maistella eri myyntikojuista paikallisten tuottajien tuotteita, kuten leipää, juustoja tai *rumpujen pärinää* panimotuotteita? Tosi vaarallinen ajatus. Eihän Suomessa nyt tuollaiseen voida mennä. Vai voidaanko?

Tasapuolisuuden nimissä DOM ansaitsee myös vähän mutta sitäkin kovempaa kritiikkiä. Siellä on nimittäin vieläkin se poniratsastusaktiviteetti, jossa ponit kiertävät pienen pientä ympyrää päivästä toiseen. Mulle tuli taas tippa linssiin siinä kohtaa, kun kävelin muki kädessä ohi. Esimerkiksi shettiksiä on käytetty kautta aikain kaivoksissa raskaissa töissä, eikä työnteko ole poneille ollenkaan vierasta, mutta meidän pitäisi olla vähän sivistyneempiä ihmisiä nykyään. Sen vielä jotenkin ymmärtää, että joku hullu ja sairas ja ahne ihminen järjestää moisen aktiviteetin. Mutta mä en käsitä miksi kukaan vie lapsensa ratsastamaan niillä poneilla DOMissa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Jenkkiautoja silmänkantamattomiin

Mulle sattui edellisviikolla ihan hyvään väliin yllättävä työmatka Suomeen. Venytin nimittäin tietysti lentoja taas viikonlopun yli niin, että pystyin menemään sekä Kiikalan Burnout Partyyn että Forssan Pick Nickiin. Molempina päivinä mulla oli kummipoika matkassa, joten siirtyminen paikasta toiseen tapahtui Harrikan sijaan autolla. Täytyy sanoa, että itselle ei ole kyllä kertynyt yhtään kilometrejä moottoripyörällä tänä kesänä. Mä en tosin ota siitä asiasta mitään stressiä, tärkeintä on viettää aikaa kummipoitsun kanssa niin paljon kuin mahdollista. Ja kiitos työmatkojen, sitä aikaa on nyt runsaasti.

Forssan Pick Nick 2016

Forssan Pick Nick 2016

Forssan Pick Nick 2016

Forssan Pick Nick 2016

Forssan Pick Nick 2016

Kuvat on Pick Nickistä, mutta molemmissa tapahtumissa mä en voinut kuin ihmetellä tätä suomalaista meininkiä alkoholin anniskelualueiden suhteen. Kiikalassa kiihdytysradan sivussa oli pieni tienpätkä, jolta löytyi makkara- ja muutama muu myyntikoju. Jos sen sijaan olisit halunnut nauttia makkaran kanssa oluen, löytyi juomat paljon sivummalla olevalta aidatulta anniskelualueelta, jonka portilla pari järkkäriä seisoi valvomassa menoa. Oluen kanssa ei tietenkään ollut mitään asiaa ulos karsinasta, ja tuskin lasten kanssa olisi ollut edes sallittua mennä anniskelualueen sisälle. Pick Nickissä mä sitten tipahdin totaalisesti törmätessäni tähän:

IMG_1212

Oluen vienti ulos ANKARASTI KIELLETTY! Soo soo!

Me ollaan jotenkin niin totuttu tähän hyysäykseen ja näihin sääntöihin, että omassa pienessä mielessä ne tuntuu jopa osittain järkeenkäyviltä. Että onhan se hyvä, ettei lapset näe humalaisia oluttölkit kädessä ympärillään. Mutta oikeasti?! Eipä ole lapset Saksassakaan yhtään kieroonkasvaneita sen takia, että oluttölkit kädessä saa kävellä ympäriinsä erilaisissa tapahtumissa ja katsomoissa. Miltä me muka niitä lapsia kuvitellaan suojelevamme? Kyllä ne se juopon mallin näkee ihan kotosalla, jos niikseen tulee. Vai oliko näihin sääntöihin joku ihan muu syy kuin lapset? En nimittäin jaksa uskoa sitäkään, että juoppoja pelastetaan kadotukselta sillä, että niiden pitää kivassa kesäisessä yleisötapahtumassa juoda olutta karsinassa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Bruce Springsteen Zürichissä

Mulla oli pieni seikkailu Zürichiin mennessä, koska Eurowings perui lauantaiaamun lennon juuri sillä hetkellä, kun boardingin piti alkaa. Ihmiset lähtivät portilta juoksemaan kohti Lufthansan Eurowingsin lipunmyyntiä lähtöaulassa. Mä juoksin muiden mukana, jopa siinä kärkiporukassa, ja olin jonossa ehkä joku kahdeskymmenes.

Mun hyvästä sijoituksesta huolimatta siinä jonossa sai kököttää pitkälti toista tuntia. Ihan tajuttoman hidasta touhua. Mä ehdin moneen kertaan surffailemaan lentohintoja ja katselemaan vaihtoehtoja Zürichiin menolle. En uskaltanut varata mitään, koska tiesin Eurowingsin kuitenkin yrittävän hoitaa ihmisille vaihtoehtoisia yhteyksiä pelkän rahojen palautuksen sijasta. Mutta tuntui pahalta katsoa, kun vapaat paikat muiden lentoyhtiöiden koneissa hupenivat silmissä. Ehdin ehkä sataan kertaan miettiä pääsenköhän mä Zürichiin ollenkaan. Jotkut jonossa ottivat reklamaatiolomakkeen vastaan ja lähtivät suosiolla pois, mutta mä jäin sitkeästi jonottamaan toivoen, että en joutuisi maksamaan menolennosta yhtäkkiä neljääsataa euroa. Olisi ne 80 euron halpalennot tulleet siinä vaiheessa pikkasen kalliiksi.

Olin herännyt aamuyöstä ollakseni ajoissa kentällä sitä kello seiskan lentoa varten, joten jonotus ei ollut kovin kivaa. Viestitin kaverille, etten tulekaan ihan aamusta, vaan ilmoitan kun tiedän uuden lennon. Jotenkin mun sinne Zürichiin oli kuitenkin päästävä, tätä Bruce Springsteenin viimeistä Euroopan kiertueen keikkaa mä en aikoinut jättää välistä. Onneksi konsertti oli sunnuntai-iltana ja nyt oli vasta lauantai. Tunteet vaihtelivat laidasta laitaan siinä jonottaessa, välillä kiukutti ja välillä olin taas ihan positiivisella mielellä ja varma siitä, että kyllä asiat järjestyy. Pohdin pitkään mitä mä sanon kun tiskille vihdoin pääsen.

Kun mun vuoro vihdoin ja viimein koitti, mä hymyilin ja kysyin ystävällisesti mitä vaihtoehtoja mulla on päästä Springsteenin keikalle Zürichiin. Se nainen siinä Lufthansan tiskillä alkoi heti jutustelemaan mulle ja kertoi siskonsa olleen Berliinin keikalla. Se kysyi monelta konsertti alkaa ja mä sanoin että se on illalla. Unohdin vaan mainita, että sunnuntai-iltana… Se nainen totesi, että kyllähän mut pitää Zürichiin saada ja kysyi kelpaisiko Swiss Airin suora lento iltapäivällä vai katsooko hän aiempia lentoja jatkoyhteyksien kautta. Mitä enemmän lentoja, sitä enemmän pelottavia laskeutumisia ja sitä suurempi todennäköisyys, että joku lento taas perutaan, mä ajattelin ja vastasin sen Swissin kelpaavan mulle mainiosti. Nainen antoi 15 euron ruokakupongin ja alkoi käsin täyttämään jotain lomakkeita, joihin sen piti hakea kollegansa allekirjoituskin välillä. En enää ihmettele, miksi siinä jonossa kesti niin kauan.

Kun mä vihdoin sain tarvittavat paperit käsiini, kävin Swiss Airin tiskiltä hakemassa boarding passin ja päätin lähteä kotiin nukkumaan hetkeksi. Se aamuöinen herätys vähän painoi silmäluomia. Kun myöhemmin palasin lounaalle kentälle, totesin ruokakuponkien olevan hyvinkin riittäviä, koska mun lounas kustansi vain 7,50€. Swiss Air lähti ajallaan ja mä pääsin vihdoin Zürichiin.

Lauantai-ilta kului nopeasti kaverin kanssa kuulumisia vaihtaessa, ja sunnuntaina vuorossa oli paljon kävelyä ympäri kaupunkia sekä vihdoin se konsertti stadionilla.

Bruce Springsteen

Meillä oli liput seisomapaikoille kentälle, ja meininki oli tosi kiva sateenuhasta huolimatta. Kukaan ei töninyt eikä heilunut humalassa, vaikka oluttarjoilu pelasi. Zürichissä oli onneksi Berliiniä alhaisemmat desibelit, ja ilman korvatulppiakin olisi pärjännyt hyvin.

Mä olin ennen keikkaa ehkä vähän toivonut kuulevani Point Blankin, Youngstownin tai Downbound Trainin, mutta eihän Pomo sellaiseen melankoliseen tunnelmaan sortunut. Keikan aikana mä tosin myös unohdin, että olin ylipäätään toivonut kyseisiä biisejä. Ihan sama mitä sieltä tulee, mulle kelpaa kaikki. Kiertueen helmi oli tietysti kiva kuulla, mutta Riverin aikana alkoi sataa tihuttaa vettä. Mulla oli kertakäyttösadetakki, sillä sateenvarjoja ei saanut koko alueelle viedä.

Mä en tiedä mikä tossa tihkusateessa ja sadetakissa on, mutta jotenkin se sadetakin huppu päässä mulle tulee sellainen fiilis, kuin Fogertyn Puistobluesin keikalla aikoinaan. Ihan kuin olisin jollakin yksityisellä keikalla, eikä yleisössä olisi ketään muita. Jos huonompi keikkafiilis joskus yllättää, ehkä mun pitäisi kokeilla ravihevosilta tuttuja silmälappuja pään sivuille.

Joka keikalta jää aina yksi biisi päällimmäisenä mieleen, ja tällä kertaa se oli Mary’s Place.

I got seven pictures of Buddha
The prophet’s on my tongue
Eleven angels of mercy
Sighin’ over that black hole in the sun
My heart’s dark but it’s risin’
I’m pullin’ all the faith I can see
From that black hole on the horizon
I hear your voice calling me

Let it rain, let it rain, let it rain
Let it rain, let it rain, let it rain, let it rain
Meet me at Mary’s place, we’re gonna have a party
Meet me at Mary’s place, we’re gonna have a party
Tell me how do we get this thing started
Meet me at Mary’s place

Familiar faces around me
Laughter fills the air
Your loving grace surrounds me
Everybody’s here
Furniture’s out on the front porch
Music’s up loud
I dream of you in my arms
I lose myself in the crowd

Let it rain, let it rain, let it rain
Let it rain, let it rain, let it rain, let it rain
Meet me at Mary’s place, we’re gonna have a party
Meet me at Mary’s place, we’re gonna have a party
Tell me how do you live broken-hearted
Meet me at Mary’s place

I got a picture of you in my locket
I keep it close to my heart
A light shining in my breast
Leading me through the dark
Seven days, seven candles
In my window light your way
Your favorite record’s on the turntable
I drop the needle and pray
Band’s countin’ out midnight
Floor’s rumblin’ loud
Singer’s callin’ up daylight
And waitin’ for that shout from the crowd
Waitin’ for that shout from the crowd
Waitin’ for that shout from the crowd
Waitin’ for that shout from the crowd
Waitin’ for that shout from the crowd
Waitin’ for that shout from the crowd

Turn it up, turn it up, turn it up
Turn it up, turn it up, turn it up, turn it up

Meet me at Mary’s place, we’re gonna have a party
Meet me at Mary’s place, we’re gonna have a party
Tell me how do we get this thing started
Meet me at Mary’s place

Mary’s Place on sellainen bilebiisi, että tunnelma kohoaa väkisinkin. Se toimii lisäksi erityisen hyvin sadekelissä. Mutta mitäköhän se Mary’s Place tarkoittaa? Onkohan se taivas? Sinänsä se olisi osuvaa, koska kyllä tanssiessakin voi fiilis kohota taivaisiin.

Kaverilla oli syntymäpäivä maanantaina, joten juhlittiin keikalla sitä ja mä bailasin enemmän kuin Springsteenin keikoilla koskaan. Kun illalla vielä käveltiin kaverin kämpille neljän pysäkin matka täpötäysien junien sijasta, oli päivän aktiivisuuskiintiö ylitetty tuplasti.

Seuraavana aamuna oli ihanaa herätä onnellisena edellisen illan keikasta. Kaveri käveli kankeanoloisesti olkkariin ja sanoi, että hänestä tosiaan tuntuu siltä, että hän olisi vanhentunut vuodella yön aikana. Sitä ne synttärit ja Springsteen teettää.

On se kumma miten itse vaan vanhenee, mutta Pomo ei ollenkaan!

Bruce Springsteen

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Pizzaa ja Pokemonien metsästystä

Mulle olisi tullut Poke-stopista jotain ihan muuta mieleen kuin Pokemonit, mutta kaverin lasten opastuksella mäkin pääsin lauantaina sisälle Pokemonien ihmeelliseen maailmaan. Jännä miten tollaset tietokoneista innostuneet poitsut saa ulkoilmaan ja kävelemään jopa kymmeniä kilometrejä päivässä kun tiedossa on Pokemonien metsästystä. Lisäksi pojat sai helposti lähtemään mukaan ajelulle eikä hautausmaalla tai Someron keskustassa Baddingin pysäkillä poikkeaminen ollut muuta kuin toivottua takapenkin suunnalta.

Joku vertasi Hesarissa Pokemonien metsästystä sienien keräämiseen ja piti virtuaalitodellisuutta ihan tyhmänä vaihtoehtona. Mun mielestä ne ei ole ollenkaan toisiaan poissulkevia aktiviteetteja, ja jos Pokemonilla saa ihmiset Suomessakin möyrimään ulos koloistaan ja juttelemaan kaupungilla toisilleen niinkuin peliä pelatessa pakostikin käy, se on vaan ja ainoastaan positiivinen asia. Jos olette eri mieltä, niin näyttäkää mulle se sieni, jolla jonkun 11-vuotiaan pojan saa hautausmaalle. Tai Somerolle!

Pokemon Go nousi uutisotsikoihin heti oikeastaan sen potentiaalisen vaarallisuuden vuoksi. Lapset voivat kuulemma juosta auton alle kun katse on kännykässä. Mun parin päivän Pokemon -kokemuksen perusteella sanoisin, että sen kanssa ei tarvitse juosta minnekään, mutta peli kieltämättä vie huomion pois liikenteestä. Saksassa katse kännykässä kävely on ehkä vähemmän vaarallista, kun suojateitä kunnioitetaan niin paljon, mutta Suomen autoilukulttuurissa se pelottaa enemmän. Toivottavasti mitään ei käy.

Pokemonien metsästäjille tuli Somerolla nälkä, joten mentiin Rantatupaan pizzalle. Poikien isä oli viime kerralla uhonnut Rantatuvan pizzan olevan niin hyvää, että voisi syödä ihan minkälaisen pizzan hyvänsä. Pojat muistivat tämän ja päättivät valita isälleen yllätyspizzan. Toinen pojista halusi itselleen pepperonipizzan eli rastitti neljä rastia pepperonin kohdalle, mutta iskän pizzaa valitessaan pojille meinasi tulla pieni tenkkapoo, koska isä olisi kuulemma tykännyt kaikista lihavaihtoehdoista. Pojat päätyivät kasvispizzaan, johon valittiin parsa, kananmuna, sipuli ja jalopeno. Se kuulosti vähän erikoiselta ensi alkuun, mutta oli kuulemma oikeasti hyvää. Hyvältä se ainakin näytti.

Rantatuvan parsapizza

Yhtä hyvää pizzaa Hampurista ei saa, mutta onkohan täällä Pokemoneja? Tämä on paras Pokemon, jonka olen tähän mennessä saanut:

Paras Pokemon

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Maailma lasten silmin

Pienten lasten ajatusmaailmaa on niin mahtava seurata. Katsottiin mun alle 3-vee kummipojan kanssa Kalevan kisoja, ja sen hämmästys oli suuri kun juoksijoiden joukossa oli tummaihoinen urheilija. ”Musta”, se totesi ja osoitti telkkaria. Mä tarkensin, että tummaihoinen, vaikkei se kovin väärässä ollut. Mustahan se, ihan niinkuin mä olen ihonväriltäni hyvinkin valkoinen.

Kisoja katsellessa mä tein barbihevosen häntään lettiä ja näytin sitä poitsulle: ”Eikö ole hieno ranskalainen letti?” Se katsoi sitä hevosta mietteliäästi ja sanoi sitten: ”Ranskalainen letti, Suomessa!” Kysyin miten se tiesi, että Ranska on maa. ”On Ranska maa”, se sanoi vakuuttaen, ikäänkuin mä en olisi tiennyt moista tosiasiaa. Uskoin sen ymmärtävän, että Saksa on maa, mutta toi Ranska tuli yllärinä. Kotona on katsottu jalkapallon EM-kisoja, luulen ma.

Syvätasku

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone

Maalla on mukavaa

Pomo on lomalla, joten mä karkasin hetkeksi maaseudulle, työt kun voi tehdä etänäkin. Viikonloppuna pääsin siis kummipojan kanssa mökkeilemään. Kutsuttiin mökille mun kaveri, jonka kummipoika on samaa vuosimallia kuin mun.

Meillä oli varsin kiva ilta hyvässä seurassa. Mä nautin savusaunasta, vaikka noi pienet kaverukset eivät siellä viihtyneet. Paljussa sen sijaan istuttiin kaikki niin kauan, että jokaisen sormet ja varpaat olivat ihan rusinana.

Lisäksi syötiin hyvin ja otettiin pieni kisa golfpallonaruilla ja pistetelineellä, vaikkei kukaan osannut laskea pisteitä. Aikuisena pitäisi muistaa leikkiä vähän useammin. Ja ehkä syödä vähän vähemmän.

Tikkakisa

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInShare on TumblrShare on RedditEmail this to someone